Markku Meilo kirjoitti:Mitä noita kahta (ruwach ja nephesh) olen katsellut, niin aina on päälimmäiseksi jäänyt tunne laaja-alaisista yleissanoista, joiden merkitys oli - aitosavolaiseen malliin - kuulijan johdettava asiayhteydestä.
Pistit sitten oikaisten Make. No hyvä niinkin.
Varsinaisesti en ajatellut lähestyä aihetta Jehovan todistajien tulkinnan kautta, vaikka KV ottikin siitä hieman lainausta. No toisaalta koko oppi raamatun elämänvoimasta lienee vt-seuran heiniä, joten sitäkin näkökulmaa on toisaalta syytä katsoa. Jehovan todistajien moni tulkinta perustuukin tunteeseen, ei eksaktiin raamatun sisältöön.
Juutalaiset eivät tunteneet mitään mystistä elämänvoimaa, joka pitäisi ihmisen ja solut hengissä, kuten jt:t opettavat. Heille elämä oli yhtä kuin hengitys ja sydämen toiminta. Tämän kummoisempaa lääketieteen tuntemusta paimentolaiskansa ei omanut ja niinpä sen kummosempaa oppia heidän kirjoituksistakaan ei löydy.
Jehovan todistajat toteavat aiheesta näin:
Kreikkalainen sana pneu′ma (henki) tulee sanasta pne′ō, joka merkitsee ’hengittää’ tai ’puhaltaa’, ja heprealaisen sanan ru′aḥ (henki) uskotaan olevan peräisin juuresta, jolla on sama merkitys. Ru′aḥ ja pneu′ma merkitsevät siis pohjimmaltaan ’henkeä’ eli ’hengitystä, henkäystä, hengenvetoa’, mutta sen lisäksi niillä on muitakin merkityksiä. Ne voivat merkitä myös tuulta, elävien olentojen elinvoimaa, ihmisen henkeä (henkistä taipumusta), henkipersoonia, mukaan luettuna Jumala ja hänen enkeliluomuksensa, ja Jumalan vaikuttavaa voimaa eli pyhää henkeä. Kaikilla näillä merkityksillä on jotain yhteistä: ne kaikki tarkoittavat sellaista, mikä on ihmissilmälle näkymätöntä ja mikä todistaa liikkeellä olevasta voimasta. Tällainen näkymätön voima kykenee saamaan aikaan näkyviä vaikutuksia.
Eräs toinen heprealainen sana, neša·mah′ (1Mo 2:7), merkitsee niin ikään ’hengitystä, henkäystä’, mutta se on merkitykseltään suppeampi kuin ru′aḥ. Kreikkalaisella sanalla pno·ē′ näyttää olevan samanlainen suppea merkitys, ja Septuagintan kääntäjät käyttivätkin sitä sanan neša·mah′ vastineena.
Katsotaan tuota keskeistä jaetta:
1Mo 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen (nĕshamah), ja niin ihmisestä tuli elävä sielu (nephesh).
Kuten KV tuota Opas-kirjan selitystä hitusen jo lainasikin, niin elämänvoiman antamista kuvaava sana on neshamah ja sen merkitys tarkoittaa nimenomaa hengitystä. Se oli muinaisen juutalaisuuden elämänvoima. Jos hengitys lakkasi, niin elämälle välttämättömät muutkin toiminnat kuten sydämen pumppaaminen päättyi. Vt-seuran selitys siitä, että elämänvoima olisi kaksimerkityksinen on tämän päivän lääketieteeseen perustuvaa semantiikkaa, joka ei liity raamatun oppeihin mitenkään. Juutalaisilla ei ollut pienintäkään ajatusta siitä, että ihmisen soluissa - sen enempää kuin kasvien tai eläintenkään soluissa - olisi jokin sähköön verrattava mystinen käyttövoima joka olisi osa tuota elämänvoimaa.
Vt-seura selittelee näin:
Sanakirjassa Theological Dictionary of the New Testament (VI osa, s. 336) sanotaan: ”Henkäys voidaan todeta ainoastaan liikkeestä [kuten rintakehän liikkeestä tai sierainten laajenemisesta], ja se on myös elämän merkki, ehto ja ylläpitäjä, joka näyttää olevan erityisesti sidoksissa hengittämiseen.” Siksi neša·mah′ eli ’hengitys, henkäys’ on sekä ru′aḥin eli elämänvoiman tuote että myös pääkeino tuon elämänvoiman ylläpitämiseen elollisissa luomuksissa. Tieteellisten tutkimusten perusteella tiedetään esimerkiksi, että elämää on joka ainoassa solussa, joita ihmisruumiissa on sata biljoonaa, ja että vaikka miljardeja soluja kuolee joka minuutti, niin uusien elävien solujen tuotanto on käynnissä jatkuvasti. Elämänvoima, joka toimii kaikissa elävissä soluissa, on riippuvainen hengityksen ruumiiseen tuomasta hapesta, jota verivirta kuljettaa kaikkiin soluihin. Ilman happea jotkin solut alkavat kuolla muutamassa minuutissa, toiset taas pitemmän ajan kuluttua. Vaikka ihminen voi tulla toimeen hengittämättä muutamia minuutteja ja silti jäädä eloon, niin ilman hänen soluissaan olevaa elämänvoimaa hän on kuollut, eivätkä mitkään ihmisten yritykset pysty palauttamaan häntä henkiin. Ihmisen Suunnittelijan ja Luojan henkeyttämät Heprealaiset kirjoitukset käyttävät ilmeisesti sanaa ru′aḥ tarkoittamaan tätä elintärkeää voimaa, joka on elämän perusta, ja sanaa neša·mah′ edustamaan hengitystä, joka pitää sitä yllä.
Tuon kaltaista opetusta ei raamatussa ole. Siellä ei ole ainuttakaan kohtaa, joka kertoisi jostain toisenlaisesta ja toisella lailla vaikuttuvasta voimasta kuin
nĕshamah, jonka laajempi merkityksistä muotoa ruwach myös rinnalla monissa kohdin käytetään. Tuossa olennaisessa ja ainoassa asiaan liittyvässä kohdassa puhutaan hengityksestä sanan
nĕshamah suppeassa muodossa! Siihen ei voi sisällyttää mystistä soluissa olevaa lisävoimaa eikä mikään kohta raamatussa viittaa sellaiseen eikä anna minkäänlaista tukea tuolle lahkon tulkinnalle.
Lahkon äärimmäisen epäselvä ja keskenään ristiriitainen selittely aiheesta jatkuu Opas-kirjassa:
Koska hengitys liittyy niin erottamattomasti elämään, sanat neša·mah′ ja ru′aḥ rinnastetaan selvästikin toisiinsa useissa raamatunkohdissa. Job ilmaisi päättäneensä välttää epävanhurskautta ”niin kauan kuin koko hengitykseni [eräs muoto sanasta neša·mah′ ] on vielä minussa ja Jumalan henki [weru′aḥ] on sieraimissani” (Job 27:3–5).
Oikein! Mutta heti tämän toteamuksen jälkeen asiat käännetään lahkologiikassa jälleen nurunkurin:
Hengitys (neša·mah′ ) ylläpitää ihmisten elämää, ja henki (ru′aḥ) on elämänvoima, jonka ansiosta ihminen voi liikkua, kävellä ja toimia elollisena luomuksena
Väärin. Ei 1.Mo2:7 käyttänyt sanaa ruwach.
2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen (nĕshamah=hengitys), ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Tämä on se kohta, jossa lahkon mukaan puhutaan elämänvoimasta, ei kuolemattomasta sielusta!
Lahko kääntää sanat ilmeisesti tarkoitushakuisesti nurinkurin. Syykin on selvä sillä epämääräinen elämänvoima on paljon helpompi sovittaa nykytietämykseen, kuin pelkän hengityksen. Kaikki elävät kun eivät hengitä!
Sana ruwach tarkoittaakin sitä laajempimerkityksellistä henkeä, joka ihmisen kuolemassa jää jäljelle ruumiin muuttuessa taas maaksi. Se matkaa juutalaisuskomuksessa tuonelaan, josta se voidaan myös herättää ja nostaa ylös.
