Sivu 2/2

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 22.02.2011 12:39
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Lainaus vanhemmasta Jehovan todistajien historiankirjasta osoittaa, miten he eivät ainakaan vielä tuolloin vuonna 1919 olleet osoittautuneet uskollisiksi, jonka perusteella Jeesus olisi tuolloin heidät valinnut.
Sellaiseksi vapautumisvuodeksi on ilmoitettu esimerkiksi 1938, mutta asiallisia perusteita ei sillekään vuodelle ole, kuten tuo vanhempi Vt-historian desifiointikirja vuodelta 1959 itse osoittaa:
”Kohtalokkaan väärinkäsityksen takia he olivat tunnustaneet maalliset poliittiset hallitukset niiksi "esivalloiksi", mitkä Jumala oli määrännyt Roomalaisten 13: 1:sen mukaan...”
Jos Russelin esivaltanäkemys oli vuonna 1959 ”kohtalokas väärinkäsitys”, niin se ei ollut sitä enää kolmen vuoden kuluttua, silloin palattiin takaisin Russelin opetukseen. Muistan tuon oppimuutoksen (Suomessa 1963 keväällä) ja sen, että silloin ei puhuttu kohtalokkaasta väärinkäsityksestä, vaan asia esitettiin ikäänkuin esivaltakäsitys olisi jotain uutta, eli otettiin ”alamaisuus”-termin asemesta käyttöön termi ”suhteellinen alamaisuus”. Sitä ei tietenkään kerrottu, että alamaisuus oli jo Russelillekin suhteelista. Tätä oppimuutosta Vt-seura on sitten joutunut selittelemään yli kolme vuosikymmentä. Jossain vaiheessa oppiseikkailu selitettiin Jehovan kuritukseksi ja tässä selittelyversiossa väärinkäsitys olikin sitten Rutherfordin vuoden 1929 versio:
”Kun monien eri hallitusten lait alkoivat vuonna 1929 kieltää sellaisia asioita, joita Jumala käskee tekemään, tai vaatia sellaista, mitä Jumalan lait kieltävät, uskottiin, että korkeampien valtojen täytyy tarkoittaa Jehova Jumalaa ja Jeesusta Kristusta. Tällä tavoin Jehovan palvelijat ajattelivat tuona kriittisenä aikana ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja aina kylmän sodan aikakauteen saakka, jolloin vallitsi kauhun tasapaino ja oltiin valmiita sotaan. Näin jälkeenpäin täytyy sanoa, että tämä kanta, joka korotti Jehovan ja hänen Kristuksensa ylimmyyttä, auttoi Jumalan kansaa säilyttämään tinkimättömästi puolueettoman asenteen koko tuon vaikean ajan.” (Vartiotorni 1. toukokuuta 1996 sivu 13-14)
Vartiotorniseura siis esittää vakavalla naamalla, että vaikeina aikoina on oikein poiketa Raamatun opetuksesta.
He tunnustivat sovitelleensa leikatessaan sivut...Herran kansa tekee kaikkialla toukokuun 30. päivästä rukous- ja anomuspäivän. ..
Lisäksi raamatuntutkijoita kehotettiin lunastamaan sotaoblikaatioita sekä pyydettäessä pitämään valtiolippua näytillä. Kun Standfasters-nimellä tunnettu joukko raamatuntutkijoita kritisoi tuota Rutherfordin sovittelevaa ja holtitonta menoa, niin heidät luokiteltiin luopioiksi. Vt-seurassa ei ole kyse totuudesta, vaan Vt-seuran sokeasta seuraamisesta, oli se sitten oikeassa tai väärässä. Tämä käy hyvin selvästi ilmi entisen hallintoelimen jäsenen Karl F. Kleinin muistelosta (Vartiotorni 1. elokuuta 1985 sivu 22-).

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 22.02.2011 13:28
Kirjoittaja kirjallisuusveli
Markku Meilo kirjoitti: Vt-seurassa ei ole kyse totuudesta, vaan Vt-seuran sokeasta seuraamisesta, oli se sitten oikeassa tai väärässä.
Näin se kiistattomasti on! Kyseessä on Jehovan todistajien versio 'kansallismielisyydestä', jota Jehovan todistajat tietenkin pitävät kaiken muun hyvän lisäksi yleensä rumana ja ei toivottuna ilmiönä.

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 22.02.2011 13:56
Kirjoittaja Markku Meilo
kirjallisuusveli kirjoitti:Näin se kiistattomasti on! Kyseessä on Jehovan todistajien versio 'kansallismielisyydestä', jota Jehovan todistajat tietenkin pitävät kaiken muun hyvän lisäksi yleensä rumana ja ei toivottuna ilmiönä.
Sattuneesta syystä mua viluttaa suunnattomasti ja henkilökohtaisesti se, että minut jo alle kouluikäisestä lapsesta painostettiin mukaan tuohon amerikkalaiseen vedätykseen. Hyvä esimerkki sähläämisestä on Vt-seuran suhtautuminen* Stanfasterseihin, heidän ottama kanta omaksuttiin sitten Vt-seurankin näkemykseksi ennen toista maailmansotaa ja kantaa vielä tiukennettiin vuoden 1951 totaalikieltäytymisellä. Ja kun sitten porukkaa oli tämän takia istutettu vuosikymmenien ajan vankiloissa ja laitoksissa ympäri maailman, niin 1996 kantaa taas löysättiin. Jehovan viestintäkanavaksi esittäytyvällä porukalla on ilmiselviä yhteysvaikeuksia päämieheensä.

*) Hakemisto 1945-1985: STANDFASTERS luopioryhmä: w64E 443

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 22.02.2011 16:39
Kirjoittaja Vieras
Osuin googlettamalla ruåttalaisille passagen.se -sivuille jossa on myös religion -debattipalsta.

Löytyi, hittades alltså:
Russellin aikana oli civiilipalvelus sallittua, mutta sotaobligaatioiden osto ei, kunnes johto pantiin vankilaan ja se sanoi että sotaobligaatiot ovat ihan jees, jolloin jotkin rusellilaiset jäivät vanhalle kannalle, eli olivat ryhmä standfasters.

Knorrin presidenttiyden alkuaikana kiellettiin civiilityö, mutta hallintoelin oli tuossa 1977 alkaen enemmistöltään hyväksymisen kannalla, kuitenkin vaadittavalla 2/3 enemmistöllä vasta 1996 jolloin civiilityö hyväksyttiin ja palattiin siis partasuu-Russellin pyramidilinjoille, tai kai linjoille ilman pyramidia.

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 22.02.2011 17:22
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Russellin aikana oli civiilipalvelus sallittua...
Toi on vasta osa silloista todellisuutta, Russell kun oli tätäkin mieltä:
The Watchtower Reprints, August 1st, 1898 Page 2,345:
"Notice that there is no command in the Scriptures against military service. Obedience to a draft would remind us of our Lord's words, 'If any man compel thee to go a mile, go with him twain.' The government may compel marching or drilling, but cannot compel you to kill the foe. You need not be a good marksman."

The Watchtower Reprints, April 15th, 1903 Page 3,180:
"There could be nothing against our consciences in going into the army. Wherever we would go we could take the Lord with us, the Captain of our salvation, and wherever we would go we could find opportunities to serve him and his cause. If it came to the point of battling we above all others need have no fear of death, but we, assuredly, would be obliged to draw the line when commanded to fire, and we could not, in harmony with the divine program, fire upon a fellow creature with the intention of taking his life. If we fired we should be obliged to fire either into the air or into the ground."
Sitten vuonna 1915 Russell oli jo sitä mieltä, että sotatarviketeollisuuteen saattoi mennä töihin, jos oli rahasta tuikkaa, eikä muuta duunia ollut tyrkyllä, mutta homma oli syytä lopettaa heti kun se oli mahdollista taloudellisesti.

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 22.02.2011 18:37
Kirjoittaja ajoulupukisti
Tottelevaisesti taloudenhoitaja jakaa terveellistä ja ravitsevaa hengellistä ravintoa ”oikeaan aikaan”. Jehovan hyväksyntä näkyy siinä, miten hän siunaa kansaansa kasvulla, ohjaa sitä tärkeissä ratkaisuissa, auttaa sitä ymmärtämään paremmin Raamatun totuuksia, varjelee sitä tuhoutumasta vihollisten käsissä ja antaa palvelijoidensa mieleen ja sydämeen rauhan (Jes. 54:17; Fil. 4:7).
- Kasvu on todiste.
- Raamatun totuuksien ymmärrys on osoitus ohjauksesta.
- Varjellus tuhoutumiselta.

Kasvua pitää olla. Toimettomat takaisin kentälle! Muistakaa raportit! Voitko lisätä palvelusta? Annatko kaikkesi? Voitko toimia osa-ajantienraivaajana, edes yhden kuukauden?

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 22.02.2011 21:49
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
ajoulupukisti kirjoitti:Kasvua pitää olla. Toimettomat takaisin kentälle! Muistakaa raportit! Voitko lisätä palvelusta? Annatko kaikkesi? Voitko toimia osa-ajantienraivaajana, edes yhden kuukauden?
Juu, ja kiire on, kuten tuleva tutkisteluteksti tulee taas kerran osoitamaan, hopi, hopi.

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 06.03.2011 15:40
Kirjoittaja ajoulupukisti
Miten mua alkaa *ituttaa ne 20 vuotta mitkä meni tässä vähän niin kuin sivusuun. God damn it! :mrgreen:

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 07.03.2011 14:35
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Taito piilee siinä, että osaa muuttaa kokemansa tappiot voitoksi.

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 07.03.2011 15:43
Kirjoittaja Massetar
Suruprosessiin kuuluu tietty vihavaihe, jolloin tuo menetetty aika ja mahdollisuudet harmittavat. Anna itsellesi lupa olla vihainen, se on terveellistä. Tuo vaihe menee kuitenkin ohi. Jossain kohtaa huomaat, että aikaa on yhä paljon jäljellä ja vieläkin voi tehdä kaikenlaista. Ei kannata istua seuraavaa 20 vuotta harmittelemassa niitä menetettyjä 20 vuotta :)

Re: Todisteet Kristuksen valinnasta ja hyväksymyksestä?

Lähetetty: 21.03.2011 17:54
Kirjoittaja ajoulupukisti
Ei kannata istua seuraavaa 20 vuotta harmittelemassa niitä menetettyjä 20 vuotta :)
naulan kantaan.