Veljesseura.org

almi kirjoitti:Luulen aika monen muun tavoin, että järjestelmän aiheuttama ahdistus aiheuttaa ongelmia monelle.

Luulla on kuta kuinkin sama kuin otaksua, olettaa. Voisitko esittää hieman täsmällisempiä perusteluja "järjestelmän ahdistuksesta aiheuttamia ongelmia".

Edit: Mikä on "järjestelmän ahdistus"? Miksi juuri se aiheuttaa yksilöissä ongelmia?

"Filistealaiset" aikuiset lapseni tulivat kotiin juuri joulun viettoon. Keskustelimme yhdessä koko perhe syvällisesti koko illan. Olemukseni isänä ja ihmisenä joutui viiltävän analyysin kohteeksi. Tällainen vuorovaikutus on kehittävää varsinkin kun pystyimme ilmaisemaan tunteitamme positiivisessa ilmapiirissä ilman syyllistämistä.

Se mikä nyt sisimmässäni myllertää ja rajusti on luonteessani esiintyvät piirteet joiden ilmeneminen on nimenomaan Jehovan todistaja viitekehyksestäni lähtöisin. Minun on tavattoman vaikea sisäistää kaikkia kuitenkin erittäin teräviltä kuullostavia huomioita. En ymmärrä kun koen sen niin- niin syvää syyllisyyttä tuntien vaikka minulle kuinka vakuutetaan, etten minä ole lapsuuteni valintoihin voinut vaikuttaa. Häpeää en niinkään tunne mutta tuo syyllisyys syö kummasti miestä. Hemmetti kun minua vielä säälitään huolimatta siitä, että marttyyriksi leimautuminen on minulle aivan vastenmielistä. Ne luonteenpiirteet jotka Jehovan todistajuus taustastani heijastuvat ovat kuitenkin pääsääntöisesti kielteisiä. Nyt yritän pohtia ja päästä kurkistamaan syyllisyyteni syvyyksiin vaikka minua ei mistään syytetä. Patologinen uskonnollinen ilmapiiri ei tietenkään ole mikään kovin otollinen kasvuympäristö.

En ole psyyken alan ammattilainen vaan (muun muassa) teologi. Yritän kuitenkin selittää, mitä tarkoitan.

Minun näkemykseni Jehovan todistajien järjestön aiheuttamasta ahdistuksesta liittyy siihen, että järjestön sisäinen maailma on kontrolloitu ja pakottava. Kontrolliin on pakko alistua - sopeutumisesta ei voine aina puhua. Järjestön valta ulottuu yli omien ajatusten ja toiveiden. Niin saattaa syntyä ristiriitaisia tunteita, kun yksilö yrittää luovia tässä tilanteessa. Tällainen tilanne saattaa sitten myös synnyttää muun muassa ahdistusta.

Muistan kokeneeni vihaa tiettyjä Jehovan todistajia, systeemin sääntöjä ja äitiäni kohtaan. Näitä tunteita ei kuitenkaan voinut jakaa kenenkään kanssa. Se synnytti minulle ahdistusta.

lavanpalvelija kirjoitti:Patologinen uskonnollinen ilmapiiri ei tietenkään ole mikään kovin otollinen kasvuympäristö.

En tiedä, mitä tarkoitetaan "patologisella uskonnollisella ilmapiirillä". Katson sen tarkoittavan tuomitsevaa, kontrolloivaa ja pakottavaa uskonnollisuutta. Sellainen ei ole kenellekään hyväksi, vähiten kasvavalle lapselle. Oman käsitykseni mukaan positiivinen uskonnollisuus taas saattaa olla tukeva ja turvallisuutta tuova tekijä.

Mulla on kanssa diagnoosina "keskivaikea masennustila". Siitä pitääkö se paikkaansa, en ole ihan sata varma. Mutta asiat mitä terapiassa käsitellään, pyörii aika paljon jehovantodistajuuden ympärillä, koska koko ajan ymmärtää, kuinka kokonaisvaltaisesti se on omaan elämään vaikuttanut. Osaltaan vaikuttaa yhä.

Kaikilla terapiassa käyneillä on varmasti oma käsityksensä siitä, että auttaako se vai ei. Mulle se on ainakin terveellinen ympäristö puhua kipeistäkin asioista täysin neutraalille taholle. Ilmeisesti hoitosuhteeni on siis onnistunut.

Tuntuu pelottavalle, kuinka moni kertoo kärsivänsä masennuksesta. Olen itse miettinyt mikä esim. jehovantodistajuudessa voisi olla aiheuttava tekijä. Minulle sitä on jatkuva suorittamiseen perustuva usko, jossa millään muulla ei lopulta ole väliä, kuin sillä miten paljon suoritat. Toisaalta mielestäni ihmisissä ei sinällään ole vikaa, he ovat vain oman uskontonsa muokkaamia, ja se ajaa heidät välillä toimimaan törkeästi. Sekin voi toki olla kieroutunut tapa purkaa pahaa oloa, kun ei uskalla myöntää itselle, että syy pahaan oloon voisikin olla suoritepakotteinen uskonto.

Berzerk

Patologinen uskonnollinen kasvuympäristö tarkoittaa käsitteenä "kipeitä olosuhteita". Lapsi kasvaa harhamaailmassa jossa vedotaan epärealistisiin mielkuviin leijonien paijaamisesta ja Isän epäinhimillisestä rangaistuksista tottelemattomuudesta. On vaara, että epätodellisuus muuttuu ikäänkuin vallitsevaksi olotilaksi jolloin psyyken sairastumisen mahdollisuus kasvaa.

Berzerk kirjoitti: Tuntuu pelottavalle, kuinka moni kertoo kärsivänsä masennuksesta. Olen itse miettinyt mikä esim. jehovantodistajuudessa voisi olla aiheuttava tekijä.

Villi arvaus: jatkuva huijatuksi tulemisen olo, kun kaikki peitellään "odota jehovaa" -heiton alle. Aika moni on "odottanut Jehovaa" vuosikymmenet, kyllä siinä rupeaa katkeruus kalvamaan mieltä. Jehovan todistajat eivät olekaan Totuus, vaan ainoastaan lupaus Totuudesta joskus tulevaisuudessa. Sitä ennen pitää noukkia hengellisiä murusia pöydältä.
Yksi keino on haudata pää Raamattuun, mutta sielläkin nousee tie pystyyn: Raamattu musertaa uskon.

Ensimmäinen vaihe terapiassani oli pelko pitääkö minun luopua minulle niin rakkaasta Jehovasta. Ahdistus menetyksestä oli kipeä uhka. Analyytikkoni lohdutti, ettei se välttämättä niin tarvitse olla sillä en ollut lainkaan halukas, puhumattakaan henkisesti kypsä eroamaan suhteestani Jehovaan. Terapiaa olisi kuitenkin syytä jatkaa sillä ilman persoonallisuuteni eheytymistä minulla olisi ollut mahdollisuus ajautua ongelmiin seksuaalisen hyvinvointini kanssa. Terapian edetessä opin tiedostamaan alitajuntani yllykkeitä ja sitä myöten itselleni selkeni, ettei hoitosuhde tule etenemään parhaaseen lopputulokseen ilman, etten olisi valmis luopumaan minulle niin kiinteää turvallisuutta antaneesta Jehovasta. Valinta kypsyi hitaasti ja koin tekeväni valintani itse. Se miksi valinta vei aikaa Jehova oli antanut minulle niin paljon toisaalta hän oli myös syössyt ahdistuksen syvimpiin kurimuksiin. Nuorena kuitenkin toipuu reippaasti kun tulevaisuudessa oli tarjolla paljon unelmia toteutettavana. Käsittääkseni Jehova ei ollutkaan minulle niin vihainen ratkaisustani kuten oletin.
Nyt olen jälleen sujut suhteessani Jumalaan.

lavanpalvelija kirjoitti:Ensimmäinen vaihe terapiassani oli pelko pitääkö minun luopua minulle niin rakkaasta Jehovasta.

Remonttiin sellainen suhde ainakin joutuu. Minä ajattelen, ettei Jehova suinkaan pahastu jos minä en ota ihan täydestä Raamattua, ei ottanut Job, Joona eikä Tuomaskaan, vai miten se oli. Terveeseen suhteeseen ei kuulu kyseenalaistamaton alistuminen. Terve suhde ei ole myöskään staattinen eikä kivettynyt kohteliaisuuksien vaihtamisen tasolle.
Minulla taitaa olla ihan "oma uskonto". Sitähän minullekin ovilla aina ovenavaajat tyrkyttivät.

Vaikka Jehova on kadonnut välittömästä näköpiiristä niin jatkan kuitenkin vakaasti siihen suuntaan mihin omatunto osoittaa, eiköhän Jehova tule jossain vaiheessa sitten taas näkvyiin.

Jos puhutaan JT- eroamis- tai erottamis- asiasta ja sen hetkisistä tilanteista. Kuinka moni on tuolloin turvautunut homeopatian apuun ?

Keppihevosena ja lisukkeena vielä se että jotkut homeopaatit tarkastelevat iiriksestä ihmisen oireet (ja myös keskustelevat ihmisten kanssa) ja määräävät "superhyper-laimennus-lääkkeet".

Onko niistä lääkeistä ollut apua, siis JT -eroamis/erottamis -tilanteissa ?

Superjackpottina voisi lisätä JT- eroamis- tai erottamis- asian alaisuudessa olevan käynti ns vilpittömän Jehovan Todistaja- homeopaatin luona.

Mitä luulette miten JT-homeopaatti reagoi eroamis- tai erottamis- asian alaisuudessa painivan ihmisen kanssa ?
- ei määrää lääkkeitä (menettää rahaa) mutta kehoittaa keskustelemaan vanhimpien kanssa
- ei määrää lääkkeitä (menettää rahaa) eikä kehoita keskustelemaan vanhimpien kanssa
- määrää lääkkeet (tienaa rahaa) eikä kehoita keskustelemaan vanhimpien kanssa
- määrää lääkkeet (tienaa rahaa) mutta kehoittaa keskustelemaan vanhimpien kanssa
- määrää lääkkeet (tienaa rahaa) ja kehoittaa keskustelemaan vanhimpien kanssa ja samalla itse jollakin tavalla informoi jollekin taholle eteenpäin asiakkaan hengellisistä ongelmista
- ei ota asiakasta vastaan tai heittää hänet ulos tai toteaa terveeksi ja kuittaa perusrahat(luopio,luopio...)
- ja jackpottina näkee iiriksestä tosi tm totuuden ja tosi tm totuuden uskottomuuden tms ?

Oikeasti, JT-homeopaatti saattaa joutua joskus miettimään reagointiaan..mutta rahakasat (JT:n piirissä käsittääkseni matkaillaan parhaimmillaan satojakin kilometrejä sopivan meikäläis-homeopaatin luokse ja asiakaskunta suorastaan pursuaa) myös toisaalta voivat houkuttaa.

JT:sta on erkaantunut myös jt-homeopaatteja, (lievän käsitykseni mukaisesti jotkut lukevat tai ovat myös reggaantuneet tänne, en sen enempää asiasta mainitse) olisi miellyttävää kuulla heidänkin mielipiteitänsä. Jos kuitenkin edelleen jatkavat homeopatia-ammatissa niin suhtautuisin kuitenkin jossain määrin osittaisella varauksella joihinkin "laimennus"- mielipiteisiin.

Berzerk kirjoitti:Sekin voi toki olla kieroutunut tapa purkaa pahaa oloa, kun ei uskalla myöntää itselle, että syy pahaan oloon voisikin olla suoritepakotteinen uskonto.

Voi hyvin olla näinkin. Tapasin tänään erään ihmisen, joka kertoi että hänen Jt-ystävänsä on psykiatrisessa hoidossa osin siksi, että Jt-elämä on niin rankkaa. Hän ei silti halua jättää uskontoa (eikä kai tunnustaa itselleen, mikä aiheuttaa pahaa oloa).

On muuten hyvä huomata, että terapeutti ei välttämättä ainakaan ensimmäisellä istunnolla ymmärrä sitä, mitä Jt-elämä on ja mikä siinä ahdistaa. Koin itse sekä työlääksi että helpottavaksi avata vähitellen sitä, miten olin kokenut asioita ja kuinka ne mielestäni olivat vaikuttaneet. Terapeuttini joutui kuuntelemaan kaksi vuotta selostustani Jt-kulttuurista. Hän sanoi lopuksi, että minua varmaan auttoi sekin kun sain tai jouduin ikään kuin kääntämään Jt-kieltä ja kulttuuria ulkopuoliselle ihmiselle. Jouduin samalla analysoimaan niitä asioita ja omaa asemaani suhteessa todistajiin.

Ihan heti eron tai erottamisen jälkeen voi ehkä olla vaikea alkaa käsitellä Jt-asioita, koska yhteistä kieltä terapeutin kanssa ei välttämättä ole eikä ex-Jt tunne kovin hyvin valtakulttuuria etenkin jos on kasvanut Jt-perheessä.

almi kirjoitti:On muuten hyvä huomata, että terapeutti ei välttämättä ainakaan ensimmäisellä istunnolla ymmärrä sitä, mitä Jt-elämä on ja mikä siinä ahdistaa. Koin itse sekä työlääksi että helpottavaksi avata vähitellen sitä, miten olin kokenut asioita ja kuinka ne mielestäni olivat vaikuttaneet.Hän sanoi lopuksi, että minua varmaan auttoi sekin kun sain tai jouduin ikään kuin kääntämään Jt-kieltä ja kulttuuria ulkopuoliselle ihmiselle. Jouduin samalla analysoimaan niitä asioita ja omaa asemaani suhteessa todistajiin.

Tämän asian kanssa olen itse painiskellut viime aikoina, mutta nyt terapeuttini alkaa lopulta ymmärtämään kaikkia asian haaroja. Kieltämättä on kuitenkin ollut varsin hedelmällistä purkaa niitä jt "traumoja" ja tapoja auki. Käsittääkseni terapian tarkoitus onkin auttaa potilasta itseään löytämään ratkaisut ongelmiin, eikä syöttää pääkoppaan valmiita toimintamalleja. Siis täysin jotain muuta, kuin jt-kulttuurissa on tapana.

Berzerk

Kävin 5 ja puoli vuotta analyyttista psykoterapiaa, mikä tarkoitaa kolmea istuntoa viikossa. Sen avulla pystyin ymmärtämään mitä ongelmia todistajuus oli minulle aiheuttanut. Todella ymmärsin kuinka mustavalkoinen ajettelumaailma järjestössä vallitsi. Myös näin että paha ulkoistetaan aina johonkin toiseen hekilöön tai ihmisryhmään. Sitä ei koskaan nähdä itsessä. Jehovan todistajien on vaikea käsitellä negatiivisia asioita kuten aggressio tai kateus, koska niitä ei vaan yksinkertaisesti saa tuntea. Kaikki ongelmat tulee ratkoa ulkoapäin esim. lisäämällä kenttäpalvelusta tai olemalla muuten reipas todistaja. Koskaan kukaan ei huomannut että ongelmat ratkotaan sisältä päin. Myös empatia on Jehovan todistajille vaikeaa. Kaikki on joko hyvää tai pahaa. Asiaan vaikuttaineita taustoja tai henkilön personaa ei oteta huomioon. Sisäinen tajuaminen ja analysointi puuttuvat kokonaan.

Terapeuttini ymmärsi mielestäni hyvin minua. Osasimme myös käsitellä niitä ristiriitoja mitä minulla oli. Ihmisellä on yleensä joku tarve tai varaus uskonnolle. Hän käyttää sitä apuna jonkun sisäisen tapeen tai ongelman ratkomiseen. Jos terapeutti ei ensin tiedä Jehovan todistajista, niin ei se sinänsä ole ongelma. Terapiassa käsitellään niitä ongelmia mitä asiakas milloinkin tuo esille. Terapeutti ymmärtää ja oppii Jehovan todistajista sitä mukaan kun asiakas kertoo.

Suosittelen terapiaa kaikille entisille Jehovan todistajille. Järjestöstä ylipääseminen on todella rankkaa ja traumat syviä. Samoin hankalia on ne hylkäämiskokemukset joita on kokenut.

almi kirjoitti:Muistan kokeneeni vihaa tiettyjä Jehovan todistajia, systeemin sääntöjä ja äitiäni kohtaan. Näitä tunteita ei kuitenkaan voinut jakaa kenenkään kanssa. Se synnytti minulle ahdistusta.

Varsin terveentuntuinen tuntemus, olisipa sen vielä saanut purkaa ansaitsemallaan "raivolla" asianosaisille julki ja huomata, ettei taivas sittenkään omaan niskaan putoa. Juuri tässä tukahdetussa tunneilmastossa piilee paitsi järjestön voima, myös sen heikkous. Tukahdetut tunteet ovat paitsi ahdistuksen myös masennuksen alkujuuri, rohkenisin väittää.

En tietenkään tarkoita, että näitä tunteita tulisi väkivaltaisesti purkaa, kuten nyt usein tapahtuu, vaan verbaalisti. Toivoisin tämän foorumin auttavan myös tässä suhteessa.

Hieman OT:ta mutta jotain mainintaa tosi tm Seuran kuvainnollisesta myyntikirjallisuudesta:

Ja rinnastaisin tämän siihen tilanteeseen kun vilpitön jehovan todistaja on henkisesti sairas ja saattaa aiheuttaa väkivaltaa (fyysistä/henkistä) puolisolleen tai perheelleen-- ja Seuran opastuksiin.

En viittaa niihin tilanteisiin jolloin kuka tahansa käy psykologilla/terapeutilla. (käsitykseni mukaan Jehovan Todistajien parissa ei psykologin/terapeutin tykönä vierailu ole mitenkään ensisijainen toimenpide)

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:että jokainen Aadamin jälkeläinen on epätäydellinen ja siksi jossain määrin vajavainen sekä henkisesti että ruumiillisesti. Mielenhäiriöt ovat siis vain meillä kaikilla olevan perinnöllisen heikkouden äärimmäisiä muotoja.

Selvä, mikäs siinä sitten.

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:Eräs kristitty vaimo, joka päätti auliisti huolehtia vakavaan mielitautiin sairastuneesta aviomiehestään kotona, sanoi: ”Avioliiton tulee kestää niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin.” Hän huolehti rakkaudellisesti miehestään vuosikausia tämän kuolemaan asti.

Toki toki. Ehkä joissakin tapauksissa vilpitön Jehovan Todistaja (mahdollinen) mielisairas puoliso voi tuottaa väkivaltaa (sekä fyysistä että henkistä) vilpitöntä Jehovan Todistaja puolisoaan kohtaan. Ja yllätys yllätys, voisi ehkä sanoa että useimmiten asia pidetään JT-piirissä pienen piirin sisällä, vaikka huhut tietysti seurakunnassa kulkevat. Seurakunnan ulkopuolelle ei mielellään haluttaisi vuotavan näitä asioita. Väkivallan kohteeksi joutuneelle/sekä väkivallan suorittaneelle saatetaan vanhimpien osalta tarjota rukoilua, lisää kenttää tai supervalttikorttina -jätä se Jehovalle-.

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:Jumala on antanut jotakin sellaista, mitä voidaan käyttää henkisesti häiriintyneiden hoidossa: heitä voidaan auttaa ammentamaan tietoa Raamatusta

Totta kai. Tietysti Jehovan jatkeen eli U&Y:n määräyksien ja suosituksien voimalla. Ja etenkin Seuran kirjallisuuden voimalla.

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:Säännöllinen Raamatun tutkiminen on siksi usein osoittautunut hyödylliseksi. Normaalista ajattelutavasta harhaantunut mieli tarvitsee säätöä niin kuin kello, joka käy jatkuvasti liian hitaasti tai liian nopeasti. Sellainen kello saattaa yhä olla käyttökelpoinen, jos se pannaan säännöllisesti oikeaan aikaan tarkan kellon mukaan

Eiköhän Seuran kuvainnollisessa aivojumpassa ole jo perustekijöissään riittävästi säännönmukaisuutta. Siinä määrin lainaus on oikeassa että Seuran ajattelumallista harhautuneille saatetaan kohdistaa niin sanottua lisätukea.

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:Se että henkisesti häiriintyneen henkilön kanssa rukoillaan säännöllisesti, voi myös auttaa hänen hämmentyneen mielensä saattamisessa paremmalle tolalle. Tämä Jumalan järjestely voi toimia varaventtiilinä, jonka avulla voi päästä eroon masentavista ajatuksista.

Toisin sanoen : Jätä se Jehovalle tai lisää rukoilua.
Jos häiriintynyt JT-henkilö tekee edelleen jotain väkivaltaista (fyysistä/henkistä) niin kohdehenkilölle/osallisille tarjouksena saattaa vanhimmilta edelleen olla lisää rukoilua/jätä se Jehovalle.

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:On vielä eräs järjestely, joka osoittaa Jehova Jumalan välittävän mielisairaista, ja se on kristillinen seurakunta. Jumala on rakkaudellisesti huolehtinut siitä, että vanhimmat ottavat tässä johdon. He pyrkivät noudattamaan neuvoa: ”Puhukaa lohduttavasti masentuneille sieluille, tukekaa heikkoja, olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan.”

Juuri näin tm Seurassa. Pitkämielisyys saattaa joissain tapauksissa tarkoittaa sitä, että mahdollisesti mieleltään häiriintynyt vilpitön JT saa jatkaa väkivaltaansa (fyysinen/henkinen) perheessä. Vanhimpien tulee tm Seuran ohjeistuksien mukaan myös katsoa Seurakunnan etua!!! Ja pääsääntöisesti toki väkivallan (fyysinen/henkinen) kohteena olevat vilpittömät jehovan todistajat ymmärtävät tämän vaikka kipeältä tuntuisi. Mahdolliset sanktiotkin ovat toki voimassa ; vaatimus todistajista joita ei aina ole läsnä. Ja voisin olettaa että ehkä joissakin tapauksissa lääkärintodistus mustasta silmästä tai sinertymistä kaulalla ovat vain puppua vanhempien silmissä, etenkin jos ei ole Seuran vaatimaa todistajamäärää saavutettu.

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:Vanhimmat haluavat auttaa mielenhäiriöistä kärsiviä myös käymään kristillisen seurakunnan kokouksissa

No totta kai hyvää kuvaa kannattaa pitää yllä. On se ihmeellistä että "ongelmallinen" pariskunta (vaimoaan väkivaltaisesti sanotaanko jatkuvasti kohteleva mies) yrittää esittää onnellista salilla, ja tämä vain ja ainoastaan Seuran kuvainnollisen aivopultin ansiosta sekä Seurakunnan vanhimpien oivallisesta tm Seura opastuksesta, luulisin. Tietysti lahjoituksetkin ovat turvattuja kun aktiivisesti salilla käydään.

Vartiotorni 1983 1/10 kirjoitti:Kaikkia mielisairaita ei tietenkään voida parantaa edellä mainituin keinoin. ..Joskus tilanne saattaa tuntua toivottomalta ja vaikealta kestää.

No ei varmaan voi, mutta jätä se Jehovalle, lisää kenttää, rukoile Jehovaa voivat olla tm Seura lausuntoja niille vilpittömille Jehovan Todistajille jotka saattavat kärsiä ehkä mielisairaan JT-puolisonsa jatkuvasta väkivallasta (fyysinen/henkinen).