Aaron Hannu kirjoitti:Raamatuntutkijat olivat Russelin jälkikaudella mielestäni oikeilla jäljillä, kun Rutherford piti uskontoa ansana ja kiristysryöstönä.
Pelkkä myyntikikka, Rutherford edusti uskontoa itsekin, joten en itse näe asiassa erinomaisuutta.
Raamatuntutkijat olivat myös avoimia tekniikan käytössä sekä heidän menestyminen osoitti heidän nauttivan kohtuullisesta suosiosta jonkin aikaa.
Vt-seura oli ainoastaan yksi toimija monien muiden joukossa. Mormonien Brigham Young perusti yliopiston vuonna 1875.
Myös Tiede tuona aikana ei kyvennyt vastaamaan tyydyttävällä tavalla kaikkien ihmisten tarpeisiin...
Joka tapauksessa kehitys oli jo hyvällä mallilla kirkon lopetettua tieteellisen monopolinsa. Tieteeltä odotetaan kaiken aikaa uutta, joten aivan yhtä perustellusti voidaan todeta ettei tiede kykene nykyäänkään vastaamaan kaikkien ihmisten tarpeisiin.
Hekin siis etsivät ja pyrkivät totuuteen, mutta raamatuntutkijat lankesivat omaan näppäryyteen ja jättivät ylpeästi myöhemmät tieteelliset havainnot huomiotta.
Kuten jo kirjoitin, Russell oli epärehellinen, mutta varmaankin monet hänen seuraajansa olivat vilpittömiä.
No JHWH nimimerkin lainatusta vartiotornista kukuin voi lukea, että joko puhtaasti onnenkantamoisella tai sitten he kenties saivat osittain korkeampaan tietoisuuteen perustuvaa informaatiota poikkeavasta tai merkittävästä vuodesta 1914...
Mikä tämä korkeampi tietoisuus on?
...mutta jolla sitten mässäiltiin ja annettiin muita merkityksiä kuin mitä se todellisuudessa on merkinnyt.
Nyt en ymmärrä mitä tuolla mässäilyllä ja muilla merkityksillä tarkoitat?
No jos olemme vähänkään nöyriä niin toisesta kuvakulmasta katsottuna sinäkin julistit aikoinasi kaiken varmaankin menneen nappiin...
Minä väitän, että Vt-seuran ennustuksista ja odotuksista aivan jokainen on mennyt metsään, miten mennyt jehovantodistajuuteni vaikuttaa väitteeni oikeutukseen?
...mutta muutoin todistajien huumevapaa ja korkea moraalinen elämäntapa ei ole ollenkaan aivan helvetin huono asia.
Olen kuullut ihmisistä, jotka ovat eläneet huumevapaasti esimerkiksi helluntailaisina. Jos jehovantodostajuus olisikin ainoa tunnettu tapa pysyä erossa huumeista, niin tilanne olisi hieman toinen. Sama koskee moraalia. Luulisin sinunkin kuulleen elämäsi varrella siitä millä tasolla todistajien moraali on. Heti ei tule mieleen yleismallista rikosnimikettä johon joku jehovantodistaja ei olisi syyllistynyt. Jos sinulle tulee mieleen, niin kerro ihmeessä?
Minä pidän todistajien käännytystoimintaa moraalittomana. Minusta todistajuudessa laiminlyödään moraalinen vastuu ottaa selvää asioista, joiden perusteella ovilla esitetään ihmisille sanomaa, joka tarkoittaa pelkistetysti, että ko. sanoman hylkääminen muka johtaa pian tapahtuvaan ovenavaajan ennenaikaiseen kuolemaan.