Konventti tyhjiö

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

sirpa-leena

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja sirpa-leena »

Minä pääsin tosi pienillä haavoilla ja ruvilla pois JT-uskonnosta. Pystyn näkemään JT:ssä jopa monia hyviä puolia, vaikka se vei monta vuosikymmentä elämästäni.

Juhannus on kuitenkin edelleen, jos nyt ei vaikea, niin ainakin hankala. Joulut sun muut menee ihan omalla painollaan. Tulin vasta aikuisena mukaan, enkä ollut mikään tonttu-tipu fani ennenkään. Mutta 18 juhannusta konventissa jätti jälkeensä tyhjiön. En ikinä osannut maallisia juhlapäiviä sinänsä syntinä pitää, olin viettämättä, koska se kuului siihen kulttuuriin. Mutta kun oli niin pitkään viettämättä, tunnen itseni nykyään suomalaisissa juhlissa turistiksi. Joka armas juhannus oli kuitenkin seurakunnallinen vakituinen vaihtoehtomeno. Se on patti-tilanne kun ei kiinosta kokko eikä konventti.

Kai jäähallille saisi mennä kuuntelemaan, mutta en halua herättää turhia toiveita entisissä seurakuntalaisissa ja mistä sitä tietää, jos tälle palstalle kirjoittajana saisi kenkää a la Torninvartija. Minusta tuntuu, että vaikka erotettua ei saa tervehtiäkään, niin jotenkin kummasti ne tietää kuitenkin kaikki lähteneiden asiat ja nimimerkit kaupan päälle?????
nina2011
Viestit: 264
Liittynyt: 11.01.2011 01:02

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja nina2011 »

Kiva kun joku ajattelee samalla tavalla. Olisin meinaan itsekin menossa konventtiin jos eronneisiin suhtauduttaisiin kuin yleensä ihmisiin.
Mutta siellä on ihan liian kiduttavaa muuten. Oon muuten syönyt niin paljon makkaraa että on huono olo. Lapsiperheen juhannus kun on.
Lämmitimme rannalla retkikeittimellä makkaroita. Kivaa oli. :D
Jokainen uloskäynti on sisäänkäynti johonkin muualle.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Tony »

RaM kirjoitti:Juhannuksen konventtityhjiö on vain nuorella sukupolvella, sillä omana aikanani ei juhannuksen konventteja vietetty. Ne pidettiin heinäkuussa ja kokouksissa kehotettiin kaikkia huolehtimaan siitä, että koittavat järjestää lomansa tuona yleisenä lomakuukautena siten, että pääsevät konventteihin. Kesäloma oli siis tarkoituksellisesti uhrattava osittain kesän konventteihin jotka muutenkin olivat useampipäiväisiä. Nykyään julistajia mielistellään sillä, että varsinainen lomakuukausi on kuitenkin vapaa. Juhannuksena ei toki kunnon kristityn kuulukaan olla kokoilla tai muutenkaan juhlimassa.
Eikös konventtipäiviäkin ollut enemmän aikaisemmin? Muistelisin kuulleeni että ne olivat aikaisemmin melkein viikon pippalot.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Tony »

Ei ole tyhjiötä muotoutunut meikäläiselle sen enempää konventeista kuin kokouksistakaan. Paikallinen sali on tuossa vieressä ja siitä ajelee ohi vähintään pari kertaa päivässä, ja jos siellä sattuu olemaan kokous päällänsä, niin joka kerta sitä kokee tiettyä huojentuneisuutta ettei tarvitse enää osallistua ko. näyttelykerhon toimintaan.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Viljo »

Tony S kirjoitti:Eikös konventtipäiviäkin ollut enemmän aikaisemmin? Muistelisin kuulleeni että ne olivat aikaisemmin melkein viikon pippalot.
Mä muistan torstaina alkaneet konventit, mutta luulisin ainakin MM:n saaneen hengellistä ravintoa sitäkin pidemmissä pippaloissa.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Viljo kirjoitti:Mä muistan torstaina alkaneet konventit, mutta luulisin ainakin MM:n saaneen hengellistä ravintoa sitäkin pidemmissä pippaloissa.
Ei ikä riitä 8-päiväisiin:
I.B.S.A. CONVENTION, HERSHEY, PA., SEPT. 5-12
Hershey is described as a delightful, quiet place, exactly suitable for an I.B.S.A. Convention. It is a new little city, whose chief enterprise is the manufacture of the Hershey Chocolates, etc. The I.B.S.A. have been invited to have an eight-day Convention there and are promised every possible convenience for the comfort of the gathering. Board and lodging can be had at from One Dollar per day upward.

Toi siis kuukautta ennen vuoden 1915 näkymättömän maailmanlopun huippuhetkeä. Muistaisin muoruuteni nk. kansainvälisten vaelluskokousten olleen hieman pitempiä kuin vain viikonlopun.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Viljo »

Markku Meilo kirjoitti:
Viljo kirjoitti:Mä muistan torstaina alkaneet konventit, mutta luulisin ainakin MM:n saaneen hengellistä ravintoa sitäkin pidemmissä pippaloissa.
Ei ikä riitä 8-päiväisiin
Ikä riittää, mutta voi olla ettei niitä järjestetty Suomessa:

Yankee Stadium 1953
NEW WORLD SOCIETY ASSEMBLY OF JEHOVAH'S WITNESSES YANKEE STADIUM NEW YORK CITY JULY 19-26 1953
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
Mir

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Mir »

nina2011 kirjoitti:Onko kellään muulla tällästä vaikeutta juuri konventtien aikaan, että tuntuu jotenkin haikealta kun konventtiin ei halua mennä ja sitten toisaalta pitäis viettää normaalia juhannusta mutta sen viettoon ei ole perinteitä. Pitäisi perheen kanssa viettää juhannusta niin pitää oikeen miettiä mitä kaikkee sitä kuuluukaan tehdä kun on aika monta jussia kököttänyt konventissa.
No kokolle ja makkaralle ainakin.
Tuon konventtityhjiön ymmärrän kyllä hyvin. Olet ilmeisesti jollain tasolla tykännyt konventeista, kerran tietynlainen "ikävä" on päässyt iskemään. Luultavasti hyviä muistoja ja mukavaa ystävien tapailua.

Minulle tuon konventtityhjiön paikkaaminen on käynyt hyvin helposti jo seuraavasta konventittomasta juhannuksesta lukien. AD/HD lapsena ja nuorena kun tuollaiset työpäivänmittaiset istumasessiot eivät sielua hivelleet.

Konventtityhjiön sijaan minulla on taas joulutyhjiö. Vaikka noista ihanista menetetyistä lapsuusjouluista onkin myöhemmällä iällä otettu revanssia, mutta silti tuntuu edelleen kuin jotain puuttuisi. En oikein osaa olla sukulaisten, tuttujen tai avopuoliskon joulumeiningeissä kovinkaan luontevana ja rentona. Joku ihme asia vain kaivelee takaraivossa. Katkerat muistot, kun muilla joulu ja meillä ei? Jotain alitajuisia mindf*ckjuttuja a'la brooklyn? Tuntee olevansa tyyliin ryssä sodanjälkeisessä suomessa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Viljo kirjoitti:Ikä riittää,
Muistan kun väki palasi tosta 1953-vaelluskokouksesta ja toi wtbts-krääsää tuosta jt-rihkaman luvatusta maasta. Vaelluskokouksen pituutta en kyllä muistanut.
mutta voi olla ettei niitä järjestetty Suomessa:
Ei tietenkään, koska kaikista muista maista poiketen Suomi ei ole ulkomaa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Mir kirjoitti:En oikein osaa olla sukulaisten, tuttujen tai avopuoliskon joulumeiningeissä kovinkaan luontevana ja rentona.
Jo radion joululaulut saavat mut edelleen sulkemaan ko. toosan. Tossa kun aattona saunaa polttelin, niin hetken mietin miten saliuskottava jt voi käydä minään päivänä saunassa, saunaan kun liittyy paljon sellaisia uskomuksia, jotka eivät ole lainkaan sopusoinnussa hallintoelimen näkemysten kanssa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
RaM

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja RaM »

Tony S kirjoitti:
RaM kirjoitti:Juhannuksen konventtityhjiö on vain nuorella sukupolvella, sillä omana aikanani ei juhannuksen konventteja vietetty. Ne pidettiin heinäkuussa ja kokouksissa kehotettiin kaikkia huolehtimaan siitä, että koittavat järjestää lomansa tuona yleisenä lomakuukautena siten, että pääsevät konventteihin. Kesäloma oli siis tarkoituksellisesti uhrattava osittain kesän konventteihin jotka muutenkin olivat useampipäiväisiä. Nykyään julistajia mielistellään sillä, että varsinainen lomakuukausi on kuitenkin vapaa. Juhannuksena ei toki kunnon kristityn kuulukaan olla kokoilla tai muutenkaan juhlimassa.
Eikös konventtipäiviäkin ollut enemmän aikaisemmin? Muistelisin kuulleeni että ne olivat aikaisemmin melkein viikon pippalot.
Minun nuoruudessani konventit olivat nelipäiväisiä eli alkoivat torstaina. Siivoaminen alkoi keskiviikkona (ellei jopa tiistaina) ja loppusiivous maanantaina. Nuokin päivät piti teininä hyödyntää mahdollisten vastakkaisen sukupuolen edustajien väijymiseen. Kokonaiskesto oli siis liki viikko ja kun noita konventtaja oli kaksi peräkkäin, niin olihan sitä pakko olla niissä molemmissa. Teininä. Silmät olivat konventeissa PALJON kuuloa tärkeämpi aisti. Mutta konventit olivat tuolloin aivan erilaisia tilaisuuksia, kuten usein on jo kerrottu. 70-luvulla konventtikeittiö toimi yhtä aikaa niin suurravintolan keittiönä kuin leipomona, jossa paistettiin maan mainioita munkkeja. Ruokien ja leivonnaisten huumaava tuoksu ympäröi konventtia ja teki siitä kodikkaan tapahtuman, josta todellakin nautittiin. Lukuunottamatta puisevia puheosuuksia. Näytelmät vielä menivät.
Maiscimus
Viestit: 29
Liittynyt: 12.01.2011 01:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Maiscimus »

Helsinkiläisenä en ole koskaan tykännyt piirikonventeista. Kierroskonventit Hämeenlinnassa olivat paljon kivempiä kun sinne mentiin bussilla. Ja Hämeenlinnan sali ja miljöö oli lapsena paljon miellyttävämpi. Varhaisnuorena oli tietenkin kiva, kun koko viikonloppu ei mennyt konventissa ja sen sai tarvittaessa "pilkottua osiin" vaikka osallistumalla englanninkieliseen.

Konventit kumppaninmetsästysmerkityksessä ei koskaan avautunut minulle. Viimeisessä konventissa olin n. 15-vuotiaana ja jo silloin jotkut seurakuntalaiset vähän vinkkasivat, että saattaisin löytää sieltä "hyvää seuraa". Harmi vaan, että minulla oli jo tuolloin poikaystävä, joka joi sianverta protestiksi eläinten vajaan hyödyntämisen takia :roll:
It is better to be hated for what you are than to be loved for something you are not.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Maiscimus kirjoitti:Harmi vaan, että minulla oli jo tuolloin poikaystävä, joka joi sianverta protestiksi eläinten vajaan hyödyntämisen takia :roll:
Hyvällä asialla oli, keittikö sorkkavellinkin pelkistä sorkista?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
RaM

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja RaM »

Eläinten vajaa hyödyntäminen... mitä se sellainen on? :shock:
Vieras

Re: Konventti tyhjiö

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Valmistiko hän kärsistä sähköpistorasioiden kuoria ?
Vastaa Viestiin