Veljesseura.org

Vieras kirjoitti:Kiitoksia kaikille vastaajille.

Nyt alkaa toimeenpano!

Niin, ja poikkeahan tänne kertomaan, miten asia etenee. Ainakin sitten, kun kaikki on ohi. On kiva kuulla, miten muiden irtautumiset onnistuvat.

Kuten jo mainittu, ei yhtä oikeaa keinoa päästä eroon järjestöstä.
Muutamat asiat saattavat kuitenkin auttavat asiaa;

- keskustelu aiheesta puolison kanssa. Pitkään, kunnolla, avoimesti ja hyvin moneen kertaan. Näin pääsette purkamaan omia tuntemuksianne pelottomassa ilmapiirissä. Omalla kohdallani on käynyt tässä asiassa todella hyvin. Pelkkä erilainen ajattelu ei todellakaan vaadi eroamista puolisosta!

- hiipuminen ja "toimettomuus" auttaa läheisiä ymmärtämään, että jotain on tekeillä, eikä eroaminen tule niin suurena järkytyksenä heille. Tämän avulla voi jopa parhaassa tapauksessa saada mahdollisuuden jutella myös kavereille asiasta (tosin kannatan harkintakyvyn käyttöä tässä asiassa ettei päädy loukkaamaan muita tarpeettomasti) vielä silloin, kun on vielä nimellisesti mukana, ilman että kaikkea puhetta pidetään "luopiopuheena".

- ystäväpiirin laajentaminen ulkopuolisiin auttaa näkemään ympäristönsä hieman avartuneemmin. Tämä auttaa myös tunteeseen, että jäisi eroamisen jälkeen tyhjän päälle. Ystävien menettäminen ei koskaan ole helppoa.

- harrastuksen hankkiminen kokousten tilalle, jos ei muuta niin ihan vaikka leffailta kotona, kunhan ei jää pyörittelemään peukaloitaan. On huomattava helpotus tajuta, ettei enää sununtai-aamuna viini-illan (tai railakkaan saunaillan) jälkeen tarvitse nousta sängystä ja raahautua salille kuuntelemaan epäkiinnostavaa monologia lavalta. Lasten kanssa tämä rutiini on muutenkin oletettavasti (en voi tässä puhua kokemuksesta) aivan käsittämättömän hankala järjestely.

- vakaa päätös seisoa eropäätöksen takana, ja jonkinlainen perustelu mietittynä erolle, syytä tullaan kysymään monelta taholta. Ei pelkästään "minusta tuntui siltä", jos syyt ovat oikeasti järjestön epäkohdissa, eikä yleensä eroavassa osapuolessa. Tulisi olla varma omasta oikeudentajustaan, eikä ottaa syitä niskoilleen, jos syyt lojuvat järjestön yllä.

Näiden avulla minä olen päässyt luomaan oman elämäni järjestöelämän tilalle. Nämä ovat olleet luonnollisia valintoja minulta, enkä puhu muusta kuin omasta kokemuksestani. Tällä hetkellä elämäni tuntuu valoisalta.

Onko niin, että eroamassa olevan on vaikea muotoilla kokemansa tunteet kysymykseksi ?
Olettaisi että täällä muutoin enemmän kyseltäisiin tähän tapaan että "sitten tuntuu siltä, ja ajattelen että se johtuu sellaisesta ja sellaisesta ehkä, mitä mieltä muut ovat, onko kokemuksia"

Toisaalta luulisi että muotoilemalla kysymyksiä ja saamalla vastauksia, pohtimalla taikka kuulemalla, pääsee eteenpäin. Mutta jos asia on sukua vaikkapa elämänkumppanin menettämiselle, niin tunteiden ja kaiken sopeuttamiseen sanovat asiantuntijat menevän pari vuotta.

Jos englanti taittuu, niin täällä: http://www.ustream.tv/recorded/17196718
oli viimeisimmässä jutussa haastattelu parilta, joista nainen ensin huomasi järjestön epäkohtia ja sai lopulta miehensäkin ne huomaamaan. Seuraavassa jaksossa pitäisi sama teema jatkua.