Veljesseura.org

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:

sinner74 kirjoitti:Kentällä käynti nyt oli sinälläänkin melkoista kauhu-faktiota

Sama täällä , jokainen kenttäreissulle lähtö tuotti ahdistusta alusta loppuun , mutta sitten ku se oli ohi , nii voi sitä riemua ja onnellisuutta.
Ja siihen yltiöJepukat totesivat ,että eikös vain kentällä käynti tuota onnea ja iloa. (no,voi sun seittemä tätä kaksoisajattelun kurimusta)

Tuota en muistanutkaan, että kentällä käynti tuottaa iloa, poislukien reissun päätös. Ensimmäinen joka koki sitä ilmoittautukoon?

No kaksi ihan koettua tapausta löytyy 80-luvulta:

naispuolinen serkkuni jännitti niin paljon kentällä että kun pimpotuksen jälkeen ovi avattiin, hän pyörtyi siihen oviväliin.

toinen on samanmoinen kuin jo aiemmin mainittu, omakotitaloalueella känninen äijä losautti haulikolla ilmaan muutaman metrin päässä varoittamatta ja korvat olivatkin lukossa lopun päivää.

Kolmantena tietysti:

varoin ylikaiken menemästä kenttähommiin koulukavereiden asuttamille alueille.

Tämä on tosi kauhukokemus kenttätyöstä. Kumppanini kanssa kävimme jossain vaiheessa usein eräässä kerrostalossa kelloja soittelemassa ja joku uusintakäyntipaikkakin oli. Yhden kerran ollessamme ovella toinen ovi avautui ja siitä astui ulos meitä kohti valkoisessa yöpuvussa niin iso mies, ettei karmit meinanneet riittää, silmät kuin riivatulla, kuola suusta valuen ja verta paidankauluksella. Lähdimme kiireimmän kaupalla vartsikat havisten karkuun portaita pitkin alakertaan päin. Puolessa välin matkaa joku huusi ylhäältä päin: "Kuka sen päästi karkuun?" Kyseinen "hirviö" ehti hissillä alakertaan samaan aikaan ja antoi meille vielä lisää vauhtia pihalle. Jälkikäteen vasta valkeni, että teekkarihuumoriahan se, kas kun paikka oli opiskelija-asuntola, mutta totista totta hetken aikaa etenkin "totuuden" valossa.

Tämä tapahtui ollessani ensimmäistä kertaa loma-ajan tienraivaajana pohjoisessa noin 9 -vuotiaana.

Kuljin yhden jo edesmenneen erikoistienraivaajan kanssa taloissa ja minä esitin vuorollani. Yhdessä talossa vastassa oli nainen, joka meidät nähtyään siirtyi suuren radion ääreen, laittoi sen täysille ja painoi korvansa kovaääniseen. Esitin kuitenkin varmuuden vuoksi asiani ja sitten poistuimme rauhassa ja ihmettelimme naisen kokemaa pelkoa, että pitää sillä tavoin kuulonsa pilata.

Nyt jos menisin jonkun vanhimman luokse opuhumaan hän kai toimisi samalla tavoin. Sillä tavoin ajat muuttuvat.