Sivu 2/2
Re: Yle: Uskonto on naisten juttu
Lähetetty: 09.09.2010 20:13
Kirjoittaja Markku Meilo
Hirudo medicinalis kirjoitti:Jos "totuutta" ajatellaan järjellä, niin eikö sen luulisi olevan niin, että todellinen totuus vetäisi puoleensa yhtä lailla niin naisia kuin miehiä?
Tähän maailmanaikaan minä arvuuttaisin syyn myös putki- ja tippaleipäaivojen eroihin. Mulle on jostain kehittynyt ajatus, että jako oli tasaisempi esimerkiksi heti toisen maailmansodan jälkeen, silloinhan maailmanlaajuinen jt-kasvuprosentti oli ylikin 20 %.
Naiset ehkä mukautuvat helpommin ryhmäpaineeseen eivätkä kehtaa/uskalla irrottautua myöhemmin porukasta vaikka huomaisivat asian olevan puuta heinää.
Kuulostaa ihan loogiselta, itse lisäisin yhdeksi mahdolliseksi tekijäksi naisille ominaisemman haaveilun ja pilvilinnojen rakentelun.
Re: Yle: Uskonto on naisten juttu
Lähetetty: 09.09.2010 20:15
Kirjoittaja odette80
Naisen on minusta vaikeampi saada uusia ystäviä ja tutustua ihmisiin. Miehillä se on jostin syytä luontevampaa. Hyvistä ystävistä tai huonommistakin mieluiten pitää kiinni kuin jää yksin.
Kadehdin miehen tapaa saada kavereita ja tutustua. Naisten kanssa ei onnistu. Itsekin saan paremmin "ystäviä" miehistä kuin naisista.
Re: Yle: Uskonto on naisten juttu
Lähetetty: 09.09.2010 20:27
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Koska järki, rationaalisuus, näkyy usein poistuvan sieltäkin, minne se näyttää jo juurtuneen ja kaikenlaista perin hassua tulee tilalle, on helppo veikata että uskonto ei katoa.
Tuskin uskonnot katoavat aikoihin, mutta etenkin Euroopan protestanttisissa maissa ne ovat kaiken aikaa menettämässä yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa. Esimerkiksi Suomessa kirkolla oli oikeus langettaa rangaistuksia aina 1800-luvun puoliväliin.
Talous- ja hintamekanismeissa on hyvää, mutta mikäs se nyt olisi pysyväksi osoittautunut, itse asiassa uskonto. Siitä lienevät vanhimmat kulttuurin merkit.
Kuinkahan paljon uskontojen pysyvyyteen on vaikuttanut se, että uskonto on hyvin kätevä hallinnan väline?
Re: Yle: Uskonto on naisten juttu
Lähetetty: 09.09.2010 21:39
Kirjoittaja Vieras
"Kuinkahan paljon uskontojen pysyvyyteen on vaikuttanut se, että uskonto on hyvin kätevä hallinnan väline?" -osittain voidaan nähdä erityiskysymyksenä. Tottahan, kun on organisaatio pomoineen, se pyrkii pysymään, koska pomona on kivaa, voi esim. soittaa radiota myöhään naapureista välittämättä, kuten Woody Allen sanoi.
Mutta muistelee yhden vanhimmista uskonnon ilmenemismerkeistä tutkijoiden mielestä olleen, kun ihminen oli haudattu. Näin olivat tulkinneet ja löytö oli niin vanha että hirvittää yrittää sitä muistellakaan. (Tokihan se voisi olla vain ihmisen muiston kunnioittamista näin sanottuna, mutta niin se sanottiin).
Yksi uuden uskonnon syntyminen kuvataan "Haudatkaa syämeni Wouded Kneehin" -kirjassa. Kun inkkariheimopahasta oli ahdistettu ja tapettu sukupuuttoa kohti hyvällä menestyksellä pitemmän aikaa, syntyi jonkinlainen tanssirituaali jossa, laulettiinko siinä että jumala herättää henkiin ja tekee niin niin....) (mikä tosin nähtiin syyksi kiihdyttää sukupuutottamista). Onko niin että pelkkä "ahdistus" luo uskonnon. höh.
Re: Yle: Uskonto on naisten juttu
Lähetetty: 09.09.2010 23:35
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Mutta muistelee yhden vanhimmista uskonnon ilmenemismerkeistä tutkijoiden mielestä olleen, kun ihminen oli haudattu. Näin olivat tulkinneet ja löytö oli niin vanha että hirvittää yrittää sitä muistellakaan. (Tokihan se voisi olla vain ihmisen muiston kunnioittamista näin sanottuna, mutta niin se sanottiin).
Uskonnollinen liike muokkaa jäsenistönsä ajattelun halkuamaansa suuntaan, tällöin on mahdollista myydä haitallinen asia hyväksyttävänä tai kaupata hyödyllinen asia kartettavana. Tuli mieleen Vt-seuran karttamismäärittely; "Jehovan rakkaudellinen järjestely". Uskonnollisen liikkeen taholta, erottamisen uhalla edellytetty perhe-, sukulaisuus- ja ystävyyssuhteilla kiristäminen verhotaan jumalan rakkaudenosoitukseksi.
Onko niin että pelkkä "ahdistus" luo uskonnon. höh.
Ahistuksen ikivanhasta merkittävyydestä en osaa sanoa, mutta jokainen merkittävä amerikkalainen 1800-luvun uususkonto pohjannee uskontojen jatkuvuuteen ja Amerikan otolliseen maaperään. Sinne paettiin Euroopan 1700-luvun uskonnollisia vainoja, eli voisi ajatella ahistuksen ylläpitävän, ei vaimentavan uskonnollisuutta.
Re: Yle: Uskonto on naisten juttu
Lähetetty: 10.09.2010 09:25
Kirjoittaja Vieras
Intiassa ne uskonnot vaikuttavat erilaisilta
Ei voisi kuvitella hymyilevää pulleavatsaista budhapatsasta vartiotorninippu kädessä.
Mitä sitten liikkunee päässä hänellä joka alasti kulkien sutii edeltään katua ettei hyönteisraukat puristuisi vaatteiden laskoksiin tai jalkaterän alle