Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksista
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
"rahat eivät ole loppumassa, mutta niiden lisääntyminen on hidastumassa"
Samoin mielin. Saattavat jopa pelätä organisaation hajoamista skandaalin sekaisesti. Sen jälkeen olisi huono korostaa lahjoittamista, testamenttia.
Mistä sitten voisi hajoamisen tyyppiset jutut tulla, muut tietänevät paremmin. Mutta voi kysyä onko verensiirtokuolemien ja sääntöjen rintamalta uutta. Organisaatioita on järjestelty eläkemaksujen välttämiseksi. Eläkkeen tarpeessa olevia potkaistu pellolle.
Nämä ovat erilaisia kuin ennen, niistä jää googletettava tahra.
Samoin mielin. Saattavat jopa pelätä organisaation hajoamista skandaalin sekaisesti. Sen jälkeen olisi huono korostaa lahjoittamista, testamenttia.
Mistä sitten voisi hajoamisen tyyppiset jutut tulla, muut tietänevät paremmin. Mutta voi kysyä onko verensiirtokuolemien ja sääntöjen rintamalta uutta. Organisaatioita on järjestelty eläkemaksujen välttämiseksi. Eläkkeen tarpeessa olevia potkaistu pellolle.
Nämä ovat erilaisia kuin ennen, niistä jää googletettava tahra.
-
Vieras
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Et varmasti itsekään tarkoita tuota realistisena mahdollisuutena. Sehän ei ole missään määrin mahdollista. Kyse on siis tulojen pienenemisestä joka enteilee lahkolle maailmanloppua. Viimeinen ponnistus omaisuuden keräämiselle on puristaa lahkolaisista loputkin irti mitä vielä saatavissa on. Aito lahkolaispolvi kun on ollut jonossa krematorioon jo pidemmän aikaa ja viimeiset kiinteät omaisuudet pitää saada turvaan 'ahneiden' sukulaisten kynsistä.rippeli kirjoitti:Onkohan tässä oikeasti käymässä niin, että "järjestöltä" alkaa rahat loppua?
Tällä kohtaa lahko autuaasti itse unohtaa Raamatun opetuksen "älkää olko huolissanne siitä, mitä...".
-
Suurenmoinen etu
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Voi taivas, raamatunpaikat ja Y-tunnukset sekaisin... Kuin jostain hiivatin Dilbertistä 
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
"Haluaa noudattaa toiveitamme" -ilmaisua on tosiaan vaikea tulkita muuksi, kuin pyrkimykseksi maksimoida jäämistöstä järjestön osuus.Vieras kirjoitti:"Siksi tähän tehtävään pitää valita sellainen, joka on pätevä ja luotettava ja joka haluaa noudattaa toiveitamme".
Mielenkiintoisen kaksimielisesti esitetty asia. KENEN toiveita siis toimeenpanijan on hyvä noudattaa - testamentin tekijän jotka kyllä ilmenevät testamentistakin vai vt-seuran? Kyseessä on selkeä piiloviestintä siitä, että lahko ei halua sille epäsuopeita pesänhoitajia vaan niitä, jotka uskovat, että kaikki tulkittavat ja hieman tulkinnan ulkopuolisetkin varat kuuluvat käytännössä - ei siis niinkään Jehovalle VAAN hänen järjestölleen.
Erinomainen pointti. Se että Vt-seura pyrkii maksimoimaan kuolleista jäsenistään saadun hyödyn, jättäen mahdollisesti perillisille pienemmän siivun kuin olisi mahdollista, sotii monenlaisia moraaliperiaatteita vastaan.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Eikös se perinnön jakaja ole kuitenkin köyhempi vt-seuraa?
Eikö kristillisyyden pitäisi tukea köyhiä, eikä rikkaita. Vt-seura on tietääkseni jo tarpeeksi rikas, miks sille pitäis vielä antaa enemmän?
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Vieraas
- Viestit: 3220
- Liittynyt: 20.06.2011 21:56
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Aika laajasti tunnutaan netissä olevan sitä mieltä, että kääntynyt rahavirta on säästöjen syy. Yksi kiireeseen viittaava asia näyttäisi muuten olevan, että Brooklynin kiinteistöjä on myyty koko ajan, vaikka markkinatilanne on huono. Huhtikuussa myytiin 183 Columbia Heights puoli miljoonaa pyyntihintaa halvemmalla (http://bit.ly/IpR1QS). Ihan viime viikoina on myyty lisää.rippeli kirjoitti:Onkohan tässä oikeasti käymässä niin, että "järjestöltä" alkaa rahat loppua? Lahjoitusten pienemisten myötä lehtien kokoa ja julkaisutahtia pienennetään ja kiinteistöjä myydään. Samalla kovistellaan rivijäseniä siitä että pitäisi antaa enemmän.
Kokousten määrän vähentäminen liittynee samaan asiaan. Innokkaitten veljien määrä laskee, mikä tarkoittaa samalla sitä että rahan lahjoittajien määrä vähenee, koska useimmitenhan miehet päättävät JT-perheen rahan käytöstä.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
-
Vieras
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Tietääkö kukaan miten perintölaki menee ja asetukset pesänhoitajasta? Eli jos kuollut lähisukulainen on määrännyt Seuran edustaja (esim. Veikko Leinonen) pesänhoitajaksi, niin voiko maailmallinen/eronnut riitauttaa asian Seuran epäluotettavuuden takia? Mun mielestä Seura on jäävi kun ovat itse saamassa fyrkkaa.. Tuskinpa he erotetun lakiosuudesta (rehellisesti) pitävät huolta. :(
-
Bergerac
- Viestit: 2306
- Liittynyt: 28.04.2007 08:15
- Paikkakunta: Jersey
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Tämä on totta. Mutta toisaalta itse tm Jehovan orjakanavan kautta on lienee käynyt ilmi että varoja tarvitaan tm Seuran ns kuvainnollista lahkolevitystyötä varten. Jota kautta osaltaan saadaan uusia kuvainnollisia muurahaisia lahkotyöhön mukaan sekä tältä osin myös lisää rahaa kuvainnollisen lahkon toimintaan.Tony kirjoitti:"Jehovalle omistettuja varoja".![]()
![]()
Jumalat ovat kautta aikojen tarvinneet varoja - rahaa ja mammonaa. Kukaan ei ole vielä ehtinyt selvittämään, että mihin ne itseasiassa rahaa ja mammonaa tarvitsevat.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
-
Vieras
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Voisin melkeinpä lyödä vetoa siitä, ettei yhdessäkään lahkon maksukuitissa lue maksajan kohdalla "Jehova".
-
Bergerac
- Viestit: 2306
- Liittynyt: 28.04.2007 08:15
- Paikkakunta: Jersey
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Olisin äkillisesti samaa mieltä, eli rahaa tarvitaan lisää ja lisää ja kenties halutaan varmistaa Seuran toiminnan edellytykset. Kenties jopa niin että säästöön jää jotain pahan päivän varalla, mitä se sitten tarkoittaakaan, nykyisten säästäjen/kiinteistöomaisuuksien etc muodossa. Voisiko olla niin, että Seura ei enää usko että "ns loppu" tulee pian, vaan pyrkii varmistamaan rahan kulkemisen keskusjärjestölle "over the sea" sekä tarpeet myös paikallisille haaratoimistoille, joiden määrää ollaan ilmeisesti lakkauttamassa ?Viljo kirjoitti:Veikkaan, että rahat eivät ole loppumassa, mutta niiden lisääntyminen on hidastumassa. Sehän riittää aiheuttamaan sydämentykytystä rahanahneelle: kun mikään ei riitä, niin ollaan huolissaan siitäkin että jonain päivänä kasvu pysähtyy.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
-
Bergerac
- Viestit: 2306
- Liittynyt: 28.04.2007 08:15
- Paikkakunta: Jersey
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Mikä muuten on tänä päivänä yleisesti ottaen maksajatietona valtakunnanasalin sähkölaskussa ?Vieras kirjoitti:Voisin melkeinpä lyödä vetoa siitä, ettei yhdessäkään lahkon maksukuitissa lue maksajan kohdalla "Jehova".
(veikkaisin että valtakunnansalin ei-omistava taho maksaa laskun mutta taas valtakunnansalin omistava taho ei osallistu laskuun millään tavalla, voin toki olla väärässäkin)
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
-
Vieras
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
"Jehovalle omistettuja varoja".Jumalat ... mihin ne itseasiassa rahaa ..."
Vaikka jehova on kaikkivoipa ja kaikkitiet'ävä, niin rahapula on kiusallista. Toinen vaihtoehto sitten olisi että lahko ...
"maksajatietona valtakunnanasalin sähkölaskussa "
Sähkösopimuksen tekijä - varsinainen kiinteistönomistaja on yritetty häivyttää näennäispapereiden taakse. Mutta sähkölaitos myy tavaraansa myös vuokramiehillekin.
"Veikkaan, että rahat eivät ole loppumassa, mutta ... jonain päivänä kasvu pysähtyy."
-Tanskan osalta jäänyt mielikuva jäsenkunnan supistumisesta. Se on watch inc:lle ikävää, mutta niin kauan kuin on yksikin jt Tanskassa, on toiminta organisoitu niin että hänen tulee tilittää maksut sille. Sitä ennen on valtakunnansalit myyty ja tilitetty, ohje annettu kokoontua tutkiskeluihin tämän kotona ja koota jäsenkuntaa niin että saadaan varat valtakunnansaliin...

Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Oon aina ihmetellyt Seuran kielteisyyttä lapsien tekoon, se kun on kuitenkin tehokkain tapa hommata populaa järjestöön. NYT se mulle sitten lopulta selvis mistä on kyse: Kun ei ole jälkeläisiä, Seura voi tienata koko perinnön!
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Eipä sen virallisen salirakennuksen omistajan tarvinne sähkölaskussa näkyä. Eihän se vuokra-asunnossakaan sähkön maksaja ole kiinteistön omistaja vaan vuokralainen.Bergerac kirjoitti:Mikä muuten on tänä päivänä yleisesti ottaen maksajatietona valtakunnanasalin sähkölaskussa ?Vieras kirjoitti:Voisin melkeinpä lyödä vetoa siitä, ettei yhdessäkään lahkon maksukuitissa lue maksajan kohdalla "Jehova".
(veikkaisin että valtakunnansalin ei-omistava taho maksaa laskun mutta taas valtakunnansalin omistava taho ei osallistu laskuun millään tavalla, voin toki olla väärässäkin)
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Vieras
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Jos tää JT-seura liittyy jotenkin näiden amerikkalaisten superpankkien kuvioihin? Se tuntuu minusta melko varmalta. Lukaiskaapa Wikipediasta vaikka Goldman Sachsista ja sen asuntoluottojohdannaisista ym.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Goldman_Sachs
Olisi omituista, ellei Seuralla olisi joku superpankki taustalla.
Toisaalta jopa valtiot voivat ajautua konkurssin partaalle, kuten olemme saaneet uutisista nähdä ja lukea.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Goldman_Sachs
Olisi omituista, ellei Seuralla olisi joku superpankki taustalla.
Toisaalta jopa valtiot voivat ajautua konkurssin partaalle, kuten olemme saaneet uutisista nähdä ja lukea.
-
Vieras
Re: Vartiotorni-seura on huolissaan testamenttilahjoituksist
Lahkon juuret ovat 1800 -luvulla jolloin pankkilaitos oli erilainen ja lahko oli Russellin aloittama pienten rahojen juttu.
Lahko on kasvanut ja tulovirrat ovat kasvaneet jolloin pankkipalvelut ovat noiden tulojen sijoittamiseen ja mahdolliseen neuvonantoon liittyviä.
Kaitpa lahko jo 1950 -luvulla rupesi olemaan pankille tärkeimmän luokan asiakas, kun talletuksensakaan eivät olleet pieniä.
Ei kai lahkolla olisi mielenkiintoakaan osallistua pankin hallintoon, koulutuspohjallisen edellytyksen puuttuessa.