Veljesseura.org

Tilanteessasi, niin ahdistava kuin se onkin, voi kuitenkin olla kaksi hyvääkin puolta. Osaat itkeä itsesi ulos järjestöstä/pahasta olosta. Ja Sinulla on ei-JT puoliso, eikä Sinun tarvitse olla ypöyksin. Minä kuulun niihin, joiden mielestä itku markkinoilla auttaa!

Minun omasta lähdöstäni ei ole vielä hirmu montaa vuotta, mutta koko ajan asiat ovat kuitenkin, kaikesta pelon ja syyllisyyden tunteista huolimatta, menneet huimasti parempaan suuntaan. Ehkäpä jopa siinä määrin, että syyllisyysautomaattina tunnen siitäkin syyllisyyttä!

Eroprosessiani JT-yhteisöstä on helpottanut niin hassulta tuntuva asia kuin eräs kahvimainos. Siinä sanotaan: "Minä halusin tulla hyväksi perhonsitojaksi". Minun kohdallani oli, että "Minä halusin haluta tulla hyväksi JT:ksi." Sydän on se viimeinen asia, jota ei voi petkuttaa, se siellä hiljaa kuiskailee ja kuiske on se, joka tekee elämän sietämättömäksi. Jos minulla ei ole rakkautta niin minä olen kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen... paha olo ei ehkä olekaan pahan vaan hyvän merkki. Paha olo pakottaa hakemaan itselleen rehellisen elämän ja mielenrauhan. Ihan kuten paha kipu pakottaa menemään pahimmankin lääkäripelkoisen sairaalaan saamaan hoitoa.

Ehkä oletkin juuri nyt ahtaassa kanavassa matkalla selvemmille vesille????

sirpa-leena kirjoitti:Minun kohdallani oli, että "Minä halusin haluta tulla hyväksi JT:ksi." Sydän on se viimeinen asia, jota ei voi petkuttaa, se siellä hiljaa kuiskailee ja kuiske on se, joka tekee elämän sietämättömäksi. Jos minulla ei ole rakkautta niin minä olen kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen... paha olo ei ehkä olekaan pahan vaan hyvän merkki. Paha olo pakottaa hakemaan itselleen rehellisen elämän ja mielenrauhan.

Kamalan kauniisti sanottu, Sirpa-Leena!

saara kirjoitti:Kiitos kaikille
Mulla on onneksi piakkoin terapiakäynti (missä muutenkin käyn säännöllisesti tämän sairauden takia) Mä jo viimeksi hiukan sivusin terapeutille tätä asiaa.

Joo. mä kyllä ymmärrän, että täälläkin käy monenlaisia ihmisiä kirjoittamassa, itseni mukaan lukien. Sitä on vaan tällä hetkellä niinkuin avohaava, että pienikin asia tekee kipeetä

Mä olen jo ylittänyt rajan, paluu todistajuuteen on mahdotonta enää. Joku viisas on sanonut: "Tieto tekee kipeää ennenkuin se vapauttaa." Ei ole heppuli ollut aivan väärässä

Jatkoa seuraa taas...

Toivon jaksamista sinulle! Itse uskon että terapia on paras toipumiskeino, kunhan kertoo kaiken rehellisesti terapeutille. Itse olen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hyvässä kunnossa nimenomaan terapian takia. Toivottavasti terapeuttisi on hyvä ja jaksat kertoa myös JT-asioista, jotka ovat ulkopuolisille vaikeita ymmärtää.

Hienoa jos olet ylittänyt rajan Jehovantodistajuudesta normaaliin maailmaan. Onnittelut!

Heissuliveissuli taas, kamut

Mulla menee jo aika mukavasti: olen ollut kohta viikon sairauslomalla kerrottuani lääkärille, mikä mua vaivaa. Mun mielestä lääkäri sanoi hyvin: "yritä pyrkiä rationaaliseen ajatteluun".

En ole käynyt salilla ainakaan kahteen kuukauteen ja on onneksi ollut puolin ja toisin esteitä, ettei kotitutkimistakaan ole ollut kohta kuukauteen.
Mun mies ehdotti, josko puhuttais tutkijaveljen kanssa tää asia selväksi. Sanoin, että ei veljen kanssa voi keskustella näistä, nää jutut on saatanasta. Piste. Lisäksi mä tarttisin vielä vähän aikaa tasaantua, kun oon aika räjähdysherkkä jt- asioiden suhteen vielä. Ehkä alan raivota tai ehkä itkeä, enkä nyt just halua kumpaakaan.
Olen pikkuhiljaa lueskellut lainaamiani kirjoja ja tuli vähäksi aikaa lukukiintiö täyteen. Tuo enkunkielinen on mahdotonta selvittää kuukaudessa, joten mitä luultavammin ostan sen omaksi, kiinnostaa sen verran paljon.

AchanBeroean kirjoitti:

saara kirjoitti:Tosin viime viikolla varasin kirjastosta kolme kirjaa, jotka hain tänään: Orwellin 1984, Åbergin Baabelin orjat ja Crisis of conscience. Että tästäpä lähtee lukemistalkoot Smile

Erinomainen lukemisto! Itsekin luin juuri noita kirjoja pyristellessäni irti lahkon aivopesusta ja yrittäessäni poisoppia lahkoajattelusta.

Älkää suotta nuukailko, vaan ostakaa internetistä tilaamalla omaksenne noita hyviä kirjoja, älkääkä jonottako kunnan kirjastoissa. Jos olette elämässänne kantaneet tuhansia ja taas tuhansia euroja Vartiotorni-seuran kirstuihin, niin eikö luopiokirjallisuuteenkin kannata investoida.

Ikävä kyllä, olen jt- urani aikana laittanut kirstuun vaan jotain 15e (häpene ) kaikenkaikkiaan

Mulle meinaa tulla myös paniikki, että elämä on kauhean lyhyt; mulla menee esim. tämän mielenterveyshommelin kanssa mielestäni aikaa hukkaan! Oli rauhoittavampaa, kun pystyi uskomaan Ikuiseen Onneen ja Terveyteen Paratiisissa ja että aikaa olisi rajattomasti. Haluaisin oikeesti elää ainakin vielä n. 200v, että ehtisi tehdä kaikkea, mitä olen halunnut (esim. lentää avaruuteen, tutkia luonnon ihmeellisyyksiä yms.).

No joo, tämä nyt meni satuiluksi.
Elikkäs: olen matkalla kohti tuntematonta, mutta ei tunnu kovin pahalta tai pelottavalta. Vähän aikaa sitten halusin kuolla, nyt en kuolis millään

.

AchanBeroean kirjoitti: Jos olette elämässänne kantaneet tuhansia ja taas tuhansia euroja Vartiotorni-seuran kirstuihin, niin eikö luopiokirjallisuuteenkin kannata investoida.

Ööö... tuota juuri siksi ei.

Minusta luopiokirjallisuudella on paikkansa siinä, että on nitkun natkun oman lähtönsä kanssa. Se on korsi joka katkaisee kamelin selän. Toisaalta jos on vakuuttunut, että Jehovan todistajien järjestö on täysin mätä ja korruptoitunut, ei ole mitään syytä tuhlata rahaa luopiokirjallisuuteen.

Samasta syystä, kun lähtee ovet paukkuen, niin ei ole ainakaan seuraavalla viikolla nöyristelemässä takaisin.

Siinä lahkoveljen kanssa keskustelussa on sellainen tilanne että hänen ainoa tarkoituksensa on saada takaisin lahkoon ja sen epäonnistuessa jollakin tavoin tuomita taikka syyllistää.

Ja jos toinen osapuoli pyrkii saamaan hyväksyntää taikka ymmärtämystä osakseen ratkaisustaan pysyä erossa, niin on odotettavissa pettymys (jos se taas olisi suuri, niin parannuskeinoksi hän neuvoisi lahkoon tulemista...)

Tuo on yleensä ottaen tilanne. Se on tosiasia joka tulisi pystyä hyväksymään taikka työskennellä sen hyväksymisen ymmärtämiseksi, kuten esim. että pahuutta on.

saara kirjoitti:Heissuliveissuli taas, kamut

Mulla menee jo aika mukavasti: olen ollut kohta viikon sairauslomalla kerrottuani lääkärille, mikä mua vaivaa. Mun mielestä lääkäri sanoi hyvin: "yritä pyrkiä rationaaliseen ajatteluun".

Lääkärissä käynti on hyvä alku, siellä usein saa jäsennettyä ajatuksiaan ja käytyä läpi hankalia paikkoja.

En ole käynyt salilla ainakaan kahteen kuukauteen ja on onneksi ollut puolin ja toisin esteitä, ettei kotitutkimistakaan ole ollut kohta kuukauteen.
Mun mies ehdotti, josko puhuttais tutkijaveljen kanssa tää asia selväksi. Sanoin, että ei veljen kanssa voi keskustella näistä, nää jutut on saatanasta. Piste. Lisäksi mä tarttisin vielä vähän aikaa tasaantua, kun oon aika räjähdysherkkä jt- asioiden suhteen vielä. Ehkä alan raivota tai ehkä itkeä, enkä nyt just halua kumpaakaan.

Salilla käyminen lienee huonoin vaihtoehto, siellä tulee vanhat asiat takaisin mieleen ja hankalia tilanteita kaupanpäälle. Tutkijaveljen kanssa ei realistisesti asioita voi sanoa, mutta jos haluaisit taukoa pitää, voisit sanoa sen että palataanko asiaan muutaman kuukauden päästä tai jotain. Ehkä hän sen ymmärtäisi.

Räjähdysherkkyys viittaisi siihen, että asiat ovat vielä kipeitä ja hankalia. Se on normaalia aluksi, menee ajan kanssa ohi kunhan saa rauhassa ajatella. Se on kuitenkin suuri kynnys, kun periaatteessa joutuu käymään kaikki arvonsa uudestaan läpi.

Vielä vuosienkin päästä huomaa omassa ajattelussaan säväyksiä JT-ajasta, jolloin asiat nousevat uudelleen pintaan. Parempi kuitenkin käydä asiat läpi ja jatkaa elämässä eteenpäin!

Olen pikkuhiljaa lueskellut lainaamiani kirjoja ja tuli vähäksi aikaa lukukiintiö täyteen. Tuo enkunkielinen on mahdotonta selvittää kuukaudessa, joten mitä luultavammin ostan sen omaksi, kiinnostaa sen verran paljon.

Kirjojen omaksi hankkiminen on minusta hyvä asia, sillä kirjojen tärkeisiin kohtiin voi tällöin palata heti kun siltä tuntuu. Itsekin luen joskus kohtia kirjoista uudelleen myöhemmin, kun joku ajatus pomppaa mieleen. Ja onhan ne samalla iso osa entistä historiaa.

Mulle meinaa tulla myös paniikki, että elämä on kauhean lyhyt; mulla menee esim. tämän mielenterveyshommelin kanssa mielestäni aikaa hukkaan! Oli rauhoittavampaa, kun pystyi uskomaan Ikuiseen Onneen ja Terveyteen Paratiisissa ja että aikaa olisi rajattomasti. Haluaisin oikeesti elää ainakin vielä n. 200v, että ehtisi tehdä kaikkea, mitä olen halunnut (esim. lentää avaruuteen, tutkia luonnon ihmeellisyyksiä yms.).

No joo, tämä nyt meni satuiluksi.
Elikkäs: olen matkalla kohti tuntematonta, mutta ei tunnu kovin pahalta tai pelottavalta. Vähän aikaa sitten halusin kuolla, nyt en kuolis millään

Tuo on yksi isoista muutoksista. Itse näin asian sillä tavalla, että on hienoa kun pystyy keskittymään tähän nykyiseen elämään täysillä. JT-aikana tämä nykyinen elämä olisi mennyt hukkaan järjestötyössä, ja kokoajan pelattiin tulevaisuuteen.

Elämän rajallisuus on toisaalta kannustava voima, se panee elämään täysin siemauksin sen mitä on. Luonnon ihmeellisyyksiä voi ja kannattaakin tutkia siinä välissä.

Jaksamista sinne!

Se vanhojen haavojen avautuminen kertoo siitä, ettei asioita ole käsitelty loppuun. Se voi hetkellisesti tuntua pahalta, mutta loppuelämän kannalta asioiden käsittely ja toisten kanssa vaikeuksien jakaminen on hyvin tarpeellista.

Sitten kun asia on käsitelty, kiität mielessäsi sitä että olet siihen ryhtynyt! Muuten voi olla, että todistajuus-ajan ongelmat vaivaavat koko iän ns. "pikkuhiljaa", joka ainakin mielestäni on huomattavasti häiritsevämpää kuin hetkelliset hankalat tilanteet.

Pehmoluopio kirjoitti:Ööö... tuota juuri siksi ei.

Minusta luopiokirjallisuudella on paikkansa siinä, että on nitkun natkun oman lähtönsä kanssa. Se on korsi joka katkaisee kamelin selän. Toisaalta jos on vakuuttunut, että Jehovan todistajien järjestö on täysin mätä ja korruptoitunut, ei ole mitään syytä tuhlata rahaa luopiokirjallisuuteen.

Minusta luopiokirjallisuutta kannattaa ostaa jo ihan tukimielessä, niin että kirjailijat saavat voita leivälleen ja hyvä myynti kannustaa ko. kirjallisuuden lajin tuotantoa. Kun ostaa itselleen luopiokirjoja, voi mahdollisesti ajatella myös lainaavansa niitä tutuille tarvitsijoille.

Kirsieveliina kirjoitti: Haluan muistuttaa, että traumojen läpikäynnissä on kyse kriisistä, ja jos me kirjoittajat täällä palstalla emme ole sellaisissa hienovaraisia, se voi pahentaa kokijan tilannetta ja traumaa pitkiksi ajoiksi.

Se on totta, ja jokainen tahollaan yrittäkööt parhaansa. Siinä ei aina kuitenkaan onnistu, ja itse kukin tekee virheitä. Toivottavasti ihmiset kuitenkin saavat palstalta sellaista apua jota ovat lähteneet hakemaan, jos ei muuta, niin ainakin paikan jossa on ihmisiä joilla on samanlaisia kokemuksia.

Tässä mielessä itse aina suosittelen myös ammattiapua sillä kouluttamattomat ihmiset eivät kuitenkaan kykene samaan neutraaliuteen. Vaikka vertaistuki onkin tärkeää, niin myös ammattilainen kuuntelijana on usein tärkeä apu tiellä kohti parantumista.

edit: Tässä siis viittasin siihen, että jokainen yrittää parhaansa vertaistuellisesti, ja tekee vertaistuessa virheitä. En siis tarkoittanut ettei Jehovan todistajista pääse koskaan eroon tai mitään muuta sellaista.