UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Valvoja: Moderaattorit
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Noissa esimerkkitapauksissa ei kerrottu naisista, vaan lapsista.
Suurin osa kertomuksista on sellaisia, ettei niitä julkaistu kirjoittajien omasta toivomuksesta. Ministerit saavat kauhistella yksikseen. Ei sen puoleen, noista julkaistuistakin kertomuksista meinasi tulla oksennus.

Let me go Master I hate you so
-
pahkeinen
- Viestit: 108
- Liittynyt: 20.05.2007 22:59
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
En ole koskaan ymmärtänyt sellaista järjenjuoksua, jossa väärää tekoa vähätellään sillä että toisaalla toimitaan vielä enemmän väärin. Kun joillakin seurakunnan jäsenillä on sellainen asema, että heihin luotetaan vaikeissakin kysymyksissä ja aivan yleisesti järjestön puolelta tälläiseen myös kannustetaan, tulisi tätä luottamusta käyttää harkiten ja oikeamielisesti.Bono kirjoitti: Miten raiskauksen uhri muka itse suostuu vääryyteen? Onko tässä nyt pahempi rikollinen raiskaaja vai JT järjestö, joka ei sano uhrille suoraan, että mene poliisille, jos uhri ei ymmärrä sitä itse tehdä? Kyllä minä edelleenkin luotan yksilönvapauteen ja järjenkäyttöön. En suostu uskomaan, että kaikki JT naiset ovat muka niin lampaita, kuin tässä annetaan ymmärtää. Raportti on yleistämistä, joka häpäisee mielestäni monen naisen maineen. SE on suorastaan sovinistinen olettaessaan, että naiset vat kaiki pahan järjestön uhreja. Miksi näissä raporteissa tuodaan esiin vain esimerkkitapauksia, jotka olisivat kertomusten perusteella laitoshoitopotilaita huolimatta siitä, mihin uskontokuntaan he kuuluvat. Ei omaa tahtoa, ei omaa järkeaä, uhriutumista, sairaalloista nöyryyttä. Tämä viiteryhmä kattaa luultavasti 5% naisjäsenistöstä.
Normaalioloissa ihmisellä on ympärillään luotettavia henkilöitä joiden puoleen kääntyä ongelmatilanteissa. Monen uskonnon kohdalla, kuten Jehovan todistajien, tätä luottamusta nauttivat henkilöt joilla ei ole siihen edellytyksiä ja jotka toimivat moraalittomasti ja väärin.
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Minä taas haluaisin tietää, että kenelle tässä halutaan rangaistus ja minkälaisia muutoksia tällä raportilla ajetaan? Kummassakaan vastikään julkaistussa raportissa ei ole minkäänlaisia toimintaehdotuksia, joilla nykyisen jäsenistön asema saataisiin paremmaksi. Eivät päättäjät, jotka ovat täysin pihalla järjestöstä, voi tehdä mitään ehdotuksia ilman että joku asiasta perillä oleva antaisi hänelle jonkinlaista pohjaa niitä tehdä. Raporttiin voisi hyvin kirjoittaa, että suositelemme, että raiskaukseen tai hyväksikäyttöön liittyvissä tapauksissa X velvoitetaan ohjaamaan uhri poliisin puheille ja X ei käsittele tapausta uskonnollisena rikoksena tms. Kokemusammattilaisuuteen pohjaavia ehdotuksia, eikä pelkkää ennakkoluuloja lietsovaa loanheittoa, josta kärsivät vain mm. tällä hetkellä järjestöön kuuluvat lapset ja nuoret.pahkeinen kirjoitti:En ole koskaan ymmärtänyt sellaista järjenjuoksua, jossa väärää tekoa vähätellään sillä että toisaalla toimitaan vielä enemmän väärin. Kun joillakin seurakunnan jäsenillä on sellainen asema, että heihin luotetaan vaikeissakin kysymyksissä ja aivan yleisesti järjestön puolelta tälläiseen myös kannustetaan, tulisi tätä luottamusta käyttää harkiten ja oikeamielisesti.Bono kirjoitti: Miten raiskauksen uhri muka itse suostuu vääryyteen? Onko tässä nyt pahempi rikollinen raiskaaja vai JT järjestö, joka ei sano uhrille suoraan, että mene poliisille, jos uhri ei ymmärrä sitä itse tehdä? Kyllä minä edelleenkin luotan yksilönvapauteen ja järjenkäyttöön. En suostu uskomaan, että kaikki JT naiset ovat muka niin lampaita, kuin tässä annetaan ymmärtää. Raportti on yleistämistä, joka häpäisee mielestäni monen naisen maineen. SE on suorastaan sovinistinen olettaessaan, että naiset vat kaiki pahan järjestön uhreja. Miksi näissä raporteissa tuodaan esiin vain esimerkkitapauksia, jotka olisivat kertomusten perusteella laitoshoitopotilaita huolimatta siitä, mihin uskontokuntaan he kuuluvat. Ei omaa tahtoa, ei omaa järkeaä, uhriutumista, sairaalloista nöyryyttä. Tämä viiteryhmä kattaa luultavasti 5% naisjäsenistöstä.
Normaalioloissa ihmisellä on ympärillään luotettavia henkilöitä joiden puoleen kääntyä ongelmatilanteissa. Monen uskonnon kohdalla, kuten Jehovan todistajien, tätä luottamusta nauttivat henkilöt joilla ei ole siihen edellytyksiä ja jotka toimivat moraalittomasti ja väärin.
-
Elisenda
- Viestit: 107
- Liittynyt: 13.01.2014 19:40
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Joten mistä tiedät kuinka yleistä raiskaaminen ja lasten hyväksikäyttö on jt-piireissä? Voisi olettaa, että yleisempää kuin valtaväestön keskuudessa, koska seksuaalisuus on demonisoitua ja tabu.Bono kirjoitti:Otsikot johtavat hieman harhaan ja antavat kuvan, että JT-ihmisten raiskailu ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö olisi jotenkin tosi tavallista ja tapahtuisi vieläpä järjestön johtajien toimesta.
Suomessa jätettään ihan yleisestikin valtaosa raiskauksista ilmoittamatta. Muistaakseni luku oli useita tuhansia.
Kukaan ei varmasti soita jostain pusikosta seurkunnan vanhimmille joutuessan raiskausken uhriksi.
No ei varmasti niin, koska puskaraiskaukset ovat vähemmistö raiskausten joukossa. Yleensä raiskaaja tai hyväksikäyttäjä ovat tuttuja ihmisiä, monesti perhepiiristä, eli toisia todistajia, eli veljiä, eli lähes poikkeuksetta uhria paremmassa asemassa. Tämä lisää kynnystä asian kertomisesta yleensä kenellekään.
Naisten ja lasten asema on heikko jt-järjestössä. Jos asiasta kertominen viranomaisille on vaikeaa tavalliselle tallaajalle, niin on se varmaankin vielä vaikeampaa jt-kasvatuksen saaneelle naiselle/lapselle.
"Niin minun äitini itki hieman ja kuiskas miksi sä lähdet?
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti
-
pahkeinen
- Viestit: 108
- Liittynyt: 20.05.2007 22:59
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Nykyaikana yksi jos toinenkin sairas ja mielivaltainen käytäntö niin uskonnon, politiikan tai liike-elämän saralla nostetaan median välityksellä esiin. Jos haluaa välttää riepoteltavaksi joutumista, kannattaa siirtyä avoimeen ja rehelliseen toimintamalliin.Bono kirjoitti: Minä taas haluaisin tietää, että kenelle tässä halutaan rangaistus ja minkälaisia muutoksia tällä raportilla ajetaan? Kummassakaan vastikään julkaistussa raportissa ei ole minkäänlaisia toimintaehdotuksia, joilla nykyisen jäsenistön asema saataisiin paremmaksi. Eivät päättäjät, jotka ovat täysin pihalla järjestöstä, voi tehdä mitään ehdotuksia ilman että joku asiasta perillä oleva antaisi hänelle jonkinlaista pohjaa niitä tehdä. Raporttiin voisi hyvin kirjoittaa, että suositelemme, että raiskaukseen tai hyväksikäyttöön liittyvissä tapauksissa X velvoitetaan ohjaamaan uhri poliisin puheille ja X ei käsittele tapausta uskonnollisena rikoksena tms. Kokemusammattilaisuuteen pohjaavia ehdotuksia, eikä pelkkää ennakkoluuloja lietsovaa loanheittoa, josta kärsivät vain mm. tällä hetkellä järjestöön kuuluvat lapset ja nuoret.
Tässä(kin) tapauksessa järjestö olisi päässyt paljon helpommalla jos olisi toiminut ryhdikkäästi.
Itse olen hyvin kiitollinen siitä, että joillakin on ollut aikaa, energiaa ja rohkeutta tuoda nämä Jehovan todistajien epäinhimmilliset ja moraalittomat tavat päivänvaloon. Se, että tuo ongelmat esiin, ei minusta edellytä ratkaisumallien esittämistä. Jos sinulla sellaisia on, niin miksi et itse lähde mukaan UUT:n toimintaan rakentavassa hengessä? Vai onko tarkoituksesi ainoastaan pyrkiä hiljentämään heidät, joilla on halu saada muutosta aikaiseksi?
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
[quote="Elisenda"]
Joten mistä tiedät kuinka yleistä raiskaaminen ja lasten hyväksikäyttö on jt-piireissä? Voisi olettaa, että yleisempää kuin valtaväestön keskuudessa, koska seksuaalisuus on demonisoitua ja tabu.
[quote]
Ei OLETUS tai "ehkä" oikeuta tekemään yleistyksiä, joista moni joutuu kärsimään. Minua ei ole kukaan läpsäissyt edes pyllylle, joten enpä osaa ottaa kantaa tuohon enkä tunne ketään tuttavansa raiskaamaksi joutunutta. Jokaiseen porukkaan mahtuu pervoja, jotka osaavat valita uhreiksi ne, jotka ovat heikoimmassa asemassa ja kärsivät jonkinlaisista mt-ongelmista tai arkuudesta. Mitä tulee rikollisiin, kyse on sairaista poikkeustapauksista, mikä näyttää lööppien tekijöiltä unohtuvan. Tavallaan nämä raportit johtavat nyt siihen, että osa puhuu aidasta, osa aidan seipäistä. Osa lukee raportin niin, että järjestö on täynnä seksuaalisrikollsisia, joita järjestö suojelee, vaikka huomio pitäisi kiinnittää uhrin kohteluun. Uhri ei kuulu oikeuskomitean eteen. Jos taas järjestössä on rikollinen, olisi järjestön edun mukaista hänet ilmiantaa. Mutta musta tuntuu, että huutelen täällä vain ilmaan ja pääpointti on muutamalla teistä vain se, että kiinnitetään huomio vääryyksiin, ei niiden korjaamiseen

Luopiot kiinnittävät huomion vääryyksiin tietenkin. Eihän me voida niitä korjata. Lahkojohdon tulee korjata vääryydet ja toivottavasti ministerien kannustus auttaa heitä tekemään sen.
Let me go Master I hate you so
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Ei maailma ole mustavalkoinen ja toimi vain hyvät vastaan pahat -asetelmista. Jos "kokemusammattilainen" ei anna toimintasuosituksia, niin kuka sitten antaa? En ole ollut koskaan oikeuskomitean edessä ja vanhempani puhuvat minulle normaalisti. Minulle ei ole juurikaan kokemusta, jonka äänellä puhua. Minulla ei ole tähän uskontoasiaan myöskään sellaista paloa, että lähtisin mukaan. Jos lähtisin, joutuisin tasapuolisuuden nimissä ottamaan kantaa myös muslimien ja lestadiolaisten käytäntöihin.pahkeinen kirjoitti: Itse olen hyvin kiitollinen siitä, että joillakin on ollut aikaa, energiaa ja rohkeutta tuoda nämä Jehovan todistajien epäinhimmilliset ja moraalittomat tavat päivänvaloon. Se, että tuo ongelmat esiin, ei minusta edellytä ratkaisumallien esittämistä. Jos sinulla sellaisia on, niin miksi et itse lähde mukaan UUT:n toimintaan rakentavassa hengessä? Vai onko tarkoituksesi ainoastaan pyrkiä hiljentämään heidät, joilla on halu saada muutosta aikaiseksi?
-
pahkeinen
- Viestit: 108
- Liittynyt: 20.05.2007 22:59
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Eli kiteytettynä, kun sinulla ei ole negatiivisia kokemuksia Jehovan todistajien käytännöistä, niin meidän muiden pitäisi olla hiljaa omista kokemuksista. En ymmärrä.Bono kirjoitti: Ei maailma ole mustavalkoinen ja toimi vain hyvät vastaan pahat -asetelmista. Jos "kokemusammattilainen" ei anna toimintasuosituksia, niin kuka sitten antaa? En ole ollut koskaan oikeuskomitean edessä ja vanhempani puhuvat minulle normaalisti. Minulle ei ole juurikaan kokemusta, jonka äänellä puhua. Minulla ei ole tähän uskontoasiaan myöskään sellaista paloa, että lähtisin mukaan. Jos lähtisin, joutuisin tasapuolisuuden nimissä ottamaan kantaa myös muslimien ja lestadiolaisten käytäntöihin.
Itse en pysty kuittaamaan epäoikeudenmukaisuutta tai vääryyttä olankohautuksella. Ei minullakaan uskontoasioihin sen suurempaa paloa ole, mutta jos kohdalle sattuu, niin puutun asiaan. Aivan yhdentekevää mistä uskonnosta tai järjestöstä on kyse.
- Sukututkija
- Viestit: 479
- Liittynyt: 30.08.2007 08:59
- Paikkakunta: Turku
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Tämä!pahkeinen kirjoitti:Itse olen hyvin kiitollinen siitä, että joillakin on ollut aikaa, energiaa ja rohkeutta tuoda nämä Jehovan todistajien epäinhimmilliset ja moraalittomat tavat päivänvaloon. Se, että tuo ongelmat esiin, ei minusta edellytä ratkaisumallien esittämistä. Jos sinulla sellaisia on, niin miksi et itse lähde mukaan UUT:n toimintaan rakentavassa hengessä? Vai onko tarkoituksesi ainoastaan pyrkiä hiljentämään heidät, joilla on halu saada muutosta aikaiseksi?
Jotenkin häkellyttää nimimerkki Bonon pakonomainen tarve hyssytellä asiaa muka nykyisten todistajien edun nimissä. Asioiden tuominen julkisuuteen on ehkä niitä kaikkein parhaita tapoja puuttua epäkotiin, vaikka tietysti asiat heittävät oman varjonsa myös nykyisin vielä lehtimyyntiä tekevien päälle. Kuten sanoit, niin epäkohtien nostamisella esille on itseisarvo, eikä millään muotoa edellytä ratkaisuehdotusta. Itse asiassa, vaikka ratkaisuehdotuksia olisikin, niin ne veisivät huomion itse asialta. Leinoset ovat mestareita viemään keskustelun sivuraiteille ihan ilman ulkopuolista apuakin.
Viimeksi muokannut Sukututkija, 12.05.2014 14:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
En ole kirjoittanut, että "epäkohtien nostaminen esille on itseisarvo, eikä millään muotoa edellytä ratkaisuehdotusta". Pahkeinen kirjoitti näin. Oma väitteeni oli päinvastainen. Ratkaisuehdotuksia täytyy antaa. Sinulta puuttuu tuosta lainauksesta välistä muutama quote, eli olet poistanut osan tekstistä.Sukututkija kirjoitti:Tämä!pahkeinen kirjoitti:Bono kirjoitti:Itse olen hyvin kiitollinen siitä, että joillakin on ollut aikaa, energiaa ja rohkeutta tuoda nämä Jehovan todistajien epäinhimmilliset ja moraalittomat tavat päivänvaloon. Se, että tuo ongelmat esiin, ei minusta edellytä ratkaisumallien esittämistä. Jos sinulla sellaisia on, niin miksi et itse lähde mukaan UUT:n toimintaan rakentavassa hengessä? Vai onko tarkoituksesi ainoastaan pyrkiä hiljentämään heidät, joilla on halu saada muutosta aikaiseksi?
Jotenkin häkellyttää nimimerkki Bonon pakonomainen tarve hyssytellä asiaa muka nykyisten todistajien edun nimissä. Asioiden tuominen julkisuuteen on ehkä niitä kaikkein parhaita tapoja puuttua epäkotiin, vaikka tietysti asiat heittävät oman varjonsa myös nykyisin vielä lehtimyyntiä tekevien päälle. Kuten sanoit, niin epäkohtien nostamisella esille on itseisarvo, eikä millään muotoa edellytä ratkaisuehdotusta. Itse asiassa, vaikka ratkaisuehdotuksia olisikin, niin ne veisivät huomion itse asialta. Leinoset ovat mestareita viemään keskustelun sivuraiteille ihan ilman ulkopuolista apuakin.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Onko näitä yhteisöissä tapahtuneita seksuaalirikoksia yritetty salata viranomaisilta?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Elisenda
- Viestit: 107
- Liittynyt: 13.01.2014 19:40
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Tarkoitin tällä oletuksella sitä, että vähintään yhtä yleistä kuin normiväestön keskuudessakin, ellei sitten yleisempääkin. Enkä oikein ymmärrä vaahtoamistasi siitä, että rivijulistajat ja jt-lapset kärsivät tästä uutisoinnista. Mitä pahaa on siinä, että vääryydet tuodaan esille? Moni rivitodistaja kuvittelee, että jt-ympäristössä ei tapahdu juuri lainkaa esim. hyväksikäyttöä, koska onhan tämä ainoa oikea Totuus ja asioista vaietaan. Ei ole mitään syytä, miksi järjestössä ei esiintyisi esim. hyväksikäyttöä ihan yhtä paljon kuin ei-todistajien keskuudessakin.Bono kirjoitti: Ei OLETUS tai "ehkä" oikeuta tekemään yleistyksiä, joista moni joutuu kärsimään.
No näin ei sitten varmasti tapahdu. En minäkään tunne henkilökohtaisesti ketään natsien käsissä kuollutta, joten juutalaisvainot täytyy olla vaan joidenkin panettelua. Enkä kyllä keksi miten ne olisi voitu estää, joten ehkä parempi olla vaan puhumatta koko aiheesta ja unohtaa?enkä tunne ketään tuttavansa raiskaamaksi joutunutta.
Järjestö ei varmastikaan ole täynnä seuksuaalirikollisia ja hyväksikäyttäjiä, mutta ihan riittävästi niitä tuntuu olevan siihen, että asioista vaikeneminen lopetetaan ja tuodaan epäkohdat esille.Osa lukee raportin niin, että järjestö on täynnä seksuaalisrikollsisia, joita järjestö suojelee, vaikka huomio pitäisi kiinnittää uhrin kohteluun.
"Niin minun äitini itki hieman ja kuiskas miksi sä lähdet?
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Esittäisin asiat vähemmän skandaalinkäryisesti, enemmän asiapitoisesti, lobbaisin päättäjiä ja viranomaisia, en niinkään tavoittelisi lööppijulkisuutta. Kyse on kai siitä, ketä haluan/haluat lähestyä ja miksi? Mikä on syy siihen, että haluat tuoda esiin epäoikeudenmukaisen kohtelusi? Haluatko auttaa muita tuomalla esiin huonot käytännöt vaiko vain kertoa, että uskonto voi pilata ihmisen elämän.pahkeinen kirjoitti:Eli kiteytettynä, kun sinulla ei ole negatiivisia kokemuksia Jehovan todistajien käytännöistä, niin meidän muiden pitäisi olla hiljaa omista kokemuksista. En ymmärrä.Bono kirjoitti: Ei maailma ole mustavalkoinen ja toimi vain hyvät vastaan pahat -asetelmista. Jos "kokemusammattilainen" ei anna toimintasuosituksia, niin kuka sitten antaa? En ole ollut koskaan oikeuskomitean edessä ja vanhempani puhuvat minulle normaalisti. Minulle ei ole juurikaan kokemusta, jonka äänellä puhua. Minulla ei ole tähän uskontoasiaan myöskään sellaista paloa, että lähtisin mukaan. Jos lähtisin, joutuisin tasapuolisuuden nimissä ottamaan kantaa myös muslimien ja lestadiolaisten käytäntöihin.
Itse en pysty kuittaamaan epäoikeudenmukaisuutta tai vääryyttä olankohautuksella. Ei minullakaan uskontoasioihin sen suurempaa paloa ole, mutta jos kohdalle sattuu, niin puutun asiaan. Aivan yhdentekevää mistä uskonnosta tai järjestöstä on kyse.
-
Natsku
- Viestit: 282
- Liittynyt: 18.08.2008 15:40
- Paikkakunta: NZ/Australia
Re: UUT:n uusi selvitys: Seksuaalirikokset oikeuskomiteoissa
Parempihan se on, että muutkin tietävät JT:den touhuista ja tästä "rakkaudellisesta" järjestelystä. Toivon, ettei kukaan tuohon järjestöön liittyisi, tällä julkisuudellahan saadaan paljon hyvää aikaan, miksi asioista pitäisi julkisuudessa vaieta?