Uskosta tyhjyyteen

[Vieras]

Noinpa hyvinkin.

Mutta asia on nähtävissä laajemmasta näkökulmasta. jo jehovantodistajain emolahko raamatuntutkijat oli liikeyritys, vartiotorniseurako vai mikä omistaja oli oy. Perustaja Russell kirjoitti kirjallisuutta myyntiin, siinä otettiin uusia vuosilukuja myytäväksi kun vanhat haopantuivat... vai miten ne päivitykset vanhentuvat, muistuttihan hän että joululahjaksikin voisi ostaa hänen itse kirjoittamiaan kirjoja.

Että taas tuon liikeyritys -uskonnon sisältö on mitä on, niin ensinnä oli kai sattuma että Russell joutui adventistien kosketukseen, joita askarrutti lopun aikalaskelmat.

Mutta ei rehellistä toimintasarkaa ollut, ei Russellilla itsellään ollut koulutusta, toisaalta yliopistollinen tutkimustyö omaksuttiin heti suuriin kirkkoihin, niillä oli tässä mielessä ikäänkuin tosiasiallinen monopoli, kielitieteellinen asiantuntemus, kuten historiallinen, arkeologinen yms. Asiantuntemus edusti tuolloinkin runs. sata vuotta sitten suurta tietomäärää, ei sitä edes teoreettisesti lahkon perustava yksittäinen Russell olisi jaksanut kuunnella ja omaksua sadoilta oppineilta.

Mutta sitten mihin lahko lähtee niin kaikki mikä tuottaa, se lainaa herätkäähän tietoa terveistä elämäntavoista ravintofysiologian asiantuntijoilta jne, tarkoitus olisi että jt tuntisi olevansa ainutlaatuinen kun saatanan vallassa olevassa maailmassa saa sellaistakin tietoa.

[Jaakko Ahvenainen]

Jt-oppi ajaa usein ateismiin.

Tästähän itse asiass piti keskustella. Mielestäni on hyvin ymmärrettävää, että pettyessään omaan uskontoonsa perusteellisesti ja perustellusti, menevät tämän pettymyksen mukana niin luottamus kuin usko Jumalaan tai jumaluuksiin ja muihinkin uskontoihin.

On varsin katkeraa tulla huijatuksi siinä, mihin tosissaan on uskonut ja mitä totena pitänyt. Ei siis ole mikään kumma, jos ei kerta kaikkiaan halua hypätä, kuten sanotaan: Ojasta allikkoon. Ei ainakaan oitis. Toki on heitäkin, jotka ovat löytäneet omalle uskolleen toisen, itselleen paremmin sopivan hengellisen yhteisön ja kokevat sen parissa myös sosiaalista yhteyttä.

Kaikkien kohdalla ei kuitenkaan ole näin ja se, ettei ole, ei tee heistä sen huonompia tai parempia ihmisiä kuin uskovaisistakaan. Itse asiassa olen tavannut uskonnottomien joukosta monia, jotka osoittavat elämässään enemmän kristillisyyttä, kuin uskovaiset konsanaan, saati tosiuskovaiset.

Ei uskostaan luopuminen (sikäli kuin sitä on ollutkaan) välttämättä pudota ihmistä tyhjyyteen. Ottaa tietenkin oman aikansa totutella uuteen oloonsa, mutta elämä on täynnään kaikenlaista puuhaa ja tekemistä, ajattelemista ja pohtimista ihan käytännön tasolla,

[Markku Meilo]

Kaikkien kohdalla ei kuitenkaan ole näin ja se, ettei ole, ei tee heistä sen huonompia tai parempia ihmisiä kuin uskovaisistakaan.

Itse asiassa tuollainen tuntemattomien ihmisten luokittelu on tässä aiheyhteydessä tyypillistä nimenomaan uskonnon piirissä, sitä voimakkaampaa mitä oikeaoppisemmaksi jäsenistö itsensä luokittelee. Siinä ei edes riitä jako uskonnottomiin ja uskonnollisiin, vaan eri tavalla uskovatkin saavat osansa.

[Vieraas]

Siinä ei edes riitä jako uskonnottomiin ja uskonnollisiin, vaan eri tavalla uskovatkin saavat osansa.

Oma kokemukseni oli, että kilpailevien firmojen edustajat olivat ainakin Jehovan todistajien silmissä jopa selvästi pahempia kuin ateistit. Eli ilmeisesti oli parempi olla uskomatta kuin uskoa väärin? Pahimpia kilpailijoita eli "hellareita" olen kuullut yksityisesti jopa vanhimman nimittelevän, vaikka virallisesti kuului pysyä asialinjalla.

[Vieras]

" kilpailevien firmojen edustajat olivat ainakin Jehovan todistajien silmissä jopa selvästi pahempia kuin ateistit. "

Onkos tuossa sitten muuta kuin että kaukaa viisaasti torjutaan vaaraa kilpailevan firman edustajan paremmista myyntimiestaidoista ?

[ajoulupukisti]

Jt-oppi ajaa usein ateismiin.

Tästähän itse asiass piti keskustella. Mielestäni on hyvin ymmärrettävää, että pettyessään omaan uskontoonsa perusteellisesti ja perustellusti, menevät tämän pettymyksen mukana niin luottamus kuin usko Jumalaan tai jumaluuksiin ja muihinkin uskontoihin.

Itselläni on vaikeuksia ymmärtää, miksi jumalat eivät sano mitään suoraan ja selvästi. Ja aina kun ne puhuvat, ne tekevät sen ihmisen kautta ja mahdollisesti ihmisen kautta niin, että tämä profeetta tulkitsee edellisten profeettojen kirjoittamaa tekstiä ja näitä profeettoja on pilvin pimein. Niitä, joista on aika jättänyt ja niitä, jotka ovat vielä keskuudessamme. Ja useat profeetoista puhuvat sekavasti ja ristiriitaisestikin.

Jos valitset väärän profeetan seurataksesi, jumala(t) pamauttavat sinut kivuliaasti kuoliaaksi (ehkä alaikäiset lapsesikin). Tai voi vielä erehtyä tietysti jumalankin suhteen, jolloin se oikea jumala tai jumalat pamauttaa sinut kuoliaaksi. Joidenkin profeettojen seuraajat tekevät jopa likaisen työn jumalansa puolesta, pamauttaen vääräuskoisia kuoliaaksi. Tai vaikka seuraisit oikean jumalan ihka oikeasti valitsemaan kanavoijaa, jos et ole riittävän antaumuksellinen, jumala pamauttaa sinut kuoliaaksi harmagedonissa / uskonsodassa / hirmumyrskyllä.

JT ajaltani olen tunnistanut pari dogmia (opinkappale, oppilause tai uskonkappale wp), joiden ympärille koko juttu keskittyi ja pysyi hikiseen kasassa, kunnes ne dogmit antoivat myöten. Ne liittyivät Kristuksen kuninkuuteen ja hänen valitsemaansa järjestöön.

On totta, että kun huomaa, että asiat eivät ole niin kuin niiden on sanottu olevan uskonnollisen järjestön taholta, luottamus menee ja tulee hyvin varovaiseksi uskonnollisia järjestöjä ja niiden edustajia kohtaan.

[ajoulupukisti]

Jotenkin tuli tästä tyhjyyteen tipahtamisesta mieleen eräs video. Täsmällisemmin draama Young People Ask, What will I do with my life? Filmin loppupuolella päähenkilö Andre lukee kirjettä, jonka on hänen seurakuntansa vanhin Walter kirjoittanut ennen kuolemaansa Andrelle. Alla ote siitä.
"En tiedä, miten käytät Jehovalta saamasi kallisarvoisen elämän. Ellet käytä sitä Jehovan palvelemiseen, tunnet olosi aina tyhjäksi. Jos käytät sen palvelukseen, saat iloa ja onnellisuutta."

Filmi on liikuttava. Melkein tuli tippa linssiin ja melkein lähdin salille. Andre ei valinnut tyhjyyttä, vaan tienravauksen. Andrea haastateltiin konventissa ja hänen ei-uskova isänsäkin oli tullut konventtiin. Kaikki hymyilivät ja Andren isoäiskän naamalta paistoi ylpeys ja hyväksymys. Liikuttava musiikki soi ja Andre hölkkäili Walterin kodin lähistöllä ja vielä muisteli yllä lainatut sanat kertaalleen: "Ellet käytä sitä Jehovan palvelemiseen, tunnet olosi aina tyhjäksi."

Pientä vihjailua. Ehkä. Tai sitten olen vaan hysteerinen.

[lavanpalvelija]

Minulla on mennyt koko tämä Jumala kysymys hiukan toisella tapaa. Olen jäänyt vaille tyhjyys elämystä.

Minä en menettänyt uskoani Jumalaan huolimatta siitä, että hylkäsin Jehovan eikä Vartiotorniseura kyennyt panttaamaan-- vaan ulosti minut. Minulle oli päivänselvää, ettei Vartiotorniseuralla ole mitään yksinomaista mandaattia korkeimpaan voimaan. Oma suhteeni Jumalaan on muodostunut aikuistumisen kehitysvaiheiden mukaisesti. Ihmismieleni muuttuu ja mielikuvani Jumalan olemuksesta sen myötä. Ei minulla ole mitään uskontoa julistettavanani. Kysymyksessä on henkilökohtainen suhteessaoloni maailmankaikkeuteen.

Vakaumukseni vahvuutena pidän sitä, että aistin lähimmäisissäni ihmismielen yhteisen universaalin emotionaalisen spiritualiteetin uskonnoista riippumatta. Ei minulla ole mitään yliluonnollisia kokemuksia, eikä lainkaan ristiriitaa älyni ja hengellisten tunteideni välillä.

Tunnen tieteen ja uskon täydentävän toisiaan sopusoinnussa ilman täällä kovin usein esiintyvää polarisointia.

[Vieras]

" Ellet käytä sitä Jehovan palvelemiseen, tunnet olosi aina tyhjäksi. Jos käytät sen palvelukseen "

Tässähän käytännössä tarkoitetaan vartiotorniseuran palvelemista. Yksi huomautus on ainakin että jos myöhemmin katsot aikaisempien vuosien palvelumateriaaliasi, voit tuntea itsesi tyhmäksi.

[Suurenmoinen etu]

Minä putosin uskosta tyhjyyteen asteittain alkaen about 1995, kun Vartiotornin tutkisteluiden muinaiskreikan tulkinnat ynnä muut alkoivat mennä yli hilseen, kaiken maailman tote-tolkutukset joilla yritettiin epätoivoisesti järkeistää uskoa. Seuran loogisena pitämäni panssari olikin yhtäkkiä täynnä veitsen mentäviä aukkoja. Huomasin aukkoja kaikkialla, ja siinä se lapsenusko sitten meni. Siirryin epämukavaan elämänvaiheeseen - elämänvalheeseen - jossa pysyttelin kuvioissa vain pitääkseni arkeni jotenkin kasassa. Elin kuin Orwellin romaanin Winston Smith. Aloin jäsennellä epäilyksiäni salassa - viisastuin salaa. Tätä Ajatuspoliisin välttelyä ja propagandalle hurraamista jatkui monta vuotta.

Nykyään samastun totalitaarisista yhteiskunnista loikanneisiin. Tai pikemminkin niihin entisten sosialististen valtioiden kansalaisiin, jotka tosissaan uskoivat kommunismin voittoon ja joutuivat katkerasti pettymään. Minulle on antanut suurta apua ja lohtua Orwellin romaani 1984 sekä siitä tehty oivallinen elokuva, jonka olen nähnyt useita kertoja. Myös elokuva Good bye Lenin kosketti minua syvästi. Taiteen kautta on mahdollista tehdä ymmärrettäväksi ihmisyyttä. Ihmisyyteen kuuluu halu tuntea olevansa osa jotakin suurempaa. Tämä halu voi olla niin suuri, että ihminen mieluummin sukeltaa syvemmälle ja syvemmälle valheeseen kuin kohtaa totuuden.
Minäkin taisin yrittää sukeltaa. Mutta se tuntui siltä kuin olisi yrittänyt sukeltaa kellukkeiden kanssa. Nousin pintaan ja jätin kaikki sinne alas sukeltelemaan. Siellä syvyyksissä vanhurskaan polku kirkastuu kuin aamurusko. Mutta se valo on vain lyhtykrottien hehkua, joka pakenee.

Entä mihin nyt? Mitä nyt kun on repinyt letkut irti kehostaan ja nähnyt Matrixin koodin? Ajattelin nyt ensiksi, ensi kertaa elämässäni, käyttää niitä silmiä ja niitä käsiä ja sitä sydäntä, jotka minulla aina on ollut. Ja iloita tästä kauniista maailmasta.