Sivu 2/3
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 09.09.2015 11:23
Kirjoittaja Markku Meilo
Pro et contra kirjoitti:Melko epäselvää valoa, miksiköhän noita voideltuja sitten tulee lisää kokoajan ellei heillä ole mitään tehtävää , edes opillista , ja taivaallinen hallituspaikkakin on täytetty?
Voideltuja tulee lisää, koska Vt-seura ei ole enää vuosikymmeniin kyennyt hallitsemaan jäsenistön käytöstä tuon rötväämisinnon suhteen. Asia on ollut kovin hankala Vt-seuralle, joka on helppo havaita siitä, että asiaan puututtiin vasta kun uudet voidellut hakkasivat lukumäärällään poistuvat. Todellisuudessa (vuoden 1931/1935 täyttymisen jälkeen) uusia voideltuja alkoi tulla lisää 1960-luvulle tultaessa. Siihen asti poistumaprosentti oli kasvanut luonnollista vauhtia voideltujen ikääntyessä, mutta sitten poistumaprosentti kääntyi laskuun, eikä syy missään tapauyksessa ollut voideltujen pidentynyt eliniänodote. Vt-seura katseli asiaa kymmeniä vuosia ja vasta kun voideltuja ei lukumääräisesti enää poistunut, vaan tulijoita oli enemmän kuin lähtijöitä, oli asialle pakko tehdä jotain.
Mitä opilliseen tehtävään tulee, niin se on ollut pelkkää opillista silmänlumetta, Vt-seuran johdossa ei ole missään vaiheessa kollektiivisesti kuunneltu voideltuja, he ovat lukeneet samoja julkaisuja kuin muutkin. Naisten kohdalla oli taakkana vielä hupaisa ristiriitatilanne kun oli samanaikaisesti sekä opetusvelvollisuus että opetuskielto.
Tosin samoja tehtäviä seurakunnassa ja järjestön jokatasolla ainoana poikkeuksena hallintoelin, voivat ja hoitavatkin ns. suureen joukkoon kuuluvat.
Pakkorako, 1931/1935 -täyttymisen jälkeen seurakunnan palvelijoiden tuli olla voideltuja, mutta hyvin luonnollisesti väki oli sen verran iäkästä, että muutos oli pakollinen kun voidellut höppänöityivät, eikä naisilla (joita lienee aina ollut enemmistö) ollut asiaa ko. virkaan.
Ellei Jehova ole nimittänyt heitä niin kukahan sitten ja mihin tällaisella vatvomisella oikein pyritään?
Itse en keksi ensimmäistäkään perustetta ajatukselle, että jokin yliluonnollinen voima olisi olemassa, joten nimitys jää voidellun omaksi valinnaksi. Vatvomisen pääasiallinen syy on tuossa yllä. Yleensäkin merkittävät muutokset tehdään Vt-seurassa pakon sanelemana, vatvomiselle ei olisi pienintäkään syytä jos kuvitellut yliluonnolliset voimat olisivat todella olemassa.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 09.09.2015 21:59
Kirjoittaja Polyester
Pro et contra kirjoitti:Tosin samoja tehtäviä seurakunnassa ja järjestön jokatasolla ainoana poikkeuksena hallintoelin, voivat ja hoitavatkin ns. suureen joukkoon kuuluvat.
Hallintoelimen voidellusta statuksesta on ainakin toistaiseksi pidetty kiinni, mutta ei kai siinäkään opillisesta välttämättömyydestä ole kyse. Jos Jeesus kuitenkin johtaa järjestöä taivaasta käsin, kai tuo onnistuisi myös muista lampaista koostuvan hallintoelimen kautta? Ehkä kyse on enemmänkin siitä, että järjestön johto haluaa pitää itsellään jumalallista sädekehää, mikä ei liene lainkaan harvinaista erilaisissa uskonnollisissa kulteissa.
Toisaalta tuossa tulee uskottavuuskysymyksiä mietittäväksi. Miten voidaan sovittaa yhteen sukupolvioppi sen kanssa, että hallintoelimeen pitää kuitenkin saada uutta voideltua väkeä sitä mukaa kun entisiä poistuu? Mitä ryhmää nämä uudet edustavat ja tarkoittaako tämä sitä, että sukupolven toinenkin ryhmä pikkuhiljaa häviää maan päältä ennen Harmagedonia? Myös 144000:n tulkitseminen kirjaimellisena lukuna käy yhä vaikeammin uskottavaksi uusien voideltujen ilmaantuessa.
- voihan tästä tietysti jäädä kuulijalle päälle jonkin tasoinen "kiireellisyyden tuntu" toisten puolestaan ihmetellessä mitä tässä oikein puhuttiin , ja joka jonkin ajan päästä uppoaa yleiseen lopunajan elämiseen ja lopunmerkkien tähyilemiseen.
Niin, kyllähän JT:n ajatusmaailma aika paljon perustuu eräänlaiseen "kokonaistodistukseen", jossa Raamattu, järjestö, luomakunnan antama todistus ja lopun ajan selvät merkit vahvistavat asian siinä määrin vahvasti, ettei esim. 1914-opin yksityiskohtiin ole tarpeellista perehtyä, tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 09.09.2015 22:53
Kirjoittaja Markku Meilo
Polyester kirjoitti:Jos Jeesus kuitenkin johtaa järjestöä taivaasta käsin, kai tuo onnistuisi myös muista lampaista koostuvan hallintoelimen kautta?
Jos Jeesuksen ja/tai Jehovan katsotaan johtavan hommaa yläilmoista, niin kaikki maailmanloppu- sekä oppitempoilu on samalla laitettava Jeesuksen ja/tai Jehovan taidottomuuden piikkiin. Tällaiseen rehellisyysasteeseen ei ole ylletty sitten Rutherfordin, joka esitti enkelien kiikuttavan painettavan tekstin.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 10.09.2015 00:14
Kirjoittaja Veli-Hopea
rehellisyysasteeseen ei ole ylletty sitten Rutherfordin, joka esitti enkelien kiikuttavan painettavan tekstin.
Olet varmaan ennenkin laittanut tästä rutten sanat mustana valkosella, mutta toivoisin että laitat uudestaan, voi olla että mulla on tällaiselle väitteelle joskus käyttöä.
Erikoinen väite kyllä, siihenkin varmaan piti vaan uskoa kun niin vaan sanottiin.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 10.09.2015 01:13
Kirjoittaja Markku Meilo
Veli-Hopea kirjoitti:Erikoinen väite kyllä, siihenkin varmaan piti vaan uskoa kun niin vaan sanottiin.
Mitä muuta uskonnollisilla johtajilla olisi annettavaa kuin puheensa, joka ei välttämättä ole edes heidän henkilökohtainen mielipiteensä, vaan "johtajuus velvoittaa" -mallista motivointia:
Angels deliver what is published. (Preparation 1933 pp. 36-37, 64)
"Is The Watchtower a means or channel employed by God to transmit information to his people?.. No man can properly interpret prophecy, and the Lord sends his angels to transmit correct information to his people" (w35 Feb 15 p. 52)
"Jehovah has made the necessary arrangements within his organization to instruct his people, and all recognize that for some years The Watchtower has been the means of communicating information to God's people. That does not mean that those who prepare the manuscript for The Watchtower are inspired, but rather it means that the Lord through his angels sees to it that the information is given to his people in due time, and he brings to pass the events in fulfilment of his prophecy and then invites those devoted to him to see the same." (Riches 1936 p. 316)
Nothing is interpreted but the interpretation comes from God and is then published. (w43 July 1 pp. 202-203)
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 11.09.2015 08:32
Kirjoittaja Kaarmis
Eli asiassa on vain kaksi vaihtoehtoa: a) Rutte oli huijari tai b) Rutte oli mieleltään sairas (F20). Kysymys kuuluukin, kumpi?
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 15.09.2015 22:54
Kirjoittaja Filippos
Tuossa selityksessä on hatusta temmattu myös tuo sukupolvien määrä kaksi. Viidenkymmenen vuoden päästä voidaan taas jatkaa, että Franz eli niiden voideltujen kanssa yhtäaikaa,jotka taas elivät näiden voideltujen kanssa yhtäaikaa. Ja taas myöhemmin löytyy lisää...
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 16.09.2015 00:47
Kirjoittaja Love_is_a_lie
Kaarmis kirjoitti:Eli asiassa on vain kaksi vaihtoehtoa: a) Rutte oli huijari tai b) Rutte oli mieleltään sairas (F20). Kysymys kuuluukin, kumpi?
Molempi parempi?
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 17.09.2015 19:02
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Love_is_a_lie kirjoitti:Molempi parempi?
Pöh, Jeesuksenaikaan sukupolvi oli noin 30 v. Parhaimmat keisarit savuttivat hieman yli 70 vuoden iän, mutta jo sitä ennen heillä oli lapsia, jotka muodostivat seuraavan sukupolven. Sukupolvi voidaan määritellä toisinkin, kuten geneologia sen tekee. Minua seuraava sukupolvi astui esiin ollessani 27.
Ei valhetta voi muuksi kääntää. Ensimmäinen vaihe tässä oli jo Rutten aikana, Make tietää paremmin. Minulla on tietoa vasta 1995 jälkeisistä höpötyksistä sukupolvien suhteen.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 17.09.2015 22:13
Kirjoittaja Polyester
Tuossa esityksessä vedottiin jakeeseen 2. Moos. 1:6 "Lopulta Joosef kuoli ja myös kaikki hänen veljensä ja koko se sukupolvi", minkä kai voisi ymmärtää epämääräisenä viittauksena Joosefin aikoihin elänesiiin ihmisiin. Tältä pohjalta sukupolvea voitaneen venyttää miten paljon halutaan. Nykyisessä tulkinnassa tähdennetään sen merkitystä, että sukupolveen kuuluvat ihmiset ovat eläneet ainakin osittain samanaikaisesti (kuulosti siltä, että David Splanen mielestä 10 minuuttiakin saattaisi riittää) mutta näitä yksityiskohtia voidaan varmasti tarkentaa myöhemmin.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 17.09.2015 23:06
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Polyester kirjoitti:Tuossa esityksessä vedottiin jakeeseen 2. Moos. 1:6 "Lopulta Joosef kuoli ja myös kaikki hänen veljensä ja koko se sukupolvi", minkä kai voisi ymmärtää epämääräisenä viittauksena Joosefin aikoihin elänesiiin ihmisiin.
Kukaties olisi parempi viitata 1. Ms. 5:27:ään "
Niin oli Metusalahin koko elinaika yhdeksänsataa kuusikymmentä yhdeksän vuotta; sitten hän kuoli." (KR33)
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 17.09.2015 23:27
Kirjoittaja Veli-Hopea
Pistetty lapinlisää 900 vuotta.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 03.10.2015 16:08
Kirjoittaja Tony
Myös Cedars analysoi fläppitauluohjelman. Pitkä, mutta antoisa analyysi.
https://www.youtube.com/watch?v=tvRU4u4 ... e=youtu.be
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 05.10.2015 23:33
Kirjoittaja Polyester
Cedarsilla on hyvä pointti siinä, että hallintoelin kenties itsekin uskoo asiaansa: kyyninen huijari välttelisi totaalisesti aihetta, joka on noin huteralla pohjalla, mutta David Splane selittää oppia juurta jaksaen ja ujostelematta. Mene ja tiedä, kenties hallintoelimen jäsenet itsekin uskovat asiaansa. Tai sitten he vain luottavat siihen, että porukka nielee mitä tahansa. Mystinen juttu kyllä.
Re: JWTV vääntää sukupolvioppia rautalangasta fläppitaululle
Lähetetty: 06.10.2015 10:33
Kirjoittaja Kulkuri
Kuinka hallintoelin ja Splane voisivat olla tietämättä ja muistamatta että v. 1914 oli ensinnä siirretty vuodesta 1874, merkityksineen päivineen elikkä maailmanloppu eikä mikään järjestelmäasiapäättäjäinen, joka siirrettiin vuodelle 1915 ja 1918, sitten otettiin uusi merkitys...
Että uskottaisiin hallintojäsenessä ajateltavan ..."tosin alkuperäinen vuosiennustus 1914 merkityksineen oli väärä, mutta sitten erehdys poistui ja nyt olemme oikeassa, kävihän Jeesuskin meitä kehumassa 1918 paitsi joulunvieton osalta" ...
Psykologisesti ei ole uskosta kyse, vaan piintyneen valehtelijan luomasta valhemaailman kuvasta, jota täytyy ylläpitää ja kehittää, koska tulot ovat siitä riippuvaisia. Eikä ole ajateltukaan mitä muuta sitten tehtäisiin. Ja siis valehtelun lopettaminen olisi hyppy tuntemattomaan, maailmankuvan puolesta, fyysisen ympäristönkin kai, ei olisi tietoa mistä ottaa aihenkset uuteen maailmankuvaan, mitä voisi tai tulisi tehdä ja miten, kuinka päin olla, mikä olisi oman olemassaolon oikeutus ja merkitys ...