Veljesseura.org

Vieras kirjoitti:"Vahvemman oikeus ei suinkaan ilmene niinkään lajien sisäisinä saati 'perheen' sisäisinä tapahtumina, vaan lajien keskinäisinä suhteina" -Mutta vastahan töllön luonto-ohjelma kertoi kameralla todentaen, kuinka voimakkain, suurisarvinen hirviuros puski heikompansa matkoihinsa ja sai sen tehtyään naaraat mukaan lemmenleikkeihin, yksinoikeudella kaikki.

En tarkoittanut tuota ihan kokonaan pois sulkevana asiana vaan toin lähinnä esille sen, että 'perheen' tai lajin sisällä asioita saatetaan luonnossa järjestää poikkeuksellisesti toisenlaiseen järjestykseen kuin yleisesti ottaen tapahtuu. Tuo minkä kuvaat on yleistä lajien sisällä ja on myös oiva esimerkki vahvemman oikeudesta lisääntymiseen. Tuon kautta siirtyy myös parhaimmat mahdolliset perintötekijät. Luonto ei luusereita kaipaa.

"Luonto ei luusereita kaipaa"...
Shhh..no juuri sellaisia luonto on tulvillaan. Muutoin muskelimachojen voimantunto ja urosten rintarummutus olisi hyödytöntä ja ns." vahvemman oikeus"-logiikka ei toimisi. Tosin luonto ,tasolta toiselle,toimii naaraan ehdoilla. Naaraat ne valitsevat mielestään parhaimman spermapankin. Ei auta vaikka kuinka röhkisi, laulaisi tai sulkiansa pörhistelisi ."Heikompi astia" valitsee jos valitsee.

Menemme taas hieman asiasta ohi, sillä tuo urosten ja naaraiden välinen ero on juuri sitä 'perheiden' ja parien keskeistä toimintaa joka ei vahvemman oikeuteen kuulu. Gorilla-heimon uros uhoaa ja naaras valitsee sen parittelukumppanikseen, mutta ei naaraat ole suinkaan luusereita. Ne ovat lajin jatkumisen kannalta katsottuna aivan yhtä tärkeitä kuin uroksetkin. Siksi vahvemman oikeus ei asiaan liity. Paitsi silloin kun vahvempi uros ottaa vanhan johtajan paikan ja pääsee parittelemaan naaraitten kanssa.
Vahvemman oikeus näkyy selkeimmilään siinä, kun hyttynen laskeutuu ihollesi vain saadakseen ravintoa itselleen ja sinä mennä läimäset sen suurella kämmenelläsi liiskaksi. Se on vahvemman oikeutta - päättää kuka syö, mitä syö ja milloin syö. Luuserit luonnossa kuolevat tai vammautuvat tappeluissa eivätkä useinkaan pääse lisääntymään (jos nyt ei mennä sinne ötökkätasolle lisääntymisasioissa).

Bronttosaurus rymisteli aikanaan läpi metsän niin, että muut ryntäsivät syrjään ja suojaan sen kuin kerkesivät. Sitten sellainen kurja pieni käppänä siinä polulla oli kaikessa rauhassa väistymättä tuumaakaan. Bronttosaurus ihmetteli ja kysyi että mikset sinä juokse niinkuin kaikki muutkin ? Käppänä vastasi ettei pelkää yhtään. Bronttosaurus kysyi että mikset. No käppänä siihen että muutaman kymmenen miljoonan vuoden päästä sinä olet sukupuutossa. Mikäs sinä sitten olet kysyi Bronttosaurus. Minusta taas tulee hevonen, vastasi käppänä.

kuten tästä huomaamme, on Ellen oikeassa.

Luonnossa naaras ei varmaankaan varsinaisesti juurikaan valitse, vaan siis "valinta" on ennustettavissa esim. juuri siksi hirveksi, joka puskee muut pakosalle.

Eikös susilaumassa se parittelu tapahdu vain johtajauroksen ja yhden naaraan välillä, muiden pidättäytyessä /ollessa sukupuolivalistusta saamattomia ja siis vailla lemmenhurmaa tykkänään.

Hyttysistä vain koiraat voivat päästä paratiisiin, sillä naaraat imevät verta ja tästä voidaankin jo päätellä paratiisielämän kuolemattomuus, sillä muutoinhan hyttyset loppuisivat sukupuuttoon.

(Brontosta tiesi kertoa Muhammad Ali kirjassaan, valmentajan ohjenuorana pitkäjänteisyyteen)

Hupaisa tarina. Pienenä korjauksena, että susilaumassa on johtajanaaras joka parittelee keväisin vahvimman uroksen (ns. johtajapari) kanssa. Laumassa on tarkka arvojärjestys, jossa voimakkaimmat ovat kärjessä ja luuserit ja nuoret yksilöt pahnan pohjimmaisina.

Ai susi onkin, sanotaanko se "matriarkaalinen". Norsu olisi kai myös, kuinka lie partneri valitaan ? Siellähän on niitä syöksyhampaattomia ja -hampaallisia, luulisi että naaras haluaa lapselleen kunnon hampaat ?

Luonnossa tunnettu ns. ravintoketju kertoo myös aika yksiselitteisesti tuosta vahvemman oikeudesta.

Eli tarinan juju on: luusereita on tuhottomasti muutoin ei ravintoketjun piällysmies olisi piällysmies.
Luonto takaa taatusti tasapainon.

Luonnon tasapaino perustuu siihen, että saaliseläimet lisääntyvät hieman nopeammin saalistajiinsa nähden. Niiden populaatiot ovat pääsääntöisesti niin paljon suurempia, ettei niitä uhkaa välitön sukupuutto vaikka kuuluvatkin päivällispöytään. Tätäkin tasapainoa ihminen on muuttanut monissa paikoin maapalloa ja jotkut niin saalistajat kuin saaliseläimetkin ovat nykyään jopa uhanalaisia.

Se mikä tässä kaikessa on olennaista, niin MISSÄÄN luonnossa ei näy jumalan rakkaudellista suunnittelua ja luomisen jälkeä. Ellei jumala ole sitten sadistinen massamurhaaja joka nautii kärsimyksestä.

PS. Luusereilla en myöskään tarkoittanut yleisesti ottaen heikompia saaliseläimiä, vaan heikkoja yksilöitä niin saaliseläimien kuin saalistajienkin joukossa. Luonto on armoton niille.

Tuo on totta. Mutta myös se helposti pimentoon jäävä evoluutiopuoli vaikuttaa . Vaikka kukaa osaa mainita yhdenkään konkreettisen tapauksen jossa saaliseläin on evoluutioitunut niin paljon viisaammaksi kuin saalistaja, että on siksi päässyt päivällisen roolistaan. Kai sellaisia pitäisi teoriassa olla

Onhan niitä, mm. hyönteismaailmassa, kaloissa ja matelijoissa. Viestivät tästä kirkkailla väreillään, jolloin ainakin useimmat saalistajista jättävät ne rauhaan. Lisäksi evoluutio on kehittänyt soranaisia naamioitumisen mestareitä, jotka hetkessä pystyvät määrittelemään värinsä taustaansa vastaavaksi tai hämäyksen taitajia, mm. perhosissa, joiden suuret silmiä muistuttavat siipikuviot saavat saalistajan väistämään, kemiallisia "aseita" unohtamatta.

On eläimiä ja kasveja, joilla ei käytännöllisesti katsoen ole luontaisia vihollisia.
Editeerataan hieman: Ihminenkin pyrkii jäljittelemään tätä luonnon kehitystä. Eri maiden armeijat ovat kehitelleet maastopukuja erilaisia käyttötarkoituksia varten suojatakseen sotilaitaan vihollista vastaan. Tällaiseen pukuun pukeutunutta henkilöä on maastosta erinomaisen vaikea havaita riippumatta vuorokaudenajoista.

Vieras kirjoitti:Tuo on totta. Mutta myös se helposti pimentoon jäävä evoluutiopuoli vaikuttaa . Vaikka kukaa osaa mainita yhdenkään konkreettisen tapauksen jossa saaliseläin on evoluutioitunut niin paljon viisaammaksi kuin saalistaja, että on siksi päässyt päivällisen roolistaan. Kai sellaisia pitäisi teoriassa olla

Teoriassako? Ei vaan tässähän me suuuunnattoman älykkäät saaliseläimet nautimme entisistä jahtaajistamme gourmet-aterioillamme. Karhua a la rosvopaisti, hain eviä makeassa liemessä,sarvikuononsarvea luomuviagrana. Puhumattakaan muotimaailman kekseliäisyydestä, susiturkit,alligaattorinahkaiset JT-salkut,norsunluiset pianonkoskettimet,etc.etc. Ah miten upeaa onkaan olla universumin "älykkäin" olento.
Luonnossa toteutuu tasapaino,ihmisten rakennelmissa,järjestelmissä täydellinen piittaamatomuus.

Ellen kirjoitti:Ah miten upeaa onkaan olla universumin "älykkäin" olento. Luonnossa toteutuu tasapaino,ihmisten rakennelmissa, järjestelmissä täydellinen piittaamatomuus.

Älykkyyttähän tavataan mitata mm. aivojen koolla ja poimuuntuneisuudella. Tässä vertailussa ihminen häviää valaille, etenkin delfiineille ja valkovalaille. Niiden aivot ovat suhteellisesti ihmisaivoja suuremmat ja poimuuntuneemmat. Maitovalasta on sanottu merten "satakieleksi" sen suunnattoman suuren erilaisten äänteiden tuottamisen johdosta. Osaavat työskennellä myös yhdessä, pitää hauskaa ja olla sosiaalisia. Emmekä tiedä niistä juuri mitään.

Olisiko se ollut viimeisimmässä (tai sitä edeltäneessä) Tieteen kuvalehdessä ollut juttu eläinkunnassa harjoitettavasta petollisuudesta ja vilpistä. Siinä kerrottiin useita esimerkkejä sekä hyönteisten, että matelijoiden ja nisäkkäidenkin keskuudessa vallitsevasta kieroilusta, jonka motiiveina on ravinto, seksi tai valta.

Yhtenä jäi mieleeni apinalaji, joka elää laumoittain. Laumalla on aina yksi johtaja, vahvin uros. Tuon johtajan tehtävään kuuluu pitää järjestystä laumassa sekä myös varottaa sitä uhkaavasta vaarasta. Lähestyvän pedon nähdessään se kajauttaa puusta varoitushuudon laumalle, jotta nämäkin tietävät mennä puihin piiloon. Mutta mitä tapahtuukaan aina silloin tällöin? Kun johtaja sattuu näkemään jonkin houkuttelevan herkkupalan, se päästää kurkustaan saman varoituksen, jotta muu lauma kaikkoaa puuhun olematonta petoa karkuun. Lauman johtaja jää itse syömään herkkua, jota se ei halunnut jakaa laumansa kanssa. Olin huomaavinani tässä esimerkissä joitakin yhtymäkohtia ihmis-johtajien toimintaan... varsinkin uskonnollisen lauman johtajiin

RaM kirjoitti:tässä kaikessa on olennaista, niin MISSÄÄN luonnossa ei näy jumalan rakkaudellista suunnittelua ja luomisen jälkeä. Ellei jumala ole sitten sadistinen massamurhaaja joka nautii kärsimyksestä

Näin se on. Otetaan tähän vielä ote aloituksessa olleesta lainauksesta ja ihmetellään, kuinka rakkaudellisen järjestelyn se kaikkivaltias luoja onkaan tehnyt jaguaarinkin ravitsemiseksi:

"Eräät tarkkailijat näkivät kerran, kuinka jaguaari tappoi täysikasvuisen hevosen, retuutti sitä perässään maata pitkin noin 80 metriä ja raahasi sen sitten joen yli." (Herätkää! Syyskuu 2010, s. 24)

Vieras kirjoitti:Tuo on totta. Mutta myös se helposti pimentoon jäävä evoluutiopuoli vaikuttaa . Vaikka kukaa osaa mainita yhdenkään konkreettisen tapauksen jossa saaliseläin on evoluutioitunut niin paljon viisaammaksi kuin saalistaja, että on siksi päässyt päivällisen roolistaan. Kai sellaisia pitäisi teoriassa olla

On sanottu, että saalistajat ovat vaikuttaneet eniten evoluutioon. Saaliseläimistä vain nopsimmat pinkojat ovat selvinneet hengissä sukua jatkamaan, ja toisaalta vain parhaat saalistajat samoin. Sekä saalistajista että saalistettavista on siksi kehittynyt nykyisenlaisia.