Veljesseura.org

"Lasten traumaattinen kokemus säilyy loppuiän." -se on kuitenkin vanhemman kanssa juteltavissa ja ymmärrettävissä niin että se ei vaivaa. N-liiton aikana heidän lastenkirjojaan suomennettiin (Fedja setä...) kuka se kirjoittaja taas mahtoikaan olla ja heikäläiset esittivät kasvatusopin teesinään sen kuinka he ymmärtävät että lapsi kestää, no se oli vain surullisen lopun.

Elokuvien osalta voi lapselle sanoa että se on vain näytelty eikä oikeaa, mutta keskushermosto ei ole tehty tällaisia hienouksia varten ja järkytys etsii omat perustelunsa, lapsi ajattelee vaikkapa että entä jos tosiaan joku olisi noin paha. Sikäli on kyllä täysin sopimatonta antaa liian raakaa materiaalia liian nuorelle.

Luopio? kirjoitti:Omassa JT-isän ohjaamassa lapsuudessa en muista kertaakaan, että minulta olisi kysytty josko haluan lähteä kokoukseen, kirjikseen tai konventtiin. Kenttäreissutkin sovittiin puolestani.

Juu, eipä kyselty turhia meilläkään. Kokouksiin sun muihin kissanristiäisiin lähdettiin tai itkettiin ja lähdettiin. Yhden ainoan kerran muistan myöhästyneeni kokouksesta (tai muun perheen lähdöstä kokoukseen), ja keittiön pöydälle jätetyn tiukkasanaisen viestin mukaan vaihtoehdot tästä johtuen olivat joko siivota koko talo siihen mennessä kun muu perhe palaa kokouksesta, tai kunnon selkäsauna. Aikalailla itsestäänselvästi valitsin vaihtoehdon A. Varmasti Jehova-setää kovastikin miellytti, kun yhdeksänvuotias itkua tuhertaen siivoaa koko ison talon (mattojen tamppaus, pölyjen pyyhintä, imurointi, luuttuaminen) kunnon selkäsaunan pelossa. Vielä tähänkään päivään mennessä en ole ymmärtänyt, mitä tuon siivousurakan olisi pitänyt opettaa minulle kokousten tärkeydestä (tai yhtään mistään).

Nykyisin, nähdessäni jt-lapsia, en voi muuta kuin sääliä poloisia. Lapsen realistiset vaihtoehdot järjestön suhteen ovat käytännössä olemattomat, ja valinnanvapaus pelkkää silmänlumetta. Kentällä kyllä käsketään lapsia mainostamaan ovenavaajalle, että ihan vapaaehtoisesti täällä ollaan; näin muistan itsekin kirkkain silmin tehneeni. Totuus on kuitenkin aivan toinen.
Eli ei, JT-lapsuus ei todellakaan ole paras, huolimatta siitä, miten järjestön kaupparatsut asian esittävät.

Vieras kirjoitti:Lapset opetetaan ajatusmaailmalataan pikkuvanhoiksi ja puheissa kehutaan, että lapset JT:llä tietävät Raamatusta enemmän kuin jopa kristikunnan papit.

Juuri näin se meni, ja ainakin omalle kohdalleni se aiheutti (näin jälkeenpäin analysoiden) raivostuttavaa pikkuvanhuutta ja ylpeyttä ja nenäkkyyttä. Minä todellakin uskoin tietäväni Raamatusta lähes kaiken, niinhän kaikki kehuivat, ja kukapa lapsi ei sellaista haluaisi uskoa. Jossain vaiheessa aloin tajuta, etten ymmärtänyt ihan kaikkea (käytännössä siis en mitään), mutta kehuminen ja suuren ymmärrykseni ylistäminen vain jatkui. Kyllä niiden "kristittyjen" täytyi olla todella tyhmiä, jos jopa minä ymmärsin asioista enemmän. Aika kova pudotus siinä vaiheessa kun aloin oikeasti pohtia asioita...

Aamu kirjoitti:Jossain vaiheessa aloin tajuta, etten ymmärtänyt ihan kaikkea -- kehuminen ja suuren ymmärrykseni ylistäminen vain jatkui.

JT-lapsethan ovat kuuluisia siitä, että he tietävät raamatun opeista enemmän kuin papit!

JT-lapset ovat hyvin tietoisia "aikuisten" typeristä "lumisade" leikeistä.

RaM kirjoitti: Perheetön parikymppinen voi hyvin käydä intin tai sivarin.

Näinhän se toisinaan menee, jos ei ole esim kasteella käynyt "vielä" 17-18 vuoden iässä, tietää jo mihin nuori tähtää - intiin on menossa. Ja silloinhan on hyvin asiat, ei ole erotettu tai eronnut, on vain jäänyt pois ja armeijakin käytynä.

Ex-vaimoni ei antanut lapsemme mennä pihan hiekkalaatikollekaan leikkimään, vaikka lapsi katsoi toisten lasten iloisia leikkejä kaivaten ikkunasta. Vaimo sai johdon taholta kehuja ja meriittiä, että suojeli lasta maailmallisilta ystäviltä. Normaalia lapsuutta?

Ei missään tapauksessa normaalia lapsuutta, saati lapsen edun mukaista (etu yhteiskunnallisena terminä käsitettynä: etu, paras, jollekin kuuluva oikeus). Olen toki näitä kolmi- nelivuotiaita "pikkuaikuisia" nähnyt hienoissa mekoissaan, puvuissaan ja solmioissaan kauluspaitoineen. Kaltaiseni maailmallinen näkee tämän jotensakin sairaana ilmiönä, kaikkine oheisilmiöineen, kuitenkaan siihen puuttuen pystymättä.

Tietenkin johto kehuu, ja se vaimosta hyvältä tuntuu, mutta tuntuuko lapsesta!! Sairasta puuhaa tai ainakin sairastuttavaa.

Aamu kirjoitti:Juuri näin se meni, ja ainakin omalle kohdalleni se aiheutti (näin jälkeenpäin analysoiden) raivostuttavaa pikkuvanhuutta ja ylpeyttä ja nenäkkyyttä.

Veit sanat suustani. Tulee niin mieleen se oikeassa oleminen. "Meillä on totuus." Nyttemmin osaan myöntää, että voin olla väärässä. Sitä kutsutaan kypsymiseksi ja aikuisuudeksi, ja toivotan kaikki mukaan sille matkalle. Väärässä oleminen on sitäpaitsi paljon hauskempaa.

Muistan lapsuudesta montakin asiaa, mutta tämä herätti muiston siitä kuinka äitipuoleni sanoi: saat selkääsi, jos et vastaa kokouksessa ja pelossa piti vastata, kun lopetin vastaamisen niin siitä sain kuulla täysi-ikäisyyteen asti ja vielä vanhemmaksi, jos satuin seudulla pyörimään. Toinen oli kenttäily. Pakko käydä kentällä. Sisko purnutti, kun pelkäsin esittää lehtiä(olin todella arka lapsi) ja äitipuoli uhkaili.

Ihme pelko heillä ettei vaan kukaan saa epäillä heitä huonoiksi vanhemmiksi. Näyttelemistä ja pelleilyä. Onneksi tutut näki sen verhon taakse.

Kerran sain korville kun mukavaan kyläpaikkaan mennessä unohdin käydä ikkunassa heiluttamassa että pääsin sisälle. Siinä eräs toinen äiti ja sukulaiseni mietti että miten joku voi noin tehdä lapselle.

Tänään oli lehdessä siitä, kuinka lapset vieraannutetaan toisesta vanhemmastaan avioerojen yhteydessä toisen puolison toimesta.

Paljon vaikeampi tilanne on, jos erossa on kolmantena osapuolena VT-seura sääntöineen. Tällöin saattaa tapahtua ihan ohjelmallista vieraannuttamista. Jos "luopioita" panetellaan kokouksissa, lapset alkavat suhtautua srk:sta eronneeseenkiin puolisoon epäilevästi - jossain tapauksissa. Sittemmin, jos he aikuistuttuaan käsittävät, että vieraantumisen on aiheuttanut VT-seura ja siksi ei lapsella ole ollut oikeutta omaan vanhempaansa, tuska ja viha saattaa olla kova - ellei sitten ole niin manipuloitunut ja alistunut tai edennyt seuran hierarkiassa, ettei asia merkitse mitään. Jos on ollut kovin innokkaan kanssa naimisissa, tämä ei ainakaan aktiivisesti yritäkään edistää "luopion" ja lapsen välistä suhdetta.

Kirjoituksessa sanottiin lasten kärsivän vanhemmasta vieraannuttamisesta.