Väärä profeetta profetoi jälleen

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

KN

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja KN »

Yhdysvallat jatkaa WT etelän-kinginä, mutta mielestäni ilmassa on selviä merkkejä siitä, että Kiina nousee Yhdysvaltojen vastapariksi. KN:n profetia, WT-seura nimittää seuraavan 5-vuoden sisällä Kiinan pohjan kuninkaaksi.

Perustelut: Obama on tajunnut, että Yhdysvallat tarvitsee teollisuustuotantoa ja kovalla kädellä houkuttelee teollisuutta takaisin Yhdysvaltoihin Kiinasta. Yhdysvallat on valinnut ykkös-strategiaksi tyynenmeren alueen ja uusii liittolaisuuksia lähellä Kiinaa esim. Filippiineille perustaa jälleen tukikohdan. Filippiinit ja Kiina kiistelee yhdestä kalliosta kaasukenttien päällä, Yhdysvallat luvannut taata Filippiinien turvallisuuden mahdollisessa konfliktissa. Uusia asetoimituksia Taiwanille. Vaatii Japania paisuttamaan "itsepuolustusjoukkoja" ja tarjoaa Japanille järeää aseistusta. Yhdysvaltain ulkoministeri H.C. arvostelee Kiinaa suoraan ja kovin sanoin. Ennenkaikkea kilpailu luonnonvaroista, jossa Kiinan öljyntoimittajaa Irania uhkaillaan varsin järeästi.

Lisäksi eriskummallisia tietoja kiinalaisten rasismista olen lukenut ja kiinalaisten viranomaisten mielivallasta on ollut juttuja talouslehdistössä viime aikoina. Aivan selvästi länsimaissa halutaan lopettaan sijoittaminen Kiinaan.
Viimmeisin lukemani juttu kiinalaisesta rasismista taloussanomissa:
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2 ... mmentsHere

Asetelmat alkavat olla selvät. Uskon, että WT-seuran seniilit pian myös tajuavat tämän.
KN
KN

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja KN »

sinner74 kirjoitti:Euroopassa kuin koko maailmassa jonkinlainen isompi romahdus, jonka voisi ajatella olevan välttämättömyys talouden perustan tervehdyttämiseksi. Se tarkoittaa väistämättä yleisen elintason laskua. Saatan tietysti olla väärässäkin.
Pelkään, että olet oikeassa.
sinner74 kirjoitti: Joka tapauksessa, kinkkiset ajat tarjoavat loistavan bisnesmahdollisuuden Väärälle Profeetalle. Uhkakuvien maalailu ja höpönpöpöllä taustoittaminen toimii epävarmuudesta kärsivään maaperään. VT-julkaisujen kuvitusosasto pääsee taas nappailemaan sieniä, ja piirtelemään apokalyptisia kuvia.
Tuossa osut naulan kantaan.

KN
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

KN kirjoitti:Asetelmat alkavat olla selvät. Uskon, että WT-seuran seniilit pian myös tajuavat tämän.
KN
Olisit nyt tarttunut tähän vastaväitteeseeni USA:n tarpeesta hyökätä Iraniin, niin olisin pääsyt pätemään, KN. ;) Hyvät lainaukseni menivät ihan hukkaan.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
KN

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja KN »

Vieraas kirjoitti:
KN kirjoitti:Asetelmat alkavat olla selvät. Uskon, että WT-seuran seniilit pian myös tajuavat tämän.
KN
Olisit nyt tarttunut tähän vastaväitteeseeni USA:n tarpeesta hyökätä Iraniin, niin olisin pääsyt pätemään, KN. ;) Hyvät lainaukseni menivät ihan hukkaan.

Olen lukenut aloituksesi "terroristit" tuolta Yleinen keskustelu puolelta. Sinulla on siinä hyvää analyysiä ja muutenkin juttusi ovat skarppeja. On ilo huomata, että on ihmisiä, jotka paneutuvat asioiden taustoihin ja valoittavat niitä varsin mallikkaasti.

KN
Vieras

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Vuodesta 2010 Yhdysvaltain keskuspankki FED on ostanut valtion velkakirjoja paperilla, eli painanut itse rahaa velkakirjojen ostamiseen."

-Joo, ja kyllä seurannaisvaikutuksia on valuuttakurssiin, mutta operaatio on tehty talous- eikä valuuttapolitiikan nimissä.

" Kiina nousee Yhdysvaltojen vastapariksi "

-Samaa mieltä. VAikuttavana myös samat kaukoidän kulttuurilliset piirteet, jotka ovat japanissa ja koreassa.

"WT-seura nimittää seuraavan 5-vuoden sisällä Kiinan pohjan kuninkaaksi."

-Anakin jos se arvioi vartiotornipainatuksen katetuoton sillä paranevan.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

sinner74 kirjoitti: Joka tapauksessa, kinkkiset ajat tarjoavat loistavan bisnesmahdollisuuden Väärälle Profeetalle. Uhkakuvien maalailu ja höpönpöpöllä taustoittaminen toimii epävarmuudesta kärsivään maaperään. VT-julkaisujen kuvitusosasto pääsee taas nappailemaan sieniä, ja piirtelemään apokalyptisia kuvia.
Niin, kyllä se vähän siltä näyttää, että pakko on jonkinlainen talousromahdus länsimaissa ainakin tulla, ja sitten ollaan hakoteillä kun länsimaalaiset on paapottu pilalle, eikä kukaan osaa metsästää ruokaa metsästä, eikä kirnuta voita, eikä leivän leivontakaan enää suju useimmilta.

Siinä kyllä tulee paljon kuolemaan ihmisiä, kun työttömyyskorvauksia ei ole ja pitää asua teltoissa ym.

En tietenkään maalaile uhkakuvia, mutta tuli vaan tämmöstä mieleen.

Mutta kyllä se talousromahdus vie WTBTS:ltäkin kaiken sitten, että en usko sen siitä selviävän, kun nyt Jehova on näyttänyt perustaneen uusia lahkojakin itselleen useamman.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

KN kirjoitti:[Olen lukenut aloituksesi "terroristit" tuolta Yleinen keskustelu puolelta. Sinulla on siinä hyvää analyysiä ja muutenkin juttusi ovat skarppeja. On ilo huomata, että on ihmisiä, jotka paneutuvat asioiden taustoihin ja valoittavat niitä varsin mallikkaasti.

KN
Kiitos, KN.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

""eikä kukaan osaa metsästää ruokaa metsästä, eikä kirnuta voita, eikä leivän leivontakaan enää suju useimmilta.Siinä kyllä tulee paljon kuolemaan ihmisiä, kun työttömyyskorvauksia ei ole ja pitää asua teltoissa ""

Toisaalta elintarvikevarastot ovat suuret. Ja talousongelmina on ollut myös ylituotanto, maataloustuotteita on pelkästään tuhottukin, mutta toki ainakin Ruåtsissa on jyvä poltettu lämpöpannun alla.

Rakennuskantaa on, siksi ei välttämättä tarvitse mennä telttään, kuten on rakennustyövoimaa ja raaka-aineitakin.

Talousongelmat ovat siis enemmän tuollaisia organisoimisen tyyppisiä nykyään.

Lahkohan se on joka tuhoaa yksittäisiä ihmiselämiä parhaansa mukaan
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Vieras kirjoitti:""

Toisaalta elintarvikevarastot ovat suuret. Ja talousongelmina on ollut myös ylituotanto, maataloustuotteita on pelkästään tuhottukin, mutta toki ainakin Ruåtsissa on jyvä poltettu lämpöpannun alla.

Rakennuskantaa on, siksi ei välttämättä tarvitse mennä telttään, kuten on rakennustyövoimaa ja raaka-aineitakin.

Talousongelmat ovat siis enemmän tuollaisia organisoimisen tyyppisiä nykyään.

Lahkohan se on joka tuhoaa yksittäisiä ihmiselämiä parhaansa mukaan
Aika optimistista ajattelua, entä kuka suostuu maksamaan vuokran,sähkölaskun,vesilaskun,antamaan asuntonsa ilmaiseksi köyhälle käyttöön, ilman vuokraa?
Näinhän asuntojen omistajien täytyisi tehdä, antaa kaikki ilmaiseksi käyttöön köyhälle jolla ei ole työttömyyskorvausta, eikä yhtään rahaa.

Ja sellaista ei ole koskaan tapahtunut.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vieras

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Talousmekanismien oletetaan toimivan niin että kun vuokranmaksajia ei ole, vuokrat halpenevat, samoin sähkö. Sitten halpenee tuotanto ja halvemmat hinnat kiinnostavat ostajia ja sitten kohta onkin taas noususuhdanne, jolloin kaikki käy työssä ja valittelevat korkeita hintjoa, sano.
hautsi85
Viestit: 2
Liittynyt: 22.06.2012 00:26

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja hautsi85 »

hienoa artikulointia täytyy sanoa, mutta on pakko kysyä että miksi keskustellaan siitä miten huonosti on asiat maan eri osissa, eikä siitä miten ongelmakohtia voitaisiin ratkaista? nimim olen uusi täällä
hautsi85
Viestit: 2
Liittynyt: 22.06.2012 00:26

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja hautsi85 »

voisin itsekin aloittaa jonkun valitsemani aiheen analysoinnin mutta en näe siinä järkeä, onhan se tietenkin alusta järkevälle ja mahdollisesti tuottavalle keskustelulle
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

hautsi85 kirjoitti:hienoa artikulointia täytyy sanoa, mutta on pakko kysyä että miksi keskustellaan siitä miten huonosti on asiat maan eri osissa, eikä siitä miten ongelmakohtia voitaisiin ratkaista? nimim olen uusi täällä
Minkä tahansa uskonnollisen yhdyskunnan vuosikymmenisiäkään tapoja ja käytäntöjä on vaikea muutella tai ratkaista ellei se tapahdu yhteisöstä itsestään käsin. Tämä koskee myös Jehovan todistajia ja sen ylintä määräävää johtoa, jota hallintoelimeksi nykyisin kutsutaan tai no, rakkalla lapsella on tässä tapauksessa hyvin monta nimeä jehovantodistajuudessa, joita en nyt lähde luettelemaan.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

hautsi85 kirjoitti:hienoa artikulointia täytyy sanoa, mutta on pakko kysyä että miksi keskustellaan siitä miten huonosti on asiat maan eri osissa, eikä siitä miten ongelmakohtia voitaisiin ratkaista? nimim olen uusi täällä
Koska voidakseen ratkaista ongelmat, täytyy ensin kartoittaa keskustelemalla, kuinka huonosti asiat ovat maailmalla ja laatia suunnitelma ongelmien ratkomiseksi.

Sitten vasta voi ryhtyä ratkaisemaan ongelmia.

Tosin olet oikeassa siinä, että tämä on siinä mielessä turhaa, koska me emme tavallisina pulliaisina paljonkaan pysty ratkaisemaan ongelmia, varsinkaan maailman ongelmia.

Mutta monasti on mielenkiintoista maalailla kaikenlaisia uhkakuvia ja skenaarioita.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vieras

Re: Väärä profeetta profetoi jälleen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"miten ongelmakohtia voitaisiin ratkaista"

Merkittävin tehtävissä oleva olisi nyt, sen jälkeen kun on net-yhteydet ja tiedonsaannit puhumattakaan veljesseura.org:sta, että konventtitilaisuuksien yhteyteen järjestetään mielenosoitukset. Mahdollisimman asialliset ja näkyvät julisteet, selkeät, jolloin niitä ei tulisi olla mereksi asti, ja myös veljesseuran osoite näkyviin. julisteiden alle pöytä, kevyt kokoontaitettava piknikpöytäkin riittäisi, jossa olisi kirjallinen materiaali jaossa. Voisi olla tuomiot pedofiliasta, veronkierrosta ja se semmoisesta. näytteet semmoisesta lahkon kirjallisuuden historiasta mikä enimmiten ravistelisi tavallista jt:aa, tähän tapaan.
Vastaa Viestiin