Veljesseura.org

Leviathan kirjoitti:Nykyään kun voi käyttää omia aivojaan huomaan, että miten mätää moni asia on. Siihen liittyy tietysti JT lahko, sekä Raamattu. Olen JT jälkeenkin kunnioittanut jotenkin Raamattua mutta nykyään alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä, että Raamattu on vain satukirja mitä monet sekopäät käyttävät toisten päähän paukuttamiseen. Raamattu on muuttunut pyhästä sanasta suureksi vitsiksi, kun on osannut aukaista silmiään. Ennen sanottiin aina, että Raamattu on jumalan sana ja oikeassa ja niin edelleen, mutta se on tosiasiassa melkoinen sillisalaatti täynnä epäkohtia ja typeryyksiä, mitä minä en todellakaan sulata.

En välttämättä kutsuisi Raamattua satukirjaksi. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, ettei lue siitä enempää, kuin mitä siinä on sanottu ottaen huomioon historialliskriittiset näkökohdat ja sen, keille se on tarkoitettu. Uskomiseen en ota kantaa. Se ei kuulu näihin keskusteluihin, mutta kirjanakin Raamattu on hyvin mielenkiintoinen. Järjen käyttö on myös erityisen suotavaa Raamattua selailtaessa.

Olen poiminut eräästä kirjasta muutamia käytännön sovellutuksia. Voin mielelläni antaa sinulle kirjavinkin, joka on auttanut ainakin minua. Jos olet enemmän kiinnostunut ko kirjasta niin laita vaikka yv.

Eräitä keinoja hyväksymisen tavoittelun tarpeesta pääsemiseksi

Vastatkaa teille ilmaistuun paheksuntaan lauseella, jotka alkavat sanalla “sinä” (tai te). jos esim. huomaatte, että isänne on eri mieltä kanssanne ja alkaa jopa tulla vihaiseksi , niin älkää muuttako omaa kantaanne tai alkako puolustella itseänne. vaan vastatkaa yksinkertaisesti: “Sinä kiihdyt, ja sinun mielestäsi minun ei pitäisi ajatella niin kuin ajattelen”. Näin voitte pitää mielessänne sen tosiasian, että paheksuminen on teidän isänne asia, ei teidän. Tätä samaa strategiaa voitte aina käyttää, ja jos hallitsette tekniikan, se tuottaa hämmästyttäviä tuloksia. Teidän on vastustettava kiusausta aloittaa sanalla “minä”, koska te itsestänne puhuttaessa heti saatatte itsenne puolustuskannalle tai muutatte juuri ilmaisemaanne mielipidettä saadaksenne hyväksymistä.

Jos teistä tuntuu siltä, että joku toinen yrittää ohjailla teitä epäämällä teiltä hyväksymyksensä, niin sanokaa se hänelle suoraan. sen sijaan, että kääntyisitte kuin tuuliviiri ja muuttaisitte sillä tavoin kantaanne saadaksenne sillä tavoin hyväksymistä, voitte sanoa ääneen: “Tavallisesti minä muuttaisin nyt kantaani saadakseni sinut pitämään itsestäni, mutta minä todella uskon siihen, mitä äsken sanoin, eikä sinun auta kuin kestää ne tunteet, jotka se sinussa herättää.” Tai: “Sinä varmasti haluaisit minun muuttavan kantaani tässä asiassa”. Kun tällä tavoin erotatte selvästi omat ja toisten tunteet toisistaan, pysytte kosketuksissa omaan ajatteluunne ja käyttäytymiseenne.

Voit kiittää toista ihmistä siitä, että hän on antanut teille jotain sellaista, joka auttaa teitä kasvamaan, vaikka se olisikin jotakin sellaista, mistä te ette pidä. kiittäminen tekee lopun kaikesta hyväksytyksen tavoittelusta. Jos aviomiehenne sanoo, että te käyttäydytte hermostuneesti ja arasti, ja että hän ei pidä siitä, niin kiittäkää häntä tästä tiedosta sen sijaan, että yrittäisitte jotenkin tehdä hänelle mieliksi. Näin vapaudutte hyväksymisen tavoittelusta.

Voitte myös aktiivisesti tavoitella toisten arvostelua ja paheksuntaa ja totuttaa itsenne olemaan kiihtymättä sen johdosta. Valitkaa joku, jonka tiedätte todennäköisesti olevan eri mieltä kanssanne, asettukaa puheiljannesuoraan alttiiksi hänen paheksunnalleen ja pitäkää rauhallisesti kiinni kannastanne. teistä tuntuu paremmalta, kun te ette kiihdy ja kun teidän ei tarvitse muuttaa mielipiteitänne. te tiedätte jo etukäteen, että tällaisia “vastoinkäymisiä” on odotettavissa, että toisilla on oikeus ajatella niin kuin he ajattelevat ja että sillä ei tosiaankaan ole mitään tekemistä teidän kanssanne. kun suorastaan etsitte paheksuntaa ja erimielisyyttä sen sijaan, että välttelisitte niitä, opitte vähitellen suhtautumaan niihin rakentavasti.

Tässä vielä yksi. Sano jotain positiivista, ehkä asianomaiselle itselleenkin tärkeää: Sinulla on hyvä ryhti / kaunis kampaus / tms. Hetken tauko ja ennenkuin hän vastaa, jatkat: Mutta entä jos minä kiihtyisin sinun mielipiteestäsi

Selma kirjoitti:Mut siis, se mitä koetan sanoa, on se että mut on niin pienestä asti opetettu ajattelemaan vain sitä miltä näyttää muiden mielestä, miellyttämään vain toisia sen sijaan että olisi kiinnostunut omista jutuistaan.. Ja muuttamaan persoonallisuutta sen mukaan mistä piirteistä saa ulkopuolisilta positiivista palautetta. Mä oon huomannut olevani palautenarkkari. Jos en saa koko ajan tekemisistäni / ajatuksistani positiivista palautetta ja hyväksyntää, oon ihan sirpaleina että nyt oon tehnyt jotain hölmöä ja väärää ja koitan muuttua. Noin niinku kärjistetysti.

Jossain vaiheessa elämääni vietin tunteja, päiviä, jopa viikkoja miettien ihmisiä, jotka eivät pidä minusta. Kertasin yhä uudelleen mielessäni tilanteita, katseita ja sanoja, joista olin päätellyt tai saanut tietää jollakulla olevan negaatioita minua kohtaan. Mietin pääni puhki, mitä olisin voinut tehdä toisin ja mitä voisin tehdä, että saisin jonkun pitämään itsestäni. Todennäköisesti tuo toinen oli ajat sitten kävellyt tilanteen ohi ja unohtanut koko asian. Minä en saanut mielenrauhaa.

Tilanne on nykyään jo helpottunut, mutta ei täysin. Olen oivaltanut monia samankaltaisia asioita, mistä Arskavain kirjoitti. Ainut ratkaisu ongelmaan oli oman itsetunnon rakentaminen. Vaikka kuinka yritti ja yritti, se tosiasia, että kun kumartaa toiseen suuntaan, samalla pyllistää toiseen, ei muuttunut miksikään. Kun yritin hankkia itselleni luonteenpiirteitä (itsepetosta), joista joku piti, nuo samat piirteet takuuvarmasti ärsyttivät jotakuta toista. Jatkuva yrittäminen vain pahensi sitä, että olin itse itseltäni hukassa, en tiennyt kuka olin. Ja joka nurkalla törmäsin todellisuuteen: Minusta ei pidetä! Nykyään näen jo hieman selvemmin. Näen ympärilläni ihmisiä, jotka pitävät minusta, rakastavat minua. Olen vähitellen havahtunut siihen, että näitä ihmisiä minun tulee ajatella ja heillä minun tulee päätäni vaivata, eikä noita jotka eivät huomiotani kaipaa.

Sen ymmärtäminen, että ihmiset ovat kasvaneet hyvin erilaisessa ympäristössä, auttoi myös. Täällä "maailmassa" kenellekään ei opeteta, että kaikista täytyy pitää. Hyvän kasvatuksen saanut ihminen osaa käyttäytyä, hän yrittää tulla toimeen kaikkien kanssa ja olla kohtelias, mutta hän ei yritäkään opetella pitämään kaikista. Lapsille ei myöskään opeteta, että kaikki rakastavat sinua nyt ja aina. Ihmiset ovat täysin sinuja sen asian kanssa, että kaikki eivät pidä kaikista. Näitä yritän takoa päähäni, mutta takapakkeja edelleen tulee.

Välillä tekee todella pahaa katsoa esim. BB-extraa, jossa vieraat vuorotellen pohtivat, että kuka kilpailijoista on kenenkin INHOKKI! Syitä on milloin mitäkin. Joku kilpailija on kuin durasel-pupu, hössöttää ja touhuaa ja puhua pälättää ja on "niin, niin ärsyttävä". Toinen on hiljainen ja hidas ja "mitätön seinäkukkanen". Kuitenkaan, kumpikaan heistä ei ole sanonut tai tehnyt mitään, mikä olisi loukannut jotain toista. Molemmat ovat käyttäytyneet hyvin muita asukkaita kohtaan. Heissä ei ole mitään "oikeasti" vialla. Yhä uudelleen järkytyn siitä kritiikistä, mikä kohdistuu ihmiseen ilman, että tämä on sitä ansainnut.

Massetar kirjoitti:Tilanne on nykyään jo helpottunut, mutta ei täysin. Olen oivaltanut monia samankaltaisia asioita, mistä Arskavain kirjoitti. Ainut ratkaisu ongelmaan oli oman itsetunnon rakentaminen.

Selman ja Massetaren kirjoitukset saivat ajattelemaan ja tunnistin kyllä itsessänikin samaa olleen eroni jälkeen. Kun muistelin taaksepäin elämääni, niin ennen Jt:aikaa olin täysin tyytyväinen itseeni, ilman noita itsetarkkailun piirteitä. Ne siis johtuivat todistajuudesta opitusta armottomuudesta itseä ja ulkopuolisia kohtaan, joka kostautui omassa itsetunnossa.
Joku, ylin oli aina tarkkailemassa sitä miten toimit ja opittuna asiana päähän istutettuna se sinne jäi, tarkkailemaan, vakoilemaan omaa puhetta ja käytöstä. Siis näin ajateltuna, opittuna asiana sen voi myös häätää pois, josta olenkin jo päässyt.

Jäätyäni pois seurakunnasta tunsin suoranaista vihaa ystäviäni ja sukulaisiani kohtaan, jotka hautasivat minut vaikenemalla tyystin, vaikken ollut tehnyt heille mitään pahaa. Tuon vihan käsittelemiseen käytin TV:sta oppimaani menetelmää, joka todella auttoi karkoittamaan vihani ja nyt kun ajattelin teidän kirjoituksianne niin huomasin tuon "pikkupaholaisen", Jt:jien jäänteen, päällepäsmärinkin kadonneen saman tien.

Armo itseään kohtaan, "epätäydellisyyden hyväksyminen" ja itselleen anteeksiantaminen on nähtävästi opiskeltava todistajuuden jälkeen,

Nyt tuo käyttämäni menelmä on ollut kirjanakin vuodesta 2005 Tuulikki Saaristo Taikasanat

"Miten avataan tunnekoukut, jotka patoavat elämänvoimaa? Mikä on mielenterveyden kuntojumppa? Mitkä ovat anteeksiannon vaikutusmekanismit? Voiko kaikille antaa anteeksi?"
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2000 ... teemajuttu

Missä määrin lahko ja sen opit ovat mahtaneet vaikuttaa heikkoon itsetuntoon? Heikentäneet sitä lisää? Jos opetetaan että vasta paratiisissa voit olla kaunis, viisas ja hyvä ihminen, niin mitä siitä seuraa?

Täytyy palauttaa mieleen ja muistaa että lahkossa on yleensäkin mielenterveyshäiriöitä enemmän kuin normaaliväestössä.

Syyksi on sanottu ainakin paljojen sääntöjen tuomaa rasitusta, stressiä.

Tuossa on mielenkiintoinen kysymys että minkä varran jt saa olla oma itsensä, toisaalta uskontomielipiteissä hänellä ei ole omaa mielipidettä, mutta lahkon miielipide on tuotava aina esiin, toisaalta on hyvin laaja lahkon mainosmiehenä olemisen velvollisuus, kiiltokuvaesitteenä toiminen.

minkä verran pomoluokka sitten treenannee itselleen itsetuntoa parempaan suuntaan käyttäytyessään jehovan valtuutettuna lopun ajan uhkauksilla ja syyllistäessään jäseniä eri puutteista ja siitä että aina olisi ollut mahdollista pystyä vielä enempään.

Itsetuntoa kolhii varmasti lahkonormeihin mukautuminen ja myös sen vuoksi, että se pyrkii viemään ihmisen totaalisesti, peiton alla yksinään taikka kumppanin kanssakin ollessa olisi muistettava mahdollinen tilintekovelvollisuus oikeuskomitealle,

Syyllisyyden istuttaminen ei ole sen vähemmän vakava asia kuin siitä tihkuu median kautta äärimmäisiä satunnaishavaintoja. Vaikeissa oloissa kasvanut lapsi oli esim. samaistunut sadun noita-akkaan. Voimakkaasti syyllisyydentuntoiset ihmiset menevät poliisille ilomoittautumaan syyllisiksi, kun media on jonkin aikaa puhunut järkyttävästä rikoksesta.

Tuosta itsetunnosta tuli mieleen joskus mukaan tarttunut edullinen "itsetunto" -opus, näkyy olevan H:gin yliopiston opettaja Mirja Kalliopuskan.

Hän siteeraa terveelle itsetunnolle tyypillisiä ominaisuuksia Alice milleriltä: Tunteet, toiveet, odotukset ovat yksilön omia.

itsetuntoa kolhii mitätöinti, "katso, kääpiö vauhdissa" "et ole kauneudella pilattu, tokko kukaan ottaa töihinsäkään tyuollaista" , Bussissa en ole tuntevinani sinua, kun olet noin kauhean näköinen", "Etkö sä tätäkään ymmärrä, taukkipää",

Huom. maininta alakulttuurista: Voi sitoa nuorta hyvin arvaamattomalla voimalla; oman itsen löytäminen vaatii tukea tovereilta, jotka omalla käytöksellään voivat johtaa harhaan. "Meidän joukossa seisovat sivistyneet, moukat on muualla.

Tuo alakulttuuri sopii lahkoon erityisellä voimalla, onhan muu seurustelu kielletty ja on käräytysvelvollisuus. Ja jumalan vihat päälle. Maininta vanhempien ja lasten suhteesta, mahdollisuus helposti loukata lasta, voi tietysti myös olla mukana lahkossa vaikka ei aina olekaan.

Itsetunnon kohentamisohjeista pistää silmään: Etsi käyttäytymisesi syitä ulkopuolelta, olosuhteista, sosiaalisista tilanteista jne. Sekä: Syyllisyys ja häpeä eivät auta, sitä paitsi joku voi käyttää hyväkseen herkästi heräävää syyllisyyttä ja häpeän tunteita, älä altista itseäsi näiden tunteiden manipuloinnille.

Jos kuvittelisi näkymättömän despootin kyttäävän jatkuvasti tekimisiä arvioidakseen tappaako vaiko ei tapa, niin veikkaisin seuraukseksi ja/tai syyksi mielenterveysongelmia.