Veljesseura.org

Massetar kirjoitti: Mulle riippumattoman ajattelun suurin este on ollut nimenomaan pelko olla erimieltä. Omia ajatuksia ja mielipiteitä on kyllä ollut, mutta niiden esiintuominen on ollut vaikeaa. Järjestöstä lähtemisenkin jälkeen tällainen "luopiotoiminta" kauhistutti. Pelkäsin edelleen kapinointia, vaikka samalla ymmärsin tämän "kapinoinnin" olevan tervettä toisten mielestä. Edellinen auktoriteettini kuitenkin piti kapinointia niskurointina ja hyvin negatiivisena asiana. Joten huomasin olevani ihminen, joka tarvitsee itselleen auktoriteetin....

Kirjoitat samoja ajatuksia joita itse olen miettinyt, ja mietin osittain vieläkin.

Tuntuisi että riippumattomalle ajattelu parasta olisi, ja sen parasta harjoitusta, olisi tehdä ajattelutyö lopppuun asti lahkon osalta.

Otetaan vaikka Raamatun varoittelusta huolimatta toistuvat lopun aikamäärät ja väärennetyt lähdeviitteet (5 Moos 18:20-22, Barclay) Onko ne esim. rikos, tai muuten rahanhuijausyritys (myy kämppä kun on loppu tulossa, valtakunnan palvelus 1974 kesäkuu).

Joko olisi taloudellinen huijaus, taikka syyllisyydentajun puuttuessa mielisairaus, siinä mielessä että todellisuudentajussa vaikea-asteisia puutteita. (todistajilla opeista kiinni pitäminen on perustelun uhmaikäistoistoa esim. toivosta vielä löytää puuttuia todisteita, 607, ellei sitten käytetä opetettua nokka pystyssä poistumista)

Lahkojäsen on oma lukunsa, joka myös paljon on pystytty ohjelmoimaan toimimaan työrukkasena, näyttelemään seuralle jehovallinen rooli

Normaaliin ajatteluun kuuluu esim. toisen tunteiden huomioonotto, peloton läsnäolo ja ajattelu ja oleminen maailmassa missä itsestäänselvyydet ovat itsestäänselvyyksiä ja ajattelu kohdistuu uusiin asioihin, epäselviin asioihin.

Lahkossa tunteet peitetään iskulauseisiin, näyttelemiseen, pelkoon. Lahkon maailmassa itsestäänselvyydet ovat iskulauseita ja opinkappaleita, jotka eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä vaan vaativat toistoa, toistoa. Liian suuri osa henkisestä kapasiteetista pakotetaan pakkoajatuksiin.

Tämmöinen palsta pitäisikin keksiä, jos tätä ei vielä olisi, vapaaseen ajatteluun ja kirjoitteluun.

Vieras kirjoitti:Tuntuisi että riippumattomalle ajattelu parasta olisi, ja sen parasta harjoitusta, olisi tehdä ajattelutyö lopppuun asti lahkon osalta....
Tämmöinen palsta pitäisikin keksiä, jos tätä ei vielä olisi, vapaaseen ajatteluun ja kirjoitteluun.

Entäs postilaatikko, eikö sinnekin pitäisi viedä jotain?

"Entäs postilaatikko, eikö sinnekin pitäisi viedä jotain?"

-ainahan sitä joskus sinnekin. Eroon päässyt ei kyllin isoa kiitosta osaa mielestään esittää

Riippumaton ajattelu ei liene ainoastaan jehovantodistajuutta koskevaa. Virheellinen argumentointi ei myöskään edistä tuohon tavoitteeseen pääsemistä. Lutherilaisuuden tai yleisimminkin, koko kristinuskon, kohdalla voisi sama pyrkimys johtaa kokonaistervehdyttävään tulokseen. Ihmisellä on taipumus ja tarve suojata itseään pelottavalta maailmalta ja voittamattomilta tuntuvista pelottavista luonnonvoimista. Kun vanhempien suoma lapsuudenturva poistuu, moni hakee korvaavaa turvaa uskonosta. Sigmund Freud tutki ihmisen mieltä ja totesi: "Näissä voimissa luonto nousee meitä vastaan majesteettisena, julmana ja armottomana". Tuossa kamppailussa ylivoimaiselta tuntuvaa vihollistaan vastaan on ihminen luonut turvakseen toisen voiman, jumaluudet. Freud jatkaa analysoinnissaan: "Olemme ehkä vieläkin suojattomia, mutta emme enää avuttoman lamaannuksen tilassa – voimmehan ainakin vastata tilanteeseen".
Freud piti uskontoa universaalina pakkoneuroosina, josta päästään irti vasta, kun luonnontieteellinen tieto auttaa ihmisen kohtaamaan todellisuuden ilman harhaluuloja. Hän totesi että usko on kuvittelua ja "mielen kainalosauva".

Riippumatonta ajattelua ei ole saavutettavissa dogmaattisen retoriikan avulla.

Aaac kirjoitti: Miten tällaiseen ajattelutapaan opetettu jehovantodistaja voi seurakunnasta lähtönsä jälkeen opetella itsenäistä ajattelua? Miten hän voi oppia tekemään päätökset omilla ehdoilla, omista lähtökohdistaan käsin?

Monissa yksittäisissä kommenteissa on sivuttu aihetta, ja käsittääkseni naisten tapaamisessakin puhuttiin aiheesta. Monet ovat kertoneet kasvaneensa itsenäisiksi, vahvoiksi ihmisiksi kipujen kautta. Mikä auttoi teitä löytämään oman tahdon ja mielipiteen? Mikä esti teitä joutumasta uusien manipuloijien pauloihin?

Uusia manipuloijia on pilvin pimein. Nyt kamppailen anarkismin kanssa. Anarkismi on hyvä ideologia, mutta anarkistiksi itsensä mieltävien kuvio omaa selkeästi lahkotyyppisen rakenteen, joka siis on hyvin autoritäärinen ja anarkismin periaatteiden vastainen. Hyväksytään siis käytännön tasolla kaksi vastakkaista todellisuutta. Se johtuu samasta kuin Jehovan todistajilla: Kun kaikki ihmiset eivät "tajua" ideologian hienoutta, vika on joko julistajassa tai ihmisissä. Poikkeuksetta nähdään, että vika on niissä muissa ihmisisissä, koska ei voida ajatella, että itse olisi väärässä. Muut ihmiset ovat siksi pahoja ja kavalia ja itse kuuluu oikeamielisten "eliittiin".

Olen kuitenkin havainnut anarkismi-aatteen hyväksi, mutta se vaatii jatkuvasti paljon. Olen esimerkiksi kiskonut sateenkaarilipun ylös salkoon tänä vuonna kahdesti ilman lupia. Kerroin ensimmäisestä julkisesti netissä tarkoituksenani saada muutkin liputtamaan spontaanisti. 17.5., homofobian vastaisena päivänä minulta kysyttiin, miksen ollut pistänyt lippua liehumaan. Minusta oli siis tehty edustaja ja edustaja on vain askeleen päässä johtajasta. Koen toimijuuden myös maskuliinisena. Koska laiton suora toiminta on salaista, toimijoiden sukupuoli jää arvailun varaan, mutta helposti ajattelee, että aktiivinen toimija on maskuliininen. Toimijuuden sukupuolta pitäisi kyseenalaistaa.

Minä tykkäsin ajatella okkamin partaveitsen avulla ja olla skeptikkojen kanssa samaa mieltä, kunnes tuli tämä James Randi, taikuri. Taikuri on jo lähtökohtaisesti epäilyttävä. Milloin skeptikon on tarvinnut todistaa omia kantojaan oikeiksi? Milloin saadaan skeptikko kiinni huijauksesta ja julkaistaanko sellaista missään ja jos julkaistaan, onko se luotettavaa?

Kokonaan toinen asia on se, että onko skeptisyys järkevää. Lopputulos elämästäni on joka tapauksessa kuolema. Mitään haittaa ei ole siitä, jos pohtii hieman tavanomaisesta poikkeavia vaihtoehtoja. Totuus on yksi ja totuuden järkevyys toinen. Miksi tyytyä järkevään kun järjetönkin on olemassa ja kuolema korjaa?

Kirsieveliina kirjoitti:Ilman jt-sukulaisia minusta ei olisi koskaan tullut tällaista ja pidän tuota elämääni kuulunutta vaihetta kokemisen arvoisena! Ehdottomasti plussan puolella, kun ajattelee elämää nyt.

Niin onkin! Jos ei ikinä kompastu, ei opi ikinä kävelemään.

Kirsieveliina kirjoitti:Omaksui terveen epäluuloisuuden ihmisten tarkoitusperiä kohtaan.

"Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla". Jehovan todistajien yhteisö koostuu pääosin hyvien ihmisten yhteisöstä, jotka haluavat pääosin hyvää, silti lopputulos on hirvittävä pahuus on kätkettynä systeemiin.

Kirsieveliina kirjoitti: Voi olla yllätys, kun huomaa, etteivät muut ihmiset ajattele sellaisessa mittakaavassa.

...vai tukahduttavatko ihmiset ajattelunsa? Pitävät mölyt mahassaan?

Kirsieveliina kirjoitti: Ei
täällä ole mihinkään kiire, elämä on elämistä... Ja matka on joskus tärkeämpi kuin päämäärä.
Nykyisin tykkään siitä, etten ole sidottu maalliseen mammonaan, asuinympäristöön tai edes -maahan,
että ovet ovat auki uusille tuulille ja että tiedän elämästäni ehkä vain jokusen vuoden eteenpäin.

Olen samaa mieltä.

Pehmoluopio kirjoitti: Anarkismi on hyvä ideologia, mutta anarkistiksi itsensä mieltävien kuvio omaa selkeästi lahkotyyppisen rakenteen, joka siis on hyvin autoritäärinen ja anarkismin periaatteiden vastainen. Hyväksytään siis käytännön tasolla kaksi vastakkaista todellisuutta.

Olen kuitenkin havainnut anarkismi-aatteen hyväksi, mutta se vaatii jatkuvasti paljon.

Mielenkiintoista. Siis anarkismi on hyvä ideologia mutta kuitenkin anarkismi omaa lahkorakenteet ja samaan aikaan anarkismin periaatteiden vastaisuuden. Ja tuosta huolimatta olet anarkismin takana.

Onnea matkallesi.

Bergerac kirjoitti: Mielenkiintoista. Siis anarkismi on hyvä ideologia mutta kuitenkin anarkismi omaa lahkorakenteet ja samaan aikaan anarkismin periaatteiden vastaisuuden. Ja tuosta huolimatta olet anarkismin takana.

Onnea matkallesi.

Onko sinulla aivopultti? Monien mielestä Jehovan todistajilla on hyvä oppirakennelma, mutta he ovat sitä mieltä, ettei Jehovan todistajiin kannata liittyä, koska se on lahko.

Kuuluminen johonkin ryhmään ja jonkin aatteen kannattaminen ovat kaksi eri asiaa, etenkin anarkismin ollessa kyseessä.

Turhauttaa ja ärsyttää.

eikö anarkismin tulkintana voida esittää, että pehmoluopio antaisi luuvitosesta vastaantullessa tuntee sitten tai on tuntematta.

Ensimmäinen edellytys ihmiselämälle on järjestykseen pyrkiminen ja minimikuri jos itsekurikin.

Minkä ajankohdan oppivariantti olisi se anarkistin lahkoon liittymismielimalli ? mikä sen terävöittää/pippuroi/suurenmoistuttaa

Vieras kirjoitti: eikö anarkismin tulkintana voida esittää, että pehmoluopio antaisi luuvitosesta vastaantullessa tuntee sitten tai on tuntematta.

Ensimmäinen edellytys ihmiselämälle on järjestykseen pyrkiminen ja minimikuri jos itsekurikin.

Minkä ajankohdan oppivariantti olisi se anarkistin lahkoon liittymismielimalli ? mikä sen terävöittää/pippuroi/suurenmoistuttaa

Miksi antaisin luuvitosesta, eikös se olisi vallankäyttöä pahimmillaan? Väkivallankäyttöä?
Minä olen täysin päinvastaista mieltä tuosta "ensimmäisestä edellytyksestä". Voisitko perustella sitä jotenkin?

Minä en luonnollisestikaan hyväksy minkään ajankohdan oppivariantteja. Minulle oppivariantit ovat kuin katettu pöytä, josta noukin ne, mitkä minua miellyttää. Jotkin anarkistit ovat ehkä hetken aikaa matkalla samaan suuntaan samassa projektissa, mutta se on koko sitoutumisen aste meidän välillämme. Tätä heidän on hankala ymmärtää, toverin ja ystävän eroa, siis.

sinner74 kirjoitti:

Vieras kirjoitti:Tuntuisi että riippumattomalle ajattelu parasta olisi, ja sen parasta harjoitusta, olisi tehdä ajattelutyö lopppuun asti lahkon osalta....
Tämmöinen palsta pitäisikin keksiä, jos tätä ei vielä olisi, vapaaseen ajatteluun ja kirjoitteluun.

Entäs postilaatikko, eikö sinnekin pitäisi viedä jotain?

Nyt kyllä repes aika pahasti

Mietiskelin, että tästä aiheesta voisi järjestää keskustelutapaamisen ensi keväänä. Tai sitten käyttää tätä osana vertaistukijoiden valmennusta.

Miten toimia sen jälkeen, kun ylhäältä käsin ennaltamäärätty elämä vaihtuu elämään, jossa on pakko tehdä itse päätöksiä ja ottaa elämä omiin käsiinsä?

- itsenäistyminen
- rohkeus
- aloitekyky
- elämänhallinta
- oma ajattelu
- omat lähtökohdat
- päätöksien tekeminen
- vastuu omista päätöksistä

Kiinnostaako ketään lähteä mukaan rakentamaan keskustelutapaamista / miniseminaaria aiheesta? Itse asiassa tällaisessa projektissa toimiminen voi juurikin auttaa aloitekyvyn kehittämisessä.

Haaa! Mä olen nyt jossain sellaisessa vaiheessa, että vasta oivalsin miten syvällä tämäkin jäänne jt-opista on. Massetar sanoi paljon sellaista mitä itsekin olen pohtinut (onneksi en aloittanut uutta topikkia ennen kuin selailin vanhoja).

Mä tajusin tuossa jokunen päivä sitten, miten oma itse on hukassa. Niinkuin Massetar sanoi, mielipiteitä on mutta ne saattaa olla aika häilyviä eikä niitä välttämättä osaa lopulta perustella. Muutaman kerran olen hämmentynyt eniten itse kun olen osannut jonkin asian perustella jossakin keskustelussa. Nykyään oon lähinnä koettanut puhua niitänäitä, ettei tarvitsisi näyttää tyhmältä.

Mut siis, se mitä koetan sanoa, on se että mut on niin pienestä asti opetettu ajattelemaan vain sitä miltä näyttää muiden mielestä, miellyttämään vain toisia sen sijaan että olisi kiinnostunut omista jutuistaan.. Ja muuttamaan persoonallisuutta sen mukaan mistä piirteistä saa ulkopuolisilta positiivista palautetta. Mä oon huomannut olevani palautenarkkari. Jos en saa koko ajan tekemisistäni / ajatuksistani positiivista palautetta ja hyväksyntää, oon ihan sirpaleina että nyt oon tehnyt jotain hölmöä ja väärää ja koitan muuttua. Noin niinku kärjistetysti.

Se on pilannut mun parisuhteetkin, kun nyt tajuan ettei koko ajan voi saada positiivista palautetta ja hehkutusta, mutta kun sitä en aiemmin oo ymmärtänyt niin oon ollut ahdistunut ja masentunut ja varma riittämättömyydestä. Ei ihme että eksät pitää mua ihan sekopäänä.. Mutta kun on lapsesta asti ollut riittämätön omana itsenä ja koko ajan pitänyt tehdä hallittua muutosta suuntaan joka ei oo itselle ominainen vaan jonkun ulkopuolisen sanelema, nykyään ei enää mikään riittäminen riitä itselle. Se älytön hyväksynnän hinku on saanut mut tekemään asioita joita en varmaan oikeasti tekisi.

Ja sit vielä se, ettei koskaan oo saanut olla ylpeä itsestään tai edes tyytyväinen aikaansannoksiinsa koska ylpeys on syntiä, maailmallisten piirre.. Niin nyt - samalla kun hakee koko ajan merkkejä hyväksynnästä ja riittävyydestä - ei osaakaan ottaa vastaan kehuja tai mitään huomiota jota ei tunne ansaitsevansa, esim yks ihminen lähetti mulle viestin vkl että onko mulla kaikki hyvin kun oon kertonut hiukan jotain tästä rankasta elämänvaiheesta, mä menin ihan hämmennyksiin, että voijjuku tuo on mulle ystävällinen ja välittää ilman taka-ajatuksia ja vielä selvinpäin, ei oo totta.

Mä haluan tällaisesta eroon! Se taitaa vaatii kauheesti töitä. Ja aikaa.

Joskus piti ajatella muiden muotin mukaan, ja jos itse jotain ajatteli, ajattelu oli siihen tähtäävää, että mitä muut ajattelevat. JT aikoina siis.

Nykyään kun voi käyttää omia aivojaan huomaan, että miten mätää moni asia on. Siihen liittyy tietysti JT lahko, sekä Raamattu. Olen JT jälkeenkin kunnioittanut jotenkin Raamattua mutta nykyään alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä, että Raamattu on vain satukirja mitä monet sekopäät käyttävät toisten päähän paukuttamiseen. Raamattu on muuttunut pyhästä sanasta suureksi vitsiksi, kun on osannut aukaista silmiään. Ennen sanottiin aina, että Raamattu on jumalan sana ja oikeassa ja niin edelleen, mutta se on tosiasiassa melkoinen sillisalaatti täynnä epäkohtia ja typeryyksiä, mitä minä en todellakaan sulata.

Usko on siitä jännää, että sillä ei ole merkitystä mikä uskon kohde on. Varsinkin koska uskoa on "tukemassa" joukko ympärilläsi, niin uskot mihin tahansa sontaan, koska muutkin niin tekevät. Usko ei ole mitenkään rationaaliseen ajatteluun pohjautuvaa. Usko on sitä, että jos päätän uskoa maan olevan litteä niin se silloin on litteä, sanovat faktat mitä tahansa. Usko ei myöskään vaadi faktoja.

(Ajatus katkesi kun puhelin soi...)

Hei selma! Puhuit asioita,jotka tunnistin,kuin omani.Itsekkin olen ollut hyväksymis-ja välittämisriippuvainen olen yrittänyt miellyttää kaikkia,ja se on aivan kamalaa,siinä kadottaa itsensä täysin,kun ei todellakaan,voi olla kaikille kaikkea,on kestänyt kauan,että sanoo oman mielipiteen,välittämättä,mitä muut ajattelee.