Veljesseura.org

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Itsemurhan näen lähinnä hätähuutona, joka meni liian pitkälle, mutta ei aina: taustalla voi hyvinkin olla vakava sairaus, jonka kipuja ei koe kestävänsä tai myös varsin infantiili kosto: katsokaa nyt, mitä saitte aikaan. Usein tekijä ei ole normaalissa mielentilassaan, vaan enemmässä tai vähemmässä määrin ainakin päihtynyt, joko yhdestä tahi useammasta aineesta.

Juuri tämä todella särkee sydäntä. Alkoholi voi saada aikaan todella paljon pahaa. Ja tähän kun lisätään vielä syrjityksi tuleminen. Ai ai ai.

Vieras kirjoitti:Olen ex- todistaja ja ollut nyt muutaman vuoden pois "totuudesta".
Viime aikoina olen huomannut kummallista ahdistusta. Välillä tulee ikään kuin kohtauksia, jolloin minusta tuntuu, että nyt kuolen. Tai sitten vain jään miettimään sitä, ettei paratiisia olekaan ja minä tosiaan kuolen oikeasti ja lopullisesti muutaman kymmenen vuoden päästä.
Minulta on kai jäänyt jokin tärkeä vaihe elämättä elämässäni. Kai se kuuluu jokaisen normaaliin lapsuuteen ajatella kuolemaa ja hyväksyä se. Mutta itse sivuutin sen, kun aina lupailtiin, ettei kuolema ole lopullista ja on paratiisi jne. Mutta nyt minua oikeasti pelottaa ja jopa autolla ajamisesta on tullut todella vaikeaa. Liikenteessä meinaa jatkuvasti tulla paniikkikohtaus ja saa koko ajan yrittää hillitä itseään ja ajatuksiaan.
Toisaalta olen herännyt jonkinlaiseen vihaan ja suruun, että tämä elämä onkin oikeasti näin lyhyt. Miten tässä ajassa ehtii tehdä kaiken, kun tarkoitus oli elää ikuisesti.


Onko teillä muilla ollut kuolemanpelkoa ? Miten olette päässeet yli siitä ?

Uskontojen yksi perustehtävä lienee juuri tämä kuolemattomuuden tunnun luominen. Ja se estää ihmistä lopulta aikuistumasta, tulemasta siksi mitä on. Elämän arvon löytää, kun sitä peilaa kuoleman lopullisuutta vasten.

Jos et usko helvettiin, niin mikä kuolemassa pelottaa? Sehän on vapaus. Ja kipua ei minusta kannata pelätä, sillä ihmisessä on jo itsessään mekanismeja sen torjumiseen. Menee taju, olen kokenut. Ja myös lääketieteellä on keinonsa, kuten todettua.

Tuntuu siltä, että käyt läpi "ihan oikeaa", toisin sanoen asiaan kuuluvaa prosessia. Kasvat.

On myös mahdollista, että kohtauksittainen pelkosi täyttää aiemmin mainitun paniikkihäiriön kriteerit, ja siihen voisi saada lääkäriltä helpotusta. Joissakin tapauksissa kuoleman ajatteleminen kertoo myös masennuksesta, mutta tuntuisi että sinulla se on enemmän tätä maailmankuvan työstämistä ja elämän tarkoituksen uudelleen ajattelemista. Been there, done that ja hyvä siitä vielä tulee.

Tämä elämä on jo paljon, mitä voi vielä vaatia?

Sky kirjoitti:Tämä elämä on jo paljon, mitä voi vielä vaatia?

Niinpä, Sky! Kun ihminen ikääntyy hänen vaatimuksensa elämälle supistuvat. Lopulta hän ei enää vaadi mitään. Odottaa ainoastaan, mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja sekin on hyvä.

Palaisin tässä yhteydessä myös kuolemaan. Sain aikoinani työnantajaltani tehtäväksi selvittää tietyn aikavälin kuolemansyyt. Pahimpana vuonna Lieksan silloisessa noin 15 000 asukkaan kaupungissa tapahtui 11 itsemurhaksi luokiteltavaa kuolemantapausta, näistä muistaakseni 2 naisia. Normaalisti itsemurhia tapahtui vuositasolla 3-5. Tämä on hyvin surullista ja korutonta kertomaa.

Vieras kirjoitti: Äärimmäiset olot ovat sota, jossa pelottomuus olisi nähtävissä. Saksalaisten II maailmansodan syöksypommittajat ohjasivat koneensa kohden pommituskohdetta, lentosuunta antoi pommeille suunnan. Sanoivat että koulutuksessa ei pysty sanomaan, kuka tosi tilanteessa pystyy ohjaamaan koneen kohti ampuvia tykkejä. ja sanoi joku kippari haastattelussa siitä suomessa olleesta Kuhlmey -lento-osastosta, että kaikki siinä pelkäävät ja tulevat hikisinä ulos koneesta.

OT: Saksalaiset lentäjät eivät historiantutkimuksen paljastamien tietojen mukaan saaneet rohkeuttaan pelkästä kaurapuurosta. Heillä oli käytössään Hitlerin ihmelääke "Pervitin", joka oli todellisuudessa metamfetamiinia. Saksan liityttyä suomalaisten rinnalle venäläisiä vastaan, myös suomalaiset sotilaat saivat sen käyttöönsä, mistä se levisi sodan jälkeen jopa apteekkijakeluun. Tiettävästi myös heroiinia oli Suomen sodissa käytössä, sen nimikin viitaa "herooisiin" suorituksiin joita sen vaikutuksesta pystyi tekemään.

Silminnäkijähavaintojen mukaan suuresti arvostettu jalkaväenkenraali Ehrnrooth käytti Jatkosodan taisteluissa Pervitiniä päivällä ja unilääkkeitä yöllä. Joku dokumentti väitti että USA:n hävittäjälentäjät edelleen käyttäisivät myös metamfetamiinia pysyäkseen tarkkoina pitempien tehtävien aikana.

Kuoleman ollessa lähellä on varmaan ihan kohtuullista että Suomessakin on hyvin tarjolla esim. syöpäpotilaille vahvoja kipua poistavia lääkkeitä joiden ansiosta lopullinen lähtö ei ole välttämättä fyysisesti tuskallinen.

Sodanaikaisesta pelkoa poistavien aineiden käytöstä oli hyvä artikkelikin Hesarin kuukausiliitteessä joku vuosi sitten, mutta tässä pari linkkiä:

http://www.amphetamines.com/nazi.html
http://personal.inet.fi/koti/antero.tan ... tarina.htm

Se Neuvostoliitto oli mielenkiintoinen esim. siltä kannalta että se kommunistinen tai sosialistinen "yläluokkaisuus" piti luoda, sitä ei ollut ollut olemassa, luojat itse eivät olleet yläluokkaisia (ainakaan teoriassa, lenin ja Molotoff mm olivat aatelisia).

Uskonto kiellettiin, sanottiinko sitä hassuksi vai mikä se syy oli. Korostettiin yhteiskunnan kehitystä. Siellä itsemurha ei ollut häpeällinen asia vaan hyvä ja kai jopa kunniallinen teko.

Itsemurhan teki itsensä Stalinen rouva, hän oli puhunut moitiskellen miehelleen maan tilasta, jolloin tämä oli päästellyt suustaan perigruusialaisen kiroustulvan, jolloin rouva oli mennyt käyttämään lahjaksi saamaansa pistoolia. Sen jälkeen Stalin kirosi että kuka sille sen aseen lahjoitti.

Stalinin terrorin aikaan ainakin jotkut uhanalaiset tekivät sen itsarin. Tilanne oli, että vainon/epäilyn ilmeneminen tarkoitti sen ajamista loppuun saakka, jolloin perheen sosiaalinen asema romahti kuin lahkosta lemputetun jt:n ikään, paitsi että myös asunto ym meni, ja muuttui alimpaan tasoon. Mies saattoi selvitä kymmenien vuosien vankileirillä taikka ammuttiin.

Oliko itsari rationaalinen ?

Saksalaisista syöksypommittajista muistaisi vielä sen kyseisessä yhteydessä kererotun, että se "kyvykkyys" tai "rohkeus" siis olisi mitattu tosi paikan tullen, jolloin joskus jouduttiin toteamaan jollekin alan vaihto tarpeelliseksi.

Laatueroja niissä oli tietystikin ja kyseisen selostuksen mukaan Kuhlmey ei koostunut "ässistä" mutta vähintään vuosiko se oli, alallaan osoittaman ammattitaidon (kylmähermoisuuden) perusteella.

Joku suomalainen muisteli pervitiinejä käytetyn väsymystä vastaan, ja sanoi hiihtäneensä venäläisiä jäljittäjiä karkuun napaten välillä niitä pervitiinejä. Toinen sanoi, että ei hän huomannut niistä piristyvänsä. (jotain mätää, täytyneehän se vaikuttaa ?).

Ehrnrooth soti jo talvisodassa. Logiikka kerrotusta löytyisi tietysti pitkäaikaisen työväsymyksen torjumiseen toisaalta ja toisaalta unentarpeen nopeaan täyttämiseen tilaisuuden ilmetessä.

Tuo rohkeuslääkintänä käyttö oli uutta. Muistelee kyllä jonkin rikoksiin syyllistyneen puhuneen siitä, että toimintakyky pysyy amfetamiinilla korkeana, ammuskelee tarkasti ym., kun monet huumeet laskevat toiminnallista tasoa. Oman pelkonsa voittaminen on positiivinen tunne, ja ei kai siinä voine eroa olla jos se syntyy tapletilla.

(morfiini kai muuttaa kivun kuin kivun iloksi, mutta riippuvuuspelon vuoksi sitä ei oikein pitkäaikaiskäyttöön anneta)

No juu, metamfetamiinia käyttivät lentäjien lisäksi suomalaiset kaukopartiomiehet ja lääkärit. Kenties jossakin määrin Kannaksen puolustajat. Verrattomana stimulanttina se ei oikein sovellu unilääkkeeksi, pikemminkin sen avulla valvotaan vuorokausia ja nälkää tuntematta.

Näiltä osin Ehnrotin käyttämänä unilääkkeenä juttu vaikuttaa tekaistulta. Amfetamiinia voimakkaampana synteettisenä huumeena sillä oli tietty merkityksensä sodan aikana, mutta moni jäi koukkuun ja siirtyi käyttämään heroiinia. Pervitiiniä säilytettiin pitkään puolustusvoimien varastoissa, säilytettäneenkö edelleen, en tiedä.

Edit: Se tietenkin on totta, että moisin maustein annosteltu taistelija muuttui lähinnä harkituksi tappajaksi, jota pelko ei pahemmin rassannut, mutta kaikki tämä perustui puhtaaseen kemiaan, joten ei suoraan vertailukelpoinen kuolemanpelkoon.

Vieras kirjoitti:(morfiini kai muuttaa kivun kuin kivun iloksi, mutta riippuvuuspelon vuoksi sitä ei oikein pitkäaikaiskäyttöön anneta)

Monessa tapauksessa kyllä, mutta ei silti pidä liioitella. Nykyisin pitkäaikaiseen kipuun (lähinnä syöpä) on käytettävissä morfiinia 100 kertaa vahvempiakin lääkkeitä. Tarkoittamani aine kehitettiin jo vuosikymmeniä sitten, mutta viimeaikoina se on päässyt julkisuuteen lähinnä väärinkäytettynä tuottamiensa kuolemantapausten vuoksi, joten en suosittele.

Siirryn sodasta ja kipulääkitsemisestä epäjohdonmukaisesti parapsykologia-aiheeseen. Eikös se ollut se lääkäri Rauni Leena Luukanen, joka kirjoitti kirjan Kuolemaa ei ole?

Onhan myös rajan takana käyneiden "paluukokemuksia". Ovat käyneet jossain kirkkaudessa ja sitten on sanottu, että "aikasi ei ole vielä tullut" ja heränneet henkiin, vaikka todettu välillä kliinisesti kuolleiksi. Voiko näitä kokemuksia uskoa?

Parapsykologia lienee JT-keskuudessa demonisoitu aihe?

Vieras kirjoitti:Onhan myös rajan takana käyneiden "paluukokemuksia". Ovat käyneet jossain kirkkaudessa ja sitten on sanottu, että "aikasi ei ole vielä tullut" ja heränneet henkiin, vaikka todettu välillä kliinisesti kuolleiksi. Voiko näitä kokemuksia uskoa?

Ei kannata ottaa vakavasti tuollaista huuhaata. Aivokemia tekee tepposet.

Johanneksen poika kirjoitti:Ei kannata ottaa vakavasti tuollaista huuhaata.

Eikös Jeesus noussut kuolleista? Hauta oli tyhjä.

Nousi kyllä, ja siitä tuleekin mieleen että jehovantodistajat esittävät Jeesuksen epäkristillisessä valossa, eikö niin ?

Mitä JT:t itse asiassa opettavat tästä Jeesuksen kuolleista nousemisesta?

Vieras kirjoitti:Eikös Jeesus noussut kuolleista? Hauta oli tyhjä.

Nousi kuolleista. Mutta eihän tämä liittynyt siihen, mitä aiemmin sanoin.

Jos Jeesus kävi "rajan takana", kun kuoli ja palasi eloon.