Korsholmin huvila

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Sukututkija
Viestit: 479
Liittynyt: 30.08.2007 08:59
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Sukututkija »

Kiitoksia informaatiosta.

Kyse on eräästä tutusta joka on jt ja jolle olen pidempään aikonut vähän valaista seuran asioita. Nyt se on tehty muutamalla pidemmällä sähköpostilla ja niihin liitetyillä dokumenteilla (esim. tuo huvila tai Veikon jorinat Suomen eduskunnalle vuonna 1998).

Ensimmäiset reaktiot olivat vastaanväittäviä tyyliin "älä puhu soopaa", mutta ilman kiihkoa ja (toivoakseni) järkeenkäyvästi perustellen esitetty kritiikki jäi ehkä kuitenkin muhimaan jonnekin aivosoppeen.

Tällä hetkellä tilanne on se, että vaikuttaa että asioita ehkä kelaillaan. Kerroin kertoneeni vain muutamia faktoja seuran toiminnasta ja jättäväni asian nyt tähän. Tarkoitus ei ole käännyttää ketään, mutta näin tarkoituksenmukaiseksi kertoa lahkon kaksista kasvoista.

Jos jäsenet tietävät ja hyväksyvät seuran menettelytavat, niin minun puolesta se on heidän asiansa.

Se mitä en itse hyväksy, ja ihmettelen että kukaan muukaan voi hyväksyä, on se henkinen väkivalta jota piireissä harrastetaan ja jonka julmimmaksi kohteeksi joutuvat tietenkin luopujat.

Jep jep, ollaan kuulolla.
Lehtiveli
Eläkeläinen
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.04.2007 10:07
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lehtiveli »

Jees. Oletko itse millään tavalla järjestöön sidoksissa? Vai ainoastaan tuttavia JT:nä?
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Mitä ilmeisemmin Suomessa Seuralla on hallussaan hulppeita kiinteistöjä kuten huviloita tms. Niiden käyttöoikeus on ilmeisesti hyvin rajattua.

Tietääkö kukaan onko nykyään Jehovan Todistajilla käytössä jonkinlaista koordinoitua "lomatukea" rivijäsenille näihin Seuran hallussa oleviin hulppeisiin kiinteistöihin. Ja jos on niin miten tälläinen mahdollinen oletettu "lomatuki tai onnekkaiden rivijäsenien" valinta toimii tai toimisi? vrt. tuetut lomat.

Repes :lol:
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
AchanBeroean
Viestit: 467
Liittynyt: 06.05.2007 17:56
Paikkakunta: Luopio

Viesti Kirjoittaja AchanBeroean »

Istuva Härkä kirjoitti: Lisäksi kysyisin Markku Meilon viestiin liittyen, tietysti on selvää ja ymmärrettävää että "aateliston" huviloita löytyy eri puolilta maailmaa ja erityisesti varmaan Valloista, mutta onko mtään sellaisia juttuja ja linkkejä olemassa missä oltaisin tutkittu asiaa ylimpien portaiden rikkauksista Valloissa tai muualla? (Muita kuin keskustelufoorumeita..)
En tiedä kuinka "selvää" lahkon aateliston huviloiden ylläpito on, varsinkaan kun lahkojohto tekee kaikkensa pitääkseen nuo huvilat ja mökit visusti salassa rivilahkolaisilta.

En edes tiedä kuinka "ymmärrettävää" moinen salailu on, sillä viime kädessä kyse on lahkolaisten pettämisestä, sillä kun lahkokokouksissa pidetään erilaisia rahankerjuupuheita, ei koskaan sanota, että kesämökit kaipaavat kunnostusta ja purjeveneet lakkausta.

Oleellisinta tässä mökkien ja huviloiden salailussa on se, että se osoittaa konkreettisesti, että lahkolla on salaileva ja manipulatiivinen suhde lahkolaisiin. Lahkojohto päättää mikä sille on edullista julkistaa ja mikä ei ja millaisen viestin lahkolaiset saavat. Lahkolaiset palvelevat lahkojohtoa, ei päinvastoin niin kuin asianlaidan pitäisi olla.

Presidentti Rutherfordin juopottelua varten hankittu piilopaikka Beth Sarim on kuuluisa, koska sen hankintaa oli alun perin perusteltu mielikuvituksellisella väärällä profetialla ja valheellisella raamatuntulkinnalla.

Lahkon historiankirja valkopesee historiaa ja yrittää hämärtää lahkon opetuista Beth Sarimista. Rutherfordin oppien mukaan vuonna 1925 olisi Abrahamin ja kumppaneiden pitänyt maailmanlopun merkkinä muuttaa Beth Sarimiin, mikä valheprofetia ei tietenkään toteutunut, mutta olihan luksushuvilassa silti mukava juopotella.
*** jv luku 7 s. 76 Julistakaa Kuningasta ja Valtakuntaa! (1919–1941) ***

Vuonna 1939 julkaistu kirja ”Pelastus” selittää Beet-Sarimista seuraavaa: ”Heprealaiset sanat ’Beth Sarim’ merkitsevät: ’Ruhtinasten talo’. Tuo maapala hankittiin ja talo rakennettiin sitä tarkoitusta varten, että olisi jokin silminnähtävä todistus siitä, että maan päällä on nykyään niitä, jotka uskovat täysin Jumalaan ja Kristukseen Jeesukseen ja Hänen valtakuntaansa ja jotka uskovat, että Herra herättää kohta muinoiset uskolliset miehet, jotka tulevat jälleen maan päälle ja ottavat haltuunsa maan näkyväiset asiat.”

Muutamia vuosia veli Rutherfordin kuoleman jälkeen Vartiotorni-seuran johtokunnan jäsenet päättivät myydä BeetSarimin. Miksi? ”Vartiotornissa” 1.3.1948 selitettiin: ”Se oli täysin palvellut tehtävässään ja oli nyt vain muistomerkkinä, jonka pito tuli melko kalliiksi; meidän uskomme niiden muinaisen ajan miesten paluuseen, joista Kuningas Kristus Jeesus tekee ruhtinaita KAIKKEEN maailmaan (ei ainoastaan Kaliforniaan), ei perustu tuohon taloon Beet-Sarimiin, vaan Jumalan lupaussanaan.”

*** jv luku 7 s. 76 Julistakaa Kuningasta ja Valtakuntaa! (1919–1941) ***

[Alaviitteet]

Tuohon aikaan uskottiin, että sellaiset vanhan ajan uskolliset miehet kuin Aabraham, Joosef ja Daavid herätettäisiin kuolleista ennen tämän asiainjärjestelmän päättymistä ja että he palvelisivat ”ruhtinaina kaikessa maassa” psalmin 45:17 täyttymykseksi. Tämä näkemys korjattiin vuonna 1950, jolloin Raamattua edelleen tutkittaessa selvisi, että nuo Jeesuksen Kristuksen maalliset esi-isät herätettäisiin kuolleista Harmagedonin jälkeen. (Ks. ”Vartiotornia” 1.2.1951, s. 42–44.)
"Mutta emme usko enää tällaiseen hölynpölyyn, vaan pidämme Vartiotorni-seuran aatetta fanaattisena ja vaarallisena ideologiana, koska se orjuuttaa ihmiset aivopesuohjelmansa avulla" - Herrick Åberg
Lehtiveli
Eläkeläinen
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.04.2007 10:07
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lehtiveli »

Onko muuten asiasta selvyyttä, tehtiinkö väärä profetia asiasta sen takia, että saadaan hommattia rutte juopottelemaan pois betelistä, vai tuliko tämä beth-sarimin "uusiokäyttö" sen seurauksena kun profetia ns. "kusi sukille" ? :roll:

Muna vai kana? :twisted:
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Lehtiveli kirjoitti:Onko muuten asiasta selvyyttä, tehtiinkö väärä profetia asiasta sen takia, että saadaan hommattia rutte juopottelemaan pois betelistä, vai tuliko tämä beth-sarimin "uusiokäyttö" sen seurauksena kun profetia ns. "kusi sukille" ?
Vanhan ajan arvokkaiden ylösnousemusoppia opetettiin kauan ennen Beth Sarimia. Ylösnousemus oli tekosyy rakentaa tuo juopottelutukikohta. On hyvä myös huomioida, että JFR:n rakastajatar asui hänen kanssaan Beth Samissa aivan loppuun asti.
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 31.08.2007 22:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Lehtiveli
Eläkeläinen
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.04.2007 10:07
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lehtiveli »

Eli siis uusiokäyttö oli uudempi juttu :)
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Pornaisissa on hieno huvila

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Bergerac kirjoitti:Tietääkö kukaan onko nykyään Jehovan Todistajilla käytössä jonkinlaista koordinoitua "lomatukea" rivijäsenille näihin Seuran hallussa oleviin hulppeisiin kiinteistöihin.
Minä olen viettänyt muutama vuosi sitten rentouttavan lauantaipäivän Seuran huvilalla Pornaisissa. Se on hienosti suunniteltu ja rakennettu luonnonkauniilla paikalla. Tuli saunottuakin rantasaunassa. Tämä oli sitä aikaa, kun Iso Erkki oli vielä voimissaan.

Se, miksi minäkin vähäinen nollaluokan JT sinne pääsin, johtui siitä, että minut kutsui sinne eräs Betelissä työskentelevä veli. Käyttöoikeutta ei ole kuin Betelin työntekijöillä, ellei ole Betelin työntekijän vieraana. Huvila on iso, siinä on muistaakseni neljä huoneistoa.

Minusta on oikein, että kovaa työtä tekevät Beteliläiset saavat silloin tällöin virkistäytyä luonnon helmassa järven rannalla. Hekin tarvitsevat vaihtelua yksitoikkoiseen kirjapainotyöhön. Myös Betelin tilojen siivoushenkilökunta ja ruokalan ja pesulan työntekijät nauttikoot tästä edusta. Suomen kesä on niin lyhyt ja talvi niin ankara, että ei ole oikein kadehtia muutamaa lomapäivää vuodessa, jonka nämä Betelin asukkaat saavat viettää luonnon keskellä järvimaisemaa ihaillen.

Niin, tavallisilla "rivijäsenillä" ei ole mitään asiaa tähän huvilaan. Pääsääntöisesti se salataan suurelta yleisöltä. Minä nyt satuin pääsemään vilkaisemaan tätä mainiota lomanviettopaikkaa. Kiitokset vielä kutsusta sinne Beteliin.

(Enää en varmaan saakaan kutsua, jostain syystä... ) :lol:
Lehtiveli
Eläkeläinen
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.04.2007 10:07
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lehtiveli »

Minusta on outoa että tuo halutaan salata, sillä helpommalla pääsisi jos rehellisesti sanoisivat että se on beteliläisten lomapaikka. Tuskin kukaan siitä kovin pahasti suuttuisi? Tyypillistä VT-seuran kieroilua tuo salailu.
Avatar
Sukututkija
Viestit: 479
Liittynyt: 30.08.2007 08:59
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Sukututkija »

Lehtiveli kirjoitti:Jees. Oletko itse millään tavalla järjestöön sidoksissa? Vai ainoastaan tuttavia JT:nä?
Vastasin tänne: http://veljesseura.org/foorumi/viewtopi ... =6945#6945
Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Witless »

AchanBeroean kirjoitti:Oleellisinta tässä mökkien ja huviloiden salailussa on se, että se osoittaa konkreettisesti, että lahkolla on salaileva ja manipulatiivinen suhde lahkolaisiin. Lahkojohto päättää mikä sille on edullista julkistaa ja mikä ei ja millaisen viestin lahkolaiset saavat. Lahkolaiset palvelevat lahkojohtoa, ei päinvastoin niin kuin asianlaidan pitäisi olla.
On vaikea kuvitella että palveluskokouksen ilmoituksissa lueteltaisiin vaikkapa Suomen Jehovan todistajien omistukset joka viikko. Vai missä ne pitäisi mainita? ;) Eli rivijäsenelle tuskin on tarjolla informaatiota Seuran omistuksista.

Mutta jos on niin että mökkejä ja huviloita todella salaillaan myös Betelin jäseniltä, niin se on mielestäni väärin. Näille 24/7-todistajille jos kelle olisi mökkiloma aina välillä tarpeen.

Olet oikeassa, Jehovan todistajien mallissa lahkojohto käskee ja rivijäsen tottelee. Pyramidin mallisessa organisaatiossa on vaikea kuvitella muunlaista mallia.
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
AchanBeroean
Viestit: 467
Liittynyt: 06.05.2007 17:56
Paikkakunta: Luopio

Viesti Kirjoittaja AchanBeroean »

Johanneksen poika kirjoitti:Minusta on oikein, että kovaa työtä tekevät Beteliläiset saavat silloin tällöin virkistäytyä luonnon helmassa järven rannalla. Hekin tarvitsevat vaihtelua yksitoikkoiseen kirjapainotyöhön. Myös Betelin tilojen siivoushenkilökunta ja ruokalan ja pesulan työntekijät nauttikoot tästä edusta. Suomen kesä on niin lyhyt ja talvi niin ankara, että ei ole oikein kadehtia muutamaa lomapäivää vuodessa, jonka nämä Betelin asukkaat saavat viettää luonnon keskellä järvimaisemaa ihaillen.
Lahkotyötä päätyönään raatavat ovat hermoleponsa ansainneet, se ei ole tämän homman ydin, vaan se, että lahkojohto salaa mökit ja huvilat.
Witless kirjoitti:On vaikea kuvitella että palveluskokouksen ilmoituksissa lueteltaisiin vaikkapa Suomen Jehovan todistajien omistukset joka viikko. Vai missä ne pitäisi mainita? Wink Eli rivijäsenelle tuskin on tarjolla informaatiota Seuran omistuksista.
Jos haluat uskoa, että eihän Seura mitään salaile, ei vain ole luontevaa tilaisuutta kertoa luksushuvilaomistuksista tai muista omistuksista, niin saat pitää uskosi.

Omistuksien kertomiseen riittäisi kerran vuodessa julkistettava tilinpäätös, jollaisia kaikki yritykset julkaisevat omistajilleen. Siinä voitaisiin myös luetella kappalemäärin kiinteistöt ja niiden käyttötarkoitukset.

Jo yhdellä A4-arkilla voitaisiin kertoa todella paljon lahkon vuotuisesta taloudellisesta tilanteesta ja sen kehityksestä, jos tahdottaisiin. Mutta ei tahdota, koska se ei palvele lahkon etuja. Lahko ei halua avata raha-asioitaan, koska silloin lahkolaisille paljastuisi valtava yksisuuntainen seurakunnista haaratoimistoon ja haaratoimistosta Brooklyniin virtaava rahavirta, joka muodostuu seurakuntien ja seurakuntalaisten pienistä puroista.
"Mutta emme usko enää tällaiseen hölynpölyyn, vaan pidämme Vartiotorni-seuran aatetta fanaattisena ja vaarallisena ideologiana, koska se orjuuttaa ihmiset aivopesuohjelmansa avulla" - Herrick Åberg
Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Witless »

AchanBeroean kirjoitti:Jos haluat uskoa, että eihän Seura mitään salaile, ei vain ole luontevaa tilaisuutta kertoa luksushuvilaomistuksista tai muista omistuksista, niin saat pitää uskosi.

Omistuksien kertomiseen riittäisi kerran vuodessa julkistettava tilinpäätös, jollaisia kaikki yritykset julkaisevat omistajilleen. Siinä voitaisiin myös luetella kappalemäärin kiinteistöt ja niiden käyttötarkoitukset.

Jo yhdellä A4-arkilla voitaisiin kertoa todella paljon lahkon vuotuisesta taloudellisesta tilanteesta ja sen kehityksestä, jos tahdottaisiin. Mutta ei tahdota, koska se ei palvele lahkon etuja. Lahko ei halua avata raha-asioitaan, koska silloin lahkolaisille paljastuisi valtava yksisuuntainen seurakunnista haaratoimistoon ja haaratoimistosta Brooklyniin virtaava rahavirta, joka muodostuu seurakuntien ja seurakuntalaisten pienistä puroista.
Rakas kirjeenvaihtoystäväni Achan,

kuten varmaan oikeasti ymmärrät, en halua uskoa että Seura ei mitään salailisi. Ja kuten oikeasti tiedät, uskoni Vartiotorni-seuraa kohtaan on varsin vähäinen.

Yritykset tosiaan julkaisevat tilinpäätöksiä, uskonnolliset lahkot harvemmin.

PS. Ethän pahastu tästä ja ryhdy taas kirjoittamaan vastineita joka ikiseen tälle palstalle kirjoittamaani tekstiin? Tehdäänkö vaikka sopimus: sinä et vastaa minulle ja minä en vastaa sinulle? Tällöin keskinäinen luopiorakkautemme säilyisi parhaiten ennallaan. Käykö tämä? ;) (Voit vastata vaikka meilitse, jos et kehtaa julkisesti)
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman
Jakke
Viestit: 1843
Liittynyt: 28.04.2007 18:23
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Jakke »

Meinasin, etten kommentoi ollenkaan kun en asiasta mitään tiedä, mutta kommentoinpas sittenkin kun tämä alkoi kuulostaa jossain mielessä tutulle.

Olen itse työskennellyt melko pitkään eräässä suurehkossa (n. 500 työntekijää) perheyrityksessä. Kyseessä ei siis ole pörssiyhtiö, vaan omistajaperhe on halunnut pitää ohjat omissa käsissään jo yli sata vuotta. Olen jopa edennyt urallani jonkin verran. Tässä pikkuhiljaa edetessäni on paljastunut kaikenlaisia pikku juttuja, joista pääsee nauttimaan kun on noussut pikkupomoksi työssään. On kaikenlaisia etuuksia, pieniä rahallisia palkkioita, rentoja palaverireissuja ja ulkomaanmatkoja. Pääsee joskus jopa käymään legendaarisessa "yläkerran saunassa" firman pääkonttorilla Espoossa.

Tämä kaikki kuuluu asiaan...ei ne mitenkään salaisuuksia ole, mutta ei joka duunarille tiedoteta sitä, miten pikkupomot dokaa firman piikkiin.

Minusta tämä Vartiotornin Raamattu- ja traktoriseura Oy toimii kuten mikä tahansa firma: Ei kaikille paskahommien tekijöille tarvitse kertoa mitä etuja pomot saa. Pomoilla on kuitenkin se v*ttumainen vastuukin niskoillaan, pitäähän heille jotain etujakin suoda.

Onko tämä oikein vai väärin? Se on jokaisen itse päätettävissä. Minusta toimintatapa kuulostaa kuitenkin ihan normaalille yritystoiminnassa harrastettavalle systeemille.
How's your Jesus Christ been hangin'? -Tori Amos
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jakke kirjoitti:Onko tämä oikein vai väärin? Se on jokaisen itse päätettävissä.
Nythän ei olekaan siitä kyse onko se oikein vai väärin, vaan siitä esittääkö Vt-seura olevansa voittoa tavoittelevien yritysten tapainen, vai tasa-arvoinen - maailman onnellisin kansa, joka elää hengellisessä paratiisissa - yhteisö.
Jakke kirjoitti:Minusta toimintatapa kuulostaa kuitenkin ihan normaalille yritystoiminnassa harrastettavalle systeemille.
Rehellisyys ei kuitenkaan ole asia, jolla Vt-seura voisi röyhistellä.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vastaa Viestiin