Veljesseura.org

Tänään palautui mieleen eräs valtakunnan lauluihin liittyvä hauska tapahtuma vuodelta -96.

Kaikki varmasti muistavat sen Me olemme Jehovan Todistajat!-laulun? Jossakin hieman vanhemmassa versiossa kohta "Korkein kun lausuu ennukstuksen / varma on täyttymys sen" laulettiin "Jah/Jahve kun lausuu ennustuksen". Isoäitini joskus hifisteli isoisäni laulukirjaa ja lauloi niinkuin ennenvanhaa. Minä kuulin aina, että mummo lauloi "Ahven kun lausuu ennustuksen". Ei se lapsenkaan mielestä kuulostanut ihan oikealta, mutta ajattelin sen olevan juuri sitä paljon puhuttua fariseusten ulkokultaisuutta: ihmisen ei ole sallittua luulla itsestään liikoja ja tulisi olla nöyrä Jehovan luoman suuren luomakunnan ja sen olentojen edessä. Niinkin nöyrä, että on valmis ottamaan ennustuksia vastaan ahvenilta. Vaikka ne ovatkin rumia.

Kerran sitten joissakin juhlissa/illanvietossa/tms oli musiikkia käytössä ja lauluja laulettiin niin minä onnesta soikeana ajattelin näyttää kaikille muille miten "hyvä" olen kun muistan vanhankin version! Mutta siinä vaiheessa kun kajautin omalla, hyvin kuuluvalla äänellä "Ahven kun lausuu ennustuksen / kai se on täyttymys sen (en yhtään muista, miksi muutin tuonkin kohdan! Ehkä epäilyksen siemen oli jo kylvetty )" osa porukasta oli kuolla nauruun ja osa kalpeni jäätävän valkoisiksi. Kesti hetken, ennen kun tajusin jonkun olevan edes vialla Tuosta sitten eräs "hyvästä perheestä" oleva poika sai aineksia kutsua minua ahveneksi, siis sen lisäksi, että hän ilkkui, ettei isäni pääse paratiisiin.

Laulu nro. 144 oli minusta maaginen. Sävelmä vetoaa vieläkin.

Sen ihan tuoreimman (n. vuoden sisällä tms. ilmestyneen) laulukirjan laulut ovat kyllä ihan mahdottoman imeliä ja mahtipontisia. Ajat ovat muuttuneet

Kiitos. Tämä tuo hyväntuuliset unet ensi yöksi. Tosin kyllähän ne ahvenet ovat osaltaan olleet mukana noissa sääennusteluissa.

Eikös jopa kalansisälmyksistä ennusteta? Sitä nyt ei voi sanoa lausumiseksi, mutta mitäs pienistä tyyliseikoista...

Koomisinta oli, että kaikki olivat sen verran häkeltyneitä, ettei kukaan keskeyttänyt. Jotkut paremmat tuttavat sitten yrittiävät hienovaraisesti laulaa kanssani ja pelastaa minut laulamalla itse oikein, mutta minä vain jatkoin ahven-linjaa. Muistan vaan, miten tädin ja mummon naama meni kurttuun joka kerta, kun kertosäe alkoi .

Olin kuulemma itse aikoinaan pikkupoikana noussut laulun aikana tuolille seisomaan ja kun en valtakunnan lauluja ollut vielä oppinut, niin lauloin kovalla äänellä toisten sekaan - 'hämähämähäkki, kiipes langalle'. Äitini kertoi alkaneensa itse nauramaan niin, ettei osannut hiljentää minua. Tiedä sitten miten muut lähellä olleet olivat reagoineet. Mutta pääasia kai että jotain laulaa... ei se jahvettikaan tuntunut siitä pahastuneen...

Vai on ilmestynyt taas uusi lauluaapinen?
Eka minkä mistan hämärästi oli vihreäkantinen sitten tuli se pinkinvärinen ja lopulta se ruskea jossa oli jopa sointumerkinnät. No joo ei siis mitään ihan helppoja noin niinkuin nuotio ja kitara osastoa vaan kyllä niitäkin oikaistiin jotta olis jotenkin järjellistä rämpyttää kitaralla.
Ilmeisesti mun epäpuhdas ajatusmaailmani esti oppimasta noita ihmeellisiä jazz sointuja
Olen enemmänikn noita voimasointu miehiä. Nekin opittiin matkimalla Pete Towsendiä.
T: PastoriSillinne

Meinas tulla pissa housuun kun nauroin tuota Ahven-versiota. On siinä porukka varmaan ihmetellyt.

Minä olin varmaankin hauska pikkupoikana, kun salilla istuin kauniin nuoren neidin vieressä, joka piti minulle tutkistelua. Vaikka en ollut vielä kymmentäkään, niin orkesterin kokoontuessa paikoilleen nousin itse tuolille ja lauloin ihastukselleni: "viisitoista kesää mä sua himosin". Itse olin ihan vilpittömin mielin asialla, joten häpeä ja nolotus oli suurta kun kaikki ympärillä olevat alkoivat nauramaan.

Vihreitä kirjoja olen nähnyt, mutta minun aikanani käytössä olivat ne ruskeakantiset.

Uudessa laulukirjassa on ällöromanttisia häälauluja ja erittäin mahtipontisia marsseja. Lauletaan mm. morsiammen suutelusta ja uudesta rakkaudesta, jos oikein kuulin, mutta kuten huomattu sen varaan ei kannata aina laskea... Menee kyllä vähän jo irstailun puolelle

Muistan joskus konventeissa, kun hieman pienemmät lapset pistivät "sooloiluksi" piristi kyllä kummasti. Kerran kuulin, että jossakin kierroskonventissa Hämeenlinnassa olisi ollut ns. kyselytunti ja kun oli kysytty, että mitä demonien pöytä tarjoaa meille, joku edessä istuva pieni poika huusi, että hernekeittoa

odette80 kirjoitti:Onko mikään enää lähellä sydäntä vaiko kuulostaako kaikki pahalta? Vai löytyykö levyhyllystä vielä nuo cd:eet. Huvikseni joskus katsoin youtubesta niin sinnekin on joku noita linkitellyt.

ONko muistoja noista lauluista? Hyviä tai huonoja?

Itse tykkäsin kappaleesta oliko se 108 ja muuta muu.

Mee olemmee roohkeat, Jeehoovan todistajat! on niitä harvoja mieleen jääneitä kymmenen vuoden jälkeen.

Ja sitten tietysti se edellisen laulukirjan laulu, joka oli vahingossa kopioitu Monty Pythonilta(!): http://www.youtube.com/watch?v=buqtdpuZxvk

Täältä:
http://www.jw.org/index.html?option=QrYQZRQVNZHFVP

Aaac kirjoitti:Täältä:
http://www.jw.org/index.html?option=QrYQZRQVNZHFVP

Aaac: Mikä sen Monty Python -laulun numero oli?

Uusi laulukirja joo tuli kokouksissa käyttöön viime vuoden alusta. Sitä ennen lauluja soitettiin konventtien väliaikojen päättyessä ennen ohjelmaa, ja joku sikermäkin siitä soitettiin edelliskesän konventissa kirjaa julkaistessa.
Nopea silmäys uuteen kirjaan osoitti, että aiemman 225 laulun sijaan on enää 135 vaihtoehtoa. Näistä yksikään ei ole enää 4 säkeistön mittainen, vaan kaikki ovat 2-3 säkeistön mittaisia (poikkeus laulu 87, 1 säkeistö). Hyvä puoli tässä uudessa on sisällysluettelon aakkosjärjestys, mikä korvasi aivan turhan sekavan aihealuettain lajitellun luettelon takasivuilta. Toisena hyvänä puolena näen sen, että laulut on sijoitettu yhdelle aukeamalle tai sivulle, ei tarvitse käännellä sivuja. Siihen ne hyvät puolet taitavat jäädäkin oman mielipiteeni mukaan.

En ole joutunut enää tästä kirjasta laulamaan, joten kokemuksia minulla ei niistä ole.

Sisältöä en ole ehtinyt tutkailla kovinkaan paljoa, mutta ihmettelen kyllä, että ihan toimiviakin sanoituksia on rukattu, tuntuu että oikeasti vain saadakseen sillä rivijulistajat taas sekaisin.

Kyselin pian kirjan käyttöönoton jälkeen monelta todistajalta (jotka eivät tienneet motiiveistani), mitä he ovat tykänneet. Yllättävän moni sanoi, että aivan liian siirappista. Jotkut taas olivat aivan innoissaan siirapista, tuntui, että sanoitukset ja sävelmät on todella suunniteltu vaikuttamaan heikkojen tunteisiin. Ihan toimiva keino saada ihmisille tunteen paloa uskonnon puolesta, kun muut keinot eivät tepsi. Onhan Seura jo vuosia varoittanut, kuinka musiikki vaikuttaa ihmisiin, ja ihan oikeassahan he siinä ovat, ainakin tältä kantilta ajateltuna.

Mie olen niitä jonkun verran kuullut, mutten oo ite pahemmin laulanut. Yhtäällä pidettiin jopa iltamia missä harjoiteltiin niitä laulamaan jokuseenkin otteeseen..aika innostuneilta vaikuttivat. Ihan oma mielipide tosin on et ne on aika hankalia, aika korkealle välillä meni ja sävelkulku vähintään haastava vähemmän laulamista harrastaville. Eli jos oli hiljasta välillä vanhempienkin laulujen kanssa niin... Muistan yhdenkin kerran ku kait kierrosviikolla joskus aikaa sitten kierrosvalvoja päätti laulataa loppulaulun uusiksi jonkun laulun, ku ei sitä 'tunteen paloa' ja ääntä oikeen tuntunut löytyvän. Eipä se muistaakseni siitä kauheasti muuttunut sit uusintana kaan. Tuo siis sen ruskeakantisen kirjan kanssa. Yksi hieman hämmentävä tossa uudessa kirjassa oli se et siinä on kyllä mukana niitä vanhojakin kappaleita, mut niitä on muokattu ihan jonkun verrankin..pää meinas mennä solmuun kuullessa, ku se tarjos jotain mitä paperilla ei sit lukenu enää. Joistain oli säkeistö kadonnut, toisista sanotusta vähän muokattu vai sanoisko, että jopa siloiteltu. (muistaakseni esim. Voittolaulu oli muuttunut ihan jonkun verran jne. En tosin pääse just nyt vetämään ristiin vertailua kirjojen kesken.)

Ruskeakantisen laulukirjan takakannen aukeamalla oli hauska kuva, jossa rivissä seisovien äijien jalkoja oli yksi pari enemmän kuin äijiä itsejään. Jaksoi aina huvittaa tämä pieni yksityiskohta.