Veljesseura.org

Vaikee olis pyrkiä tehtyjä syntejä - ateistille kun ei sellaista käsitettä ole olemassa.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Jepsanssaa, Turussa asuessani minulla tuli eräässä vaiheessa takaisin-kaiho, mutta vaatimukset oli liian kovat:
...
-olis pitänyt viitsiä mennä linja-autolla kokouksiin, ei onnistu. Linja-autolla sain aivan tarpeeksi matkustaa joka päivä kun kävin töissä. Vieläkö pitäisi kokouksiinkin mennä linja-autolla.
Nimittäin erotettua ei kukaan jt hae kokouksiiin.

Siis sun tilanne oli se ettet muuten pääse kokoukseen kuin linja-autolla tai jonkun kyydissä, vai mihin tuo linja-autolla liikkuminen perustellaan?

Verilettu kirjoitti: Siis sun tilanne oli se ettet muuten pääse kokoukseen kuin linja-autolla tai jonkun kyydissä, vai mihin tuo linja-autolla liikkuminen perustellaan?

Ei siinä sen kummempaa perustelua ole kuin se että kun töissä kävi jatkuvasti linja-autolla, niin siihen jatkuvaan eessuntaas sahaamiseen kyllästyi tosissaan.

Ja se linja-autolla liikkuminen on niin hidasta, että siinä meinaa raivostua hiiteen siellä kyydissä, kun junnaa jostain Jäkärlän metsäkylästä Turkuun ja kestää ja kestää ... ainakin puoli tuntia.
Se rikkoo sielun sellainen kidutus.

Ja kun yhdesti kävin kokouksessa Turussa salaten että olin erotettu, niin huomasin että kokouksessa vartsikan tutkistelun aikana se aihe jota tutkittiin oli hyvin ahdistava.

Muistan että joku vastasi johonkin kysymykseen että "Meidän täytyy jatkuvasti ajatella vain toisia ja varoa hyvin paljon sitä että ajattelisimme itseämme. Meidän ei oikeastaan saisi ajatella itseämme yhtään, vain pelkästään toisia." jotenkin tohon tyyliin.

Tuo oli se tärkein pointti, jonka takia en enää halunnut mennä takaisin ja alkaa uudelleen jt:ksi.

Ajattelen tuosta asiasta aivan päinvastoin, eli että ensin pitää rakastaa itseä ja huolehtia että kaikki on itsellä hyvin ja sitten vasta voi ajatella muita jos haluaa. Tässä maailmassa täytyy itse ottaa se mikä itselle kuuluu ja se edellyttää kilpailua ja kädenvääntöä - taistelua rajallisista resursseista.

Ja jos sitten haluaa ja pystyy, niin voi harrastaa hyvänteteväisyyttä jos on menestynyt hyvin ensin itse ja on mistä antaa almuja johonkin suuntaan.

Eli en ollut samaa mieltä ja huomasin sen tuolla kokouksessa jo. Enkä sitten enempää sinne mennytkään.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Ajattelen tuosta asiasta aivan päinvastoin, eli että ensin pitää rakastaa itseä ja huolehtia että kaikki on itsellä hyvin ja sitten vasta voi ajatella muita jos haluaa. Tässä maailmassa täytyy itse ottaa se mikä itselle kuuluu ja se edellyttää kilpailua ja kädenvääntöä - taistelua rajallisista resursseista.

Tämä on aivan totta. Eihän sitä voi auttaa toisia jos omat asiat on päin peetä. Tai voi yrittää, mutta lopulta sitten voi omat voimavarat loppua dramattisesti, ja sitten ollaankin ihan lopussa.

Näen itselleen rehellisenä olemisen ja kyttäyksestä vapaan, normaalin elämän tärkeämpänä kuin ehdolliset ihmissuhteet. Toki perhe voi olla toinen juttu. Ei silti, ei mihinkään. Joskus sitä vaan menettää perheen. Mieti minkä hinnat olisit maksamassa lahkokollegoiden (perheesi) tähden.

Muok: En itse koe omanneeni koskaan oikeaa perhettä. Vietin lapsuuteni lahkokollegoiden seurassa.

Jos nöyrtyy palaamaan läheistensä takia, lahko voittaa. Se on väärin ja pahaa.
Jos haluaa-> antaa väärän ja pahan voittaa,siitä vaan, jokaisella on oikeus valita itse.

Kiristäminen läheisten menetyksellä tai takaisin saamisella on väärin ja pahaa.

Mieti tarkkaan onko palaaminen sen arvoista. Vaikka jaksaisit läpikäydä tuon rumban, jossa sinua ensin alkuun pitkään kartellaan, paheksutaan, nolataan, sinuun viittaillaan (nimettömästi tietenkin mutta niin että kaikki tasan tietää kenestä puhutaan) varoittavana esimerkkinä puheissa salilla jne niin silti tietäisit aina, ettet tule heidän silmissään olemaan enää koskaan samanarvoinen. Vielä vuosien päästäkin menneisyyden "hairahduksiasi" puitaisiin seurakuntalaisten kesken. Tietäisit läheistesi ja perheenjäsentesikin rakkauden olevan epäaitoa ja ehdollista ja loppuvan sillä sekunnilla kun ilmoittaisit ettet sydämessäsi olekaan järjestön jäsen. Itse uskon yhä Jumalaan, mutta en ihmisten johtamaan järjestöön enkä uhraisi henkistä terveyttäni ja mielenrauhaani enää hinkumalla mukaan moiseen sakkiin.

Ei se rumba loppujen lopuksi niin paha ole. Pari kertaa kokouksessa ja se on sillä selvä. Näin vanhin sanoi. Vois tuolta hyvännäköisen nuoren vaimon vielä poimia, maailmallisilla markkinoilla kun oon jo ns. out. Perheenjäsenteni rakkaus on kyllä aitoa tiedän sen. Se että se on tavallaan ehdollista johtuu tästä typerästä uskonnosta, ei heistä. Valitettavasti typerä uskonto estää heitä osoittamasta sitä. Siis rakkautta. Tiedän kyllä että he välittää musta.

Huh, mikään mahti maailmassa ei saisi minua takaisin. Ellei sitten vaikka järjetön määrä rahaa, että voisin yrittää saada mahd parasta hoitoa sairauksiini ja voisin muuttaa johonkin sivistysvaltioon jossa eutanasia on laillista. Ja että saisin käyttää suurimman osan hyväntekeväisyyteen, lähinnä eläinten hyvinvointiin. Seuran lahjalaatikkoon ei tippuisi senttiäkään. Velvollisuudet hoitaisin kynäilemällä.

Ei mahda tulla diiliä

Minä olen palannut takaisin perinteisesti kerran vuodessa,aina aprillipäivänä.

"Kaksi asiaa ovat äärettömiä: Universumi ja ihmisen tyhmyys. Universumista en ole kuitenkaan täysin varma.”
Albert Einstein

Mielestäni henkilö joka harkitsee palaamista vaikka tietää lahkon kusetukseksi, ei omaa minkäänlaista itsekunnioitusta, ei paluu kyttäys-käräytys-lahkoon ongelmia ratkaise. Eikä siellä aitoja ystäviä ole, ainoastaan lahkotovereita jotka pyytelevät palannutta kentälle valehtelemaan ihmisten oville. Joka toisin uskottelee itselleen, pettää itseään eikä ota omaa onnellisuutta omiin käsiinsä.

Perheen menettämisen riski on jo siinä vaiheessa kun synnyt jt-perheeseen.

Kun mietiskelee palaamista niin siinä on taas yhdessä tiehaarassa elämässään. Sellaisessa tienhaarassa, joka muuttaa omaa elämää tosi paljon, jos valitsee sen että menee lahkoo takaisin.

Aina tällaisissa elämän tienhaaroissa, joissa pitää tehdä valinta - olisi hyvä miettiä miten tuo valinta tulee vaikuttamaan omaan elämään.

Sitten miettii sitä, että jos tekeekin sen toisen valinnan että miten se vaikuttaa omaan elämään.

Oma elämämmehän on valintojemme summa. Kummasta valinnasta saa enemmän plussia ja hyviä asioita elämäänsä, kummasta taas enemmän negatiivisia asioita.

Tämä valitseminen ei liene vaikeaa, kun muistelee millaista oli olla jehovantodistaja silloin aikoinaan.

Jotkut menevät takaisin - ja joutuvat myöhemmin erotetuiksi uudelleen. Silloin kyseessä oli väärä valinta. Ei ollut miettinyt tarpeeksi hyviä ja huonoja puolia asioissa, koska ei selviytynyt siellä.


Jos haluaa takaisin, niin kannattaa kysyä itseltään että "Miksi ihmeessä?"

Nimrod kirjoitti:Mielestäni henkilö joka harkitsee palaamista vaikka tietää lahkon kusetukseksi, ei omaa minkäänlaista itsekunnioitusta, ei paluu kyttäys-käräytys-lahkoon ongelmia ratkaise.

Meitä on moneen junaan, mutta yleisesti ottaen nimenomaan palaaminen tuolle oksennukselle rinnastuu mun ajatusmaailmassa jonkin sortin masokismiin jos ja kun todellisuus on henkilölle selvinnyt. Ihmisen pyskologia on kirjavaa, samansorttista masokismia esiintyy esimerkiksi puolison väkivaltaa sietävillä naisilla. Josta sitten tuleekin mieleen naisten usein mainitsema selitys, että he katsovat olleensa jollain tavalla tuon väkivallan aiheuttaja ja syy. Todistajuus rakentuu suurelta osin samanlaiselle syyllisyyden (ja riittämättömyyden) tunteelle.

Eikä siellä aitoja ystäviä ole, ainoastaan lahkotovereita jotka pyytelevät palannutta kentälle valehtelemaan ihmisten oville.

Paluu näennäisystävien pariin on Vt-seuran kiristykseen alistumista, joten viittaus itsekunnioituksen puuttumiseen osuu kohdalleen.

Niinpä, mut ku siihen sivuun otaetaan oma rakas tytär ja vanhemman ja sisarukset, ei sitte ookkaa nii helppoo. Mä oon sanonu suoraan sisaruksille ja vanhemmille että en usko mut mä vaan oon valmis tekeen mitä vaan et saisin normaalin rakkaudellisen suhteen tyttäreen.