Kuuntelin koko pätkän. Tulipa hyvin selväksi, että järjestö on Jehovan todistajien uskon keskipiste. Jeesus taidettiin mainita peräti kerran ja hänenkin roolinsa oli vain toimia aasinsillan rakentajana Uskolliseen ja Ymmärtäväiseen Orjaan. Lainatut raamatunkohdat eivät kyllä millään tavalla edes sivunneet käsiteltävänä olevaa asiaa. Yksi raamatunkohta mainitsi, että jotkut ovat opettaneet että ylösnousemus on jo tapahtunut. Vartiotorni voisi ottaa hirren pois omasta silmästään tässä asiassa, sen verran paljon ovat ylösnousemuksiaan, ylöstempaamisiaan ja maallisia/taivaallisia luokkia veivanneet eri asentoihin.
Tony kirjoitti:Mielenkiintoinen ratkaisu kierrosvalvojalta. Jos joku kyselee liian vaikeita, vastauksen sijasta tarjotaan etenemismahdollisuuksia teokraattisessa hierarkiassa. Mikähän logiikka tuohon kätkeytyy? Kenties se, että kun kyselijä saadaan miettimään jotain muuta, kysymykset lakkaavat häiritsemästä?
Kierrosvalvoja ehkä kokeili vedota asianomaisen henkilön kunnianhimoon ja yritti saada häntä ruotuun sillä tavalla. Uskoisin, että kiepparit useinkin vihjailevat nimityksen mahdollisuudesta sopiville henkilöille "kannustusmielessä", sillä kiepparit tapaavat paljon ihmisiä ja ovat varmasti hyviä ihmistuntijoita. Tuollainen olisi sopivaa sikälikin, että kierrosvalvoja edustaa seurakuntalaisten silmissä järjestöä eli nimitykset hyväksyvää tahoa - lieneekö kiepparin osuus nimityksessä jopa ihan ratkaiseva.
Misled kirjoitti:Yhdessä kohtaa kuulustelija kysyy syytetyltä, että kuka/ketkä ovat Jumalan valtakunta. Toinen vanhin puuttuu peliin ja tokaisee seuraavaa:
"Saanko sanoa, Kari, että puolet seurakuntalaisista eivät osaa tuohon kysymykseen vastata. -> Sen jälkeen naureskellaan"
Vanhin kertoo puolivahingossa totuuden: suurin osa "totuudessa" olevista ei välitä, tai ymmärrä uskontonsa oppirakennelmista tuon taivaallista. Ihmisille riittää se, että ollaan totuudessa, vaikka ei ymmärretä mitä se totuus pitää sisällään.
Pelottavaa.
Jehovan todistajat ovat valmiita kuolemaan Vartiotorniseuran veriopin puolesta, mutta oman uskonnon perusteet tunnetaan niin huonosti, että vanhimpia ihan naurattaa. Minua ei naurata. Pelottavaa, tosiaankin.
Toisaalta uskonnollisuus varmaan useinkin perustuu jonkinlaiseen "yleisfiilikseen" oman uskonnon oikeellisuudesta, eikä perusteita välttämättä kovin tarkasti kaivella. Riittää kun haluaa uskoa ja suodattaa ympäriltä tulevaa informaatiota sopivasti, esimerkiksi näkee vedenpaisumuksen merkkejä siellä ja lopun ajan merkkejä täällä. Tämä Jehovan todistajien hengellinen laiskuus ja tietämättömyys omalta osaltaan todistaa, ettei JT-usko ole millään tavalla muita kummempi perusteiltaan, toki aika äärimmäinen joissain näkemyksissään.
Gloria kirjoitti:JwAnalyst kysyi suoraan kierrosvalvojalta: "Sauli, sano minulle rehellisesti, uskotko sinä tähän (1914) vuoteen?"
Kierrosvalvoja vastasi: "Missä on vessa?"
Hieman pisteitä kiepparille siitä, ettei hän sentään valehdellut vaan kiersi kysymyksen. Tuossahan olisi ollut helppo vastata uskovansa, eikä sitä mitenkään edes voisi osoittaa valheeksi. Noin omantunnontarkka kieppari on potentiaalista luopiokamaa.
Voisihan tuohon tyyliin vastailla oikeuskomiteassa syytettykin, vaikkapa kysellä vessan sijaintia, valitella närästystä tai jutella viime päivien säästä, kun jutellaan Uskollisesta ja Ymmärtäväisestä Orjasta ja punnitaan miten tosissaan uskoo Jär... eiku siis tietysti Jehovaan.