Veljesseura.org

kyllä vaan.

Oltiin vähän aikaa yhteyksissä kun eroni jälkeen menin naimisiin, mutta lopetin yhteydenpidon täydellisesti, kun minulle kerrottiin miten olen syyllinen vanhempieni, siskoni ja sen kolmen lapsen sairasteluista ja huonosta olosta. Kaikki kuulemma alkoi just sillon kun erosin. Parempi näin, mun mielestä tuo oli aivan tarpeetonta paskanjauhantaa, niinkö ne mut yrittää takaisin? So sad, mun omaatuntoa ei kolkuta!
Mä olisin halunnu viettää ensimmäiset 25 vuottani aivan eri tavalla. Olen todella katkera.
Nyt innokkaasti odotan joulukuusta kotio, et pääsee koristelemaan. Mitenkäs se yks raamatunkohta menikään... ajatus oli et jos ei ole isää ei äitiä tai sukulaisia, niitä tulee olemaan kymmenittäin tilalle, ja näin on käyny. Minusta välitetään nyt enemmän kuin ikinä. Ihan oikeesti, minulla on nykyisin jopa väliä, mún tunteista välitetään, enkä ole se vanhempieni orja joka tekee heti kaikki mitä käsketään! Hyvää joulua kaikille!

Kyllä mä kaiketi olen vähän katkera... ehkä kuitenkin enemmän siitä syystä, että äiti salli mun kasteelle menoni kun olin 14-vuotias. Se oli hänelle enemmänkin kunnia-asia kuin järjellä ajateltu juttu...

Meillä on äidin puolen suku kokonaan jehovantodistajia ja mun erottamiseni jälkeen kontakti näihin ihmisiin katkesi lähes kokonaan. Pari serkkuani, jotka eivät nuorena menneet kasteelle pitävät edelleenkin yhteyttä sukulaisiin ja ovat tervetulleita sukujuhliin, vaikka aikanaan olivat kastamattomia julistajia ja sittemmin lähtivät pois järjestöstä...

Se kasteelle meno mua harmittaa kaikkein eniten. Äidin olis pitänyt estää mua menemästä kasteelle, sanoa vaikka, että "menet sitten kolmekymppisenä, niinku Jeesus teki..." Ketuttaa se, että omat lapset eivät pääse tutustumaan sukuunsa ja jäävät sitten ikäänkuin "juurettomiksi" mun puoleltani...

Sekin ottaa päähän, että jotenkin kaikenlainen "syyllisyys" on kasvatettu niin valtavan syvälle. Kokoajan on niin pahuksen syntinen olo, eikä sitä luonnollisestikaan helpota äidin jatkuva marmatus aiheesta: "niin muistan kun sua odotin ja lupasin sut antaa Jehovalle ja sitten tuotitkin niin valtavan pettymyksen... blablabla"

Suututtaa sekin tapa miten äiti aina saarnaa "mä en sais sulle puhua näistä jutuista MUTTA...", "säkin olet ollut jo niin kauan pois kuvioista, ettei sua taida todellisuudessa kiinnostaa koko asia?????" DAAA! Kauheeta saarnaamista ja lopunpäivien julistusta ja jehovan siunausta pitää kuunnella joka helv*** kerta, mutta sitte kun itse alan sanomaan omista mielipiteistäni niin heti keskeytetään: "voidaanko sopia, ettei mun aikanani puhuta näistä luopiojutuista, mä en halua kuulla niistä mitään!"

Rasittavaa kertakaikkiaan koko touhu.

No mua jurppii aivan samalla lailla kuin mainitsit, onhan se vuosien varrella aivan olennaisesti helpottunut- mutta kuitenkin.

Lapsena minä elin sellaisessa harhamaailmassa, että meidän perheemme olisi ollut jollain lailla vähän fiksumpi kuin muut, akateemiset perheet Jehovan todistajien keskuudessa olivat tuolloin harvinaisia ja tunsivat jonkinlaista keskinäistä yhteenkuuluvaisuutta kuitenkin täysin ilman mitään "briljeerausta". Luterilaisiin ja tietenkin muihin uskonliikkeisiin nähden koin teologisen tietämyksemme olevan aivan omaa luokkaa. Kasteelle meno 13 vuotiaana oli perustavanlaatuinen moka, päätöksen koin kuitenkin tehneeni itse. Toki väärin johdatettuna. Pettymys oli suuri ja "hämmennnys valtasi sydämemme, valhetta kun oli uskontomme".
Paratiisit sun muut utopiat olivat mahdottoman hauskoja, ettei niistä luopuminen alkuun ollut kovin kiitollista. Tikkari vietiin suusta ja toista ei heti saanut.

En ole katkera vanhemmalleni joka minut / meidät jehova -touhuun pakotti. Hän on myös kyseisen uskonnon uhri ja luuli toimineensa "oikein".

Vain se joka ei ole kokenut kovia riittävästi, voi olla katkera jopa omilleen vanhimmilleen. Puhumattakaan sitten katkeruudesta järjestöä kohtaan.

Tällainen sairaalloinen katkeruus voi johtaa ikäviin seurauksiin varsinkin läheisten keskuudessa, jotka kenties vilpittömästi etsivät totuutta. En tietenkään väitä että vartiotorni-seuran julkaisuista löytyisi se totuus, koska hehän kuvittelevat sen olevan ainoalle oikealle raamatun mukaiselle jumalalle osoitettua aineistoa. Mutta en voi sitä kiistääkään, koska he eivät ole toitottaneet sitä koko maailmalle vaikka olisivat voineet.

Se voi kenties tehdä heistä jonkinlaisen nöyrän ja ikään kuin "pyhimyksen" maailmallisten silmissä. Tässä on suuria kiistakysymyksiä jotka varmasti heräävät jokaisen mielessä yhä uudelleen ja uudelleen...

En kannusta ketään liittymään seuraan uudestaan, mutta kannustan jokaista etsimään totuutta tieteellisiin tosiasioihin perustuen. Nämä tieteelliset tosiasiathan viralliset tahot yrittävät mahdollisimman hyvin peitellä, jotta peruskansalaisille jäisi mahdollisimman tyhjä olo ja riutunut henki.

Tiettyjä tosiasioita tullaan peittelemään siihen asti kunnes totuuden kaikesta meitä yksilöitä koskevista asioista on tulla julki.

Jos kuitenkin on jatkuvasti katkera jopa omille vanhemmilleen, väittäisin että se tekee ihmisestä lopulta jopa paholaisen kaltaisen. Sydän kuihtuu pois täysin, eikä ole enää mitään sanottavaa.

Markoko kirjoitti:Vain se joka ei ole kokenut kovia riittävästi, voi olla katkera jopa omilleen vanhimmilleen. Puhumattakaan sitten katkeruudesta järjestöä kohtaan.

Mitä ihmeen ilmaista syväanalyysiä tämä on?
Mihin perustat sen väitteen että esim. minä, joka suoraan tunnustin olevani katkera, en olisi kokenut riittävän kovia? Nimittäin tästä saattaa kehkeytyä melko mielenkiintoinen keskustelu...

pakana kirjoitti:Mihin perustat sen väitteen että esim. minä, joka suoraan tunnustin olevani katkera, en olisi kokenut riittävän kovia?

En missään nimessä väitä sitä ettet olisi kokenut kovia. En paljon enää perusta noista typeristä hymiöistä, mutta voisin laittaa tähän ehkä tuon aurinkolasipään, huomauttaakseni ymmärtäville miksi ei kannata muuten kuin ehkä aluksi.

Jossain määrin kyllä. Enenmmän olen ehkä vihainen itselleni, kun en aikaisemmin ottanut omia aivoja käyttöön.
Ehkä eniten olen katkera äidilleni, hän isän painosti mukaan, vaikka isä oli alussa kova vastustamaan, pitkä tarina...
Pystyn elämään katkeruuteni kanssa, mutta pelkään, että se purkautuu jollain kamalalla tavalla joskus ulos, kun vuosia sitä hautoo sisällään. Haluaisin päästä tuon katkeruuden yläpuolelle niin viimein olisin vapaa kaikesta vanhasta painolastista. Ihan rehellisesti sanoen, joskus kun äidistäni aika jättää, luultavasti silloin pystyn käsittelemään asiaa. Luulen, että silloin kaikki purkautuu. Karua, mutta totta. Äiti on minulle se tappi, joka estää painetta purkautumasta. Hän on edelleen mukana järjestössä, haluan häneen pitää yhteyttä, mutta jos kerron todelliset tunteeni, niin yhteyden pito loppuu. Juu, kyllä olen näin säälittävä, että haluan edes jossain tekemisissä olla äitini kanssa, vaikka hän sulkeekin minua tehokkaasti elämänsä ulkopuolelle. Haluan, että lapsellani on edes jonkinlainen käsitys tulevaisuudessa, että hänellä on toinenkin mummi.

sorbet kirjoitti: Äiti on minulle se tappi, joka estää painetta purkautumasta. Hän on edelleen mukana järjestössä, haluan häneen pitää yhteyttä, mutta jos kerron todelliset tunteeni, niin yhteyden pito loppuu. Juu, kyllä olen näin säälittävä, että haluan edes jossain tekemisissä olla äitini kanssa, vaikka hän sulkeekin minua tehokkaasti elämänsä ulkopuolelle. Haluan, että lapsellani on edes jonkinlainen käsitys tulevaisuudessa, että hänellä on toinenkin mummi.

Oi vitsi... mä ymmärrän sua toooooosi hyvin! Ihan samanlaisia ajatuksia itellänikin! Sitä jopa kuuntelee "saarnaa" ja vaikka mitä kun ei vaan pysty paukauttamaan päin näköä sitä mitä haluais... ei halua kuitenkaan menettää sitä kontaktia omiin vanhempiinsa. Varsinkaan kun on tosiaan lapsia...

Täytyy myöntää, että olen jossain määrin katkera.

Mutta toisaalta täytyy muistaa, että fundamentalistinen uskonnollisuus on yhä tänäkin päivänä ikäänkuin "mielisairauden sallittu ilmenemismuoto", jopa länsimaisissa yhteiskunnissakin. Äitinihän kasvatti minua vain tuon yhteiskunnan salliman käytöksen puitteissa, joten toivoa sopii, että tulevaisuudessa myös yhteiskunta uskaltaa puuttua yhä enemmän "uskonnollisen mielisairauden" tuottamiin hedelmiin.

wolframium kirjoitti:Täytyy myöntää, että olen jossain määrin katkera. Mutta toisaalta täytyy muistaa, että fundamentalistinen uskonnollisuus on yhä tänäkin päivänä ikäänkuin "mielisairauden sallittu ilmenemismuoto", jopa länsimaisissa yhteiskunnissakin. Äitinihän kasvatti minua vain tuon yhteiskunnan salliman käytöksen puitteissa, joten toivoa sopii, että tulevaisuudessa myös yhteiskunta uskaltaa puuttua yhä enemmän "uskonnollisen mielisairauden" tuottamiin hedelmiin.

LuuuunaH, There soil sad one. Dont forget.
Osa erästä kappaletta takaperin.

Markoko kirjoitti:LuuuunaH, There soil sad one. Dont forget.
Osa erästä kappaletta takaperin.

Joo-o. Enpä nyt osaa ihan äkkiseltään yhdistää tätä mihinkään olevaiseen...

Vanhemmistani tuli mieleen, että lauantaina tapaan äitini ja mitä ilmeisimmin myös sekä siskoni, että veljeni, isoisämme (ei JT) hautajaisissa (savoksi haataisissa ). Äidin kanssa oli puhetta, että hommataan hänen ja sisarusteni kanssa yhteinen kukkahärveli. Huomautin toki, etten osallistu hommaan jos siihen liitetään jotain uskonnollista ylösnousemus-liirum-laarumia tms. Tämä oli äitini mielestä hyvä ajatus.

Vaan kuinkas kävikään? Tänään laitoin tekstarin ja kysyin paljonko tarvii mahdollisesti rahaa tähän kukkazydeemiin antaa. Minulle ilmoitettiin, että he ovatkin kolmestaan hommanneet sen, enkä minä ole siinä mitenkään osallisena. Oliskohan käynyt niin, että siellä on kuitenkin haluttu jotain "todistusta" livauttaa kukkahärvelin kylkiäiseksi? Vai oliskos tässä nyt sitä katkeruutta jollain muulla kuin minulla?

Jakke kirjoitti:Oliskohan käynyt niin, että siellä on kuitenkin haluttu jotain "todistusta" livauttaa kukkahärvelin kylkiäiseksi?

Jos sun siskos ja veljes ovat todistajia, niin ilman muuta on siitä kyse, etteivät he halua sellaista kukkavihkoa laittaa, jossa ei ole ylösnousemustoivosta kertovaa Raamatunkohtaa. Se on ihan selvä juttu. Lievää töykeyttä osoittaa se, etteivät vaivautuneet aikaisemmin kertomaan sinulle, että sinut on tiputettu yhteisestä kukkalaitteesta. Jäähän sulle toki aikaa jonkinlainen kukkapuska hommata perjantaina, mutta kuitenkin ...

kirjallisuusveli kirjoitti: Lievää töykeyttä osoittaa se, etteivät vaivautuneet aikaisemmin kertomaan sinulle, että sinut on tiputettu yhteisestä kukkalaitteesta. Jäähän sulle toki aikaa jonkinlainen kukkapuska hommata perjantaina, mutta kuitenkin ...

Juu tätäpä mietin just äsken itsekin, että oliskohan nuo vaivautuneet edes ilmoittamaan jos en olis itse asiaa tiedustellut...