Kirjoitus iltasanomissa

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tuo Ramin löytämä kohta edellyttää että kengättömät jehovantodistajat eivät tervehdi myöskään muita saman lahkon lahkolaisia.

Tulee mieleen, kun kengättöminä susien parissa, seitsemänkö niitä veljestä oli jotka Kiven Aleksiksen kertoman mukaan myös kengättöminä kun sauna-pirttinsä paloi, joutuivat lähtösille ja tapasivat susia, mutta tervehtivät näitä kylläkin muistin mukaan kivääriä käyttäen.
Kirsieveliina

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Kirsieveliina »

Ai-jai, suorastaan herkullinen tuo sanavalinta "haureellisten kanssa" Veikolta.

Tavoitteena on tietysti ollut osoittaa juurikin se suuri paheksunta, joka on sisäänrakennettu Jehovan todistajan järkähtämättömään ehdottomuuteen.

Ulkopuoliselle kertoo vain ja ainoastaan, miten pimeästä liikkeestä on kysymys!

In real life Veikon mainitsemaa jaottelua hengellinen yhteydenpito - inhimillinen side ei ole olemassa - pelkkää jargonia.

Asia ei myöskään ole kärjistynyt julkisuudessa, vaan perheissä, joihin kuuluu monen kulttuurin - Jehovan todistajien ja niin sanotusti tavallisten kansalaisten edustajia. Jehovan todistajat elävät monikulttuurisessa Suomessa säkki päässä.

Hyvin suoraan Veikko silti myöntää, että välttelyn tarkoituksena on painostaa ihminen takaisin uskontoon.

Olipa nautinnollista luettavaa... :mrgreen: :lol:

Samalla hyvä, inhimillinen juttu. Tippa meinasi tulla linssiin, kun Markku sanoo, että vaikka hän on joidenkin mielestä luopio, ei hän ole Saatanasta. Hyvä Markku! :cry: :?
Kirsieveliina

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Kirsieveliina »

Ilta Sanomien jutun on kirjoittanut toimittaja Marika Harjumaa. Jos sinulla on ajatuksia, jotka voivat laajentaa artikkelin antamaa
kuvaa esimerkiksi karttamisesta tai painostamisesta takaisin lahkoon, tai muista sosiaalisista ongelmista Jehovan todistajien yhteisössä, todellisen elämän esimerkeillä, kannustaisin nyt siihen... :idea:

Vaikka uutta juttua kommenttipuheenvuoroista ei aivan heti tulisikaan, niin hyvää taustamateriaalia toimituksissa aina tarvitaan - vastaisen varalle :wink:
äänilaiteveli
Viestit: 150
Liittynyt: 05.06.2009 17:36
Paikkakunta: Kouvola

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja äänilaiteveli »

Siis wtf?!?? Veikko laittanu taas kunnon bullshit settiä. Täytyy ostaa lehti ja näyttää muutamalle tyypille. katotaan mitä sanovat...
"Ole siis valpas, ehkä sinussa oleva valo on pimeyttä." Luuk 11:35
RaM

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja RaM »

Jakke kirjoitti:Laitoin kirjoitukseen viitaten tekstarin siskolleni, veljelleni ja äidilleni. Kysyin, missä vaiheessa säännöt ovat muuttuneet niin että erotettuja moikkaillaan, eikä "inhimillisiä siteitä katkaista"? Yllättäen ei ole vastauksia kuulunut... :roll:
Olisit kysynyt että ovatko he toimissaan jyrkempiä, kuin miten seura ohjeistaa.
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Sattuuko kenelläkään olemaan scannaus-laitetta ja lehdykkää. Jos vaikka sitten vähän myöhemmin linkkejä johonkin kuvatiedostopalveluun.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
markuruikkuinen

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja markuruikkuinen »

Harmin paikka että tuo "Jehovan todistajat ja seksuaalivähemmistöt" -köppä suljettiin. Siellä oli ehkä kaikkien aikojen paras mahdollisuus tutustua ihmisiin. No analysoija teki mitä teki, ahistakoon vastedeskin. Voi harmi mitä tuhlausta.
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja rippeli »

markuruikkuinen kirjoitti:Harmin paikka että tuo "Jehovan todistajat ja seksuaalivähemmistöt" -köppä suljettiin. Siellä oli ehkä kaikkien aikojen paras mahdollisuus tutustua ihmisiin. No analysoija teki mitä teki, ahistakoon vastedeskin. Voi harmi mitä tuhlausta.
Tänne pitäisi varmaan perustaa "avoimen vittuilun " osio, jossa saisi tuulettaa kympillä ja haukkua kaikki tekokristityt tai muuten vaan idiootit.

Mutta ehkäpä parempi ettei kuitenkaan.

Iltalehden kirjoituksesta sen verran, että se oli tosi hyvä. Vähän ehkä arveluttaa se, että toimittaja oikoi mutkia suoraksi joissakin asioissa. Se suo lahkolaisille mahdollisuuden tuomita koko kirjoitus roskaksi, mitä se ei todellakaan ole.
Let me go Master I hate you so
almi
Viestit: 943
Liittynyt: 06.05.2007 15:33

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja almi »

Tiedoksi (jos asia ei ole vielä selvillä), että ainahan voi aloittaa uuden ketjun, jossa sitten pyritään keskustelemaan asiallisesti aiemmin kiinnostavasta aiheesta. :idea: Ei siis ole tarpeen alkaa rutista aiheen sulkemisista.
Kaikki on vastausta, tietäisipä vain kysymyksen.
- Paul-Eerik Rummo
Analysoija
Viestit: 1234
Liittynyt: 21.07.2007 19:51

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Analysoija »

markuruikkuinen kirjoitti:Harmin paikka että tuo "Jehovan todistajat ja seksuaalivähemmistöt" -köppä suljettiin. Siellä oli ehkä kaikkien aikojen paras mahdollisuus tutustua ihmisiin. No analysoija teki mitä teki, ahistakoon vastedeskin. Voi harmi mitä tuhlausta.
Laita jatkossa yksityisviestiä, eikö niin?

Pitäisikö mielestäsi asiattomat viestiketjut pitää yllä? Tietänet varsin hyvin että internetissä on sitä tarkoitusta varten palstansa - että saadaan jauhaa skeidaa.

Jos haluat tutustua ihmisiin, mene johonkin näillä sivuilla mainostettuun miittiin? Tuossa on esim. ketju Pablo jne., jolloin on päivä yhteiseen toimintaan niille jotka kokevat kaipaavan vertaistukea. Noi on kai jossain kaukana (Helsingissä) meiltä maalaisilta, mutta lienet eteläsuomalainen joten ilmoittaudu, koe ja nauti!
"Jehovan järjestö on täydellinen, se virvoittaa sitä palvovien sielun" - Muuan vanhin esitelmässään
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Aaac »

Haastattelu oli sydämeenkäyvä ja varmasti antoi ulkopuolisille aidon kuvan siitä, millaista kartetuksi tulo on. Pari kertaa puhuttiin jehovista tai jehovalaisista, ja sillä perusteella jehovantodistajat leimaavat jutun luopiovalheeksi. Mutta eihän tuota haastattelua olekaan tehty jehovantodistajille.

Pojot Markun rohkeudelle!

Veke valehtelee silmät suut täyteen, ihan normaalia häneltä.
Religionsfri.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Tony »

Nyt kun entisten jehovantodistajien tervehtiminen on täysin sallittua, niin voidaan esittää kysymys että mistä syystä jehovantodistajat (todennäköisesti) jatkavat tapaansa olla tervehtimättä entisiä jehovantodistajia kohdatessaan näitä? Onko kyse henkilökohtaisista kaunoista vai mistä? Kukaan kun ei velvoita jehovantodistajia käyttäytymään tässä suhteessa hyvien tapojen vastaisesti, mutta niin he vain käyttäytyvät. Miksi?
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Analysoija
Viestit: 1234
Liittynyt: 21.07.2007 19:51

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Analysoija »

Ketjusta siistitty asiaan liittymättömät postaukset. Tuosta sentimentaalisesta tuotannosta ei perustetta omaa ketjuansa.
"Jehovan järjestö on täydellinen, se virvoittaa sitä palvovien sielun" - Muuan vanhin esitelmässään
Jakke
Viestit: 1843
Liittynyt: 28.04.2007 18:23
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Jakke »

Minulla saattaisi olla kyseinen juttu pikaisesti skannerissa käytettynä ja 1,6 megan zipiksi pakattuna, joten laittakaas YV:tä jos joku haluaa sähköpostia....
How's your Jesus Christ been hangin'? -Tori Amos
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Kirjoitus iltasanomissa

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

RaM kirjoitti:Loistava kirjoitus ja tuo Veikon kiemurtelu (jälleen kerran) on nautittavaa viihdettä. Muistakaa muistuuttaa tarvittaessa jokaista Jehovan todistajaa jatkossa siitä, että heillä on lahkon tiedottajan julkisesti antama lupa moikata ja vaihtaa muutama sana.
Voidaan muuten hetki miettiä sitäkin, onko Veikon lausunto yksi osoitus lahkon liberalisoitumisesta...
Vaikka uskonkin Veken vain vetävän jonkinsortin PR-roolia, niin mieleeni juolahti kuitenkin pari asiaa:

1. Onko Vekellä erotettuja sukulaisia tai onko hänellä "hänelle aikanaan läheisiä" erotettuja ystäviä, onko tarkempaa tietoa asiasta ? Se miten Veke ehkä toimisi henkilökohtaisesti heidän kanssaan on sitten toinen asia, tai toinen asia verrattuna Seuran ohjeistuksiin alias kuvainnollisiin määräyksiin.

2.Veke toimii päivät kuvainnollisessa Norsunluutornissa ja ymmärtääkseni muutoin asustelee (ja ilmeisesti saattaa hoidella myös omaa yksityistä liiketoimintaansa myös tuon asunnon tiloissa, tästä ei 100% autenttista tietoa minulla tässä vaiheessa) ilmeisesti hulppeassa Seuran omistamassa rivitalo/paritalo-kämpässä. Voisiko olla niin, että Veke on erkaantunut lasikuvun sisään eikä tunnista mainitun asian ongelman ydintä ?

3. Vastaan itselleni osittain kohtaan 2. Luulisin että Veke on täysin tietoinen tilanteista. Käyhän hän (oman ilmoituksensa mukaan) kansainväliseltä tasolta johdetun luopiojärjestön netti-sivuilla. :lol:
Lisäksi hän varmasti saa postia paperilla sekä sähköisesti ja miksei myös puhelimitse. Sekä henkilökohtaisesti.
Ja toimiihan Veke myös Suomen Jehovan Todistajien ylimmissä päättävissä elimissä mukana.

PR Epic Fale 8)
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Vastaa Viestiin