Sivu 2/3

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 14.07.2011 19:09
Kirjoittaja Kaarmis
järkikäteen kirjoitti:Osalla ihmisistä tällä palstalla on mieli sumentunut vastareaktiona Jehovan todistajuuteen. Tämä aiheuttaa tarpeen kaivella mahdollisimman paljon materiaalia oman JT-vastaisuuden tueksi, olkoon se sitten paikkansapitävää, kyseenalaista tai täyttä puppua.
Ei mikään ihme että vähän mieli sumentuu. Vai pitäisikö sanoa että kun rupeaa näkymä selkenemään jehovantodistajuudesta, voi se pistää mielen surulliseksi, jopa vihaiseksi. Jehovantodistajuus aiheuttaa pahoja jälkioireita, usein. En ole kyllä montaa kertaa kuullut/lukenut mitään kyseenalaista tai täyttä puppua sisältävää väitettä jepuista. Materiaaliksi riittää usein jo käteen sattunut vartiotorni, kun selviää mistä suunnasta se puppu pulppuaa...
Ideologia on ideologia, olkoon se sitten uskonnollinen tai uskontovastainen.
Jeppuvastaisuus ei ole ideologia. Se on yhteistä niin monille erilaista maailmankatsomusta nykyään kannattaville ettei täytä ideologian määritelmää.
"Ideologia eli aatejärjestelmä tai aaterakennelma on ohjeelliseksi muodostunut aatteiden kokoelma, poliittinen näkökulma todellisuuteen tai kaavoittuneeksi muuttunut poliittinen käytäntö, joka heijastaa tietyn yksilön, ryhmän, yhteiskuntaluokan tai kulttuurin tarpeita ja pyrkimyksiä." -lähde Wikipedia.
Mielestäni valehtelu kumpaankaan suuntaan ei ole hyväksyttävää, mutta ihmisten tilanteen tällä palstalla huomioon ottaen, se on ihan ymmärrettävää. Aivan kuten on ymmärrettävää, miksi jotkut haluavat pysyä järjestössä.
Olen kyllä aika ymmälläni miten itselleen rehelliset nuoret ihmiset voivat olla järjestössä. Noh, aivopesu on tehokasta joskus, ja pelottelu luopiosivustoista on vahvaa.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 14.07.2011 19:36
Kirjoittaja Alueveli
Kirjoittajat voisivat keskittyä enemmän asiaan kuin esimerkiksi aloittajan kirjalliseen ulosantiin.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 14.07.2011 19:43
Kirjoittaja Tony
Olisiko tästä tiivistyksestä apua aloittajalle ja muille, jotka saattavat ihmetellä tällaisten foorumien olemassaoloa
Luopioilla Vt-seura tarkoittaa entisiä jäseniään, jotka kyseenalaistavat sen aseman Jumalan maanpäällisenä viestintäkanavana, sen opit tai toimintamallit. Osittainenkin kyseenalaistaminen palkitaan luopioleimalla. Toisinsanoen kaikki entiset jehovantodistajat, jotka esittävät kritiikkiä Vt-seurasta, ovat Vt-seuralle, ja sitä kautta jehovantodistajille luopioita.

Lahkoille ja kulteille tyypilliseen tapaan Vt-seura suhtautuu luopioihinsa tavalla, josta se itse syyttää luopioitaan, eli katkerasti. Luopiot ovat Vt-seuralle todellinen uhka, eikä se siksi kaihda kehittelemästä ja ylläpitämästä heistä käsityksiä tai väitteitä, joiden voidaan todeta perustuvan virheelliseen ja valitettavasti myös valheelliseen argumentointiin. Tässä yleisimpiä täsmennysten kera:

1. Luopiot ovat katkeria

Lahkosta irtautumiseen kuuluu usein ajanjakso, jolloin henkilö käy läpi elämäänsä lahkossa: huijatuksi tulemista, hukkaan heitettyjä vuosia ja ihmissuhteilla kiristämistä esimerkiksi. Tällaisen ajanjakson aikana on varsin luonnollista, että huijatuksi tullut ihminen tuntee huijaajaansa kohtaan katkeria tuntemuksia. Tällaiset tuntemukset ovat myös luonnollisia riippumatta siitä, onko tullut huijatuksi autokaupoissa, ihmissuhteissa tai käsiteltävän aiheen tiimoilta.

Näillä luonnollisilla tuntemuksilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä entisten jehovantodistajien vt-seurasta esittämän kritiikin kanssa. Katkeruuteen vetoaminen tässä yhteydessä onkin yleisimpiä argumentointivirheitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_odium

Tässä - ehkä tyypillisimmässä - fraasissa on myös kyse puolustusmekanismista, niin kutsutusta projektiosta (kts. Wikipedian artikkeli aiheesta). Jehovantodistajille pelkkä ajatuskin siitä että entisten jehovantodistajien kritiikki olisi aiheellista, on pelottava. Siksi turvallisinta jehovantodistajalle onkin torjua koko ajatus tai korkeintaan tukeutua yksinkertaisiin järjestöltä opittuihin fraaseihin. Tämä puolustusmekanismi esiintyy toki myös monen muun fraasin ja väittämän kohdalla.

2. Luopiot valehtelevat

Valehtelulla on lyhet jäljet. Voidaan esittää kysymys miksi ihmeessä kukaan lähtisi valehtelemaan julkisilla foorumeilla, kun kiinnijäämisen riski on lähellä sataa prosenttia?

Jos entiset jehovantodistajat todella tukeutuisivat kritiikissään epätosiin argumentteihin, Vt-seuralla ei olisi mitään syytä kieltää jäseniään osallistumasta keskustelupalstojen keskusteluihin. Siinä tapauksessa luonnollisin reaktio olisi päinvastainen.

3. Luopiot puhuvat vuosiluvuista, jehovantodistajille ne eivät ole ollenkaan tärkeitä

Ilman Vt-seuran vuosilukuihin perustuvia ennustuksia ja spekulaatioita ei olisi entisiä jehovantodistajia, jotka esittävät kritiikkiä Vt-seuran vuosiluvuista.

On ymmärrettävää etteivät vuosiluvut enää tänä päivänä merkitse jehovantodistajille niin paljon kuin aikaisemmin, mutta ne ovat merkittävä osa Vt-seuran historiaa, ja historiaa tarkastelemalla oppii usein hyvin paljon myös nykyisyydestä. Vielä nykyäänkin Vt-seuran yksi tärkeimmistä opinkappaleista perustuu vuoden 1914 raamatullisuuteen ja profeetallisuuteen, jolla ei ole lähemmin tarkasteltuna mitään yhteyttä raamattuun tai sen oletettuun profeetallisuuteen. Jos asiasta ilmaantuu kysymyksiä, entiset jehovantodistajat valistavat tässä(kin) asiassa mielellään.

4. Miten luopiot jaksavat käyttää aikaansa kritisoidakseen jehovantodistajuutta/Vt-seuraa?

Elämässä järjestön jälkeen on aikaa myös muulle kuin järjestölle. Vaikka sitten järjestön edesottamuksien tutkimiselle ja niistä keskustelemiselle. Useat entiset jehovantodistajathan ovat viettäneet järjestössä merkittävän osan elämästään. Sellaista siivua ei saa noin vain pyyhittyä pois. Entisen uskontonsa objektiivinen tutkiminen onkin usein tervehdyttävää ja siitä tulee joskus entiselle jehovantodistajalle harrastuksenomainen ajanviete.

4.1 Eikö luopioilla ole muuta elämää kuin kritisoida jehovantodistajuutta/Vt-seuraa?

Samaahan voitaisiin kysyä hevos-, jääkiekko-, tai vaikkapa autopalstoille aktiivisesti kirjoittavilta. Ihmisillä on omat mielenkiinnonkohteensa, eikä ole kovin yllättävää että ihminen on kiinnostunut entisestä uskonnostaan, jonka on huomannut (vähintäänkin osittain) kyseenalaiseksi.

4.2 Mitä luopiot kuvittelevat saavuttavansa kritisoimalla jehovantodistajuutta/Vt-seuraa?

Tämä on yksilöllistä. Joku käy asioita läpi lähinnä oman toipumisensa vuoksi, toista kiinnostaa Vt-seuran historia, kolmas valistaa ihmisiä järjestön epäkohdista, neljäs kokee auttavansa järjestöstä lähtijöitä, viides yhdistelee edellä mainittuja ja kuudennella on ihan omat intressinsä.

Kun entisten jehovantodistajien motiivia - Vt-seuran epäkohdista aktiiviseen tiedottamiseen - lähdetään pohtimaan objektiivisesti, ilman ennakkokäsityksiä, niin sille on olemassa varsin luonnolliset syyt. Kuka tahansa inhimillisen oikeuskäsityksen omaava henkilö pitää tärkeänä tiedottaa muita ihmisiä tahosta, jonka toimintamalleihin sisältyy ristiriitaisuuksia ja/tai epärehellisyyttä. Klassinen esimerkki on verrata Vt-seuraa epärehelliseen autokauppiaaseen. Keksitkö yhtään syytä miksi autokauppiaan kyseenalaisista edesottamuksista ei olisi syytä informoida aktiivisesti niitä, jotka ovat tekemisissä autokauppiaan kanssa? Niinpä, et varmasti. Jostain syystä tämä logiikka ei pädekään enää jos kyse on uskonnollisesta lahkosta. Oletko miettinyt miksi näin?

Myöskään vertaistuen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Järjestöstä lähtee ihmisiä, joiden elämältä tippuu joissakin tapauksissa pohja miltei kokonaan. Tämä tapahtuu järjestön epäinhimillisten sääntöjen takia. Jotkut entiset jehovantodistajat pitävätkin ensisijaisen tärkeänä että tuntemuksia ja kokemuksia on mahdollista käydä läpi vertaistensa kanssa. Tästä saadut käytännön kokemukset ovat hyvin positiivisia muidenkin haasteellisten elämäntilanteiden selvittelyssä. Vertaistuki lienee yksi parhaista lääkkeistä selvittää elämäänsä lahkotodellisuuden jälkeen.

5. Miksi luopiot syyttävät muita ongelmistaan?

Luopiot eivät syytä muita ongelmistaan. Kritiikin kärki on kohdattu pääsääntöisesti Vt-seuraa ja sen epäinhimillisiä toimintamalleja kohtaan.

6. Miksi luopiot ovat niin vihaisia?

Katso kohta ”Luopiot ovat katkeria”

7. Luopiot kyllä tietävät mikä on totuus, mutta heillä ei ole nöyryyttä tunnustaa sitä ja palata seurakuntaan

Ei ole vain yksi tai kaksi entistä jehovantodistajaa, jotka ovat luvanneet palata seurakuntaan saman tien kun heitä askarruttaviin kysymyksiin on vastattu. Entiset jehovantodistajat eivät tiedä mikä on totuus, mutta useat tietävät kertoa ettei sillä yhtä kaikki ole mitään tekemistä Vt-seuran kanssa ja voivat perustella sen.

8. Luopiot ylipäätään sitä taikka tätä

Entiset jehovantodistajat eivät ole mikään yhtenäinen joukko, eikä heillä välttämättä ole muuta yhteistä kuin entinen uskontonsa. He ovat ennen kaikkea yksilöitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tästä syystä on kyseenalaista argumentoida ylipäätään yhtään mitään otsakkeen ”luopiot” alla.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 03:10
Kirjoittaja Markku Meilo
Nyt sitten odottelemme avaajan kommentteja.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 11:32
Kirjoittaja järkikäteen
Kaarmis kirjoitti: Ei mikään ihme että vähän mieli sumentuu. Vai pitäisikö sanoa että kun rupeaa näkymä selkenemään jehovantodistajuudesta, voi se pistää mielen surulliseksi, jopa vihaiseksi. Jehovantodistajuus aiheuttaa pahoja jälkioireita, usein.
Samaa mieltä, ja tämä on todella valitettavaa etenkin kun se näkyy muun muassa tämän foorumin postauksien laadussa. Mutta kuten sanoin, ymmärrettävää purkautumistahan se on ja kaikkien pitää saada asioita käsiteltyä jotenkin. Vaahtoaminen ei vaan edistä sitä itse asiaa, eli JT herättelyä oikeaan maailmaan.
Jeppuvastaisuus ei ole ideologia.
Näin en väittänytkään. Kuten painotin hyvin selkeästi, "ideologia on ideologia", eli jos jeppuvastaisuudesta tekee itselleen aatejärjestelmän esimerkiksi itse jeppulaisuuden korvaamiseksi ja asian käsittelemiseksi omassa päässään, siitä saattaa helposti tulla korvaava ideologia, jossa mieli sumentuu ja näkee asiat lähes yhtä mustavalkoisesti kuin jeput itse. Sen sijaan että Jehovan todistajissa on kaikki hyvää, Jehovan todistajissa onkin kaikki pahaa. Tällaisia ideologioita voi rakentaa melkein mistä vaan, ja käytinkin ideologian laajaa määritelmää. Itse asia voi olla siis hyvä (Jehovan todistajista varoittaminen).
Se on yhteistä niin monille erilaista maailmankatsomusta nykyään kannattaville ettei täytä ideologian määritelmää.
Ideologia on ideologia, vaikka se olisi kuinka yleinen. En ole ainakaan itse koskaan kuullut ideologian määritelmää, johon kuuluu harvinaisuus.

Tämän lisäksi voisi myös väittää että monet pitävät Jehovan todistajia ihan hyvinä tyyppeinä ja rauhallisena uskontona josta ei ole paljoa haittaa. Erottamisjärjestelyistä tiedottaminen laajalti olisi tietysti tämän takia toivottavaa.
Olen kyllä aika ymmälläni miten itselleen rehelliset nuoret ihmiset voivat olla järjestössä. Noh, aivopesu on tehokasta joskus, ja pelottelu luopiosivustoista on vahvaa.
Juuri tämä oli pointtini. Paine julkaisuista (ja ainakin omalla kohdalla sosiaaliset paineet) ovat todella voimakkaita järjestössä kiinni pitäviä voimia. Tämän takia on ymmärrettävää, että jotkut pysyvät järjestössä kaikesta huolimatta.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 14:42
Kirjoittaja Tony
järkikäteen kirjoitti:
Kaarmis kirjoitti: Ei mikään ihme että vähän mieli sumentuu. Vai pitäisikö sanoa että kun rupeaa näkymä selkenemään jehovantodistajuudesta, voi se pistää mielen surulliseksi, jopa vihaiseksi. Jehovantodistajuus aiheuttaa pahoja jälkioireita, usein.
Samaa mieltä, ja tämä on todella valitettavaa etenkin kun se näkyy muun muassa tämän foorumin postauksien laadussa.
Tämä ja monet muut entisten jehovantodistajien keskustelupalstat ovat olemassa vt-seuran monenkirjavien epäinhimillisten säädöksien ja ristiriitaisten oppien takia. Se mitä näillä palstoilla näkyy kumpuaa henkilökohtaisista kokemuksista ko. uskonnosta ja sen toimintamalleista. Koskaan ei tule olemaan täysin korrektia keskustelupalstaa, jossa kaikki menee kuin vt-seuran paratiisikuvissa. Se vaatisi ennakkosensuuria ja monia muita ei niin tervetulleita muutoksia keskusteluihin.
Vaahtoaminen ei vaan edistä sitä itse asiaa, eli JT herättelyä oikeaan maailmaan.
Olisiko sinulla käyttökelpoinen resepti jehovantodistajien herättelyyn oikeaan maailmaan tai foorumin postausten laadun parantamiseksi?

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 14:50
Kirjoittaja järkikäteen
Viestini siis ei tosiaan ollut pääasiallisesti kritiikkiä palstaa vastaan, vaan selitys sille miksi monet keskustelut ajautuvat anekdoottien ja omien uskomusten pohjalta pauhaamiseksi, tai "vastatoimeksi" niin kuin alkuperäinen postaaja kirjoittaa.

Keskustelun laatu on parasta silloin kun faktat pidetään faktoina ja kun kannustetaan kaikkien näkökulmien skeptiseen käsittelyyn. En tiedä, voiko tällaista kovin helposti saavuttaa ottaen huomioon palstan lähtökohdat. Laatua on vaikea pakottaa.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 14:58
Kirjoittaja Vieraas
järkikäteen kirjoitti:Keskustelun laatu on parasta silloin kun faktat pidetään faktoina ja kun kannustetaan kaikkien näkökulmien skeptiseen käsittelyyn. En tiedä, voiko tällaista kovin helposti saavuttaa ottaen huomioon palstan lähtökohdat. Laatua on vaikea pakottaa.
Ymmärrän pointtisi. Pitkään palstaa seuranneena sanoisin kuitenkin, että moderointi on vienyt sisältöä koko ajan asiallisempaan suuntaan.

Vaikea sanoa, mitä "vaahtoamisella" tässä yhteydessä tarkoitat. Jehovan todistajien järjestö ei säästele sanojaan perustellessaan ainoaa oikeaa Totuutta™. Tämä näkyy erityisesti silloin kun he tuomitsevat järjestön jättäneitä yksilöitä. Mitä valehteluun tulee, mitä voidaan sanoa siitä useasti koventtilavalta esitetystä väitteestä, jonka mukaan "luopioiden" puheet ovat osa Amerikan Yhdysvalloista johdettua kampanjaa? Törkeää valehtelua, jota on vaikea selitellä edes väärinkäsitykseksi.

Näistä syistä on varmankin kovin vaikeaa käsitellä myöskään järjestöä silkkihansikkain. Voimakas vastakkainasettelu on ikään kuin sisäänrakennettu Vartiotorni-seuran retoriikkaan.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 15:13
Kirjoittaja järkikäteen
Vieraas kirjoitti: on varmankin kovin vaikeaa käsitellä myöskään järjestöä silkkihansikkain. Voimakas vastakkainasettelu on ikään kuin sisäänrakennettu Vartiotorni-seuran retoriikkaan.
Tähän retoriikkaan osallistuminen onkin juuri se virhe, josta puhun. Ja se on myös mitä "vaahtoamisella" tarkoitan. Emme varmaan halua alentua järjestön tasolle?

Ideologia vs. ideologia on huono vastakkainasettelu, koska siinä ei ole järkiperusteista voittajaa, vaikka kuinka omasta mielestä toinen ideologia on toista parempi. Ideologiaa pidetään (tietoisesti tai tiedostamatta) voimakkaampana tehokeinona ilmaista mielipide, mutta olen hyvin skeptinen sen toimivuudesta. Siitä tulee lähinnä huutamiskisa, jossa on kaksi rationaalisesti tasavertaista mielipidettä.

Sen sijaan, että asetuttaisiin Jehovan todistajien oppien mukaiseen kenttään, jossa on Luopio (ideologiana) ja Totuus (ideologiana) vastakkain, asetutaankin neutraaliin kenttään, jossa on reaalinen totuus (pienellä t:llä) ja Jehovan todistajien Totuus (ideologia) vastakkain. Tämä vastakkainasettelu on mielestäni huomattavasti tehokkaampi tapa tukahduttaa seuran kredibiliteetti järkevästi ajattelevien todistajien kohdalla. Tehokkuudesta kertoo sekin, että todistajat monesti yrittävät maalata reaalisen totuuden ideologiaksi muun muassa negatiivisesti latautuneen Luopio-termin käytöllä. He tietävät, että totuus sattuu, mutta mikäli se saadaan kampanjoitua ideologiaksi, sen kredibiliteetti katoaa, koska se on vain "mielipide".

Ymmärrän, että on vaikeaa estää ideologista purkautumista, mutta näitä periaatteita yritän henkilökohtaisessa elämässäni toteuttaa.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 15:14
Kirjoittaja Vieras
" Sen sijaan että Jehovan todistajissa on kaikki hyvää, Jehovan todistajissa onkin kaikki pahaa. "

Siis "Jehovan todistajissa onkin kaikki pahaa" sanotaan järkimiehen nimimerkillä, ennen ei muista tuollaista arviota täällä kirjoitetunkaan.
Jehovantodistajassa on jehovantodistajuus ja muu persoonallisuus, on se sitten sangviininen, koleerinen...
Itse todistajuudessa ei sellaista hyvää ole, joka olisi käsittelyn arvoista. jos lahkolainen osaa vaikkapa Raamatun sananlaskujen osastosta otteita, joita useimmissa kulttuureissa on itse keksittyinä, niin ei sen vuoksi heittelisi hattua ilmaan.

" Keskustelun laatu on parasta silloin kun faktat pidetään faktoina ja kun kannustetaan kaikkien näkökulmien skeptiseen käsittelyyn "

Miksei faktoja voisi pitää vaikka päärynöinä ?
Kaikkien näkökulmien skeptinen käsittely ei ole tarpeellinen päämäärä. Jokaisen täytyy voida saada sanoa mikä sydäntä painaa. Suotavaa on aina saada vinkkejä lahkolaisten auttamiseen ulos pimeydestä, lahkosta vapaaseen valoisaan maailmaan. Monella on läheinen siinä vankilassa.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 15:46
Kirjoittaja Tony
järkikäteen kirjoitti:Keskustelun laatu on parasta silloin kun faktat pidetään faktoina ja kun kannustetaan kaikkien näkökulmien skeptiseen käsittelyyn. En tiedä, voiko tällaista kovin helposti saavuttaa ottaen huomioon palstan lähtökohdat. Laatua on vaikea pakottaa.
Vaikea tuollaista on saavuttaa miltei palstasta riippumatta, mutta vielä vaikeampaa se on tällaisilla palstoilla. Lahkon toimintamallit herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita, eikä niiden vaikutukselta tässä ympäristössä voi mitenkään välttyä. Eli vaikka ihanteesi palstasta onkin osaltaan tavoittelemisen arvoinen, niin käytännössä se on mahdoton. Kuten totesit, pakottaminen on vaikeaa, eikä mielestäni missään mielessä edes tarpeellista - varsinkaan tässä ympäristössä.

Ylläolevan ei ole tarkoitus vähätellä tiukan faktapohjaisen keskustelun merkitystä, vaan suhteuttaa asiat kokonaisuuteen. Meitä on niin moneen resiinaan. Mielestäni ylläpitämämme keskustelu, ajatustenvaihto ja kokemuksien jakaminen eli vertaistuki onnistuu juuri siinä mitä se tavoitteleekin. Tarjota (yksi) keino toipumiseen jehovantodistajuudesta.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 15.07.2011 15:57
Kirjoittaja Vieraas
järkikäteen kirjoitti:Tähän retoriikkaan osallistuminen onkin juuri se virhe, josta puhun. Ja se on myös mitä "vaahtoamisella" tarkoitan. Emme varmaan halua alentua järjestön tasolle?
Ok, käytin ehkä väärää termiä. Vahva vastakkainasettelu on rakennettu sisään Vartiotorni-seuran väitteisiin ja "faktoihin", ei pelkkään retoriikkaan. Ei tietenkään kannata yleistää ja vastata samalla mitalla tyylillisesti. Ei se olisi edes mahdollista, koska entisten Jehovan todistajien käytössä ei ole samaa auktoriteettia kuin vaikkapa konventtilavalta äänentoistolaitteiden kautta absoluuttisia totuuksia nöyrälle yleisölle jakelevalla järjestöjohtajalla.
järkikäteen kirjoitti:Ideologia vs. ideologia on huono vastakkainasettelu, koska siinä ei ole järkiperusteista voittajaa, vaikka kuinka omasta mielestä toinen ideologia on toista parempi. Ideologiaa pidetään (tietoisesti tai tiedostamatta) voimakkaampana tehokeinona ilmaista mielipide, mutta olen hyvin skeptinen sen toimivuudesta. Siitä tulee lähinnä huutamiskisa, jossa on kaksi rationaalisesti tasavertaista mielipidettä.
Kuten joku jo täällä sanoi, ei ole olemassa "ideologiaa" jota tälle palstalle kirjoittavat edustaisivat. Mukana on ateisteja, agnostikkoja ja jossain määrin uskovia ja ties mitä. Yhteinen nimittäjä on totuuden löytäminen Totuudesta™ ja sen etsintä. On kovin vaikea löytää mitään Luopioideologiaa™. Päin vastoin, monet (kuten minä) tuntuvat olevan kaikkein helpottuneimpia eronsa jälkeen siitä, että mitään ideologiaa ei tarvitse tunnustaa, vaan voi ajatella kysymyksiä avoimesti.
järkikäteen kirjoitti:Sen sijaan, että asetuttaisiin Jehovan todistajien oppien mukaiseen kenttään, jossa on Luopio (ideologiana) ja Totuus (ideologiana) vastakkain, asetutaankin neutraaliin kenttään, jossa on reaalinen totuus (pienellä t:llä) ja Jehovan todistajien Totuus (ideologia) vastakkain. Tämä vastakkainasettelu on mielestäni huomattavasti tehokkaampi tapa tukahduttaa seuran kredibiliteetti järkevästi ajattelevien todistajien kohdalla.
Tota noin... tarkkaan ottaen tuo "reaalinen totuus" voi olla olemassa vain joissakin faktakysymyksissä. On olemassa paljon väitteitä, joissa absoluuttinen fakta riippuu näkövinkkelistä. Jos todetaan, että "Vartiotorni-seuran toinen presidentti Rutherford harrasti runsaasti viinan juontia", tämä väittämä voidaan riittävillä historiallisilla lähteillä osoittaa joko todeksi tai vääräksi. Jos taas Jehovan todistaja sanoo, että "Totuus™ on minulle paras valinta", ollaan subjektiivisen mielipiteen äärellä ja paljon heikommilla jäillä: Herää lisäkysymyksiä: Onko valinta perustunut tietoon kaikista vaihtoehdoista? Mitä Totuus™ kenellekin tarkoittaa? Onko ihmiselle parempi elää hetkellisen onnellisuuden tuovassa valheessa ennemmin kuin faktojen varassa? Entä jos ihminen on kuolemassa pian, onko parempi kuolla uskoen paratiisiin kuin kaiken loppumiseen? tms. Jälkimmäisessä tapauksessa ollaan hyvin pian arkijärkeen perustuvan "vaahtoamisen" äärellä tai vaihtoehtoisesti niin pitkissä keskusteluketjuissa, että ainakaan kukaan JT tai wannabe-JT ei niihin käytännössä halua osallistua (kokemusta on). Siksi täällä jäljelle jää joskus vähän yksitoikkoinenkin ei-JT-enemmistön mielipide.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 16.07.2011 16:24
Kirjoittaja Pehmoluopio
järkikäteen kirjoitti:Osalla ihmisistä tällä palstalla on mieli sumentunut vastareaktiona Jehovan todistajuuteen. Tämä aiheuttaa tarpeen kaivella mahdollisimman paljon materiaalia oman JT-vastaisuuden tueksi.
Koska aikuisiällä liityin Jehovan todistajaksi, minua vaivasi tietysti se, miksi menin tekemään moisen virheratkaisun. Lopputulos pohdinnoilleni on ollut, ettei se ollut mikään virheratkaisu. Parasta on kuitenkin Jehovan todistajista valmistuminen, tai kuten he sitä nimittävät: eroaminen.

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 16.07.2011 17:14
Kirjoittaja Vieras
" miksi menin tekemään moisen virheratkaisun "
Eivätkös ne olleet taitavia mielistelemään ja imartelemaan ?
Mutta jos kerrankin olisi asiallisesti kutsuttu ja puhuttu vakavasti, mitä jehovantodistajuus oikeasti tulee merkitsemään, niin olisiko tullut lähdettyä siihen kelkkaan ?

Re: Miksi tälläinen vastatoimi jehovan todistajia vastaan?

Lähetetty: 16.07.2011 17:42
Kirjoittaja Pehmoluopio
Vieras kirjoitti: Eivätkös ne olleet taitavia mielistelemään ja imartelemaan ?
Mutta jos kerrankin olisi asiallisesti kutsuttu ja puhuttu vakavasti, mitä jehovantodistajuus oikeasti tulee merkitsemään, niin olisiko tullut lähdettyä siihen kelkkaan ?
Mielistelyä olisi ollut, jos olisin ollut heidän mielestään 144000 joukossa. Mielistelyä olisi ollut, jos minun tapani olisivat miellyttäneet heitä. Mutta kun ei.
Jos olisi asiallisesti ja vakavasti puhuttu siitä, mitä jehovantodistajuus oikeasti tulee merkitsemään, olisin lähtenyt mukaan johonkin vielä sisällyksettömämpään liikkeeseen, esimerkiksi tupakkayhtiöiden näkymättömän käden ohjailemana hyödyllisenä hölmönä puolustamaan kannabiksen käytön vapauttamista.

On oikein tehdä kokeiluja idealistisesta paremmasta maailmasta. Paljon pahempi asia on, jos koko elämänsä on kyyninen nihilisti. Sitä JT:t tarkoittavat, kun kysyvät "mitä tilalle?". Ja jos kaikki ex-JT on niin kuin rasisti-RaM, niin sitten on vain pakko huokaista, "ei mitään, pysykää vain seurakunnissanne".