Ei, et todellakaan ole yksin, kyllä meitä saman kokeneita on varmasti paljon.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Kiitos Flick, tää oli palsamia mun henkisille haavoille. En olekaan yksin, joka on kokenut juuri saman kuin sinä. Tässä huomaa vertaistuen voiman.
Tässäkin on toki eroja, miten asioita on käsitellyt ja miten ne nykyään kokee. Itseäni ei harmita oikeastaan mikään, enkä kadu mitään, vaikka toki joskus pelaan itseni kanssa ajatusleikkiä "entä jos".JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Se vain harmittaa, että nuoruus meni siinä suhteessa hukkaan, etten saanut vaimoa johon olisin ihastunut ja jota olisin rakastanut.
Aamen.
Olin itse muutaman vuoden naimisissa veljen kanssa joka kohteli minua kuin olisin ihaninta maailmassa. Tuntui, että hän palvoi maata jalkojeni alla ja olisi tehnyt ihan mitä tahansa vuokseni, ja paljon tekikin jotta olisin löytänyt onnen hänen kanssaan. Sitä en vain löytänyt enkä pystynyt elää itseni kanssa tietäen, etten ole täydellä sydämellä suhteessa.
Asiat päättyivät (minun johdostani) ns. rumasti ja yllättäen mutta olen onnellinen osapuolten puolesta kun katsoo minkälaista elämää kukin tänä päivänä viettävät. Itse olen tehnyt paljon työtä oman itsetuntoni eteen enkä toki väitä, että vieläkään aina olisin sinut itseni tai valintojeni kanssa, mutta tänä päivänä en kaipaa elämääni mitään muutosta (paitsi toki ne yleisimmät, isompi asunto ja enemmän rahaa matkustamiseen). Olen antanut itselleni luvan ihastua ja rakastua, ja vastavuoroisesti myös antanut itselleni luvan päättää ei-toimivat suhteet jo heti alussa. Myös sen olen huomannut, että ihastuminen on aina ollut todella helppoa itselleni, mutta rakastuminen ja rakastaminen on äärettömän raastavaa ja rankkaa, mutta myös sen arvoista.
Itse kuitenkin pidän tuosta "entä jos"-leikistä mieleni kanssa. Kyllä sitä on joskus tullut esim. Facebookista tarkisteltua mitä noille JT-aikaisille kavereille, ja etenkin sille yhdelle suurelle ihastukselle, tänä päivänä kuuluu. Pohdin myös minkälaista elämäni olisi jos olisinkin valinnut toisin. Lopputuloksena kuitenkin aina on, että lähes 100 % varmuudella ero sekä miehestä että järjestöstä olisi tullut, vaikka olisin päätynyt naimisiin sen suuren ihastukseni kanssa. Syy on yksinkertainen, en tuntenut itseäni. Olisin joka tapauksessa tehnyt jotakin järkyttävää (kuten pettänyt ja jättänyt) itseäni etsiessä, ja olen onnellinen etten tehnyt sitä ihmiselle kenestä itse välitin niin paljon.
