Nyt mäkin olen sitte monen monen vuoden jälkeen virallisesti eronnut, maistraatin kautta. Sinänsä käytännössä monikaan asia tuskin muuttuu. Suhteet oikeastaan kaikkiin jehovantodistajiin (myös sukulaisiin) on menny jo ajat sitten, itse olen vapautunut kaikesta jt-ajattelusta ja elänyt omaa elämääni jo monta vuotta. Oikeastaan perimmäinen syy miksi erosin virallisesti on, että mä en halua olla kaunistamassa noin iljettävän uskonnon jäsenmäärää. Vaikka en oo moneen vuoteen ollut enää millään lailla toiminnassa mukana, ni joka päivä tuo uskonto tuntuu entistä vastenmielisemmältä ja sairaammalta. Erokirjettä en kirjoittanut enkä kirjoita. Syystä että mä noudatan lakia, en jehovantodistajien toimintatapoja. Jos virallinen eroaminen maistraatin kautta ei jt:lle riitä, ni sit ei riitä. Mulle on ihan sama miten ne mua kohtelee (siis eronneena vai kirjoilla olevana), ja otan asian kyllä esille jos sitä ei joku heistä tiedä ja vastaan tulee.
Olispa vaan metka tietää et onko eroamiseni ilmoitettu seurakunnassa (tuskin) ja vaikka tästä on jo monta viikkoa ni olen ihmetellyt että missä vanhimmat viipyy kun eivät oo oven takana käyneet. No, sinänsä aivan sama, matkoihinsa ne tosta aika äkkiä lähtee ja takas ei tarvi tulla. Ikinä.
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 08.10.2012 19:42
Kirjoittaja Mievaan
Onnea. Ehkä joku päivä...itsekin teen tuon. Ellen saa ennen sitä kengänkuvaa persuksille.
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 08.10.2012 21:01
Kirjoittaja Vieraas
madgyver kirjoitti:Erokirjettä en kirjoittanut enkä kirjoita. Syystä että mä noudatan lakia, en jehovantodistajien toimintatapoja.
Onnittelut erityisesti tästä!
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 11.10.2012 19:55
Kirjoittaja ajoulupukisti
Ch.K kirjoitti:Te muut jotka olette erokirjen lähettänyt.
Eikö vanhemmat ota mitään yhteyttä sen jälkeen?
Ei edes ilmoittaakseen että "OLET EROTETTU"?
On vaan ihmeellistä, että naapurimaasta asti kysellään oonko erotettu (vaikka en ole, vaan erosin itse) ja ite en ees tiiä onko vanhimmat koko kirjettä edes lukenut??
Pitäisköhän laittaa muutama kirjettä lisää, mut eri nimillä?
Vanhimmat varmistaa, että kirje on kirjoittamasi. Saattavat hetken istahtaa juttelemaankin. Nopeus näissä asioissa ei taida olla vanhimmiston tunnusmerkki. Tod.näk. vain joku vanhin lukee sen kirjeen, sen jälkeen se sinetöidään muiden kirjakääröjen joukkoon, joissa on eronneiden ja erotettujen synnit kirjattuina... ikuisiksi ajoiksi.
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 11.10.2012 23:19
Kirjoittaja Johanneksen poika
madgyver kirjoitti:Nyt mäkin olen sitte monen monen vuoden jälkeen virallisesti eronnut, maistraatin kautta.
Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että olet poistunut Jehovan todistajien väetörekisteristä, mutta et ole eronnut paikallisesta seurakunnasa. Kaikki Jehovan todistajat eivät kuulu maistraatin papereissa Jehovan todistajat -rekisteriin. Aikoinaan tuohon JT-rekisteriin oli pakko liittyä, jos halusi, että joku JT vihkii avioliittoon.
madgyver kirjoitti:Olispa vaan metka tietää et onko eroamiseni ilmoitettu seurakunnassa (tuskin) ja vaikka tästä on jo monta viikkoa ni olen ihmetellyt että missä vanhimmat viipyy kun eivät oo oven takana käyneet. No, sinänsä aivan sama, matkoihinsa ne tosta aika äkkiä lähtee ja takas ei tarvi tulla. Ikinä.
Todennäköisesti erostasi ei ilmoiteta seurakunnassa mitenkään. Ja tämä mahdollistaa sen, ettei sinua välttämättä karteta. Tiedän useita tapauksia, joissa on näin toimittu. En tiedä, onko tämä virallinen käytäntö, mutta ainakin joissakin seurakunnissa näin toimitaan, koska henkilö ei ole kirjoittanut erokirjettä seurakunnalle. Jos seurakunnalle ilmoittaa erostaan, se ilmoitetaan kokouksessa, ja kaikki karttavat sen jälkeen.
Korjatkaa, jos olen väärässä.
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 12.10.2012 18:16
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Et ole, minun havaintojeni mukaan. Seurakuntaan maistraatista toimitettu ilmoitus ei näyttäisi olevan todistajille mitenkään "virallinen". Paska juttu sinänsä. Toisaalta, mitä maistraattiin on ilmoitettu, pätee tässä valtakunnassa, ellei Venäjältä muuta ohjeisteta.
Edit: Korjattu rirjoitusvihreitä.
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 19.10.2012 12:13
Kirjoittaja madgyver
No niin, tämähän meni sitten ihan protokollan mukaan. Vastoin kaikkia odotuksia kaksi erittäin ystävällistä ja miellyttävää vanhinta kävi tuossa ovella, ja sanoivat että olivat saaneet maistraatista ilmoituksen etten halua olla enää Jehovan Todistaja ja halusivat vain varmistaa että asia varmasti on niin. Lupasivat vieläpä kunnioittaa toivettani etteivät tee minun luokseni sitä perinteistä kerran-vuodessa-jos-vaikka-mieli-olisi-muuttunut-käyntiä. Ja kuulemma eroilmoitukseni luetaan seurakunnassa, tämän vielä erikseen varmistin. Hienoa nähdä että JT:t ainakin täällä etelärannikolla päin noudattavat lakia ja ottavat vakavasti myös maistraatin kautta tehdyn ilmoituksen niin kuin pitääkin. Pieni keskusteluhetkemme päättyi siihen että totesin että JT-ihmisiä en sinänsä vihaa ihmisinä, vain järjestöä ja sen Raamatun ja ihmisarvon vastaisia toimintatapoja ja valehtelua. Ja siksi en halua siihen kuulua. Sinänsä harmittaa kun olin hieman huonosti valmistautunut ja muutenkin vähän monttu auki ja lukossa, olisin voinut pyytää nämä mukavat miehet kahvikupposen ääreen keskustelemaan ja kertoa enemmänkin omista ajatuksistani järjestön suhteen.
Tulipa kertakaikkisen vapautunut olo. Sitä kun on niin monta vuotta aina hieman varonut julkisesti tekemisiään ja sanomisiaan, kun on yrittänyt olla lähinnä perhe- ja kaverisuhteiden takia silleen että on vielä kirjoilla. Eli ettei saa monoa. Ensi kesänä kyllä satavarmasti miekkariin jos sellaisia jossain järjestetään
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 19.10.2012 12:47
Kirjoittaja SisarHento
Onnitteluni madgyver ratkaisustasi. Ymmärrän tuon huojennuksen tunteesi. Vaikka minut erotettiin seurakunnasta, tunsin niin valtavaa vapautumisen tunnetta, että en osaa sitä kuvata. Minulle itselleni oli aivan sama eroanko itse seurakunnasta tai erotetaankö minut. Pääasia oli, että vihdoin sain ajatella itsenäisesti ja tehdä omat elämänratkaisuni ilman järjestön luovia kaavoja mukaillen.
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 19.10.2012 22:26
Kirjoittaja loikkarisusi
Johanneksen poika kirjoitti:
madgyver kirjoitti:Nyt mäkin olen sitte monen monen vuoden jälkeen virallisesti eronnut, maistraatin kautta.
Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että olet poistunut Jehovan todistajien väetörekisteristä, mutta et ole eronnut paikallisesta seurakunnasa. Kaikki Jehovan todistajat eivät kuulu maistraatin papereissa Jehovan todistajat -rekisteriin. Aikoinaan tuohon JT-rekisteriin oli pakko liittyä, jos halusi, että joku JT vihkii avioliittoon.
--
Mikä parasta, en ole itse ilmeisesti koskaan ollut Jehovan todistaja laillisesti eli rekisteröitynä. Ilahduin suunnattomasti, kun huomasin asian maistraatin sivuilta seurakunnasta eroamiseni aikoihin
Kerran kun vapautta maistaa, kahleisiin ei enää suostu. Sitä on kuin häkkiin suljettu villilintu, joka pääsee kalterien välistä vapauteen. Ei tämä elo eron jälkeen itsellä ole ollut mitään ruusunlehdillä tanssimista. Kaduttaako minua? Ei pätkääkään. Rehellisyys itselle ja kanssaihmisille tekee elämästä ehyempää (miten voisin olla rehellinen sen jälkeen kun tajusin tämän kultin olevan täyttä fuulaa). Ja myös vapaus on niin ihanaa.......
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 24.11.2012 17:20
Kirjoittaja Ch.K
ajoulupukisti kirjoitti:
Ch.K kirjoitti:Te muut jotka olette erokirjen lähettänyt.
Eikö vanhemmat ota mitään yhteyttä sen jälkeen?
Ei edes ilmoittaakseen että "OLET EROTETTU"?
On vaan ihmeellistä, että naapurimaasta asti kysellään oonko erotettu (vaikka en ole, vaan erosin itse) ja ite en ees tiiä onko vanhimmat koko kirjettä edes lukenut??
Pitäisköhän laittaa muutama kirjettä lisää, mut eri nimillä?
Vanhimmat varmistaa, että kirje on kirjoittamasi. Saattavat hetken istahtaa juttelemaankin. Nopeus näissä asioissa ei taida olla vanhimmiston tunnusmerkki. Tod.näk. vain joku vanhin lukee sen kirjeen, sen jälkeen se sinetöidään muiden kirjakääröjen joukkoon, joissa on eronneiden ja erotettujen synnit kirjattuina... ikuisiksi ajoiksi.
Joo. tuo nopeus ei taida olla niiten ykkösprioriteetti, eikä näköjään oo niin tarkka selvittää kuka on kirjettä lähettänyt.
Kukaan ei oo vielä multa kysynyt olenko kirjeen lähettäjä
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 23.05.2019 13:27
Kirjoittaja Vieras
Löytyisköhän tuota yk dokumenttia vielä ykn sivuilta, olis kiva näyttää tuota jäsenkirjaa oikein ykn sivuilta parille tutulle jtlle.. Voisivat hieman ihmetellä..
Re: Ny se on sitten tehty, vihdoin.
Lähetetty: 23.05.2019 15:50
Kirjoittaja Weathertop
Vieras kirjoitti: 23.05.2019 13:27
Löytyisköhän tuota yk dokumenttia vielä ykn sivuilta, olis kiva näyttää tuota jäsenkirjaa oikein ykn sivuilta parille tutulle jtlle.. Voisivat hieman ihmetellä..
Tämä kuuluisi periaatteessa pienten kysymysten ketjuun, mutta menköön nyt tässä, koska viestissä viitataan ketjun avaukseen. Tämä dokumentti ainakin löytyy, joskaan ei ilmeisesti enää YK:n sivuilta:
EDIT: Lloyd Evans on tehnyt aiheesta selkeän ja varsin kattavan videon todistusaineistoineen, mutta aktiiviset JT:t eivät ehkä halua sitä katsoa, koska luopiomatskua: