Sivu 2/7

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 10:40
Kirjoittaja Veli-Hopea
Lopulta aihe kääntyy siihen, kuinka nämä ajattelunsa ulkoistaneet todistajat ovatkin sankareita ja esimerkillisiä seuran palvojia.
Nimenomaan joka tarinassa sama kaava. Jonkun lähtö järjestöstä, todistajan suru (lähtijällä ei), paluutoiveiden jälkeinen lähtijän syyllistäminen ja lopuksi todistajan sankarillisen rohkeuden korostaminen ja jehovan siunauksen vuodatus rohkean todistajan päälle.

Kaava on sama ja yhtä tyhmä kuin bollywood elokuvien tarinat. Lähtijällä on aina tosi paska rikollisen sivurooli.

Tarinoissa ei ole mitään totuuspohjaa. Pelkkää paskaa ja manipulointia

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 11:45
Kirjoittaja Skitso12344321
Pec: "Vaikkei olekaan omakohtaista kokemusta erottamisesta voi siitä huolimatta muodostaa käsityksen eikä kyse ole mistään "lasten hylkäämisestä"! "

Et näköjään voi muodostaa kuin rajallisen oman käsityksesi.
Tämä on nähty ja koettu että kyse ON lasten hylkäämisestä.

Miltä tuntuu oman äidin sanat:
"Jos sinäkin eroat, olet äidillesi kuin kuollut, paitsi sinulla ei edes ole toivoa ylösnousemuksesta muun perheen kanssa"

Lakkaat olemasta vanhemmilesi, jos eroat tai sinut erotetaan. Varsin herkässä teini-iässä tällaisia kommentteja ei soisi lapsen kuulevan omilta vanhemmiltaan. Ja tätä se ON niin monessa perheessä missä lahkon annetaan vaikuttaa niin kuin se kirjallisesti opettaa.

Ehkä joissakin perheissä korvaa ei lotkauteta ja ollaan mukana lahkossa hiukan mukavuussyistä (?) ja pidetään jonkinlaiset välit perheenjäseneen erottamisen tai eroamisen jälkeen, mutta suurin osa ottaa karttamisen AIVAN KIRJAIMELLISESTI.

Muuton jälkeen paikkakunnalle tuli naapuri jossain vaiheessa antamaan tiedoksiannon:
"Kun sinä kerran olet erotettu niin en sitten voi sinua tervehtiä. Kai sinä tämän ymmärrät? Lapsia ja vaimoasi voin kyllä tervehtiä..."
Tämä ihminen oli siihen asti tervehtinyt ja vaihtanut pari sanaa aiemmin, sitten jotenkin saanut tiedon että olen joskus ollut lahkossa. Josta siis erosin ihan itse omalla päätöksellä jo aikoja sitten.

Olin jo oikeastaan unohtanut koko asian ja tämä tuli sitten vielä muistuttamaan että olen ollut sairaassa lahkossa joskus ja mennyt lapsena kasteelle. Enemmän tai vähemmän oman tahdon mukaan...

"Ei, ei me ketään karteta" :D

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 12:03
Kirjoittaja Misled
Tony kirjoitti:Lasten äiti, Brenda, oli kertonut lapsilleen aikaisemmin, että hän on valmis tekemään mitä tahansa heidän vuokseen, jopa kuolemaan, mutta jos he jättäisivät Jehovan (= järjestön), hän ei enää olisi missään tekemisissä heidän kanssaan. Brendan kertoo, että niin surullista kuin se olikin, heidän todella oli katkaistava kaikki yhteydet erotettuun lapseensa.
Tämä on kiinnostanut minua jo pitkään. Ollaan MUKA valmiita kuolemaan oman lapsen puolesta, mutta ei sitten kuitenkaan. Eikös tässä olisi mahdollisuus osoittaa juuri sitä todellista rakkautta?

Otetaanpa kuvaus: Uimataidoton lapsi pelleilee laivan kaiteella. Äiti varoittaa lasta, mutta hän jatkaa siitä huolimatta. Lopulta lapsi kompastuu ja putoaa vaahtoavaan veteen. Kukaan muu ei näe tapausta ja jos äiti hyppää veteen auttamaan lastaan, molempien edessä on varma kuolema. Mutta ei aivan heti. Lyhyen uintimatkan päässä on autio saari, jossa äiti ja lapsi pystyisivät elämään suhteellisen normaalia elämää noin viisi vuotta, ennen kuin ruoka loppuu ja he molemmat kuolevat.

Mitä Äiti tai isä tekisi tässä tilanteessa? Huutaisi lapsen perään, että itse teit valinnan? Kertoisi myöhemmin sukulaisilleen ja ystävilleen, että lapsi itse halusi eristää itsensä perheestään? Lapsi oli tottelematon. Tai että olisi ollut tyhmää hypätä veteen, koska silloin he molemmat olisivat kuolleet jonkin ajan päästä.

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 12:45
Kirjoittaja Markku Meilo
Skitso12344321 kirjoitti:Et näköjään voi muodostaa kuin rajallisen oman käsityksesi.
Niinpä ja tulee mieleen, että Vt-seura on päässyt mielenhallintapyrkimykseensä. Oli sitten kyse käytösohjeesta tai oppitulkinnasta, niin nanometriäkään ei anneta periksi, vaikka taskusta löytyisi.

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 12:49
Kirjoittaja Veli-Hopea
Kun sinä kerran olet erotettu niin en sitten voi sinua tervehtiä. Kai sinä tämän ymmärrät? Lapsia ja vaimoasi voin kyllä tervehtiä
Leinonen kyllä taisi va(lehdella)hvistaa, että eronneelle/erotetulle voi kadulla vastaan tullessa sanoa" hei tai moi", vaimitesenymeni?

Pitäs käyvä päivittää tuon naapurin käytäntöä :)

Että kun tää tervehtimisestä kieltäytyminen alkaakin aina vaan enemmän ja enemmän vaikuttamaan naurettavalta.

No en tervehi ku et kuulu enää Amurican lahkoon!! Hohhoijaa


Edt: lisätään linkki ( vanha mutta lukemisen arvoinen kommentteineen.)
http://www.esaimaa.fi/m/Mielipide---Kol ... 144399/564

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 13:19
Kirjoittaja Veli-Hopea
Markku Meilo kirjoitti:
Skitso12344321 kirjoitti:Et näköjään voi muodostaa kuin rajallisen oman käsityksesi.
Niinpä ja tulee mieleen, että Vt-seura on päässyt mielenhallintapyrkimykseensä. Oli sitten kyse käytösohjeesta tai oppitulkinnasta, niin nanometriäkään ei anneta periksi, vaikka taskusta löytyisi.

Onko tätä aihetta käsitelty syvemmin missään ketjussa? Tämä on kyllä erityisen kiinnostava ilmiö kun se saa ihmisen laittamaan jonkin seinän kaiken sen ympärille joka ei miellytä jonka jälkeen kaikki asiat pyöritellään ihan toisinpäin mukkelismakkelis ja ihan sama miten päin kunhan saa siinä ohessa seliteltyä itsensä sujut asian kanssa kuvitellen muidenkin toimivan samoin?

Vai mikä tämä on, tämä "kaiken kieltämis synrooma?" josta seuraa "höpöselittely syndrooma?"

Tällaiseenhan törmää jatkuvasti, sama kenen ( esim jtn) kanssa nostaa aiheita esille.

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 17:40
Kirjoittaja Kivikko
Kuinka terveet ovat vanhempien ajatukset, kun sanovat suoraan lapsilleen että toivoisivat että lapsi olisi mieluummin kuollut kuin eronnut, ex-jt (kokemusta on)? Kuinka terve on uskonto jolla on tähän toimintaan ohjaavat opit?
Itsemurha on jt:n mielestä hyväksyttävämpi teko kuin järjestöstä eroaminen, koska itsemurhan Jumala saattaa antaa anteeksi jos näkee "hyvän sydämen". Kuinka rohkaiseva ajatus masennuksen ja ahdistuksen hetkille!

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 18:56
Kirjoittaja Markku Meilo
Veli-Hopea kirjoitti:Onko tätä aihetta käsitelty syvemmin missään ketjussa? Tämä on kyllä erityisen kiinnostava ilmiö kun se saa ihmisen laittamaan jonkin seinän kaiken sen ympärille joka ei miellytä jonka jälkeen kaikki asiat pyöritellään ihan toisinpäin mukkelismakkelis ja ihan sama miten päin kunhan saa siinä ohessa seliteltyä itsensä sujut asian kanssa...
Pyskologiaa en tunne, mutta ihan elektroniikkapohjalta tulee mieleen sellainen, että tuo on ainoa tapa tai perusedellytys päästä kulttielämässä seuraavaan päivään. Tosiasioiden tunnustaminen merkitsisi kokopäiväistä uskonelämää kannattavan pohjan toteamisen valheeksi. Pelissä on niin paljon, että sen tarkempi tarkastelu pelottaa oikein todella ja tuota pelkoa neutraloidaan sulkemalla aistit ja toistamalla omaa mantraa.
...kuvitellen muidenkin toimivan samoin?
Samalla tavalla itselleen ja muille epärehellisiä toki riittää, joten muiden virheitä kaivelemalla ja omat ohittamalla pääsee taas seuraavaan päivään.

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 18:57
Kirjoittaja Polyester
Veli-Hopea kirjoitti:
Kun sinä kerran olet erotettu niin en sitten voi sinua tervehtiä. Kai sinä tämän ymmärrät? Lapsia ja vaimoasi voin kyllä tervehtiä
Leinonen kyllä taisi va(lehdella)hvistaa, että eronneelle/erotetulle voi kadulla vastaan tullessa sanoa" hei tai moi", vaimitesenymeni?
Ja missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että seurakunnasta eronneelle/erotetulle puolisolle tai alaikäiselle lapselle saisi sanoa hei tai moi? Paavalihan käski karttaa "jokaista", 1. Johanneksen kirjeen kohta ei myöskään poikkeuksia tee.

Kumma, että pitää karttaa "jokaista", esim. täysi-ikäisiä lapsia, mutta ei tarvitse "jokaista", esim. puolisoa. Kyllä Raamattu on niin syvällinen kirja, että miten hukassa olisimmekaan, ellei Uskollinen ja Ymmärtäväinen Orja sen salaisuuksia paljastaisi!
Misled kirjoitti:Tämä on kiinnostanut minua jo pitkään. Ollaan MUKA valmiita kuolemaan oman lapsen puolesta, mutta ei sitten kuitenkaan. Eikös tässä olisi mahdollisuus osoittaa juuri sitä todellista rakkautta?
Varmaan aika moni vanhempi olisi valmis kuolemaan lapsensa puolesta, oli ylösnousemustoivoa tai ei. Vartiotornin manipulointi tekee eronneista/erotetuista jonkinlaisia epähenkilöitä, jotka ovat itse aiheuttaneet tilanteensa ja joita saa kohdella miten huvittaa. Eikä heidän puolestaan ainakaan kannata kuolla, kun ollaan osa kiistakysymystä ja kaikkea. "Vailla luonnollista kiintymystä", kuten UM-käännös kuuluu.

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 19:41
Kirjoittaja Veli-Hopea
Pyskologiaa en tunne, mutta ihan elektroniikkapohjalta tulee mieleen sellainen, että tuo on ainoa tapa tai perusedellytys päästä kulttielämässä seuraavaan päivään. Tosiasioiden tunnustaminen merkitsisi kokopäiväistä uskonelämää kannattavan pohjan toteamisen valheeksi. Pelissä on niin paljon, että sen tarkempi tarkastelu pelottaa oikein todella ja tuota pelkoa neutraloidaan sulkemalla aistit ja toistamalla omaa mantraa
Juu onpa käynyt ihan mielessä aloittaa omatoiminen psykologian pänttääminen, että jotenkin saisi selville mikä ihme näissä hommissa mättää. Tuntuis se nyt väkisinkin ainakin joku kaunis päivä jokaisella klikkaavan päässä havahtuen siihen että : " Mitä?! Mähän joudun jatkuvasti kiertelemään ja jauhamaan höpöhöpöä! Miksi?"

On se kurja tuo "ote".

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 08.06.2015 21:39
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Luopio? kirjoitti: Tarkoitus on vain kiihottaa fundamentalistit sitoutumaan lahkoon entistä tiukemmin. Siksi seura ei voi paljoa kasvaa nykyisestään - tarpeeksi fundis-suuntautunutta porukkaa ei riitä, vaan empatiaan kykenevät lähtevät pois piiristä. No, jäljelle jäävät ovatkin sitten ihan kunnolla laput silmillään.
Jehovantodistajilta - ainakin niiltä hyvin mukana olevilta - näyttää puuttuvan empatiakyky aivan kokonaan. Siis tarkoitan sellaista aitoa empatiaa, joka on luonnollista.

Näillä hyvälaatuisesti mukanaolevilla on kuitenkin sellainen vt-seuran iskoistama jt-empatia, joka on täysin ehdollinen empatiakyky.

Tämä jt-empatiakyky toimii vain siihen asti esim. kastettua jt:tä kohtaan, kun hän on täysin samaa mieltä asioista. Mutta jos hän alkaa esittää olevansa vähääkään erimieltä jt-asioista, niin tuo toisten jt:den osoittama jt-empatia katkeaa aivan täysin.

Tästä voisi käyttää termiä: narsistinen jt-empatia

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 09.06.2015 01:28
Kirjoittaja Pii
Nämä Pro et contran höpinät on ihan ollut aiheesta riippumatta melkoista kuraa. Kaikessa näkyy täydellinen vastapuolen kunnioituksen puute, faktoista tietämättömyys, perustelemattomuus väitteissään ja toisten kokemusten ja faktojen vähättely.
Vasta keskustelijat ovat olleet kanssasi kohteliaita ja kärsivällisiä. Nämä "jumalattomat" yksilöt todistavat keskustelutaidollaan ja kärsivällisyydellään sinun typeryyksiäsi kohtaan olevansa aivan eri humaanisessa kastissa kuin sinä.

Kuten tunnustit et ole kokenut näitä asioita. Et ole joutunut pohtimaan mitä ratkaisuja voit tehdä elämässäsi ilman, että omat vanhempasi katkaisevat sinuun välit täysin. Et ole joutunut pohtimaan ammatin tai puolison valintaa henkisen kiristyksen uhka taustalla, että perheesi ja sukusi katkaisee täysin välit sinuun. En itse ole vielä eronnut järjestöstä, mutta toivottavasti kohta olen.
Olen saanut isältäni varmuuden että vain "hengelliset siteet" katkeavat välillämme ja henkinen Isä+poika yhteys jatkuu kun eroan. Muista perheen jäsenistä ei niin väliä. Tämä auttaa jaksamaan tekemään sen mitä on tarpeen, eli katkaista siteet tähän valehtelijoiden ja riistäjien järjestöön.

Pro et contralle:
Hylätyksi joutuminen perheensä taholta, ja jo sen uhan alla eläminen on raskasta henkistä väkivaltaa kuten liian moni täällä tietää. Tuollaisten typerysten paasaaminen asiasta ja sen vääristely rakkaudeksi on henkilökohtaisesti loukkaavaa.

Toivon henkilökohtaisesti että lopettaisit tämän palstan terrorisoimisen ja menisit muualle. Täällä on monia ihmisiä jotka ovat toipumassa vakavasta henkilökohtaisesta kriisistä. Sinun vähättelysi heidän kokemaansa kohtaan on irvokasta! Sama kuin pedofiilien uhrien palstalla väittäisit, että heidän kokemansa on normaalia ja täysin heidän omaa syytään, ja puolustelisit pedofiilien teot normaalina toimintana.
Sinä olet eri mieltä tämän palstan kirjoittajien kanssa. Se on tullut selväksi. Mene jonnekin muualle pätemään. Kukaan ei täällä käänny takaisin todistajaksi sinun puheittasi pohjalta, joten voit lopettaa "saarnaamisesi totuudesta". "totuus" ei tarvitse sinun puolustelujasi.

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 09.06.2015 09:30
Kirjoittaja Tony
Ei nyt kuitenkaan lähdetä toivottelemaan foorumin käyttäjiä muualle, oli käyttäjän kirjoittelu ärsyttävää tai ei. Väärässä oleminen ei ole sääntöjen mukaan kiellettyä. Jt-mielinen kirjoittelu tuo keskusteluihin myös sopivaa vastapainoa ja sillä voi olla itsessäänkin herättävä vaikutus.

Toki se mitä itsekin Pro et contralta toivoisin, olisi sen ymmärtäminen että täällä on satojen vuosien suoraa henkilökohtaista kokemusta jehovantodistajuudesta. Ja ottamaan huomioon, että siinä missä Pro et contran kirjoittelu pohjaa usein (pelkkiin) mielipiteisiin, valtaosa foorumin käyttäjistä pohjaa kirjoittelunsa - kymmenien vuosien Jt-kokemuksen tuomalle - puhtaalle faktalle.

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 09.06.2015 10:36
Kirjoittaja Markku Meilo
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Jehovantodistajilta - ainakin niiltä hyvin mukana olevilta - näyttää puuttuvan empatiakyky aivan kokonaan. Siis tarkoitan sellaista aitoa empatiaa, joka on luonnollista.
Olen ihmetellyt sitä, että miten monimuotoinen ominaisuus tuo nimenomainen ihmisen kyky onkaan kun sen pystyy tahdonalaisesti stumppaamaan ja vielä valikoivasti. Olisko niin, että jt-mielenhallinta toimii samalla tavalla kuin esimerkiksi armeijan koulutus, jossa pahiksen ilmaantuessa stumpataan tuollaiset tunteet käskystä tai muuten käy itselle kalpaten. Jos mielenhallinnassa oleva saliuskottava jt ei stumppaa myötätuntoaan Vt-käskystä, niin kuvaan astuu pelko teoreettisen mielikuvitusparatiisilipun peruutuksesta ja "rintamakarkuruudesta".

Re: Kesän konventissa mässäillään omien lasten hylkäämisellä

Lähetetty: 09.06.2015 10:46
Kirjoittaja Pro et contra
Pidätän edelleen itselleni oikeuden ratkaista miten ja missä tilanteessa sovellan "karttamisohjetta". Olen edelleen sitä mieltä etteivät tuntemani todistajat mässäile omien lastensa hylkäämisellä!

Olen myös sitä mieltä että kun usko kuolee niin yhteinen pohja suhteen ylläpitämiseen ja kanssakäymiseen katoaa, jossainmäärin myös perheen sisällä.

Kuten tässä keskustelussa aiemmin kirjoitin etteivät vanhemmat ja lapset omista toisiaan vaan lapset aikuistuttuaan ovat vanhempiinsa nähden itsenäisiä ja vastuullisia valinnoistaan niin tämä pätee myös uskoon. Uskomaan ei voi pakottaa ja jokaisen tulisi ymmärtää, myös vanhempien, etteivät he voi pakottaa rangaistuskeinoin aikuista lastaan uskomaan. Koko ajatus siitä että rangaistaan karttamalla uskon puutteesta on täysin absurdi ajatus.
Niinpä karttamismenettelyn ainoaksi funktioksi jää opetuksellinen sisältö; tuolla menettelyllä osoitetaan väärinmenettely.

On kuitenkin selvää että ne vanhemmat joiden aikuistunut lapsi on erotettu soveltavat karttamismenettelyä käytännössä vaihtelevalla tavalla eikä heidän puolestaan kukaan voi päättää menevätkö he menettelyssään farisealaisuuteen vai pysyvätkö näkemyksessään jollakin tavoin tasapainoisina huolimatta vartiotorniseuran eteentuomista ääriesimerkeistä kuten nyt puheena olevasta konventtikokemuksesta tai yhtään vähättelemättä, tämän palstan kirjoittajien henkilökohtaisista kokemuksista.

Jokainen palstalle kirjoitteleva kirjoittaa omasta kokemusmaailmastaan ja omista lähtökohdistaan joista käy ilmi myös hajonta, kaikkien kokemukset esim. karttamisesta eivät ole samanlaisia kuten eivät ne syytkään joiden johdosta on päätynyt "kartettavan asemaan".

Päänkääntäminen toisaalle ei kuulu tapoihini, kohtasinpa sitten kartettavaksi osoitetun missätahansa, olen valmis käyttämään kristityn vapautta ja tulemaan vastaan ihmisenä vaikka sitten karttaisinkin hengellisellä tasolla joten en myöskään aio muuttaa näkemystäni karttamisesta joskin kokemusten valossa joudun tarkistamaan näkemystäni muiden kohdalla realisoituneesta "karttamismenettelystä". On myös tarpeen huomauttaa etten kirjoita tällä forumilla järjestön edustajan ja todistajan ominaisuudessa vaan todellakin henkilökohtaisine mielipiteineni yksityishenkilönä.