Sivu 3/3

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 16.08.2012 22:01
Kirjoittaja Markku Meilo
Kitty kirjoitti:Mutta aikuisena eräässä seurakunnassa oli mielenkiitoinen tapaus.
Mielenterveysongelmainen nuori voideltu ei ole mikään varsinainen keräilyharvinaisuus. Voidellun opillinen rooli edellyttäisi lähinnä hallintoelimeen tähtäämistä, joten heittäytymistä voidelluksi ei rohkaista, etenkin naisen kohdalla ristiriita on huipussaan.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 16.08.2012 22:28
Kirjoittaja -seuraaja-
Paul Samuel Leo Johnsson ( Levinsky. 1873-1950 ) oli Luterilaisen teologisen koulutuksen käynyt pappi, alkuperältään hän oli puolan juutalaisia, yhdysvaltoihin muuttaneita siirtolaisia, hänen isänsä oli Hebrean kielen tuntija ja toimi synagogan esimiehenä.

Paul Johnsson tuli v.1903 Raamatuntutkijaksi ja myöhemmin Russellin sihteeriksi sekä ystäväksi,v.1910 hän kärsi hermoromahduksen puolustaessaan Russellin näkemyksiä ns. " uuden-liiton skisman" yhteydessä, v.-18 hän jättäytyi pois "seurasta" ja aloitti itsenäisen työskentelyn Raamatun-tutkijana, hänen aineistoaan ei tiettävästi ole julkaistu suomeksi, - hän on kirjoittanut suuren määrän Raamatun-tutkimuksia kirjojen ja lehtiartikkeleiden muodossa, pitäytyen oleellisilta osiltaan siinä mitä Raamatun-tutkijat esittivät ennen v.-17.
- Paul Johnsson katsoi olevansa "viimeinen voideltu" niin ettei hänen jälkeen muita enää tulisi, en tiedä miten hän tätä näkemystä perusteli.

On varmaankin niin ettei kaikista vihkytyneistä Raamatun-tutkijoistakaan tullut "Hengellä voideltuja" mutta sen sijaan palvelukseen haluavia kyllä oli paljonkin, minä ymmärrän tämän "voidelluksi ilmoittautumisen" Jeesuksen 'kutsun' kuulemisena ja siten asettautumisena hänen käytettäväkseen siten kuin hän parhaaksi kenenkin kohdalla näkee, - kyse on varmasti myös henkilökohtaisesta "tahdosta muttei vallasta".

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 16.08.2012 22:36
Kirjoittaja Vieras
Paul Samuel Leo Johnsson ... tuli v.1903 Raamatuntutkijaksi ...v.-18 hän jättäytyi pois "seurasta" ja aloitti itsenäisen työskentelyn Raamatun-tutkijana.

Ja perusti siis lahkonlahkonlahkonlahkon. Entä sitten ? Mielenterveydelliset häiriötkin ovat oikeastaan lahkonperustajalle tyypillinen ominaisuus. Toki kaikin mokomin etsi hänen fani-www-sivunsa ja sinne, taikka perusta itse.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 16.08.2012 23:00
Kirjoittaja Markku Meilo
-seuraaja- kirjoitti:- Paul Johnsson katsoi olevansa "viimeinen voideltu" niin ettei hänen jälkeen muita enää tulisi, en tiedä miten hän tätä näkemystä perusteli.
Kuten jo muutamista aiheista on ollut helppo havaita, niin raamattumarkkinoilla eivät kestävät perustelut ole tarpeen. Näin ollen voi omille grandioottisille luuloille rakennella mitä tahansa. Russell on oiva esimerkki siitä kuinka helppoa on perustaa oma uskonto ja toimia siinä jumalan edusmiehenä.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 17.08.2012 15:30
Kirjoittaja SuurinBabylon
Markku Meilo kirjoitti:
-seuraaja- kirjoitti:- Paul Johnsson katsoi olevansa "viimeinen voideltu" niin ettei hänen jälkeen muita enää tulisi, en tiedä miten hän tätä näkemystä perusteli.
Kuten jo muutamista aiheista on ollut helppo havaita, niin raamattumarkkinoilla eivät kestävät perustelut ole tarpeen. Näin ollen voi omille grandioottisille luuloille rakennella mitä tahansa. Russell on oiva esimerkki siitä kuinka helppoa on perustaa oma uskonto ja toimia siinä jumalan edusmiehenä.
Eikä toimintaa välttämättä tarvitse rajoittaa edustusmiehenä toimimiseen. Jos vain pokka kestää, voi leikkiä avoimesti myös itse Jumalaa. Näin on moni lahkojohtaja tehnyt.

Re: Onhan 144000 kirjaimellinen luku, onhan?

Lähetetty: 17.08.2012 15:40
Kirjoittaja Markku Meilo
SuurinBabylon kirjoitti:Jos vain pokka kestää, voi leikkiä avoimesti myös itse Jumalaa. Näin on moni lahkojohtaja tehnyt.
Rivijulistajalle ei Jehovan ja jt-vanhimman ero näy käytännön tasolla millään muulla tavalla kuin siinä, ettei toisesta mainitusta ole pienintäkään havaintoa.