Sivu 2/3

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 18:30
Kirjoittaja Raimo Mylly
Jos me tekisimme sellaisen alakanttiin menevän arvion, että perheessä oli keskimäärin 2 lasta olisi tuo arvioitu kansa koko ollut noin reilut 2 000 000 henkeä. Jos ne marssivat kaksi perhekuntaa rinnakkain ja käytännössä noin kahden metrin välein (ilman mitään kotieläimiä), olisi tuon letkan pituus ollut noin 100 kilometriä. Aika hankalaa siinä olisi ollut leiriytyä missään vaiheessa niin, että Mooses olisi voinut pitää koko kansalle puheita... saati kun ei ollut minkäänlaisia äänentoistolaitteita apuna. Näkisipä vain joskus rokkikonsertin, jossa maanpinnan tasolle olisi kertynyt 2 000 000 ihmistä ja he kaikki voisivat kuunnella bändiä ilman skriinejä ja äänentoistojärjestelmää. Muutama tuhatkin tuo jo liki ylivoimaisia ongelmia eikä todistajien 100 hengen valtakunnansaleissakaan pärjätä ilman äänetoistojärjestelmää.
Jos joku yksinkertainen ei ymmärrä ongelmaa, niin kokeilkoon kuuluuko Hyvinkäälle asti kun Helsingin keskustassa joku huutaa.

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 20:59
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Voisi otaksua, että niinkin merkittävästä miehestä, kuin Saafenat-Paneah, olisi jäänyt jotain Egyptin hieroglyfeihin, vaan en ole toistaiseksi havainnut näin tapahtuneen.

Niin ikään voidaan pohtia, vaikka naisia ja pikkulapsia ei lukuun laskettaisikaan, miten suureksi kansaksi 66 henkeä saattaa noin neljässä sadassa vuodessa lisääntyä. Oletetaan kuitenkin koko Egyptiin muuttaneeksi populaatioksi 800 henkeä, kasvuprosentiksi 0,95 ja ajaksi 400 vuotta. Mikä on tulos? Se on noin 35125.

Raamattu, tapansa mukaan, liioittelee luvuissaan, mutta jo tämänsuuruisen väkimäärän rahtaaminen Siinain autiomaassa karjoineen ja tavaroineen 40 vuotta on melkoinen suoritus, sanoo paikkaa hieman lyhyemmän aikaa kierrellyt.

Ja tässä linkki arviointeihin: http://www.netikka.net/mpeltonen/vakiluku.htm vaikka muu teksti huuhaata olisikin.

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 22:02
Kirjoittaja Vieras
Kummastipa askarruttaa.

Eikös arkeologia vahvista Mooseksen kansan olleen Egyptin puolella, ruukunsirpaleet ovat arkeologian kartoilla maallikollekin nähtävissä. Mikä sitten olisi helpoin selitys, olisiko nollan kirjoitusvirhe ?

(oliko jossain tutkimuksessa että Goljatti oli tosiaan pitkä, aikalaisekseen, mutta johonkin tekstiin (ettei ollut itse raamatunkäännös) oli tullut virhe, hän olisi ollut koripallojoukkueessa muttei ehkä pisin, pittuskasvu oli sairaus, joka toi niskan jäykkyyttä estäen Daavidin huomaamista ihan läheltä)

Kyllähän 4 vuottakin olisi pitkä aika mutta olisiko kirjoitusjärjestelmä mahdollistanut minkäkinlaisen "helpon" erehdyksen ?

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 22:08
Kirjoittaja Kaarmis
Niinkuin olen muussa yhteydessä todennut, israelilaiset lisääntyivät kuin kaniinit, kuusi poikuetta vuodessa ja vähintään viisi kerrallaan... Ehkä siinä oli pillu ruvella, mutta näin Jehova siunasi kansaansa!

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 22:14
Kirjoittaja Vieras
Sekös se...No hehän olivatkin lihapatojen äärellä. Sehän se miehen, tuota....

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 22:24
Kirjoittaja Viljo
Vieras kirjoitti:Kyllähän 4 vuottakin olisi pitkä aika mutta olisiko kirjoitusjärjestelmä mahdollistanut minkäkinlaisen "helpon" erehdyksen ?
Tai sitten tuo Raamatun viehtymys lukuun 40 on jälkikäteistä modausta. Ja kaipa aina välillä pitää vähän liioitellakin. Goljatin kokokin saattaa olla liioittelua, tekeehän se Daavidista sitä suuremman sankarin mitä isomman ukon hän lingolla niittasi.

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 22:43
Kirjoittaja Kaarmis
Goljat todennäköisesti ol 185cm tai lyhyempi, tuntien raamatun tavan liiotella. Saattoipa olla vaikkapa 165cm, en ihmettelisi ollenkaan.

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 23:07
Kirjoittaja PoterO
Septuagintan ja Kuolleenmeren versioiden mukaan Goljat oli noin 180 senttinen.

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 29.08.2011 23:41
Kirjoittaja Kaarmis
Kauhee jätti! Ei ihme että sitä pelättin... :)

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 30.08.2011 00:02
Kirjoittaja PoterO
Kaarmis kirjoitti:Kauhee jätti! Ei ihme että sitä pelättin... :)
Hmm, taisi mennä alakanttiin. Muisti teki tepposet. Wikipedian mukaan noin 2 metriä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Goliath#Goliath.27s_height

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 30.08.2011 20:05
Kirjoittaja Markku Meilo
PoterO kirjoitti:Hmm, taisi mennä alakanttiin. Muisti teki tepposet. Wikipedian mukaan noin 2 metriä.
Jos siinä oli kaksi silloista metriheikkiä päällekkäin, samalla tavalla kuin Jeesuksen sukupolvessa oli kaksi peräkkäin?

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 03.09.2011 09:50
Kirjoittaja Vieras
Markku Meilo kirjoitti:Kun parimiljoonainen joukko hortoilee neljä vuosikymmentä elikoineen ja eväineen, niin tottahan siitä on jäänyt jotain jälkiä. Kun en nyt muista millaisia käytännön todisteita tuosta jehovavetoisesta erämaavaelluksesta on löydetty, niin voisiko joku laittaa niitä tähän esille?
Niitä ei ole. Tel Avivin (muistaakseni) yliopiston argeologian professori (joka on muuten juutalainen) Finkelstein kirjoittaa useita sivuja juuri tästä erämaassa vaelluksesta kirjassaan bible unearthed ja mainitsee suuret määrät retkikuntia ym, jotka ovat yrittäneet löytää tästä vaelluksesta argeolgisia todisteita.

Tuloksena, ei mitään löydy.

Argeologisten muidenkin todisteiden valossa Finkelstein tulee selvään johtopäätökseen: kyseistä erämaa seikkailua ei koskaan tapahtunut.

Jo itse erämaa seikkailu sisältää asioita, paikkoja ym, joita ei vielä tunnettu oletetun seikkailun aikana.

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 03.09.2011 10:14
Kirjoittaja Vieras
Eläytyäkseen vartiotorniseuraksi voi sanoa helpoimmiten, että matka taitettiin hiekalla, jota on ensin myrsky puhaltanut metrin verran pois punaiseen mereen, sitten toinen myrsky tuonut Saharasta 2 metrin kerroksen tilalle ?

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 03.09.2011 17:19
Kirjoittaja ajoulupukisti
Kaarmis kirjoitti:
sinner74 kirjoitti:
Kaarmis kirjoitti: Hehhehheeee...--- :mrgreen:
Luvattuun maahan johdettavana oli kokonainen kansa, satojatuhansia, jos ei miljoonia (joku paremmin tietävä voi oikaista). Se asettaa päivävauhdille tiettyjä haasteita, jokainen pottaikäisen kanssa matkustanut ymmärtää, mitä tarkoitan.-----

40 vuotta ei ole ollenkaan paha. Juutalaiset ovat pirun huonoja suunnistamaan, mutta sitkaita pysymän paikallaan. :)
Miljoonainen kansa (ottaen huomioon että leirinsä täytyi olla hyvin ohkainen ettei paskomismatkoista olisi tullu tuskallisen pitkiä) melkeinpä riittäis siihen, että toisen pään ollessa vielä Egyptissä ensimmäiset olisivat jo luvatussa maassa!
Kuulin hiljattain jotain lukua, että jos olisi yhtenäinen (ja lähes yhtä pitkä kuin leveäkin) leirin keskustasta joutuisi kävelemään jotain 17 km suuntaansa päästäkseen leirin ulkopuolelle. Ja punaisen meren ylitys olisi vaatinut aika leveän jonon. Ja ne jenkkiarmeijan käyttämät laskelmat joukkojen muonitukselle ja vesihuollolle antaa Raamatun ymmärtämisen opas -kirjan maalailemalle 3 miljoonaiselle joukolle aikamoisia rekka- ja junaletkoja. Ja eläimet siihen päälle vielä. Miten muuten vauvat, ilmeisesti vaipat täytyi käydä vaihtamassa leirin ulkopuolella kanssa?

Re: Jehova taitavana ruorissa?

Lähetetty: 03.09.2011 17:26
Kirjoittaja Vieras
Eihän semmoinen suuri joukko tarvitse kuin oliko se 5 leipää ja kolme kalaa. Muuleja kyllä sitten jotka kantavat muruset.