Sivu 2/2
Re: Samanlaisia muistutuksia ennen konventteja vuodesta tois
Lähetetty: 12.02.2015 23:22
Kirjoittaja Markku Meilo
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:No mutta, eikös se luonto todista Jehovasta, eihän mikään voi olla olemassa ellei Jehova sitä ole luonut? Nii !
Onko sulle kuomaseni tullut jokin ajatus siitä miten me voisimme luonnosta havaita ihan vaikka alkuun sen, ettei se olekaan esimerkiksi Allahin luomaa tai syntynyt sotkan munasta? Siis jos sille luomispäälle kävisimme, emmekä vain katselisi luontoa luontona, jonka perusperiaate on syödä tai tulla syödyksi sekä taistelu elintilasta ja -olosuhteista heikompaa polkemalla. Eli kaikkea muuta kuin Vt-paratiisi.
(eli ei Jehovakaan ole olemassa, koska Jehova ei luonut itseään)
Raamatun luomiskertomuksen jumala oli aivan jotain muuta kuin Jahve, joka astui kuvaan vasta eksiilin aikaan, joten silläkin perusteella Jahve ei kuulu joukkoon.
Re: Samanlaisia muistutuksia ennen konventteja vuodesta tois
Lähetetty: 12.02.2015 23:47
Kirjoittaja Polyester
meikku kirjoitti:Ei nyt suoraan liity tähän asiaan mutta muutama viikko sitten kokouksessa esitettiin noin vartin mittainen video salien siivouksesta. Nyt on tullut siihenkin seuralta aivan pilkun tarkat ohjeet :p Mitä liuosta laitetaan mihinkin rättiin, ja erikseen on eri väriset rätit eri kohteille yms. yms. Pari viikkoa sen jälkeen tuohon videoon palattiin vielä paikallisissa tarpeissa kun joku oli ilmeisesti jättänyt märän rätin laittamatta patterille kuivumaan...
Betelissä on tietääkseni erikseen ohjeet siitäkin, että ns. jarrutusjäljet täytyy puhdistaa harjalla WC-pöntöstä. No niin lapsukaiset, muistakaapa sitten tämä.
Re: Samanlaisia muistutuksia ennen konventteja vuodesta tois
Lähetetty: 13.02.2015 00:35
Kirjoittaja Johanneksen poika
Polyester kirjoitti:meikku kirjoitti:Ei nyt suoraan liity tähän asiaan mutta muutama viikko sitten kokouksessa esitettiin noin vartin mittainen video salien siivouksesta. Nyt on tullut siihenkin seuralta aivan pilkun tarkat ohjeet :p Mitä liuosta laitetaan mihinkin rättiin, ja erikseen on eri väriset rätit eri kohteille yms. yms. Pari viikkoa sen jälkeen tuohon videoon palattiin vielä paikallisissa tarpeissa kun joku oli ilmeisesti jättänyt märän rätin laittamatta patterille kuivumaan...
Betelissä on tietääkseni erikseen ohjeet siitäkin, että ns. jarrutusjäljet täytyy puhdistaa harjalla WC-pöntöstä. No niin lapsukaiset, muistakaapa sitten tämä.
Tarkoitat varmaan tätä Vartiotornin ohjetta:
*** w89 1/6 s. 17 kpl 9 Ole puhdas mieleltäsi ja ruumiiltasi ***
9 Beetel-kodeissa WC-tilat pidetään hyvin puhtaina, ja niitä käyttäville järjestetään mahdollisuus pestä samalla kätensä. Perheenjäsenten odotetaan jättävän WC:n puhtaaksi käytön jälkeen, mikä merkitsee sen tarkistamista, että WC-pönttö on kunnolla huuhtoutunut. Tämä osoittaa huomaavaisuutta seuraavaa käyttäjää tai siivoojaa kohtaan. Eikö sellaisten hyvien, rakkaudellisten periaatteitten pitäisi vallita jokaisessa kristityssä kodissa?