Erotettujen/eronneiden kohtelu

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Erotettujen/eronneiden kohtelu

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

jext kirjoitti:Itse muistan, kun serkkuni erotettiin ja mummoni sanoi ihan suoraan, että olisi mieluummin kuollut. Ja serkkuni erotettiin tosiaan siitä syystä, että oli ns. "seonnut", kun selvisi, että hänen aviomiehensä oli häntä pettänyt.
On se kylmää kyytiä. Ei tietoakaan inhimillisyydestä tai luonnollisesta rakkaudesta. Mutta sellaisia ne lahkot yleensä ovat. :evil:

Toki monet yksittäiset todistajat ovat aivan kykeneviä osoittamaan inhimillisyyttä ja aitoa välittämistä. Merkittävää on kuitenkin se, että usein he joutuvat rikkomaan järjestönsä sääntöjä osoittaakseen inhimillisyyttä. Kun todistaja esimerkiksi tervehtii lämpimästi järjestöstä erotettua sukulaistaan tai ystäväänsä, joutuu hän tekemään tämän salaa ja tuntemaan tästä syyllisyyttä. Mikäli Raamatusta haettaisiin esikuvaa Vt-seuran touhuille, olisivat ne lähinnä fariseukset; hehän kantoivat kohtuuttomasti huolta siitä, keiden seurassa oli sopivaa viettää aikaa ja keitä piti karttaa.

Järjestön johdossa ei paljoa ihmisten tilanteista tai tarpeista piitata. Ihmiset ovat Vt-seuralle vain pelinappuloita. Ulkopuoliset ihmiset ovat lahkolle potentiaalisia käännytettäviä, kun taas sisäpuoliset ihmiset ovat numeroita raporteissa sekä pääasiallinen rahan lähde. Ja me entiset jäsenet olemme lahkolle lähinnä saastaisia käveleviä kuolleita, joita tulee karttaa kuin hengenvaarallista tautia kantavia zombeja.

Aitoa toisesta välittämistä saa esimerkillinen Jehovan todistaja osoittaa ainoastaan silloin, kun kyseessä on toinen Jehovan todistaja, ja kun järjestön edut eivät millään tavalla vaarannu. Jeesus tosin taisi opettaa hieman toisella tavalla (Matteus 6:1-7; Luukas 6:32-35).
SonOfJesus
Viestit: 744
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Erotettujen/eronneiden kohtelu

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus »

Useimpien rakkaus kylmenee. Tämä koskeekin ennemmin Seuran jäseniä kuin muita.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Erotettujen/eronneiden kohtelu

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Totta tämäkin. Minua ei suoranaisesti karteta (eipä tietenkään), mutta eipä enää suoranaisesti käännytetäkään. Tämän hiffaaminen täysin turhaksi vei heiltä yli neljännesvuosisadan. Käsittämätöntä, mutta päänahkani on kallis. "Mikä hehku syntyiskään, jos konttori sais tietäää tään, että diakonikin suostui vaan". Näin vanhaa joululaulua mukaillen.

On se, kyllä se on, kimurantti kysymys miten meikäläiseen oikein tulisi suhtautua, se perkele, kun osaa sen Raamattunsakin ja Puhu Perustellen ja paljon muutakin se osaa, mitä ei sille olis missään tapauksessa pitänyt antaa tai opettaa. Me sitä ensin Johanneksen pojaksi epäiltiin, ettei vain olis vielä sitäkin pahempi. Hyi!

No mutta, hyvät veljet todistajat. Tehän nimenomaisesti kehotitte minun ottamaan tarkoin selkoa kaikesta ja minä otin. Olen teille syvästi kiitollinen.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Erotettujen/eronneiden kohtelu

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

OT:na
Niih. Ja vielä ratsastettiin "Paarma -kokemuksilla" Hämeenlinnan konventssa varmoina, ihan luotettavan varmoina todisteina Jehovalla vannoen, mutta kun se kusi ns. kintuilleen, vaiettiin. Samaan saati pahempaan kategoriaan olisin joutunut. Olisi vekkulia tietää, millä kaikella entisiä evl. seurakuntalaisiani minuun viitaten on ratsastettu.

Veli Pee, sulla ei riitä ns. "munaa" olla rehellinen, eihän. Luet tätä kuitenkin ja koko Betel kanssasi. Kerro terveisiä OIH-666:lle.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Erotettujen/eronneiden kohtelu

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

OIH-666 on taitanu vaihtaa omistajaa, ei oo Veikko Leinosella enää... Hei autokauppiaat, kun veke tulee ostamaan teiltä kaaraa, voin osallistua kustannuksiin jos sen rekkariksi vaihdettaisiin vaikka LUV-69...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Erotettujen/eronneiden kohtelu

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Joo, se viininpunaisena olikin aika sopimaton käyttöön, joten en kummeksu. Heh, komppaan. Mut voishan se olla vaikka "SPOKESMAN". :lol:
Sorry, Veke, "täit syö ja maailma kiusaa". :D
Vastaa Viestiin