Occamin partaveitsi kirjoitti:Ensiksi haluan mainita, että kun tulin tälle palstalle kirjoittelemaan, niin kuvitelmani oli, että jos tällä palstalla onkin kaikki niinsanotusti luopuneet jehovantodistajuudesta, niin uskoin ja kuvittelin, että ei ainakaan kaikki ole silti luopunut Jumalaan uskomisesta eikä välttämättä raamattuunkaan uskomisesta.
Saatan toki tapani mukaan olla väärässä, mutta ainakaan en tunne mekanismia, jonka mukaan Raamattua ja sen ilmavoimia ei saa kyseenalaistaa, eikä niistä esitetyille väitteille saa odottaa perusteluja aivan samaan malliin kuin esimerkiksi Vt-vuotta 1914 ruodittaessa.
Ateistien vattuilut ovat omiaan karkoittamaan Jumalaan uskovat tältä palstalta, tai ainakaan eivät uskalla kovin herkästi tunnustaa (vattuilun pelosta) uskoaan Jumalaan ja raamattuun.
Näin se menee, jos ei ole vastaamaan huutoonsa, vaan odottaa hyväksyvää hymistelyä juuttuihin, joille ei ole pohjaa, niin kannattaa harkita osanottoa tai sen tyyliä.
Jos kuvitellaan onnistunutta ja asiallista keskustelua esim. raamatun nk. toteutuneista ennustuksista, niin se edellyttää, että on olemassa jokin auktoriteetti, mittanauha, tai puntari, millä sitten mitataan tai punnitaan mielipiteiden paikkansapitävyys.
Aikuisten oikea ennustus edellyttää mm. sitä, että alkuperäinen ennustuksen antoaika sekä sisältö ovat todennettavissa. Samoin ennustuksen tulee olla niin yksityiskohtainen, ettei sen toteutumisen tarkastelu edellytä selittelyä. Ennustuksen tapahtuma-aika tulee myös olla määritelty, eikä ennustukseen osallinen saa olla tietoinen tätä koskevasta ennustuksesta.
Tuossa on jo hyvä lähtökohta ja mittanauha.
Sellaista ei ole. Jos jompikumpi ei luota esim. raamatun sanomaan, vaan pitää raamattua "satukirjana", niin keskustelu on turhaa. Siitä keskustelusta muodostuu vain helposti "eipäs juupas" ottelu, ja vaikka se olisi meilokasta, niin se ei ole mielekästä.
Eipäs juupas -tyylilaji on uskisten kauraa, ongelma todennettujen asioiden kohdalla on uskiksilla. Kokeile ihmeessä, laita esille yksi ja yksilöity asia, jota pidät Raamatun toteutuneena ennustuksena, edetään siitä.