-seuraaja- kirjoitti:On oikeastaan "autioittavaa" pyrkiä omaksumaan sellaista tietoa joka tuhoaa viattomuuden uskon.
Tässä tarvitsisi nyt hieman määritellä, mitä "viattomuuden usko" on.
Minä olen eronnut kahdesta eri uskonnosta, ja oman kokemukseni perusteella viattomuuden usko (tai lapsuuden usko) on samaa kuin sokea uskominen siihen mitä sinulle kerrotaan. Aivan samalla tavoin myös muslimiperheen pieni tyttö tai poika omaksuu "viattomuuden uskonsa" sen mukaan, mitä heidän kulttuurissaan opetetaan totuutena.
-seuraaja- kirjoitti:"Hyvän ja pahan tiedon puu" kasvaessaan tuottaa "autioittavaa" tietoa, se ei ole ihmiselle hyväksi.
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan,
miksi me ihmiset emme saisi saada tietoa "hyvästä" ja "pahasta"? Miksi se olisi niin väärin, jos me kerran kuitenkin olemme moraalisia olentoja? Miksi me emme saisi kantaa itse omaa vastuutamme tekemisistämme, ja yleensäkin elämästämme? Sillä sitähän se merkitsee, että tietää hyvän ja pahan; että kykenee arvioimaan moraalisesti eri asioita ja tilanteita, ja sitten tekemään asiassa
oman ratkaisunsa.
Olen jostain syystä pitänyt tästä kuvasta siitä lähtien, kun sen ensimmäisen kerran näin:
Se kuvaa mielestäni erinomaisen hyvin sitä tilannetta, jossa me kaikki tavallaan olemme. Me kaikkihan olemme tietyllä tavalla rajoitetun maailmankuvan vankeja, sillä eiväthän eri alojen tieteetkään ole vielä kyenneet selvittämään meille kaikkeuden kaikkia salaisuuksia. Siksi mielestäni olisikin aina hyvä ilmaista tällaista asennetta, mitä tämän kuvan Etsijä ilmaisee.
Erityisesti kuitenkin monenlaiset uskonnolliset oppijärjestelmät sitovat ihmisiä tiettyihin tiukkoihin maailmankuviin ja kieltävät heitä kyseenalaistamasta koskaan mitään. Näin oli jo keskiajalla, ja näin on valitettavasti vielä nykyäänkin monissa piireissä.
Ole sinä siksi avoin ja uskalla ajatella! Ja mitä pahaa aivojen ja logiikan käytössä voisikaan olla, jos Jumala olisi meille sellaiset lahjat kerran suonut?
-seuraaja- kirjoitti:Russell johdatettiin esittämään "profeetallinen ajanlasku" Jumalan sallimuksesta
Mutta miten voit olla niin varma, että juuri Russell johdatettiin "profeetallisen ajanlaskun" piiriin? Samanlaista kiihkeää odottelemista ja ennustelemista on ollut myös monissa muissa piireissä. Lisäksi näiden kaikkien odotteet - Russellin ja Vartiotorni-seuran odotteet mukaanlukien - ovat kariutuneet kerta toisensa jälkeen. Miksi siis asettaa sokea luottamuksensa siihen, että juuri
Vt-seura edustaa jotakin yli-inhimillistä viisautta? Sinäkin luultavasti kysyisit täsmälleen samalla logiikalla ja samaa asiaa vaikkapa mormoneilta: miksi ihmeessä he kuvittelevat, että juuri heidän MAP-kirkkonsa edustaa sitä ainoaa totuutta?
-seuraaja- kirjoitti:Jos olisi niin, kuten tällä palstalla esitetään; ettei "profeetallinen ajanlasku" Raamatun-tutkijoiden ja Jehovan-todistajien esittämässä muodossa pitäisi paikkaansa, niin mikä tulisi muuttumaan?
No ainakin Vartiotorni-seuran luotettavuus tulisi jälleen kerran osoitettua pyöreän nollan arvoiseksi. Katsos kun Vt-seurahan näitä vuosilukuja on julkisesti ja Jumalan nimessä ylläpitänyt jo yli 130 vuotta; siksi niillä on tietty merkitys Jehovan todistajien uskonnon luotettavuutta arvioitaessa.
Tässä yhteydessä on tietysti myös edelleen kysyttävä, miksi myös Uuden testamentin sisältämät lupaukset eivät täyttyneet sellaisena kuin ne niiden kuulijoille luvattiin. Se olisi tarkoittanut "profeetallisten asioiden" täyttymistä UT:n kirjoittajien omana elinaikana:
"Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." - 2. Pietarin kirje 1:19
Keiden tuli tämän mukaan odottaa profeetallisen sanan täyttymistä? Pietarin kirjeen lukijoiden, vai monia vuositsatoja myöhemmin elävien ihmisten?
-seuraaja- kirjoitti:tuolloin "profeetallinen ajanlasku" toimisi opetuksellisesti osoittamaan ihmisen erehtyväisyys ja jatkuva tarve kysyä lisää Jumalalta
Ymmärrän tavallaan ajatuksesi tässä. On kuitenkin niin, ettei kenenkään normaalin ihmisen maalaisjärki, eikä edes Raamattu jätä sellaista pelivaraa millekään Ainoana Totuutena esiintyvälle porukalle, että he voisivat ennustella väärin
ja silti pysyä väittämässään erikoisasemassa:
"Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.' Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."
(5. Moos. 18:20-22)