Sivu 2/2
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 21.08.2011 23:38
Kirjoittaja Vieras
ALV maksetaan yleensä ostoksista, myös sapuskasta. Tietenkin. Sillähän saa, sillä verolla kaiken yhteiskunnallisen , poliisin, tiet, terveydenhoidon....
yliopisto-opinnot ja ammattikouluopinnot ovat toisaalta molemmat töihin valmistavia. Erilaisiin töihin. maisterilla tulee olla arvostelukykyä, järjenkäyttöä, suhteellisuudentajua, jopa vilunkimeiningin erottamiskyky. Maisterityyppisiä ihmisiä ovat olleet jotka ovat panneet lahkon verolle liikeyrityksenä. Maisteristyyppisiä ihmisiä ovat olleet jotka ovat kieltäneet lahkon esim. Venäjällä. (lahko on sielläkin hajottanut perheitä, ompa kerennyt viettämään maailmanloppuakin, muun muassa).
Yksinkertaisen lahkomanipulaation piirissä olleen on vaikea mieltää ja uskoa että kokopäiväinen lukeminen ja tiedon omaksuminen on myös työtä. Työtä olisi joka perehtyy lahkon historiaan ja pystyy kuvaamaan lahkon oppien muutokset ja niihin vaikuttaneet syyt. Miksi jehova asutettiin Seulasten tähdistöön ja sitten vietiin tontti, miksi lahkon kalenteri vaati pyramidia joka sitten hylättiin, miksi alumiiniastioiden kieltämistä jne. Arvaisi äkkiseltään että vastaavaa ilmiötä politiikassa sanotaan populismiksi, toisin sanoen niillä pyrittiin käyttöön otettaessa herättämään huomiota mainostamismielessä, mutta roska kun tuli enemmän esiin roskana, siitä kirjoitettiin ja kerettiin lahkonkin piirissä ajattelemaan ja muodostanmaan kysymyksiä, niin ne tulisi roskana hylätä. Näin kouluttamattomat lahkojohtajat tekivät, jotka korvasivat opillisen perustan väitteellä jehovakanavasta, jolla pystyttiin vetoamaan ainakin yhtä kouluakäymättömiin.
Nythän lahko poimii lauseen sieltä toisen täältä oppineiden tuotannosta, ja nämä oppimattomat oppimestarit sanovat tulosta pyhäksi. Aktiivitodistaja ei pysty tuota todellisuutta hahmottamaan, kun nuo sitaattipoimintaopitkin vielä jatkuvasti muuttuvat, entistäkin pyhemmäksi ja kirkkaaksi valoksi.
tähän on taas opiskelleet ihmiset tajunneet hahmottaa syyn, kognitiiviseksi dissonanssiksi sitä nimitetään.
Että siihen tapaan, vaikka sitten olisi ammattikoulun jälkeen hyvillä ansioilla ostettu mopo valtakunnansalimatkoja varten.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 22.08.2011 07:09
Kirjoittaja sirpa-leena
"Varmastikaan ei rikkauden, oman kunnian tai ylistyksen." Minua aina piinasi, että ilman muuta oletettiin lisäkoulutuksen motiivien kumpuavan edellisistä. Järjestössä ei ollut sijaa tiedon hankkimisen tai sivityksen tarpeille. Monet olivat sitten onnettomia siivoojia, joille tuli ihottumaa, kun heissä asui sisäinen maisteri.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 22.08.2011 10:10
Kirjoittaja rippeli
Miekin tunsin yhden nuoren naisen, joka oli jt, mutta epäuskoisen äitinsä painostamana kävi lukion. Kirjoitti 6 Laudaturia, mikä oli siihen aikaan melkoinen suoritus, koska opintoja ei voinut siihen aikaan vielä hajauttaa, kuten nykyisessä kurssimuotoisessa lukiossa. Valmistuttuaan hän alkoi tienraivaajaksi ja meni naimisiin. Töihin hän pääsi ensin siivoojaksi ja välillä konsulentiksi maistattamaan makkataa kaupoissa.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 22.08.2011 10:52
Kirjoittaja Vieras
" syyn, kognitiiviseksi dissonanssiksi sitä nimitetään "
-Tuonne oli laitettu kognitiivinen dissonanssi joka enemmän tarkoittaa lähinnä hämmästyttävää pettymystensietoa, alkujaan oli tutkimusaiheena ollut maailmanloppuodotus ja sen poisjäänti. Joissakin lahkoissahan oli menty porukalla vuorelle maailmanlopun hetkeksi. Jehovalahko taas teetättää töitä pitkäänkin lopun päivästä varoitellen, mutta ainakin yksittäisesti rupeaa lopun päivän tosiaan lähestyessä toppuuttelemaan, loppu ei olisikaan varma.
Tuo jatkuvien oppimuutosten kanssa pärjääminen, lahkon menettelyä siinä ja lahkotottelevuuden sekä jäsenyyden ylläpitoa taas sanotaan mielenhallinnaksi . Siitä on toki kirjoituksia netissä.
Mutta vielä tuosta opiskelun mielekkyydestä, yllä on sanottu että sillä on avartava merkitys. Päivän HBL, 22.8, kirjoittaa että ammattikoululaisista polttaa tupakkaa lähes 50 %, kun väestöstä keskimäärin (ja siten yliopisto-opiskelijoistakin, ellei heistä peräti vielä vähemmän) polttaa vain 20 %.
Toisin sanoen opiskelu saa mielen suhtautumaan avoimemmin ja totuutta etsivämmin esim. tietojen oikeellisuuteen yleensä, kuten terveellisiä elämäntapoja koskevia. Elämänasenteena suorastaan oikean tiedon etsiminen ja valitseminen. Jossain määrin näin on.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 22.08.2011 13:23
Kirjoittaja Vieraas
Vartiotorni-seurallahan on tapana toimia siten, että ensin tehdään päätökset virallisesta linjasta ja sen jälkeen myydään toimintaohjeet laumalle sopivilla perusteluilla. Ensin päätös, sitten selitykset.
Kielteinen linja akateemisen opiskelun suhteen johtuu epäilemättä todellisuudessa sen JT-uskoa nakertavasta vaikutuksesta. (Tieto lisää tuskaa, tai tässä tapauksessa epäilyksiä.) Selitys kuitenkin kuuluu, että kevyen ammatillisen koulutuksen käytyään voi käyttää enemmän aikaa "valtakunnan työhön".
"Käytännön työt" ovat nykyään usein epävarmoja pätkätöitä, osa myös työajoiltaan JT:n kannalta epäkäytännöllisiä (esimerkkeinä vaikkapa siivous tai raksatyö). Kukaan ei todellisuudessa liene mitannut ns. korkeamman koulutuksen ja käytännön työn todellisia eroja jäljelle jäävän ajan ja energian suhteen. Vai onko VT-seuran materiaalin "tutkiminen" niin haastavaa, että henkiselle työlle ei kerta kaikkiaan jää ajatuksellisia resursseja? Tuskinpa.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 22.08.2011 21:04
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieraas kirjoitti:Selitys kuitenkin kuuluu, että kevyen ammatillisen koulutuksen käytyään voi käyttää enemmän aikaa "valtakunnan työhön".
Valtakunnantyön ajankäyttö oli se naru, josta lukijain kysäri vielä vuonna1973 veti kun Raamatusta ei löytynyt syytä karsastaa erirotuisten avioliittoa. WTBTS oli segregaatiolinjalla etelävaltioissa vielä senkin jälkeen kun laki oli kumottu.
Kukaan ei todellisuudessa liene mitannut ns. korkeamman koulutuksen ja käytännön työn todellisia eroja jäljelle jäävän ajan ja energian suhteen.
Itse asiassa tämänhetkiseen työttömyyteen (tai sen jakaantumiseen) viittaaminen on epäoleellista. Vt-seura on Rutherfordin ajoista asti antanut erilaisia ohjeita ajankäyttöön ja etenkin Knorrin kaudesta tähän päivään on koulutukseen suhtautuminen ollut vaihteleva, mutta perusajatus on kaiken aikaa ollut kielteinen. Niinpä esimerkiksi 1975-maailmanlopun valinnanvapauden rajoitusohjeita noudattaneet saavat nyt eläkepäivinään ihailla kuinka heitä viilattiin linsiin.
Vai onko VT-seuran materiaalin "tutkiminen" niin haastavaa, että henkiselle työlle ei kerta kaikkiaan jää ajatuksellisia resursseja? Tuskinpa.
Haasteellisinta on ulkoa opitun jatkuva toistelu kun on varmistuttava, että toistelee sitä mitä viimeksi on ohjeistettu ajattelemaan.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 23.08.2011 00:26
Kirjoittaja Vieraas
Markku Meilo kirjoitti:Valtakunnantyön ajankäyttö oli se naru, josta lukijain kysäri vielä vuonna1973 veti kun Raamatusta ei löytynyt syytä karsastaa erirotuisten avioliittoa. WTBTS oli segregaatiolinjalla etelävaltioissa vielä senkin jälkeen kun laki oli kumottu.
Todella mielenkiintoista. Miten VT-seura onnistui tuolloin vetämään yhdysmerkit valtakunnan työn ajankäytön ja erirotuisten avioliitojen kesken?
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 23.08.2011 01:08
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieraas kirjoitti:Miten VT-seura onnistui tuolloin vetämään yhdysmerkit valtakunnan työn ajankäytön ja erirotuisten avioliitojen kesken?
Vielä segregaatiohuumassa Vt-seura totesi tähän malliin:
Is it wrong for a white person and a colored one to marry if they truly love each other? Does the Bible give any counsel in this regard?W. M., U.S.A.
Gods Word does not forbid marriage between the races. (w60 July 15 p. 447)
Kannattaa huomata, että vuoden 1973 nk. lukijain kyssä esitettiin kummunneen patongin ja punkun keskeltä:
What is the view of Jehovah’s witnesses toward interracial marriage?—France.
Jehovah’s witnesses at all times seek to reflect the Biblical view of matters. The Bible does not specifically discuss interracial marriage…
The Christian is under obligation to proclaim the good news of the Kingdom to others. (Matt. 24:14; 28:19, 20) As a factor, then, he may consider whether or not interracial marriage is likely to create a seriously adverse effect on the attitude of the people in his community toward this Kingdom-announcement work. The examples of Christ Jesus and his apostles show that they were willing to forgo things to which they had a right rather than severely hinder persons from being receptive to the truth of God’s Word.—Rom. 15:3; 1 Cor. 10:32,33.
However, after weighing all these factors thoughtfully, each Christian must make his own decision—in good conscience and motivated by love for God and for his neighbor. (w73 Dec. 1 pp. 735-736)
Tutusti ohjeen antamisen jälkeen sälytetään vastuu tuttuun savolaismalliin.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 23.08.2011 01:46
Kirjoittaja Vieraas
Markku Meilo kirjoitti:As a factor, then, he may consider whether or not interracial marriage is likely to create a seriously adverse effect on the attitude of the people in his community toward this Kingdom-announcement work.
Tämä selvä. Ajattelin jo Watchtowerin vihjanneen vääränrotuisen puolison vähentävän valtakunnan työhön käytettävää aikaa. Kyse oli siis pelosta, että sekarotuinen pariskunta voisi haitata Totuuden™ kaupaksi menemistä. Kouluttautumiseen tämä ei sinänsä liittynyt, vai?
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 23.08.2011 01:57
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieraas kirjoitti:Kouluttautumiseen tämä ei sinänsä liittynyt, vai?
Kyseessä oli ainaostaan rinnakkainen esimerkki siitä kuinka valtakunnantyön ajankäyttöä on käytetty keppihevosena, Raamatun tuen puuttuessa.
Re: Jehovan todistajat ja kouluttautuminen
Lähetetty: 03.09.2011 23:47
Kirjoittaja Vieras
Seura hyökkää vahvasti vanhimmille suunnattujen tekstien kautta korkeakoulutusta vastaan.
Rivien välissä lukee suora yhtälö:
Korkea koulu opiskelu = Maailman henki, materialismi
Että näin Rooklynin hehtaari tontilla