Sivu 2/2
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 19.01.2015 21:53
Kirjoittaja Polyester
stigma kirjoitti:Oli kuin politiikkaa; puhuttiin paljon eikä sanottu mitään.
Entisessä Neuvostoliitossa ihmiset lukivat Pravdaa rivien välistä. Esimerkiksi välien huonontuminen johonkin sosialisti-ystävämaahan saattoi näkyä niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että tavanomaisesta liturgiasta oli joitakin osia jätetty pois. Ei enää puhuttukaan esimerkiksi ylenpalttisen ystävällisestä sosialistisesta veljeydestä, vaan pelkästään sosialistisesta veljeydestä.
Vartiotornia pitää lukea vähän samaan tapaan, sillä usein Vartiotorniseuran harrastama manipulointi ja mielenhallinta on varsin hienovaraista. Ei sanota suoraan, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua, mutta johdatellaan kuitenkin siihen, että "Pravdan" lukemiseen harjaantuneet Jehovan todistaja -yksilöt osaavat päätellä, millainen toiminta on Jehovan mieleen ja seurakuntalaisten silmissä esimerkillistä.
Tanssin pakanallisia ulottuvuuksia tuodaan voimakkaasti esille tuossa Vartiotornin artikkelissa, millä on tarkoitus saada Jehovan todistajat vähintäänkin varovaiseksi tanssin suhteen, vaikka sitä ei täydellisesti kielletäkään. Suurin osa artikkelissa esille tuoduista asioista oli sävyltään kielteisiä, minkä perusteella Vartiotornin lukemiseen harjaantunut JT osaa muodostaa "oman" kantansa tanssimiseen.
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 19.01.2015 21:56
Kirjoittaja stigma
Polyester kirjoitti:stigma kirjoitti:Oli kuin politiikkaa; puhuttiin paljon eikä sanottu mitään.
Entisessä Neuvostoliitossa ihmiset lukivat Pravdaa rivien välistä. Esimerkiksi välien huonontuminen johonkin sosialisti-ystävämaahan saattoi näkyä niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että tavanomaisesta liturgiasta oli joitakin osia jätetty pois. Ei enää puhuttukaan esimerkiksi ylenpalttisen ystävällisestä sosialistisesta veljeydestä, vaan pelkästään sosialistisesta veljeydestä.
Vartiotornia pitää lukea vähän samaan tapaan, sillä usein Vartiotorniseuran harrastama manipulointi ja mielenhallinta on varsin hienovaraista. Ei sanota suoraan, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua, mutta johdatellaan kuitenkin siihen, että "Pravdan" lukemiseen harjaantuneet Jehovan todistaja -yksilöt osaavat päätellä, millainen toiminta on Jehovan mieleen ja seurakuntalaisten silmissä esimerkillistä.
Tanssin pakanallisia ulottuvuuksia tuodaan voimakkaasti esille tuossa Vartiotornin artikkelissa, millä on tarkoitus saada Jehovan todistajat vähintäänkin varovaiseksi tanssin suhteen, vaikka sitä ei täydellisesti kielletäkään. Suurin osa artikkelissa esille tuoduista asioista oli sävyltään kielteisiä, minkä perusteella Vartiotornin lukemiseen harjaantunut JT osaa muodostaa "oman" kantansa tanssimiseen.
Epäilemättä. Halusin kuitenkin tarkistaa käsityksenne asiasta.
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 19.01.2015 21:58
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Niih, konditionaalitkin tulee ymmärtää imperatiiveiksi.
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 19.01.2015 22:07
Kirjoittaja stigma
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Niih, konditionaalitkin tulee ymmärtää imperatiiveiksi.

Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 19.01.2015 22:14
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Ei ollut naurun paikka, sillä asia on, kuten sanoin.
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 19.01.2015 22:19
Kirjoittaja stigma
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Ei ollut naurun paikka, sillä asia on, kuten sanoin.
Olen pahoillani, tulkitsin väärin.
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 19.01.2015 22:26
Kirjoittaja Polyester
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Niih, konditionaalitkin tulee ymmärtää imperatiiveiksi.
Saa kai näille nauraakin, ainakin hymyillä leveästi
Vartiotornin retoriikka on mielenkiintoinen laji ja tekisi mieli joskus tutkia sitä myös hieman järjestelmällisemmin. Äkkiä lonkalta vedettynä tuntuu, että konditionaali-imperatiivia käytetään ennen kaikkea kieltävässä merkityksessä. Esimerkiksi ilmaisut "tulisiko kristityn", "olisiko sopivaa" ja "millaisen vaikutelman antaisi" ovat sävyltään selkeästi torjuvia, eli luovat Pravdaa lukeville sellaista fiilistä, että tämä asia on kielletty tai ainakin paheksuttu tai vähintäänkin varovaisuutta ansaitseva. Myönteistä manipulointia taas tehdään suoremmin, esim. ilmaisuilla "varmastikin on hyvä", "epäilemättä kannattaa" ja "monet kypsät kristityt ovat päättäneet".
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 20.01.2015 09:38
Kirjoittaja Flick
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 20.01.2015 14:23
Kirjoittaja January
rippeli kirjoitti:Ohjeena on, että tanssitaan vain oman aviopuolison kanssa, jos sellainen on.
Diskotanssi on kuulemma homojen keksintö ja hevimusiikissa on sukupuoliyhdynnän rytmi.
Meille opetettiin, että diskotanssi on sukupuoliyhdynnän rytmi ja hevi saatananpalvojien musiikkia.
Re: Eikö synniksi
Lähetetty: 20.01.2015 14:59
Kirjoittaja stigma
January kirjoitti:rippeli kirjoitti:Ohjeena on, että tanssitaan vain oman aviopuolison kanssa, jos sellainen on.
Diskotanssi on kuulemma homojen keksintö ja hevimusiikissa on sukupuoliyhdynnän rytmi.
Meille opetettiin, että diskotanssi on sukupuoliyhdynnän rytmi ja hevi saatananpalvojien musiikkia.
Jo on yhdyntäkeskeistä väkeä

Tuosta saappaan palvonnasta olen saman suuntaista mieltä; helvetillistä mökää
