Sivu 2/5
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 00:46
Kirjoittaja SuurinBabylon
Itsekin pelkäsin ja aluksi inhosin sitä, että lapsesta saakka tuntemaani oppirakennelmaa kritisoitiin.
Tämä. Vartiotorniseuran maailmankuvan murentamiseen menee tietoisella työlläkin pitkän aikaa.
Vielä muutama ajatus...
Lähetetty: 15.04.2012 01:06
Kirjoittaja SuurinBabylon
Miukkelia on varmasti monen entisen todistajan helppo ymmärtää. Kelatkaa nauhaa taaksepäin ja muistelkaa, miltä tuntui ensimmäistä kertaa vierailla "luopiosivulla". Itselläni vierailu täällä aiheutti jopa somaattisia oireita, kuten pulssin kiihtymistä ja verenpaineen nousua. Ihan oikeasti.
Ja sitten mitä tulee Miukkelin kirjoitteluun:
Oon jonkun aikaa seurannu keskustelua täällä, lähinnä saako täältä mitään vertaistukea. Olen tullut siihen tulokseen, et ei tod. Aiheet ja keskustelut lähinnä negatiivista jehovan todistajien uskonnosta.
Eli Miukkeli (ja varmasti joku muukin) ilmeisesti haluaisivat keskustelua todistajuudesta
selviämisestä. Kenties ajatuksia siitä miten
jaksaa ja kuinka
käsitellä asioita. Miukkeli on kuitenkin ottanut jo ensimmäisen askeleen, eli kontributoinut itse foorumille haluamallaan tavalla.
Mitä tulee vihan purkamiseen, niin sillekin on perusteltu paikkansa. Jos vihaa ei voi purkaa täällä, niin missä sitten? Tuskin Valtakunnansalille riehumaan meneminenkään auttaa.
Eihän kukaan jaksa ns. luopioitten horinoita.
Lauseesta voi päätellä Miukkelin olevan vasta todistajuuden jättänyt tai ns. "pois ajelehtinut" ja jossain määrin vielä hyväksyvänsä todistajien opit.
Ja miksi asioitten pitää olla aina niin mustavalkoisia joko tai. Paljon pelkkää huuhaata ja tietämättömyyttä. En minä ainakaan löydä täältä lohdutuksen sanaa. Pitäkää pieni piirinne. Etsin apua toisaalta.
On totta että ex-todistajilla on tapana tulkita VT-seuran käyttäytymistä suoraviivaisella tavalla. Tämä ei ole tyyli joka vetoaa kaikkiin. Jokaisella on makunsa.
Foorumi on kieltämättä keskittynyt ehkä liikaakin VT-seuran haukkumiseen, kuin ahdistavasta uskonnollisesta kokemuksesta selviämiseen. Pidetään tämä jatkossa mielessä.
Lausumaan tietämättömyydestä ja huuhaasta en voi yhtyä. Täällä on ihmisiä (esim. M. Meilo) jotka ovat paremmin perillä "totuudesta" kuin keskivertotodistaja itse.
Miukkelillekin tiedoksi että tämä ei ole mikään "pieni piiri" vaan täällä on lukijoita ja kirjoittelijoita laidasta laitaan. Ihmisiä jotka eivät
koskaan ole olleet todistajia, uskontoa vaihtaneita ja ateisteja sekä monia muita. Kaikkia kuitenkin yhdistää Jehovan todistajuus tavalla tai toisella. Monella todistajuus on mennyt kokemus, osalla taas on perheenjäseniä edelleen järjestössä. Toisia vain kiinnostaa aihe ylipäätään. Kirjoittajia ja lukijoita on siis moneen lähtöön.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 01:43
Kirjoittaja turo
Nyt ollaan ytimessä, hyvä!Itse en ole jt, seuraan tätä siksi, koska sekaannuin jt:aan, joka on vanhin ja aktiivinen ja niin edelleen...yritän päästä jyvälle siitä, miten se systeemi toimii ja mitä hän mahdollisesti oikeasti kokee, itsellään hänellä on huomattavia vaikeuksia puhua elämästään. Tämän sivuston kautta olen saanut hurjan määrän tietoa, lukenut elämänkokemuksista, aistinut ahdistuksen ja pettymyksen monien kohdalla, mutta ennenkaikkea vahvistunut todistajuuden kieroutuneisuuden ja rakkaudettomuuden.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 16:36
Kirjoittaja Vieraas
miukkeli kirjoitti:Oon jonkun aikaa seurannu keskustelua täällä, lähinnä saako täältä mitään vertaistukea. Olen tullut siihen tulokseen, et ei tod. Aiheet ja keskustelut lähinnä negatiivista jehovan todistajien uskonnosta. Eihän kukaan jaksa ns. luopioitten horinoita. Ja miksi asioitten pitää olla aina niin mustavalkoisia joko tai. Paljon pelkkää huuhaata ja tietämättömyyttä. En minä ainakaan löydä täältä lohdutuksen sanaa. Pitäkää pieni piirinne. Etsin apua toisaalta.
Olet osittain oikeassa, kielteiset asiat varmaankin nousevat täällä helpoiten esiin. Kannattaa muistaa, että moni palstalainen on vasta toipumassa rankasta erosta lahkosta ja oman maailmankuvan täydellsestä udelleen rakentamisesta. Psyyke on siinä vaiheessa koetuksella. Jopa monet suhteellisen pitkään ulkona olleet (kuten minä) tajuavat muiden avustuksella jatkuvasti uusia piirteitä JT-järjestön kusetuksen määrästä ja laadusta.
Jehovan todistajien omat säännöt pitävät sisällään kaikkien pois lähtevien demonisoinnin ja karttamisen, siksi ei ole "mukavaa" tapaa lähteä. Toki jokaisen lähisiukulaiset voivat vaikuttaa myös asiaan, järjestön sääntöjä rikkomalla voi säästää edes vähän erotetun/eroavan tuskaa. Tästä olen itse päässyt nauttimaan äitini maalaisjärjen avulla. Aika harva täällä kirjoittava on varmaankaan sitä mieltä, että kaikki järjestön rivijäsenet ovat ilkeitä paskiaisia, vika on järjestelmässä ja vastuu ylimmällä johdolla. ja ne pahimmat tapaukset vaan nousevat helpoiten esiin. Sitä ei kukaan voi kieltää, että järjestö manipuloi, harrastaa henkistä väkivaltaa ja valehtelee ulospäin päin naamaa. Näistä lähtökohdista ei seuraa mitään kovin myönteisiä muistoja sen jälkeen kun silmät ovat auenneet. Luepa vaikka tämä ketju, miukkeli: VT-seura pitää yllä kahta totutta erotettujen/eronneiden kohtalosta:
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopi ... t=jw+media. Eikä ole ainoa tapaus.
On totta, että täältä löytyy myös ala-arvoista huuhaata ja yllyöntejä, mutta kannattaa jaksaa kaivaa ne perustellut mielipiteet keskustelujen joukosta. Tällä on todella monta asioihin kunnolla perehtynyttä kirjoittajaa, jotka kykenevät jopa muotoilemaan viestinsä ymmärrettävästi.
EDIT: Linkki korjattu
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 16:57
Kirjoittaja Vieras
"Kannattaa muistaa, että moni palstalainen on vasta toipumassa rankasta erosta lahkosta ja oman maailmankuvan täydellsestä udelleen rakentamisesta"
-On myös niin että palstalaiset toipuvat ja jättävät koko palstan. ( He pystyvät näkemään lahkon suunnilleen samoin kuin aktiivilahkolainen itse jonkin muun kummallisen yhteisön ?)
Silloin suunnitellaan elämää muista lähtökohdista kuin että 1914, 1925 ja 1975 sekä pian on maailmanloppu, mutta kokoukseen ja konventtiin on mentävä
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 21:42
Kirjoittaja Vieras
miukkeli kirjoitti:Jos etsii lohdutusta ei kaipaa lisää negaatiota. Ei se haukkumalla parane. Muistan miten luopioita kuvailtiin uskossa ollessani, olette juuri niitä, aivan samanlaisia, itse olisin toivonut jotain parempaa, myönteisempää, kannustavampaa.
Voi jessus. Ja te täällä otatte tällaisten vesipääfeikkaajien jutut todesta. Ettekö te todellakaan näe tällaisten naurettavuuksien taakse. Tämäkin "miukkeli" runkkaa henkisesti ja hihittelee kun arvelee teidän kärsivän tästä kritiikistä. USKOSSA OLLESSANI!!! Kuka Jt kirjoittaisi noin ja etenkin jos on nykyään ateisti niin ei taatusti tule itkemään tänne jt-kriittistä palstaa.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 21:54
Kirjoittaja Vieraas
Vieras kirjoitti:Ettekö te todellakaan näe tällaisten naurettavuuksien taakse. Tämäkin "miukkeli" runkkaa henkisesti ja hihittelee kun arvelee teidän kärsivän tästä kritiikistä.
Omalta osaltani voin sanoa, että en näe. Vaikea kuvitella, että sinäkään voisit olla satavarma, paitsi jos olet kyseinen feikkaaja itse. Aloitus oli moneen muuhun verrattuna melko asiallinen, täysin vastaavia ajatuksia on aivan oikeilla JT-lahkon aivopesusta kärsivillä. En myöskään tunne fyysistä enkä psyykkistä kärsimystä tästä keskusteluketjusta, aihe on hyvä.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 22:09
Kirjoittaja sinner74
Voi olla feikki, tai sitten ei, mutta minunkin näkemykseni mukaan aiheesta on hyödyllistä keskustella.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 23:05
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Vieras kirjoitti:
Tämäkin "miukkeli" runkkaa henkisesti ja hihittelee kun arvelee teidän kärsivän tästä kritiikistä.
Me ex-jt:t emme kärsi kritiikistä, me oikeastaan pidämme kritiikistä, koska kritiikki on rakentava voima.
Se tunkeutuu syvälle kuin kaksiteräinen miekka ja paljastaa oikeat asiat valhellisten asioiden alta.
Siksi feikkaajat ovat väärässä luulossa, jos luulevat ex-jt:den kärsivän kritiikistä.
Kritiikistähän kärsii Vartiotorniseura siksi, kun se ei voi puolustautua kritiikkiä vastaan, jos se alkaisi puolustautua kritiikkiä vastaan, se joutuisi myöntämään, että no - näinhän ne asiat ovat - se joutuisi myöntämään että ex-jt:t ovat oikeassa eli "luopiot" ovat oikeassa.
Ja mitä tästä sitten seuraisi?
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 23:17
Kirjoittaja Bunica
SuurinBabylon kirjoitti:
Eli Miukkeli (ja varmasti joku muukin) ilmeisesti haluaisivat keskustelua todistajuudesta selviämisestä. Kenties ajatuksia siitä miten jaksaa ja kuinka käsitellä asioita.
Foorumi on kieltämättä keskittynyt ehkä liikaakin VT-seuran haukkumiseen, kuin ahdistavasta uskonnollisesta kokemuksesta selviämiseen. Pidetään tämä jatkossa mielessä.
Juuri näin! Tosin minun on pakko sanoa, että ilman kaikkea todistusaineistoa VT-seuran Totuutta vastaan ja sen toiminnan mädännäisyyden paljastuksia, minä en voisi olla niin varma omasta valinnastani, siis siitä että järjestön jättäminen oli oikea ratkaisu. Se pitää pystyä itselle varmistamaan ja vahvistamaan kerta toisensa jälkeen. Yksi kerta tai oivallus ei riitä, vaan sitäkin pitää vahvistaa. Ellei asiasta ole vakuuttunut, saattaisi hiipiä mieleen järjestöön paluun mahdollisuus, ja ihmissuhteilla kiristäminen alkaisi tuottaa tulosta.
Se toinen, yhtä tärkeä puoli on selviytyminen ja vertaistuki. Minä koen saaneeni vertaistukea tällä palstalla. On aivan eri asia tuntea olevansa yksin kuin kymmenien tai satojen saman kokeneiden rinnalla. Vertaistukea saa, jos sitä haluaa ja sitä edes puolella sanalla pyytää. Oman pahan olonsa takia muita haukkumalla sitä ei yleensä ainakaan ihan helposti saa. Eikä ole pakko lukea kaikkea shittiä, jota ihan varmasti kaikilta nettipalstoilta löytyy.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 15.04.2012 23:24
Kirjoittaja SuurinBabylon
Bunica kirjoitti:Tosin minun on pakko sanoa, että ilman kaikkea todistusaineistoa VT-seuran Totuutta vastaan ja sen toiminnan mädännäisyyden paljastuksia, minä en voisi olla niin varma omasta valinnastani, siis siitä että järjestön jättäminen oli oikea ratkaisu. Se pitää pystyä itselle varmistamaan ja vahvistamaan kerta toisensa jälkeen. Yksi kerta tai oivallus ei riitä, vaan sitäkin pitää vahvistaa. Ellei asiasta ole vakuuttunut, saattaisi hiipiä mieleen järjestöön paluun mahdollisuus, ja ihmissuhteilla kiristäminen alkaisi tuottaa tulosta.
Tästä olen samaa mieltä, ja pidänkin yllä nettisivua missä on kriittisiä näkemyksiä todistajuuteen. Halusin vain ilmaista että me voisimme keskittyä
myös käytännön selviämisvinkkien antamiseen. Ettei olla vallan yhden asian kimpussa kuin kärpäset lautasella.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 16.04.2012 15:19
Kirjoittaja Kaarmis
On positiivista että saamme lukea täältä negatiivista. Jt-touhun kehuminen on samaa kuin kehuisi paskaa, "kylläpä oli kivan joustavaa tällä kertaa, pyyhkiminenkin oli ihanan sottaista".
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 16.04.2012 15:47
Kirjoittaja Vieraas
Bunica kirjoitti:Se toinen, yhtä tärkeä puoli on selviytyminen ja vertaistuki. Minä koen saaneeni vertaistukea tällä palstalla. On aivan eri asia tuntea olevansa yksin kuin kymmenien tai satojen saman kokeneiden rinnalla. Vertaistukea saa, jos sitä haluaa ja sitä edes puolella sanalla pyytää.
On käynyt mielessä, että jopa jonkinlainen työkalupakki yksin heitetylle ex-jt:lle voisi olla paikallaan. Niin moni on kuitenkin käynyt saman paskan jo kerran läpi ja selvinnyt siitä hengissä, että uusien ei tarvitse olla epätietoisia tai tehdä samoja virheitä. UUT tekee tätä tietysti omalta osaltaan, mutta lisätieto tuskin haittaa.
Kun myönteisyyttä halutaan lisää, tuli mieleen ainakin muutamia hienoja juttuja, joita lahkosta lähteminen on tuonut elämään:
- Jatkuvat "tutkimiset" = USA:ssa laadittujen valmiiden ajatusten pakkosyöttö jää pois.
- Ei tarvitse enää yrittää selittää käsittämättömiä ja muuttuvia tarinoita vieraille ihmisille.
- Jumalan pian suorittaman joukkomurhan pelko häviää, ainakin hiljakseen.
- Aikaa vapautuu oikeasti mielekkääseen tekemiseen.
- Saa olla aidosti oma itsensä.
- Saa upean vapauden ajatella itse.
-
Mutta ei ole pakko olla yhtään mitään mieltä mistään, jos ei halua.
- Ystävänsä saa valita itse.
- Saa tehdä paljon omia valintoja: vaikka pukeutua aivan kuten lystää.
- Saa olla osa maailmaa eli ihmiskuntaa, joka ei yllättäen olekaan täysin paha.
EDIT: typo
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 16.04.2012 17:17
Kirjoittaja Bunica
Allekirjoitan kaikki Vieraaan esittämät kohdat. Lisäisin, että nyt on mahdollista käyttää tiistai ja torstai-illat liikunnan parissa. Takuulla hyödyllisempää kuin pahantuulisena ja väsyneenä kokouksessa istuminen. Sunnuntai-aamuna saa nukkua vähän pidempään ja katsoa vaikka formuloita, jos ei muuta telkusta tule, kun ei tarvi lähteä yhdeksitoista salille. Tai nukkua vielä pidempään.
Rentoutumiseen ja miksei muihinkin tärkeisiin tekemisiin meillä vapautui pääsiäisen pyhistä 2 päivää, jolloin meillä aina oli konventti, ja juhannus, jolloin meillä myös oli aina konventti. Nyt ei ole.
Nämä on aika kivoja juttuja, joskaan ei ehkä niitä kaikkein tärkeimpiä vapauksia, mitä järjestön jättämisellä ollaan saavutettu.
Re: Aina jotain negatiivista
Lähetetty: 16.04.2012 17:25
Kirjoittaja Kaarmis
"juhannus, jolloin meillä myös oli aina konventti. Nyt ei ole.

"
Eikö jussina oon konventtia? Täh? Tarkoititko vain, ettei meillä enää ole pakkoa osallistua niihin konventteihin ja kokouksiin?
(Anteeksi ymmärrykseni heikkous...)