Sivu 2/3
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 24.06.2011 15:55
Kirjoittaja Tony
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:En osaa sanoa meneekö pieleen vai ei, mutta lukiessani tuon kohdan itsetunto ongelmia näyttäisi olleen lähinnä Elisalla. Hänhän se jumalansa nimeen penskat kirosi. Ei missään sanota jumalan karhuja lähettäneen. Ne vai tulivat metsästä. Kaiketi tuohon aikaan ja myöhemminkin yksi jos toinenkin on jumalansa nimeen kiroillut yhtä sun toista ja jos sitten sattuu käymään mielensä mukaan, sen jumalansa ansioksi saattaa mieltää.
Tarina antaa mielestäni ymmärtää että Jumala oli meiningissä mukana, kuten paria jaetta aikaisemmin kerrotussa Elisan tekemässä ihmeessäkin. Ja oli tahi ei, niin koska vt-seura on paikan näin meille selittänyt, niin se on ollut omalla tavalla muokkaamassa entisten jehovantodistajien jumalkäsitettä.
Mielenkiintoisesti muuten vt-seura valjastaa tämänkin kohdan pelotellakseen jäseniään siitä ettei sitä tule kritisoida, tai ettei sille ainakaan tule missään nimessä ilkkua.
w92 1/11 kirjoitti:Meille kerrotaan 2. Kuningasten kirjan 2:23, 24:ssä, että muuan nuorisojoukko pilkkasi Jumalan profeettaa: ”Tule ylös, kaljupää, tule ylös, kaljupää!” Vastaukseksi Elisa ”kirosi – – heidät Herran nimeen. Silloin tuli metsästä kaksi karhua ja raateli neljäkymmentä kaksi poikaa kuoliaaksi.” Tuollaiset syyriankarhut saattoivat olla raivokkaita, kun ne yllätettiin tai kun niiden poikaset näyttivät olevan uhattuna (2. Samuelin kirja 17:8; Sananlaskut 17:12; 28:15). Jumala käytti noita eläimiä pannakseen jumalallisen oikeuden täytäntöön niitä vastaan, jotka röyhkeästi halveksivat hänen edustajaansa ja siten Jehovaa itseään.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 24.06.2011 16:43
Kirjoittaja Markku Meilo
Tony S kirjoitti:Jumala käytti noita eläimiä pannakseen jumalallisen oikeuden täytäntöön niitä vastaan, jotka röyhkeästi halveksivat hänen edustajaansa ja siten Jehovaa itseään.
Vt-seuran markkinoiman jumalan herkkähipiäisyys tulee jälleen esille 1874 alkaneessa ja ihan kaiken aikaa kohtapian koittavassa maailmanlopussa kun korpit ryntäävät nokkimaan mun mätänevästä ruumiista silmät. Saavathan ainakin valkuaisainetta pahimpaan nälkäänsä.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 24.06.2011 17:39
Kirjoittaja Vieras
" kaksi karhua ja raateli neljäkymmentä kaksi poikaa ....oikeuden täytäntöön niitä vastaan, jotka röyhkeästi halveksivat ... Jehovaa itseään. "
Ja osoittaa jehovantodistajain olevan oikea uskonto antamalla vainota jehovantodistajia esim. kysymällä heiltä miksi rokotukset ovat sallittuja ennen ja jälkeen ajanjakson 1931 - 1952, mutta tuona aikana kiellettyjä.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 24.06.2011 20:14
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
"Jerikosta Elisa nousee Beteliin, joka sijaitsee n. 900 m merenpinnan yläpuolella ja jossa hän oli aikaisemmin käynyt erään profeettojen poikien ryhmän luona Elian kanssa (2Ku 2:3). Matkan varrella häntä vastaan tulee joukko nuorisorikollisia, jotka osoittavat melkoista epäkunnioitusta sekä häntä että hänen profeetanvirkaansa kohtaan. ”Mene ylös, kaljupää! Mene ylös, kaljupää!” he ilkkuvat. He tarkoittavat joko sitä, että hänen tulisi jatkaa menoaan ylös Beteliin, tai sitä, että hänen pitäisi lähteä maan päältä, kuten hänen edeltäjänsä otaksuttiin tehneen (2Ku 2:11). Opettaakseen nämä pojat ja heidän vanhempansa kunnioittamaan Jehovan profeettaa Elisa kääntyy ja kiroaa heidät Jehovan nimessä. Yhtäkkiä tulee metsiköstä kaksi naaraskarhua ja raatelee 42 noista pilkkaajista. (2Ku 2:23, 24.)"
[it-1-FI, s. 465]
Tony S kirjoitti:Tarina antaa mielestäni ymmärtää että Jumala oli meiningissä mukana, kuten paria jaetta aikaisemmin kerrotussa Elisan tekemässä ihmeessäkin. Ja oli tahi ei, niin koska vt-seura on paikan näin meille selittänyt, niin se on ollut omalla tavalla muokkaamassa entisten jehovantodistajien jumalkäsitettä.
Mielenkiintoisesti muuten vt-seura valjastaa tämänkin kohdan pelotellakseen jäseniään siitä ettei sitä tule kritisoida, tai ettei sille ainakaan tule missään nimessä ilkkua.
Miksei näinkin. Esittämäni sitaatti Opas-kirjasta on vielä kiintoisampi, kuin Vartiotornin: Joukko pikkupoikia mainitaan nuorisorikollisina. Muutoinkin esitetään tulkintoina kohtuullisia kummallisuuksia ja syyllistämisiä.
Jehovan todistajien tulkinnoissa heidän Jehovaltaan on turha odottaa mitään ansaitsematonta hyvyyttä. Kaikki hyvyys, mikäli sitä ylipäätään on, tulee ansaita. Kaikkinainen pelottelu ja syyllistäminen kuuluu systeemiin, olen ymmärtänyt. Tämä on mielestäni hyvin outoa tulkintaa ja vastoin sen suurimman ihmisen opetuksia, kuka koskaan on elänyt maan päällä. Ristiriitaa korostaa sekin, että häntä pitäisi jäljitellä. Ja kaikki konditionaalithan tulee ymmärtää imperatiiveina, eikö niin.
Kaiketi se on niin, koskapa veren järjellinen käyttö kielletään, että sen järjetön roiskiminen on erityisen suotavaa. Hurmosta hurmeesta.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 24.06.2011 21:36
Kirjoittaja Markku Meilo
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Jehovan todistajien tulkinnoissa heidän Jehovaltaan on turha odottaa mitään ansaitsematonta hyvyyttä. Kaikki hyvyys, mikäli sitä ylipäätään on, tulee ansaita.
Jehovaan uskovan jehovantodistajan (teoriassa muita jehovantodistajia ei tietenkään ole) oleellinen ja ainoa ansaittava on saliuskottavuus hallintoelimen vaihtelevien sävellysten ja vanhimmiston vaihtelevien sovitusten puitteissa. Havaintoni mukaan Vartiotorniseuran Jehova ei ole pitänyt ensimmäistäkään lupaustaan, jos jollain on parempaa tietoa, niin otan tiedon mielenkiinnolla vastaan.
Kaikkinainen pelottelu ja syyllistäminen kuuluu systeemiin, olen ymmärtänyt.
Noiden ohella ruokitaan kaiken aikaa myös riittämättömyyden tunnetta.
Tämä on mielestäni hyvin outoa tulkintaa ja vastoin sen suurimman ihmisen opetuksia, kuka koskaan on elänyt maan päällä. Ristiriitaa korostaa sekin, että häntä pitäisi jäljitellä. Ja kaikki konditionaalithan tulee ymmärtää imperatiiveina, eikö niin.
Raamatun Jeesus lentäisi jt-salilta kuin leppäkeihäs jos suunsa avaisi.
Kaiketi se on niin, koskapa veren järjellinen käyttö kielletään, että sen järjetön roiskiminen on erityisen suotavaa. Hurmosta hurmeesta.
Järjettömässä ja ristiriitaisessa verenläträysopissa on otettu taas uusi askel ja hyväksytty jälleen uusi verituote - kehitys kehittyy. Olin jehovantodistaja aikana, jolloin minkä tahansa pienenkin veren osan vastaanottamisesta tehtiin monotusperuste. Noinkohan vielä ehdin nähdä ajan, jolloin verensiirto sallitaan. Ei mitenkään mahdotonta, olen jo ehtinyt elää rokotusten sallimisen, elinsiirtojen kieltämisen ja sallimisen, siviilipalveluksen kieltämisen ja sallimisen. Niin ja bonuksena lukuisat näkymättömät jt-maailmanloput.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 27.06.2011 12:17
Kirjoittaja lavanpalvelija
rippeli kirjoitti:Jehovan ansaitsematonta hyvyyttä on se, että hän lähettää karhut tappamaan lapset jotka laskevat leikkiä profeetan kaljuudesta.
"Jehovan ansaisematon hyvyys" slogan ihmetytti minua aikanaan.
Jehovan hyvyys pitää nimenomaan aina ansaita, uhrautumalla, ankaria epäinhimillisiä sääntöjä noudattamalla ja palvonnalla, houkuttimenan iankaikkinen elämä ennallistetussa paratiisissa.
Minä koen saavani jumalani hyväksynnän ilman palkatonta ansiotyötä sellaisena kuin olen ilman stressiä, toki oman vastuullisuuteni tiedostaen.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 06.07.2011 01:05
Kirjoittaja Markku Meilo
lavanpalvelija kirjoitti:Jehovan hyvyys pitää nimenomaan aina ansaita, uhrautumalla, ankaria epäinhimillisiä sääntöjä noudattamalla ja palvonnalla, houkuttimenan iankaikkinen elämä ennallistetussa paratiisissa.
Vt-tulkinnan mukaan on kyseessä ihmisten hyväksikäyttö Jehovan ja Jeesuksen velipojan Saatanan välisen kinan välikappaleina. Siis kyse on nk. maailmankaikkeuden suurimmasta kiistakysymyksestä, jota Aabraham, Mooses, profeetat, Jeesus taikka apostolit eivät välittäneet mainita.
Vt-seuran mukaan pian onkin toinen otto aiheesta, jossa Jehova purkaa pahaa oloaan tappamalla suurimman osan ihmiskuntaa. Kolmas otto on odotettavissa toisesta otosta tuhannen vuoden kuluttua.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 06.07.2011 21:23
Kirjoittaja nina2011
Uskonto haluaa esittäytyä absoluuttisena totuutene ja sitä se on kaikille jotka sokeasti uskovat totuuden olevan tosi. Kiistakysymys on tarkoin harkittu, vastaus siihen miksi jumala sallii kärsimyksiä. Itse koin tämän turhauttavaksi koska kun itselleen tapahtuu vakaasta uskosta huolimatta epäinhimillisiä kärsimyksiä alkaa kiistakysymys tuntua merkityksettömältä. Älykäs teoria mutta turhauttava koska jumala antaa kärsimyksen vain jatkua eikä todisteita väliin tulosta todella ole.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 10.07.2011 01:23
Kirjoittaja sinner74
Bunica kirjoitti:Lyhyesti sanoen nykyään kykenen elämään luottavaisena enkä jatkuvasti koe sellaista syyllisyyttä ja häpeää, josta on vaikea saada otetta. Joskus jt-aikoina kadehdin helluntailaisia, jotka silmät loisten julistivat olevansa pelastettuja. Itsellä ei ollut harmainta aavistusta, miltä sellainen uskosta kumpua onnellisuus voisi tuntua. Nyt ehkä alan jo aavistella, vaikka syynä ei olekaan mikään jumala tai usko, vaan ihan yksinkertainen luottamus elämään ja ihmisten hyvyyteen.
Niinpä, toisten jumala on armollisempi ja hyväntahtoisempi kuin toisten, miksi se parempi vaihtoehto ei osunut meidän kohdallemme?

Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 10.07.2011 07:53
Kirjoittaja YksinäinenSusi
MItähän se tuo jehovan ansaitsematon hyvyys tarkoittaa?
Tarkoittaako se sitä että jehova voi antaa meille hyviä asioita, joita me emme ansaitse.
Tässäkin on selvästi syyllistävä piirre, meitä syyllistetään.
Ja jos me haluamme ajatella ja tehdä asioita itse omilla aivoillamme, ilman vt-matskua, niin silloin emme tottele jehovaa ja silloin emme ainakaan saa Jehovalta mitään hyvää - päinvastoin kuolemme harmagedonissa.
Siis missä on se jehovan hyvyys, jehovan todistajat monesti kuolevat luonnon onnettomuuksissa samoin kuin maailmallisetkin, tai saattaa lapsi jäädä auton alle, vaikka on aamulla rukoiltu jehovalta että hän antaisi pyhää henkeään ja suojelustakin.
Mitään suojelusta ei kuitenkaan tule. Sitten vain sanotaan lohdutukseksi , että aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat meitä kaikkia ja seuraavana aamuna taas toistetaan rukouksissa samaa kaavaa, jossa pyydetään jehovalta siunausta ja suojelusta.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 10.07.2011 11:07
Kirjoittaja Kaarmis
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:MItähän se tuo jehovan ansaitsematon hyvyys tarkoittaa?
Tarkoittaako se sitä että jehova voi antaa meille hyviä asioita, joita me emme ansaitse.
Tässäkin on selvästi syyllistävä piirre, meitä syyllistetään.
Ja jos me haluamme ajatella ja tehdä asioita itse omilla aivoillamme, ilman vt-matskua, niin silloin emme tottele jehovaa ja silloin emme ainakaan saa Jehovalta mitään hyvää - päinvastoin kuolemme harmagedonissa.
Siis missä on se jehovan hyvyys, jehovan todistajat monesti kuolevat luonnon onnettomuuksissa samoin kuin maailmallisetkin, tai saattaa lapsi jäädä auton alle, vaikka on aamulla rukoiltu jehovalta että hän antaisi pyhää henkeään ja suojelustakin.
Mitään suojelusta ei kuitenkaan tule. Sitten vain sanotaan lohdutukseksi , että aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat meitä kaikkia ja seuraavana aamuna taas toistetaan rukouksissa samaa kaavaa, jossa pyydetään jehovalta siunausta ja suojelusta.
Muistissani on about vuodelta 78 tapaus jossa neljä nuorta jehovantodistajaa kuoli Alfa Romeon kyytiin matkalla oliko se Turusta Helsinkiin. Oli aika hiljainen konventti. Ei ollut enkeliä turvaamassa konventtimatkaa, tai mistä minä tiedän vaikka niillä olis tullu taivaskutsu just silloin kohdalle, näitä taivaskutsun hylänneitä voideltujahan tuntuu riittävän vielä tänäkin päivänä ihan pilvin pimein, kun "jäännöksen" määrä senkun kasvaa.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 16.07.2011 16:49
Kirjoittaja Pehmoluopio
lavanpalvelija kirjoitti:siksi, että Jehova esitti rakkausvaatimuksensa autoritaarisesti ukaasin muodossa. Yritin pakottaa itseni rakastamaan, en pystynyt edes platoniseen suhteeseen. En kokenut saavani Jehovalta lainkaan vastarakkautta, päinvastoin kylmää jatkuvaa tyytymättömyytä, jäätävää syyllisyyden lietsontaa ja häpeää.
Minä rupesin pohtimaan Jehovan hyvyyttä ja tulin siihen tulokseen, ettei Jehova voi olla hyvä. Jehovalla on oma yhteiskuntakokeilunsa paratiisi, missä ei ole tähän mennessä halunnut asua yksikään ihminen. Siitä huolimatta hän haluaa meidät kaikki sinne. Ei se ole rakkautta, se on pakkomielle.
Sitten minä rupesin ajattelemaan, olivatko Aadam ja Eeva niin naiiveja kuin Raamattu esittää ja otin sellaisen kannan, että ne olivat loppujen lopuksi älykkäitä. Ne tajusivat, että kaikki niiden teot ikuisuuden aikaperspektiivillä tulevat aiheuttamaan seuraamuksia, mitä heidän täydellinen älykään ei riitä ratkaisemaan, joten viisainta olisi olla tekemättä lainkaan ja ikuinen tekemättömyys on hirveä vankeusrangaistus.
Siksi kannattaa kysyä kaiken tekijältä, miksi hän ryhtyi luomaan alun perinkään, kun tiesi, että lopputulos saattaisi olla nykyisen kaltainen, ellei pahempi. Raamatun ensimmäinen lehti vain julistaa itsetyytyväisyyttä. Eikö Jehova ja hänen enkelinsä ole aika jäävejä arvioimaan omaa työtään. Jonkinlainen motiivi löytyy myöhempää ja sekin on tämä epäselvä rakkaus. Ei tämä rakkaudelta tunnu kyllä lainkaan, enemmän rangaistukselta. Ehkä rakkautta on se, että me kuolemme joskus ja siitä pitäisi kiittää ensimmäistä ihmisparia eikä Jehovaa. Toisin sanoen, merkittävimmän ja hienoimman teon tekivät ne, jotka kapinoivat Jehovaa vastaan.
Mutta minä en ole tietystikään yksin ajatusteni kanssa. Silloin, kun Kreikassa vielä oli ylijäämäinen talous, filosofi Epikuros tajusi, että on olemassa sellainenkin kuin liikaa elämää. Gnostilaiset taas tajusivat, että luomisen aie oli mahdollisesti paha. Gnostilaisten Jehovalle on nimi Jaldabaoth tai Saklas tai Samael. Ne ovat kuvaavampia nimiä:
"Jaldabaoth" saattaa tarkoittaa toisten tulkintojen mukaan "kaaoksen lasta" ja toisten "Sebaothin isää". "Samael" saattaa olla sama kuin juutalaisuuden kuoleman henkilöitymä, kuoleman enkeli Samael, joka vastaa saman nimistä kristillistä demonia. Kirjaimellisesti se saattaa tarkoittaa "Sokeaa Jumalaa" (syyrian sæmʕa-ʔel). "Saklas" tarkoittaa arameaksi "Typerystä" (syyrian sækla, 'typerys', 'hullu').
"Kaaoksen lapsi", "sokea jumala", "typerä" ja "hullu" ovatkin kuvaavia nimityksiä Jahvelle.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 20.09.2011 00:20
Kirjoittaja Pasi
Jehovan hyvyys on minulle nykyään hyvin itsestään selvää. Olen kärsinyt järjestössä oman mittani täyteen ja näin jälkein päin se osaltaan auttoi minut "löytämään" Jehovan. Tiivistäen voisin todeta, että järjetönmiesten toiminta ei voi olla muuta kuin toisinto fariseusten tavoista. Heidän toimintatapansa eivät kumminkaan estäneet juutalaisia näkemään Raamatun lupauksista esim. Paratiisistä. Eli nykyään näen, että Jehovan todistajien esittämät Raamatun perustotuudet (esim. Jehovan armo) pitävät kyllä paikkansa mutta seuran toiminta on farisialaista saastaa.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 20.09.2011 09:06
Kirjoittaja Vieras
On myös niin, että jehovan armoa ei kristitty kirkkokunta kiellä / kiistä myöskään.
Re: Jehovan ansaitsematon hyvyys.
Lähetetty: 20.09.2011 16:06
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
On hyvinkin mahdollista, että Jehovan todistaja ja ei Jehovan todistaja puhuvat samoin termein. Niiden käsitesisältö saattaa olla silti hyvin erilainen. Tämä voi tehdä keskustelun tai luetun ymmärtämisen vaikeaksi puolin ja toisin.