Veljesseura.org

Suurenmoinen Etu = Taakka (rehellisellä selkokielellä). Suokaa minulle anteeksi. Minua huvituttaa suuresti, että eräs rekisteröitynyt kirjoittaja käyttää tällä sivustolla nimimerkkinään "Suurenmoinen etu". Toki ymmärrämme, ettemme nyt keskustele hänestä, vaan niistä tosi suurenmoisista eduista, joita Valtakunta heidän vähäisille uskolisille palvelijoilleen suo, kuten esmes konventtihallin tuolien pyyhkimeisen, tai wanhoina hyvinä aikoina keittiöpalveluksen, mitä palvelusta edelleen kaipailen, sillä en totisesti ole tottunut elämään pelkällä apostolisella juomalla, vedellä.

Tästä em. palvelustahan saattaisi jopa maksaa, mutta ei, se ei käy, koska Uskollinen ja ymmärtäväinen hölmö on sen kieltänyt meiltä. Muistan aikoinani ihmetelleen tämän palvelun täsmällisyyttä ja toimivuutta. En ollut uskoa sen toimivuutta, mutta pakko oli omin silmin nähneenä.

Mutta. Kaikki on kollektiivista, myös ruokailu. Koska se on nykyisin kielletty (mahdollisin veroseuraamuksin ehkä) joissakin maissa, niin ei sitten meilläkään. Tämä ei kuitenkaan estä mailmallisten suomalaisten uskontofirmojen sallimasta evästä nälkäisille ja joukkoruokailuna se voidaan toteuttaa hyvin edullisesti. Yksinpä Suomen puolustusvoimat lähiomaisten vierailupäivänä sortuu moiseen mässäilyyn ja tarjoaa hernekeitot maksutta kaikille.

Onhan toki niinkin, että jotkut saattavat ajaa paikalle asuntoautoillaan tai -vaunuillaan, jolloin ruokahuolto pelaa, mutta litkiä haaleaa vettä, on sentään kohtuutonta. Tämä on kuitenkin varsin perusteltu syy minulle pysyä kaukana konventeista.

Niin. Taakkahan se mitä ilmeisimmin on näille "konventtipalvelusedun" saaneille. En kiellä. Tuskin monikaan tätä palvelustaan iloisin mielin suoritti, mutta hymyten kuitenkin. Näin Seuran etu edellyttää. Koska Seuran etu näin edellyttää, niin uskolliset muurahaisorjat näin tekevät, ei muuten.

Saattaahan muuten olla, että seuraavaan konventtiini varaudunkin omalla täydellä arsenaalillani, millä tarkoitan mainiota trangia-keitintä. Tässä tapauksessa haalea vesi (mikä vertauskuva!) säästää energiaa ja pelastaa maailman.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti: Niin. Taakkahan se mitä ilmeisimmin on näille "konventtipalvelusedun" saaneille. En kiellä. Tuskin monikaan tätä palvelustaan iloisin mielin suoritti, mutta hymyten kuitenkin.

´
No no, tuo keittiöpalvelus oli kevyttä, sillä siinä vapautui puuduttavasta istumisesta ja raamatun pläräämisestä. Parasta siinä oli ne hemaisevat lyylit, joiden kanssa pääsi kanssakäymiseen ja usein samojen lyylien kanssa lähdettiin sitten illalla viihteelle. Toki joku aina jäi raamattuapläräämään hotellihuoneeseen, mutta tuskin heistä iloa olisi viihteellä ollutkaan.

Voi veljet niitä nuoruuden aikoja, erityisesti sitä ihanaa 1980-lukua. Ei ollut epäilyksiä, sisaret olivat kauniita ja kiinteitä ja itse oli elämänsä kunnossa. Nyt 2012 ei ole uskoa, omanikäiset naiset kyllä kauniita, mutta vähemmän kiinteitä ;-) (no vaimo on kaunis) eikä sixpack löydy enää vatsankohdalta vaan jääkaapista.

KN

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Niin. Taakkahan se mitä ilmeisimmin on näille "konventtipalvelusedun" saaneille. En kiellä. Tuskin monikaan tätä palvelustaan iloisin mielin suoritti, mutta hymyten kuitenkin. Näin Seuran etu edellyttää. Koska Seuran etu näin edellyttää, niin uskolliset muurahaisorjat näin tekevät, ei muuten.

Komppaan tässä asiassa vähän KN:ää. Tietyt vapaaehtoisen palveluksen hommat olivat nuorelle miehelle (tai naiselle) lottovoitto. Siivous tiesi useimmiten vielä tavallistakin pitempää konventtipäivää, mutta keittiöhommissa oli iloinen puheensorina ja hyvä meininki, vaikka sinnekin oli raahattu kaiuttimet häiritsemään vähän taustalla. Onnekkaimmat pääsivät perunoita kuorimaan joka kesä, jolloin aamuohjelman pystyi skippaamaan aina. Vastakkaiseen sukupuoleen pääsi myös tutustumaan aivan eri tehokkuudella kuin normaalin konventtiruuhkan keskellä.

"10 minuutin esitelmä tuli Vantaan haaratoimiston painokoneista!"

-Liikkeellä tulisi mennä hyvin ja yksi keino on oma kehu. Kaikki eivät osaa oudoksua sitä. Joskus kai kehuja osaa puhua / tunne-elämykseltään puhuu innostuneesti ja haltioituneesti, jolloin sekin joka muuten ihmettelisi saatanan vallassa olevassa tehtaassa tehtyjen koneiden kehumista, liikuttuu.

Kuka normaali ihminen tuntee painokoneiden mitään ominaisuuksia, mihin niitä voisi verrata jotta tietäisi mikä niissä on hyvää ja mikä huonoa. Mutta kehumisella saadaan sekin rassukka lahkoon joka ainoastaan sillä keinolla on lahkoon saatavissa. Lopultakin rahallahan ne koneet saa kuka haluaa tarpeidensa mukaan, etu lahkolla on mahdollisuus huomauttaa että lahjalaatikosta puuttuu X € painokonehinnasta...

(Muistaa vain sen Varkauteen tehdyn HS:n painokoneen, jossa etuna oli ettei papruvapriikin paprurullia tarttenut rullata ulkoilmaan, vaan oven toisella puolella alkoi HS:n painotilat.

Lahko kehuu / on kehunut myös: kirkkorakennuksemme tehdään päivässä. Japanilainen on tehnyt meille lahkolle tietokonekielenkäännösohjelman. Jt voi mennä milloinka hyvänsä kenenkä jt:n tahansa kotiin. ... Michael Jackson on jt (rauha muistolleen nyt). Kai enemmälläkin. Sitten ne epäilyä herättävämmät, Niinistö tutkii kuin Kekkoset aikoinaan, jt löytää kenttätyössä, jos on nälissään, lounassetelin pientareelta ...

"jt löytää kenttätyössä, jos on nälissään, lounassetelin pientareelta ..."

Minä olin vielä siunatumpi. Kun oli rahat loppu ja olis tehny mieli kaljaa, mietin että nyt kun löytäis kympin hangesta. Noin 15 sekuntia myöhemmin, siinä se kymppi hangessa törötti. Ja kaupatki oli vielä 10 minuuttia auki. Praise the Lord!

Vieraas kirjoitti:Komppaan tässä asiassa vähän KN:ää. Tietyt vapaaehtoisen palveluksen hommat olivat nuorelle miehelle (tai naiselle) lottovoitto.

Jos oli, miksi siitä sitten jälkeenpäin natistaan?

Kaarmis kirjoitti:"jt löytää kenttätyössä, jos on nälissään, lounassetelin pientareelta ..."

Minä olin vielä siunatumpi. Kun oli rahat loppu ja olis tehny mieli kaljaa, mietin että nyt kun löytäis kympin hangesta. Noin 15 sekuntia myöhemmin, siinä se kymppi hangessa törötti. Ja kaupatki oli vielä 10 minuuttia auki. Praise the Lord!

Siitäs nyt olet nähnyt, miten Herra omiaan siunaa.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:

Vieraas kirjoitti:Komppaan tässä asiassa vähän KN:ää. Tietyt vapaaehtoisen palveluksen hommat olivat nuorelle miehelle (tai naiselle) lottovoitto.

Jos oli, miksi siitä sitten jälkeenpäin natistaan?

Katsos veli Ahvenainen, me ihmiset olemme erillaisia ja toiset natisee sellaisesta, jossa toinen on kuin kotonaan.

KN

Sanoit totuuden. Niinhän se tapaa olla. Mitäpä voisin hyväksesi tehdä, paitsi toivottaa hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle. Minulla on periaatteessa sellainen tuntu, että loppujen lopuksi tulemme varsin hyvin toimeen keskenämme, KN.

Suurin etu taisi olla saada loistaa Jahven soihtuna tuolla koulumaailmassa, moitteettomalla olemuksellaan todistaa ikätovereilleen Valtakunnasta. Pitää viidellesadalle ilkiölle oma ruokarukous, istua maammelaulut - semmoiset pienet edut. Fantasioin siitä että saisin koko luokan tulemaan sunnuntain yleisöesitelmään. Miten eteinen oikein rämisisi kun parikymmentä otollisessa mielentilassa olevaa lapsukaista marssisi peräkanaa saliin. Ja sitten äiti ja kaikki katsoisivat ja olisivat niin ylpeitä minusta
Nykyään fantasioin siitä, että äitini taas keskustelee kanssani ihan tavallisista arkisista asioista, iloista ja huolista. Tulee vaikka käymään jonakin päivänä. Siinä olisi etua kerrakseen. Tämmöinen pieni luopion päiväuni.
Minäkin koin aikoinaan - optimistisella 80-luvulla etenkin - jotkin vapaaehtoisen palveluksen muodot mieluisina. Keittiössä oli paras. Kun muut istua pönöttivät tylsämielisinä ja nälkäisinä Raamatut sylissään, me ilakoimme kahvin ja nakkien tuoksussa. Ja laskijan hommasta minäkin tykkäsin, sai ainakin jaloitella. Kerran Hämeenlinnassa laskujen summaksi muodostui 666, en muista kenenkään hörähtäneen. Minun seurakunnassani oli jonkin aikaa käytössä sellainen vastausmikrofoni, joka toimitettiin viittaajalle: pieni mikrofoni oli kytketty ongenvavan päähän. Tässä työssä sain sentään hiukan keikistellä seurakunnan keskellä ja edessä, vaikka muuten en arkuudeltani rohjennut. Mikrofonin käyttäjänä aivoni pysyivät virkeinä ja havaintokyky kunnossa. Sai tyydytystä kun oppi muistamaan missä kukakin istui ja toimittamaan mikrofonin ripeästi ja sulavasti. Myöhemmin yleisönpalvelijana poistuin yhä useammin koko salista, käyskentelin salin ympäristössä kuunnellen linnun laulua. Se oli jo sitä aikaa kun olin tajunnut, ettei millään eduilla ole mitään virkaa. Oli huojentavaa olla raikkaassa ilmassa, yksin.
Pikasalityömailla olin useammalla, melkein aina keittiössä sisarten kanssa. Koulutukseltani kokkina sovinkin sinne ihan hyvin, omasin hiukan tietynlaista arvovaltaakin. Kerran heitin vain vitsinä, että nyt tarvitaan äkkiä lisää voileipiä. En muista miten tulin niin sanoneeksi, mutta kevennyksenä tokaisu sopi siihen keskusteluun ainakin omasta mielestäni. No, eipä mennyt aikaakaan kun säihkysilmäinen sisar tulee ison tarjottimen kanssa ja kysyy viattomasti että mihinkäs nämä voileivät viedään. Olivat siellä pistäneet tyttöjen kanssa oikein sarjatyöprojektin käyntiin ja väsänneet kolmisenkymmentä munajuustoa. Kiitin ja neuvoin laittamaan kylmiöön. Kai ne joku söi.
Nuo suurenmoiset edut tuntuivat suurenmoisilta eduilta tasan niin kauan kuin uskoi, että kaikki me tässä ollaan rinta rinnan matkalla kohti ihan pian koittavaa parempaa maailmaa.