Sivu 2/3

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 18.07.2015 11:56
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Markku Meilo kirjoitti: Jos sitten lukee ajanlaskumme alun menosta, niin silloin seurakunnat auttoivat vähäosaisia, nyt tunnemme liikkeen, joka ei toimi tuolla alkukristillisellä tavalla, mutta kerää kovin innokkaasti kyllä nk. "vapaaehtoisia" lahjoituksia, joiden määrää tosin kysellään etukäteen. Niin ja etukäteiskyselyn tullessa toisesta suupielestä, toinen suupieli moittii kymmennyksiä keräileviä kilpailijoita.
Mun äiskä - joka on nykyään sitä mieltä että hän ei tarvitse enää järjestöä Jehovan ja hänen väliinsä - haluaa kuitenkin edelleen maksaa vaapaa-ehtoislahjoituksena 20euroa/kk suoraan pankkisiirtolomakkeella jt-järjestölle.

Kysyin että miksi? Hän vastasi että se on sellainen sopiva summa jota hän on maksellut jo pidemmän aikaa ja ei halua lopettaa sen maksamista.

Sanoin että saahan sitä aikuinen ihminen tietenkin lahjoittaa mihin haluaa, että itsekin lahjoitan unisefille pienen summan kuukaudessa, ettei omatunto kolkuta liikaa.

Mutta tuo osoittaa että jehovantodistajilla on se käytäntö ollut jo jonkin aikaa että vapaaehtoinen lahjoitus on tullut ikäänkuin velvollisuudeksi ja kysymys kuuluukin kuinka paljon PITÄÄ lahjoittaa enemmänkin kuin että kuinka paljon mahdollisesti haluaisi lahjoittaa, jos ollenkaan.

Kerran - jt:nä vielä ollessani - kävin työterveyshuollossa ja työterveyslääkäri kysyi että kuinka paljon PITÄÄ lahjoittaa?

Vastasin että ei pidä vaan lahjalaatikkoon voi halutessaan jotain laittaa, koska siihen aikaan se oli niin.

Tuon lääkärin kysymys oli kuin ennustus, joka on nyt toteutunut.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 18.07.2015 12:14
Kirjoittaja Markku Meilo
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Mutta tuo osoittaa että jehovantodistajilla on se käytäntö ollut jo jonkin aikaa että vapaaehtoinen lahjoitus on tullut ikäänkuin velvollisuudeksi ja kysymys kuuluukin kuinka paljon PITÄÄ lahjoittaa enemmänkin kuin että kuinka paljon mahdollisesti haluaisi lahjoittaa, jos ollenkaan.
Toi PITÄMINEN on tarkastelukulmakysymys, rahan kinuaja on ilmeisesti rahan tarpeessa, on kaikenlaista tuomiota pedofilian peittelystä ja muusta. Amerikassa kun raha on hupaa silloin kun sillä oikein mellastetaan oikeudessa, vuosia sitten WTBTS maksoi toista miljoonaa taalaa kadulla kuoliaaksi ajetun perheelle. Summa oli noin suuri, koska päälleajaja oli työntekijän asemassa, eli pääkonttorista lähiseurakuntaan määrätty vanhin, joka oli menossa kokoukseen. WTBTS koitti kaikin tavoin esittää, että ko. henkilö oli yksitýisasialla, mutta se valhe ei mennyt oikeudessa läpi.

Kukin voi sitten mieltää mielenhallinnassa olevan lahjoittajan näkökulman omalla tavallaan. Tosiasiassa siinä henkilö lahjoittaa taholle, jonka valheellisiin juttuihin hän on mieltynyt ja haluaa edistää niiden leviämistä. Lienee aniharva lahjoittaja on tietoinen esimerkiksi oikeuksien märäämistä korvauksista.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 18.07.2015 14:20
Kirjoittaja Kivikko
Mistähän tuo idea demonitavaroihin on lähtenyt, kun ei ainakaan Raamatusta?
Eikö niiden pitänyt olla tykästyneempiä ihmisiin (varsinkin naisiin), ja toisinaan sekaantua vähän eläimiinkin?

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 18.07.2015 16:04
Kirjoittaja Lothar II
Kivikko kirjoitti:Mistähän tuo idea demonitavaroihin on lähtenyt, kun ei ainakaan Raamatusta?
Eikö niiden pitänyt olla tykästyneempiä ihmisiin (varsinkin naisiin), ja toisinaan sekaantua vähän eläimiinkin?
Ihmettelen minäkin. Miksi ne hinkuavat esim. hikisiin sohviin ? :lol:

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 18.07.2015 16:22
Kirjoittaja Tony
Lothar II kirjoitti:
Kivikko kirjoitti:Mistähän tuo idea demonitavaroihin on lähtenyt, kun ei ainakaan Raamatusta?
Eikö niiden pitänyt olla tykästyneempiä ihmisiin (varsinkin naisiin), ja toisinaan sekaantua vähän eläimiinkin?
Ihmettelen minäkin. Miksi ne hinkuavat esim. hikisiin sohviin ? :lol:
Jos hikistä sohvaa on käytetty spiritistisissä harrasteissa, se voi Jt-maailmassa olla demonin leposohva. Löyhä yhteys Raamattuun löytyy Apostolien teoista 19:19.
Tieto joka johtaa ikuiseen elämään 1995 s.114-115 kirjoitti: MITEN VASTUSTAA PAHOJA HENKIÄ?

14 Muun muassa miten voit vastustaa pahoja henkiä sekä suojella itseäsi ja perhettäsi niiden ansoilta? Ensimmäisen vuosisadan efesolaiskristityt, jotka olivat harjoittaneet spiritismiä ennen kuin heistä tuli uskovia, ryhtyivät määrätietoisiin toimiin. Kerrotaan, että ”useat taikuutta harjoittaneista [toivat] kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien edessä” (Apostolien teot 19:19). Vaikket olisikaan harjoittanut spiritismiä, hankkiudu eroon kaikesta, millä on spiritististä käyttöä tai mikä liittyy siihen. Tähän sisältyvät spiritistisiin tarkoituksiin käytetyt kirjat, lehdet, videonauhat, julisteet, musiikkiäänitteet ja esineet. Tällaisia ovat myös epäjumalankuvat, amuletit ja muut taikakalut sekä spiritismin harjoittajilta saadut lahjat. (5. Mooseksen kirja 7:25, 26; 1. Korinttilaisille 10:21.) Tätä valaisee muuan esimerkki: Demonit olivat pitkään ahdistelleet erästä thaimaalaista pariskuntaa. Sitten he hankkiutuivat eroon spiritismiin liittyvistä esineistä. Mikä oli tulos? He vapautuivat demonien hyökkäyksistä ja sen jälkeen todella edistyivät hengellisesti.
Yleisellä tasolla kyllä mielenkiintoinen väite, että aineettomat henkiolennot olisivat pesiytyneet tiettyihin esineisiin. Ei järjen hiventä.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 18.07.2015 17:48
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Tony kirjoitti:
Yleisellä tasolla kyllä mielenkiintoinen väite, että aineettomat henkiolennot olisivat pesiytyneet tiettyihin esineisiin. Ei järjen hiventä.

Niin, ja miksi meitä ylivertaisesti älykkäämmät demonit yleensä edes viihtyisivät pitkiäkin aikoja jossain sohvassa.

Ei kait niitä pitäisi ainakaan väsyttää että siksi loikoilla sohvilla.

Jokin eläin, vaikkapa laiskiainen saattaisi viihtyä kauan aikaa sohvalla kun ei päässä paljon mitään tapahdu eikä aika tule siksi pitkäksi.

Mutta mitä älykkäämpi otus, sen vähemmän aikaa kait luulis viihtyvän sohvassa.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 18.07.2015 20:48
Kirjoittaja Love_is_a_lie
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Niin, ja miksi meitä ylivertaisesti älykkäämmät demonit yleensä edes viihtyisivät pitkiäkin aikoja jossain sohvassa.

Ei kait niitä pitäisi ainakaan väsyttää että siksi loikoilla sohvilla.

Jokin eläin, vaikkapa laiskiainen saattaisi viihtyä kauan aikaa sohvalla kun ei päässä paljon mitään tapahdu eikä aika tule siksi pitkäksi.

Mutta mitä älykkäämpi otus, sen vähemmän aikaa kait luulis viihtyvän sohvassa.
Jos demonit tykkää katella Kauniita ja rohkeita sieltä mummeileiden sohvilta? :D

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 19.07.2015 08:37
Kirjoittaja Veli-Hopea
mitä älykkäämpi otus, sen vähemmän aikaa kait luulis viihtyvän sohvassa.
Ennemmin sohvassa kun jossakin taulussa tai avaimessa. Sohvassa on enemmän tilaa. Joku voisi kyllä selittää miten tuo avaimessa asuminen käytännössä tapahtuu.

Lähdetään vaikka raaka-aine tasolta.


Kävi mielessä mitä käy jos demonin asuttama esine on niin pieni että sen käy nielaista ennenkuin demoni ehtii siitä pois?

Harvaa demonia on paskottu ulos, mutta olisihan sekin erikoinen kokemus ja seikkailu.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 19.07.2015 10:02
Kirjoittaja Markku Meilo
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Jokin eläin, vaikkapa laiskiainen saattaisi viihtyä kauan aikaa sohvalla kun ei päässä paljon mitään tapahdu eikä aika tule siksi pitkäksi.
Mun klapipinossa asustaa vajaa puolimetrinen rantakäärme, joka viihtyy samassa asennossa ja paikassa aina pitkään, on ilmeisesti silloin aterioinut, kun keskiruhon halkaisijakin on silmiinpistävän rubensmainen.
itä älykkäämpi otus, sen vähemmän aikaa kait luulis viihtyvän sohvassa.
Tässä on vaan se yksi pikku juttu, että sekä laiskiaisten että rantakäärmeiden olemassaolosta on lukematon määrä luotettavia havaintoja, demoneista pelkästään juttuja.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 19.07.2015 12:49
Kirjoittaja Vieras
Uskoakseni ei se demoni varsinaisesti siinä esineessä oli se mikä tahansa asu vaan tulee sen mukana ja siinä sivussa aiheuttaa sitten juttujaan. Demonilla on ilmeisesti siihen esineeseen jonkinlainen tunneside jos sitä on käytetty spiritistisissä istunnoissa tai se on ollut jollain saatanan palvojalla yms. Eli kyseessä vain tunneside kuten ihmisillä tunneside esim. johonki vanhaan tavaraan tai muuhin tärkeään henkilökohtaiseen tavaraan jolla jotain tunnearvoa.

Olen kuullut kyllä, että vaikka tavarasta, talosta tai missä tahansa Demoni on kummitellut ja sen tavaran on heittänyt pois tai talosta muutettu niin Demoni on silti saattanut seurata ihmistä siitä huolimatta. Demonille ei aina se tavara ole välttämättä niin tärkeä vaan Demoni voi muuttaa mieltään syystä tai toisesta ja alkaa kiusaamaan ihmistä oli syy mikä tahansa, riippuu Demonista ja tämän päähän pistoista.

Silti olen ihmetellyt miksei Demoneilla ole suurempaa valtaa täällä rellestämiseen jos olisin Demoni niin panisi tuulemaan ja kunnolla, mutta joku varmaan sitten hillitsee niiden voimia. Demonien viisauskaan ei näytä oikein riittävän kakaramaista keppostelua pidemmälle näissä noin kutsutuissa kohtaamisissa. Samoin Demonit voisivat ihan rohkeasti tulla esille voimineen ihan virallisesti, jotta heidän olemassaolonsa voitaisiin virallisesti tunnustaa, mutta jostain syystä Demonit ovat hieman ujoja eivätkä ole olleet halukkaita tähänkään tehtävän vaan se kiusaaminen ja kummittelu pitää aina tapahtua salassa ja yleensä vain yhdelle ihmiselle ja siten, että jos tuo yksi ihminen menee asiasta puhumaan niin se leimataan hörhöksi ja hulluksi aivan kuin Demonit tällaista haluaisivat. Mitähän Demonit tuolla sitten saavat itselleen? Ei oikein mitään loogista hommaa sekään.

Jehovan todistajat ovat kyllä selittäneet tämänkin asian siten, että kun Demonit ovat pimeydessä poissa Jehovan valosta niin heidän älykkyytensä on nollassa ja siten he toimivat täysin päättömästi ja ovat viisautta vailla ja sekin, että Jehova on ottanut heiltä pois monia kykyjä niin he eivät voi paljoaa aiheuttaa fyysisiä kohtaamisia eivätkä ilmaantua fyysisessä kehoissa enää kuten ennen vedenpaisumusta.

Mutta toisaalta silti onhan koko maailma paholaisen vallassa.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 19.07.2015 14:06
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Markku Meilo kirjoitti: Tässä on vaan se yksi pikku juttu, että sekä laiskiaisten että rantakäärmeiden olemassaolosta on lukematon määrä luotettavia havaintoja, demoneista pelkästään juttuja.

Oli se silloin kauheeta kun meikämanne vielä uskoi demoneihin. Kun hain liiteristä puita, niin en helposti uskaltanut mennä sinne kun pelkäsin että siellä on demoneja.

Niinpä minun oli räyhättävä ja puisteltava nyrkkejäni pihalla jonkin aikaa ja haukkua demoneja, että adrenaliini kohosi. Sitten vasta uskaltauduin liiteriin. Ja joka ilta sama juttu. Naapurit eivät kuitenkaan tulleet valittamaan mitään räyhäämisestäni. Ehkä he eivät kuulleet - onneksi.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 19.07.2015 14:56
Kirjoittaja Markku Meilo
Vieras kirjoitti:Uskoakseni ei se demoni varsinaisesti siinä esineessä oli se mikä tahansa asu vaan tulee sen mukana ja siinä sivussa aiheuttaa sitten juttujaan.
Käsitykseni mukaan demonit ovat ihmisten korvien välissä, siis pelkkä mielikuvituksen tuote ja jäänne menneestä uskonnollisesta ajattelusta. Kakarana muistan kuinka kokouksessa (muistaakseni) esitelmässä lainattiin jotain auktoriteettia, jonka mukaan (jälleen muistaakseni) 1/3 mielisairaista on demonien riivaamia.

Demonit ovat siis eräs työkalu uskonnollisessa hallinnassa, ei muuta. Käsitykseni perustuu siihen, että demoneista on esitetty yhtä uskottava näyttö kuin muistakin Raamatun henkiolennoista.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 19.07.2015 17:14
Kirjoittaja Occamin partaveitsi
En ota kantaa siihen, että mistä ko. asia johtui, mutta kerron sen sellaisenaan..kuin se tapahtui.

Löysin kesämökkini tunkiolta ehyen kristallilasin ja luonnollisesti säästäväisenä ihmisenä otin lasin talteen..pesin sen saunan eteisessä ja jätin kuivumaan eteisen pöydälle.
Seuraavana päivänä, kun tulin saunan eteiseen, niin huomasin lasinsiruja olevan sielläsun täällä . Totesin pesemäni lasin ikäänkuin "räjähtäneen" siruiksi.
Kun kerroin tapahtuneesta läheisilleni, niin poikani tunnusti käyttäneensä ko. lasia spritisti-istunnossaan.

En tee tästä asiasta mitään päätelmiä, mutta jos joku osaa selittää, mistä johtui ko. lasin "räjähtäminen", niin olisi hieno asia.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 19.07.2015 18:37
Kirjoittaja Markku Meilo
Occamin partaveitsi kirjoitti:Seuraavana päivänä, kun tulin saunan eteiseen, niin huomasin lasinsiruja olevan sielläsun täällä . Totesin pesemäni lasin ikäänkuin "räjähtäneen" siruiksi.
Jt-tarinoissa tuntuu enemmän olevan vallalla se, ettei vanhin saa astiaa millään hakattua rikki.
...mutta jos joku osaa selittää, mistä johtui ko. lasin "räjähtäminen", niin olisi hieno asia.
Lasi on siitä veikeää kamaa, että siihen saattaa jäädä sisäisiä jännitteitä, jotka sitten tietyissä olosuhteissa rikkovat lasiesineen. Mulla oli vanhoja isoja happopulloja, jollaista ajattelin hyötykäyttää viininvalmistuksesta, kunhan ensin huuhtelen sitä hieman. Laskin astiaan haaleaa vettä, sitä lämpötilaeroa pullo ei kestänyt ja astian pohja putosi pois.

Toisessa tapauksessa vuosikymmeniä käytössä olleen lasisen kyntilänjalan käyttötunnit tulivat täyteen ja kynttilän elinkaaren lopussa tuo kynttilänjalka otti ja räjähti voimakkaasti. Se olikin äänimerkki sille, että lasisia kynttiläjalkoja käytetään mun huushollissa enää korkeintaan koriste-esineinä.

En nyt muista minkä ostoshelvetin sisäkatossa oli karkaistua lasia ja niitä levyjä räjähteli pari kappaletta ja vaihdettiin uusiin. Muutaman päivän kuluttua asiantuntijaa lainattiin Hesariin, jossa kerrottiin syyn olevan kromikiteen tai jonkun vastaavan vieraan aineen pienen hiukkasen* ja se räjäyttää lasilevyn ajan oloon. Lasin karkaisu tapahtuu lämmittämällä sitä ja jäähdyttämällä nopeasti, jolloin pintaan jää puristusjännitys ja vastaavasti keskelle vetojännitys.

*LISÄYS:
Uteliaisuuttani pengoin asiaa ja kyseessä ei siis ole kromi, vaan milleriittikide, joka on luonnossa esiintyvää nikkelisulfiittia. Kyseisen kiteen faasin eli olomuodon muutos saa aikaan karkaistun lasin räjähtämisen.

Re: Jehovan todistajat ja kirpputorit

Lähetetty: 20.07.2015 22:53
Kirjoittaja Love_is_a_lie
Lisäksi jos lasin reunan laittaa resonoimaan se voi räsähtää sirpaleiksi. Resonointiin perustuu lasien rikkominen ihmisäänelläkin.