Sivu 2/3
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 26.06.2010 12:48
Kirjoittaja Vieras
Miksi ylipäätään pitää olla tienraivaaja?
Saahan jokainen Jehovan todistaja olla kentällä aivan niin paljon kuin vain haluaa ja jaksaa. Silloin kenttätyö keskittyy ensisijaisesti ihmisten tapaamiseen, eikä vain tienraivaajille asetetun tuntitavoitteen saavuttamiseen, josta heille tulee aika-ajoin suorastaan ahdistava pakko. Tuolloin joudutaan tilanteeseen, jossa omatunto joutuu venymään, kun kenttätyö pitää aloittaa naapuritalosta, jotta matkakin kaukaiselle alueelle voidaan raportoida kenttätyöksi. Samoin palatessa kenttätyö päätetään samaiseen naapuritaloon jälleen raportoitavan ajan vuoksi, välittämättä lainkaan siitä, tavataanko tuossa talossa ketään.
Tienraivauksessa kyse ei siis olekaan varsinaisen kenttätyön tekemisestä, vaan henkilökohtaisen kunnian saamisesta.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 6:1-4 KR92)
1. "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.
2. "Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.
3. Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee,
4. jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 26.06.2010 15:19
Kirjoittaja Voimantorni
Vieras kirjoitti:Miksi ylipäätään pitää olla tienraivaaja?
Hyvä kysymys. Yksi asiaa selittävä tekijä on ainakin tämä järjestön jäsenilleen asettama "vapaaehtoisuuteen perustuva" painostaminen.
Kun Jehovan todistajalta säännöllisesti kysellään tutkittavissa kirjoituksissa, että "olikos sinulla ihan oikeasti mitään todellista syytä olla olematta tienraivaaja" ja samalla todistajaa muistutetaan siitä mahdollisuudesta, että pelastuminen ei olekaan välttämättä varmaa jos et ole tehnyt tarpeeksi työtä sen eteen, niin moni ymmärrettävästi ahdistuu tilanteestaan sen verran, että tekee lopulta "oikean ratkaisun" ryhtymällä järjestön kokopäiväiseksi työntekijäksi. Ja kaikilla lopuilla "kunnollisilla todistajilla" on sitten ainainen huono omatunto kolkuttamassa sisällään, kun ovat niin tässä maailmassa kiinni etteivät saa laiskaa lihaansa voitettua ryhtymällä tiejyräksi. Siis sellaisetkin, jotka aivan hyvin kyllä
voisivat olla tienraivaajia. Lukemattomista kokemuksistahan me näemme, että käytännöllisesti katsoen kaikki
voivat olla tienraivaajia, jos vain todella sitä haluavat! - Kysy vaikka oman seurakuntasi tienraivaajilta, kannattaako ryhtyä tienraivaajaksi (niin saat järjestön ohjelmoiman vastauksen:
tottahan toki se kannattaa!)
Tienraivaus esitetään siis kyllä vapaaehtoisena elämäntapana, mutta
käytännössä annetaan kuitenkin jatkuvasti ymmärtää (sekä suoraan että epäsuorasti), että tienraivaus on joka tapauksessa se todellinen tae pelastumiselle. Ainoa
todella järkevä elämäntapa!
Myös pilkuntarkka raportoiminen uskonteoistaan organisaatiolle on yksi osoitus auttamattomasta järjestökeskeisyydestä. Yksittäinen Jehovan todistaja on järjestölle lähinnä numero tilastoissa. Moni täällä normaali-maailmassa elävä ymmärtäisi henkilökohtaisen uskon ja vapaaehtoisuuden hieman toisella tavalla.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 26.06.2010 15:31
Kirjoittaja odette80
Tuo on kyllä kanssa outoa että kaikesta pidetään hervotonta kirjaa. Kas kun ei tarvitse kirjoittaa että on ollut kokouksissa paikalla. Sekin on typerää että kokoukset on joku pelastava tekijä. Hirvee kysely ja painostaminen jos ei ollut jaksanut lähteä istumaan ja kuuntelemaan. En edes tajua miten joku voi rehellisesti viihtyä niissä? Harvoin oli niin hyvä puhe että jaksoi olla keskittynyt. En ole mikään adhd tapaus, mutta monta tuntia paikalla pätsissä/jääkaapissa istuessa kinttanissa sukkahousuissa ja mekossa ei oikein ollut minun makuuni. Noista kokoontumisista saisi varmasti myös miellyttävämpiä.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 26.06.2010 16:03
Kirjoittaja Vieras
Kokouksien etu on ilmeisestikin että on tapahtunut "suurta". Jos ovityössäkään ei toiminnasta kysyttäessä muutoin oikein osaisi sanoa, niin rupeaa puhumaan että kaikki jt:t menevät, tapaavat toisiaan toisiaan ja seurustelevat samalla kun kuitenkin sanoma on tärkeintä, virkistävintä ihaninta ja sitä mitä eniten odotetaan....
Ovat voineet alun perin toivoa jopa mediahuomiota. Liekö sitten muilla, kuten mormoneilla moista yhteishengennostatusta.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 26.06.2010 18:08
Kirjoittaja Vieras
Tuossa edellä on kokous ja konventti mennyt sekaisin, ihmekös tuo kun on niin huono järjestelmä se jehovalainen järjestelmä
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 14:05
Kirjoittaja odette80
Liian epäilevä ja liian järjestäytynyt järjestö.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 16:12
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Eräs kysymys voisi kuulua: Miksi pitää miellyttää Jehovaa? Tätähän toistetaan toistamiseen.
1. Jos uskoo, eivätkö teot seuraa sitä ilman ponnisteluja
2. Onko uskominen ansio, siis ihmisen teoillaan hankittavissa
3. Vaikuttaako Jumala todella niin tahtomisen kuin tekemisenkin, mikäli, miksi pitää ahdistukseen asti aina ponnistella ja kovasti
4. Kun olen oikein ahkerasti ponnistellut miellyttääkseni Jehovaa, mutta minun käsketään vielä ahkerammin ponnistella ja ponnistelen, mutta sairastun, onko Jehova nyt tyytyväinen.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 18:08
Kirjoittaja Vieras
Eikös siellä Jeesus sanonut jollekin ihan tavalliselle pulliaiselle, kun tämä oli sanonut uskovansa, että mene ja iloitse Herrassa.
Toisin sanoen Jeesus ei määrännyt mitän suorituspaineita, vaan usko tosiaan vaikutti tämän tekemisiin riittävästi.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 20:31
Kirjoittaja Vieras
Voimatorni 26.6.2010
Tienraivaus esitetään siis kyllä vapaaehtoisena elämäntapana, mutta käytännössä annetaan kuitenkin jatkuvasti ymmärtää (sekä suoraan että epäsuorasti), että tienraivaus on joka tapauksessa se todellinen tae pelastumiselle. Ainoa todella järkevä elämäntapa!
Vartiotorni 15.2.1983 s.23
Jokaisen kristityn palvelijan pitäisi tosiaan rukouksen avulla harkita, voiko hän olla tienraivaaja vai ei. Eräs etelä-afrikkalainen aviopari, joka on ollut tienraivaajana viisitoista vuotta, sanoi: "Miksi olemme tienraivaajia? Voisimmeko todistaa menettelymme oikeaksi Jehovan edessä, jos emme olisi?" Monet, jotka eivät ole tienraivaajia, voisivat syystä kysyä samaan tapaan: 'Voinko tosiaan todistaa Jehovan edessä oikeaksi menettelyksi sen, että en ole tienraivaaja?'
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 20:40
Kirjoittaja RaM
Olisi mukavaa kuulla joskus raamatulliset perustelut sille, että ihmisen pitäisi olla tienraivaaja.
"Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?"
Voihan tietenkin olla niinkin, että yllä oleva on lausuttu kysymättä hallintoelimen mielipidettä asiassa.

Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 20:50
Kirjoittaja odette80
"Olisi mukavaa kuulla joskus raamatulliset perustelut sille, että ihmisen pitäisi olla tienraivaaja."
Niinpä!
Ehkä noissa "pimeissä" maissa onnistuu ihmisten käännyttäminen, mutta sivistyneemmissä maailmoissa voi olla hieman heikompaa tuo toiminta.
Itse todistajan ollessa harvoin tuli uusia mukaan ja monet kyllä aika nopeasti katosivat kuvioista. Mutta niin tai näin tienraivaus ei sinällään taida olla raamatullinen ilmiö. Eikö sen pitäisi lähteä ihmisen omasta tahdosta tehdä saarnaamista eikä mitään tiettyjä tunteja niska limassa ja raportteja pyöritellessä kerta kuukauteen. Eikö ihmisen tule saarnata koko ajan ja elää sen mukaan mitä opettaa. Siihen ei tarvita kuulutuksia seurakunnan edessä ja lippusia ja lappusia.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 21:18
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
odette80 kirjoitti:Eikö sen pitäisi lähteä ihmisen omasta tahdosta tehdä saarnaamista eikä mitään tiettyjä tunteja niska limassa ja raportteja pyöritellessä kerta kuukauteen. Eikö ihmisen tule saarnata koko ajan ja elää sen mukaan mitä opettaa. Siihen ei tarvita kuulutuksia seurakunnan edessä ja lippusia ja lappusia.
Kuta kuinkin näin, minkä lisäksi olisi ihan hyvä kohdettaankin kuunnella ja toimia hänen ehdoillaan, vaikka kaupassa käyden tai menneitä muistellen. Tämä meni nyt propagandaksi.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 21:31
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
RaM kirjoitti:Olisi mukavaa kuulla joskus raamatulliset perustelut sille, että ihmisen pitäisi olla tienraivaaja.
Käviskös tämä: Jes 57:14 Herra sanoo: -- Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie, työntäkää pois esteet minun kansani tieltä! [Jes. 62:10](KR92)
Edit: Luettavuuden helpottamiseksi noukin esiin viittaamani jakeen.
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 27.06.2010 22:16
Kirjoittaja odette80
Kun noita kuulutuksia tulee, kun joku päättää olla jonkin sortin raivaaja niin miksi taputtaa, kun periaatteessa jokaisella on raivaukseen mahdollisuus?
Re: Katumaton hallintoelin
Lähetetty: 28.06.2010 09:45
Kirjoittaja C.Manson
Minua häiritsi kans raportoiminen. Raamatussa ei siitä puhuta. Julistamisen pitäisi olla iloinen ja palkitseva tapa olla Jumalan palvelija. Eikä suinkaan pakonomainen suorite. Ei Jeesuskaan raportoinut tekemisiään.