Re: Re:
Lähetetty: 27.10.2012 22:49
Lapsiasiavaltuutetulla voi tietysti olla enemmän mielen päällä syrjäytyminen lieveilmiöineen, kuin näennäisesti sovinnaisten ja kohtuullisesti toimeentulevien jehovantodistajien pikku pallerot. En voi moittia priorisoinnista, esimerkiksi itselläni on aina ollut pötyä pöydässä ja kystä kyllä. Ja vaikka jehovantodistajat olisivatkin ongelma, he ovat aika mitätön ongelma isossa kuvassa.Johanneksen poika kirjoitti:Itsekin olin hieman pettynyt lapsiasiavaltuutetun laimeaan "kannanottoon". "Kannanotto" oli paremminkin diplomaatin tekstiä kuin aidosti lapsista huolehtivan ihmisen sanoja. Mutta asia on vireillä, joten odotellaan.... ihan samalla tavalla kuin Vartiotorniseura Harmagedonia.Vieraas kirjoitti:Johanneksen pojan lapsiasiainvaltuutetulta saama vastaus osoitti taas kerran, että JT-lasten oikeudet kuuluvat juhlallisiin lausuntoihin, niiden eteen ei tarvitse oikeasti tehdä mitään. Ja niin kauan kun viranomainen neuvottelee viran puolesta ainoastaan tiedotusjohtaja Veikko Leinosen kanssa, mikään ei tule muuttumaan.
Lapsiasiavaltuutettu on yksi tie, onko muita? Ihmisoikeusvaltuutettu? Mielestäni kannattaisi lyödä hartiat reilusti rinnakkain muiden ääliölahkojen uhrien kanssa, saataisiin enemmän massaa. Lestadiolaiset ovat olleet tänä vuonna aika hotti puheenaihe.