Sivu 2/3

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 00:00
Kirjoittaja mirjam123
Tony kirjoitti: Sama periaatteiden venyminenhän tapahtuu esim. MM-lätkän aikoihin. Suomea fanitetaan ihan kybällä, vaikka se onkin selvä merkki isänmaallisuudesta.
Tajusin vasta viime vuonna kunnolla ettei Vt-seurassa ole luultavasti YHTÄÄN sellaista joka noudattaisi Jumalan sanaa. Itse en ole koskaan ymmärtänyt minkäänlaista kilpailua (vaikka jotain vahingossa voittanutkin, omin kyvyin mutten kilpailun vuoksi.) Sama pätenyt isänmaallisuuteen ja maiden rajoihin, erillisyyteen.

Täälläkin kyllä tulee päivittäin ilmi ettei jt:t kykene edes mihinkään rehelliseen keskusteluun. Omalla kohdallanikin huomasin että liikaa "omia ajatuksia" piti hyvin etäisyyttä jotta olisi ollut "sopivaa seuraa" vai olinko silloin itse liian puhdas siihen populaan, olen alkanut kallistumaan siihen suuntaan. Kyllähän tuollaisten sääntöjen kanssa pystyy elämään jos ne on jo valmiiksi sisäänrakennettu, siinä yksi syy Seuraan haksahtamisessa. Heh nyt tajuan miksei Seuralla henkeä ole plus kaikki väärän profeetan tunnusmerkit näkyvät kultissaan.

Ex ex-jt mieheni sanoi 2 vuotta Suomessa oltuaan ettei olisi yhtään jehovan todistajaa tässä maassa jos alkoholin käyttö kiellettäisiin, se kävi kyllä ilmeiseksi itsellenikin viimeistään kasteella käymisen jälkeen kun jotain vierailuja vielä pyhiin jt-perheisiin tehtiin.

Että voi sitä jeesustelun ja hurskastelun määrää. Loputkin luulot ja kuvitelmat karisivat sitten täällä Veljesseurassa onneksi.

Kiitän samassa yhteydessä tänne saapunutta Rakkauden Tien kulkijaa, samalla polulla ollaan, kiitos hyvistä kirjoituksistasi agapi_dō, oli hienoa kohdata Henki.

Maailmankaikkeuden mekanismeista tunnetaan ehkä se 5 %. Ja jos ei ole henkeä ei pysty hengen asioita ymmärtämään, siksi ateistit vaativat tunnusmerkkejä ja ihmeitä.

Kolkuttakaa niin teille avataan.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 00:00
Kirjoittaja mirjam123
Tuplateksti poistettu

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 00:27
Kirjoittaja Markku Meilo
mirjam123 kirjoitti:Maailmankaikkeuden mekanismeista tunnetaan ehkä se 5 %.
Osa tuntuu olevan tuossa tuntemisessa paljon muita pitemmällä, mutta jostain minulle tuntemattomasta syystä haluavat pihdata näyttöä ja todisteita:
Ja jos ei ole henkeä ei pysty hengen asioita ymmärtämään, siksi ateistit vaativat tunnusmerkkejä ja ihmeitä.
Ymmärryksen puutteessani kyselen uskonnottomana perusteluja sekä näyttöä esimerkiksi väitetyille yliluonnollisuuksille, mutta se ei tunnu olevan sopivaa.
Kolkuttakaa niin teille avataan.
Niinpä, mutta kun koittaa kolkutella, niin ei avata, vaan pidetään dörtsi bosessa.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 00:32
Kirjoittaja mirjam123
Markku Meilo kirjoitti: Niinpä, mutta kun koittaa kolkutella, niin ei avata, vaan pidetään dörtsi bosessa.
Ikävä juttu Markku, pitää sitten vaan odotella, ei siinä muu auta. Kokemus on tietoa, kaikki muu on informaatiota. Lisään vielä että ehkä se on tehtäväsi tässä kohtaa ajan virtaa: Väärän uskonnon paljastaminen, kiitos osuudestasi siinä.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 11:45
Kirjoittaja Festus
Veli-Hopea kirjoitti:

Kuitenkin sellainen kirjoittamaton kriteeri tuntuisi olevan, että pitäisi tuntea järjestönsä ja raamattunsa.
Aihetta hipoen: tuolla JWC forumilla joku kertoi maininneensa Veli Jacksonin ARC kuulustelusta äidilleen. Vastaus äidiltä oli ollut "moni väittää olevansa todistaja, tämä sinun Veli Jackson oli varmaan joku toimeton" :shock:

Ei näin.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 12:08
Kirjoittaja Markku Meilo
mirjam123 kirjoitti:Ikävä juttu Markku, pitää sitten vaan odotella, ei siinä muu auta.
Etenkin tämä vastaamattomuus on sen verran huvittavaa, ettei itselläni ole näistä uskontoasioista kirjoitellessa ollut ikävää pariin vuosikymmeneen ja ainoa odotteluni, jos sitä edes sellaiseksi voisi kutsua, on kyseinen huvittuneisuus siitä kuinka kysymykset jäävät vastaamatta. Tätä tässä kohteena olevaa ajatusrykelmää on viime aikoina markkinoitu niin monisasanaisesti, ettei markkinointi jää ajatuksissani lainkaan jälkeen saarnaamisesta ja julistamisesta. Ja kuten saarnaamisessa ja julistamisessa säännönmukaisesti aina käy, niin vastaamattomia kysymyksiä kertyy kaiken aikaa, tosin vastauksiahan nekin tavallaan ovat, koska osoittavat ongelmien olemassaolon. Sellaisten ongelmien, joita ei haluta myöntää ja käsitellä.
Kokemus on tietoa, kaikki muu on informaatiota.
Kokemusta ainakin karttuu kaiken aikaa, ensimmäisen kerran näen esitettävän eroa suomenkielen tieto-sanan sekä informaatio-lainasasnan välille.
Lisään vielä että ehkä se on tehtäväsi tässä kohtaa ajan virtaa: Väärän uskonnon paljastaminen, kiitos osuudestasi siinä.
Tuli niin voimakas mielleyhtymä, että pakko mainita erään aikaa sitten vainajoituneen harrasteveljeni nurina poliisin toimettomuudesta hänen varastetun polkupyöränsä laajempien etsintöjen suhteen. Nurina oli suora seuraus siitä kun poliisi oli vienyt hänet häkkiin, eikä hän ollut tehnyt mitään, paitsi mitä nyt vähän ammuskellut kakskakkosella asunnossaan Länsimäessä.

Eli pieni tarkennus ja selvennys jos se ei kaikille tuosta mielleyhtymästä heti aukea. Minä olen paljastanut vääriä uskontoja elämäni ajanvirrassa tähän mennessä viimeksi reilusti yli neljä vuosikymmentä sitten jehovantodistajana. Ajanvirrassa kaksi viimeisintä vuosikymmentäni olen ollut vakuuttunut, ettei ensimmäistäkään oikeaa uskontoa ole olemassa. Enkä näe mitään etäämpänäkään olevaa muutosta asenteeseeni uskontoja kohtaan ja kaikkein vähiten odotan kenenkään kertovan mistä minun tulisi kirjoittaa tai ajatella.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 17:57
Kirjoittaja mirjam123
Markku Meilo kirjoitti: Enkä näe mitään etäämpänäkään olevaa muutosta asenteeseeni uskontoja kohtaan ja kaikkein vähiten odotan kenenkään kertovan mistä minun tulisi kirjoittaa tai ajatella.
Samma här. Hengelliset/henkiset asiat on kaikille henkilökohtainen kokemusmaailma. Joillekin tietyt asiat eivät kai koskaan aukea, eikä niiden avaamisesta/opettamisesta ole hyötyä jos vastaanottajalla ei ole henkeä niitä vastaanottaa. Itse en lähtisi mitään kenellekään suosittelemaan. Kaikilla on omat intressinsä, hyvä niin. "What you seek, is seeking for you."

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 18:58
Kirjoittaja Markku Meilo
mirjam123 kirjoitti:Samma här. Hengelliset/henkiset asiat on kaikille henkilökohtainen kokemusmaailma.
Hengelliset ja henkiset ovat aivan eri asioita ja kyselemällä olen tuloksettomasti yrittänyt selvittää kummasta kokemusmallista tässä viimeaikaisessa yksijumala-markkinoinissa on kyse. Se henkilökohtaisuus kun karisee tasan samalla kun asiaa markkinoidaan yleisölle.

Henkisiä asioita ovat sitten vaikka harha-aistimukset ja sellaisiin en kysele todisteita tai perusteita.
Joillekin tietyt asiat eivät kai koskaan aukea, eikä niiden avaamisesta/opettamisesta ole hyötyä jos vastaanottajalla ei ole henkeä niitä vastaanottaa.
Hengelliseltä porukalta tuttu väheksyvä asenne. Jos henkilö kyselee hankalia, niin vika on kyselijässä, löytyy puutetta esimerkiksi hengellisyydessä, sydämentilassa, asenteessa, jumalan hengessä, jossain muuten määrittämättömässä hengessä, ymmärryksessä, kiinnostuksessa jne.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 19:48
Kirjoittaja mirjam123
Markku Meilo kirjoitti: Hengelliseltä porukalta tuttu väheksyvä asenne. Jos henkilö kyselee hankalia, niin vika on kyselijässä, löytyy puutetta esimerkiksi hengellisyydessä, sydämentilassa, asenteessa, jumalan hengessä, jossain muuten määrittämättömässä hengessä, ymmärryksessä, kiinnostuksessa jne.
En väheksy. Totesin asian.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 21:24
Kirjoittaja Markku Meilo
mirjam123 kirjoitti:En väheksy. Totesin asian.
Nimenomaan juuri noin se totutusti menee hengellisisssä piireissä, asiat todetaan kylmästi edes yrittämättä avaamista, opettamista jne. Ja itse asiassa minä en ole kaivannut sen kummallisempaa avaamista ja/tai opettamista tämän yksijumalamarkkinoinnin suhteen, vaan ilmeisesti paljon vaikeammin toteutettavaa, eli rehellisiä vastauksia oleellisiin kysymyksiin.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 22:13
Kirjoittaja Polyester
Festus kirjoitti:Aihetta hipoen: tuolla JWC forumilla joku kertoi maininneensa Veli Jacksonin ARC kuulustelusta äidilleen. Vastaus äidiltä oli ollut "moni väittää olevansa todistaja, tämä sinun Veli Jackson oli varmaan joku toimeton"
Nyt pitäisi veli Jacksonin luokse tehdä kiireesti paimennuskäynti. Samalla voisi varmistaa, ettei hänellä vain ole järjestön virallisesta linjasta poikkeavaa "omaa valoa".

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 29.08.2015 22:25
Kirjoittaja Ariadna
Markku Meilo kirjoitti:Hengelliseltä porukalta tuttu väheksyvä asenne. Jos henkilö kyselee hankalia, niin vika on kyselijässä, löytyy puutetta esimerkiksi hengellisyydessä, sydämentilassa, asenteessa, jumalan hengessä, jossain muuten määrittämättömässä hengessä, ymmärryksessä, kiinnostuksessa jne.
Tasa-arvoitsa keskustelua on mahdotonta käydä johonkin yliluonnolliseen uskovan kanssa, koska aina taustalta paljastuu tuo, että uskova ihminen käyttää aina toista ihmistä välineenä oman (pelastumisensa) päämääränsä saavuttamiseen. Ymmärrettävää, sillä kun heillä tunteet näyttelevät pääosaa eikä varsinainen tieto.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 30.08.2015 01:01
Kirjoittaja mirjam123
844 rekisteröitynyttä ryhmässä. Muutama päsmäri hokee samaa mantraa päivä päivältä, vuosi vuodelta. Tukahduttaa mielipiteiden vaihdon kiitettävästi. Pelko? Viva la liberte :)!

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 30.08.2015 02:04
Kirjoittaja Markku Meilo
mirjam123 kirjoitti:Tukahduttaa mielipiteiden vaihdon kiitettävästi.
Niin se hengellisen markkinoinnin kohdalla tekee, etenkin vastaamattomien ja/tai asian vierestä vastattujen kysymysten kohdalla tukahtumisen huomaa nopeasti.

Tämän avauksen keskiössä oleva jt on oivallinen esimerkki hengellisiin asioihin liittyneiden mielipiteiden vaihdosta. Hengellisessä markkinoinnissa markkinoija pitää tavalla tai toisella aina markkinointinsa kohteita hengellisesti alempiarvoisina.

Re: Seija ja Irmeli kärryjen luona

Lähetetty: 30.08.2015 02:09
Kirjoittaja Markku Meilo
Ariadna kirjoitti:Ymmärrettävää, sillä kun heillä tunteet näyttelevät pääosaa eikä varsinainen tieto.
Todellinen ongelma ei olekaan toisinajattelija, vaan hänen osoittamansa todellisuuden torppaaminen.