Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

kiinnostunut

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja kiinnostunut »

Jumala saattaa ajatella, että kun ei parempaakaan uskontoa ole maailmassa tarjolla, mutta Jehovan todistajat liippaa silti melko läheltä sitä mitä hän hakee. Virheitä toki on vuosikymmenien saatossa tässäkin uskossa ja joitakin pieleen menneitä asioita ilmennyt, mutta parempaakaan kun ei tosiaankaan ole tarjolla niin Jumala on saattanut valita Jehovan todistajat silti omikseen.

Kuinka paljon sitten vaa-assa painaa ne ihmislähtöiset pieleen menneet ennustukset ja edestakaisin vaihtuneet oppimuutokset ja muut asiat varrattuna niihin hyviin ja pysyviin asioihin joita tässäkin uskonnossa on todella paljon. Antaako Jehova anteeksi virheitä kun kumminki katsoo kokonaisuutta ja sitä kumpaa on enemmän sitä miinusta vai plussaa.

Oma uskoni menee lopullisesti ainakin viimeistään siinä vaiheessa jos tulevina vuosina tai vuosikymmeninä (jos enää olen elossa) sukupolvioppia muutetaan ja pitkitetään jälleen uusilla sukupolvioppi näkemyksillä silloin jo luulis muidenkin rivijäsenien mielessä heräävän ihan oikeasti epäilyksiä vahvemmin. Rajan ja epälysten luulisi tulevan vahvallekin uskolle jossain vaiheessa itse kullekin.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1862
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Polyester kirjoitti:Aika huono tuuri, jos Jumala pistää Harmagedonin tulemaan ja sen läpi pelastuvat vain ne, jotka ovat alistuneet amerikkalaisen kirjapainolahkon ilmaistyöhön, kierrelleet ovelta ovelle julijosksa pieleen menneitä ennustuksia, tuottaneet veriuhreja, karttaneet lähiomaisia jne. Ei Jumala sitten keksinyt parempaa kriteeriä valita paratiisiin pääsijät?
Juuri näin. Haluaisinko edes tällaiseen pelastukseen? Enpä taida.

Näistä tulikin mieleeni JT-kirjallisuuden kuvat miten pelastuneet silittelevät leijonaa, siistit suorat housut miehillä paratiisillisessa helteessä, tukka ojennuksessa ja kestohymy naamalla. Ne kuvat olivat joskus enemmän ahdistavan oloisia, tulee jotenkin Pohjois-Korean propaganda mieleen.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Tony »

Verilettu kirjoitti:Näistä tulikin mieleeni JT-kirjallisuuden kuvat miten pelastuneet silittelevät leijonaa, siistit suorat housut miehillä paratiisillisessa helteessä, tukka ojennuksessa ja kestohymy naamalla. Ne kuvat olivat joskus enemmän ahdistavan oloisia, tulee jotenkin Pohjois-Korean propaganda mieleen.
Onhan näissä tiettyä tuttuutta.

Kuva

Kuva

Veljellistä rakkautta unohtamatta.

Kuva
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Tony »

kiinnostunut kirjoitti:Antaako Jehova anteeksi virheitä kun kumminki katsoo kokonaisuutta ja sitä kumpaa on enemmän sitä miinusta vai plussaa.
Niin, ja jos tällainen loppuinventaario sitten tehtäisiin, niin sijoittuisivatko Jehovan todistajat edes kärkipäähän? Väärien profetioiden esittäminen, alati vaihtuvat opit (joihin on pakko uskoa vaikka ne voi osoittaa vääriksi), turhien veri-itsemurhien vaatiminen ja ystävyys-, sukulais- ja perhesuhteiden rikkominen - voiko näiden merkitys olla kovin vähäinen kun plussat ja miinukset laitetaan jonoon?
Oma uskoni menee lopullisesti ainakin viimeistään siinä vaiheessa jos tulevina vuosina tai vuosikymmeninä (jos enää olen elossa) sukupolvioppia muutetaan ja pitkitetään jälleen uusilla sukupolvioppi näkemyksillä silloin jo luulis muidenkin rivijäsenien mielessä heräävän ihan oikeasti epäilyksiä vahvemmin. Rajan ja epälysten luulisi tulevan vahvallekin uskolle jossain vaiheessa itse kullekin.
Niinhän sitä luulisi. Tämä viimeisin oppimuutos, jossa se sukupolvi joka näki vuoden 1914 tapahtumat, elää limittäin sen sukupolven kanssa jonka aikana loppu tulee, on jo sen luokan diibadaabaa, että voisi olettaa silmien avautuvan laajemminkin. Niin ei kuitenkaan isommassa mittakaavassa käy. Jehovan todistajat päinvastoin huokailevat, kuinka Uskollinen ja Ymmärtäväinen Orja on taas oivaltanut sykähdyttävää uutta valoa.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
kiinnostunut

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja kiinnostunut »

"Tämä viimeisin oppimuutos, jossa se sukupolvi joka näki vuoden 1914 tapahtumat, elää limittäin sen sukupolven kanssa jonka aikana loppu tulee"

Kyllähän tuo kuulostaa aika huonolta ja vähän selittelyn makua sekä vielä vähemmän siltä mitä Jeesus antoi ymmärtää. Pyysinkin tuohon jokin aika sitten tutkistelunpitäjältäni raamatullisia perusteita, hän ei osannut niitä antaa suoralta kädeltä vaan sanoi palaavansa seuraavalla kerralla aineiston kanssa. No seuraavalla kerralla hän palasi vartiotorniartikkelin kanssa jossa selitettiin tuota asiaa. Ei se silti oikein selvinnyt ei ainakaan raamullisin perustein, vaikka kys. vartiotornin artikkelissa osin lainattiin joitakin raamatun jakeita, mutta eivät ne suoraan olleet vastauksia tuohon kysymykseeni.

Sellaista selitettiin tuossa artikkelissa ja myös tutkistelunpitäjäni käsitti sen niin, että, joka on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja joka antaa ruokaa oikealla ajallaan on nykyinen hallintoelin voideltuine jäsenineen ja näiden aikana harmagedon ilmeisesti sitten tulee. Minulle on annettu ymmärtää, että nykyinen hallintoelin vanhoine miehineen on jo iäkkäitä ja heidän aikanaan se sitten tulee. Tosin omassa seurakunnassamme on voideltu tapaus ja hän on alle 50 vuotias eli näitä voideltuja on sitten mahdollista tulla lisääkin jopa ihan nuoremmastakin polvesta.

Eikä tutkistelunpitäjänikään ole tähän päivään mennessä oikein selvällä varmuudella osannut selittää tätä asiaa vaan muistelee ja kaivaa niitä kirjoituksia joissa tästä asiasta on kerrottu. Jos se olisi selvä raamatussakin ilmenevä selitys sehän tulisi kuin vettä vaan, mutta aina se on hakusessa hänelläkin ja hän yrittää sitä niin itselleen kuin muillekin selittää lukemansa seuran aineiston pohjalta ja silti huomaa, että hänkään ei oikein ymmärrä mitä se kunnolla lopulta tarkoittaneekaan.

Vaikka sukupolven on nyt tässä annettu ymmärtää olevan kaksikin eri sukupolvea on se ilmeisesti se Jeesuksen tarkoittama yksi sukupolvi. Jeesus ei sitten voinut sanoa silloin jo sitä siellä aikanaan paikan päällä, että loppu tulee tällaisen kahden sukupolvea käsittävän ajanjakson aikana niin ei olisi tullut mitään epäselvyyksiä. Vaikea sitä vähän käsittää, mutta tutkistelunpitäjäni luottaa kaikkeen mitä hallintoelin meille tuo selitykseksi ja minun on turha alkaa hänelle edes ilmaisemaan, että pitääkö hallintoielimeen luottaa niin fanaattisesti, hän kun pitää hallintoelintä heti Jumalasta seuraavana ellei jopa suoraan Jehovana ainakin sen suhteen mitä he sanelevat. Hän on uskonut kaiken aina 50 luvulta saakka ja nähnyt ne lukuisat oppimuutokset joiden hän selittää olleen vain uutta tarkennettua valoa. Hän uskoo harmagedonin olevan jo niin lähellä, että ehkä ensi kesän konvetti vietetään jo paratiisissa.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Tony »

kiinnostunut kirjoitti:Hän on uskonut kaiken aina 50 luvulta saakka ja nähnyt ne lukuisat oppimuutokset joiden hän selittää olleen vain uutta tarkennettua valoa. Hän uskoo harmagedonin olevan jo niin lähellä, että ehkä ensi kesän konvetti vietetään jo paratiisissa.
Ja kun muistaa, että henkilö on uskonut tähän samaan - harmagedonin läheisyyteen - todennäköisesti koko ajan - yli 50 vuotta, niin voi ymmärtää millaisten lasien läpi henkilö uskontoaan tarkastelee. Siihen ei turhaan liity minkäänlaista objektiivisuutta.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Verilettu kirjoitti:Näistä tulikin mieleeni JT-kirjallisuuden kuvat miten pelastuneet silittelevät leijonaa, siistit suorat housut miehillä paratiisillisessa helteessä, tukka ojennuksessa ja kestohymy naamalla. Ne kuvat olivat joskus enemmän ahdistavan oloisia, tulee jotenkin Pohjois-Korean propaganda mieleen.
Paratiisissa noudatetaan Jehovan todistajien teokraattista vapaa-ajan pukukoodia, missä miehet saavat jättää krakan pois, mutta suorat housut ja kauluspaita kuuluvat silti asiaan. Tällä Vartiotorni haluaa tietysti alleviivata sitä, että paratiisiin pääsevät vain Jehovan todistajat. Jos paratiisin asukit muistuttaisivat nykyisiä maailmallisia, niin eihän se sovi.

Ja paratiisissa hymyillään samasta syystä kuin Pohjois-Koreassa. Jos hymy ei irtoa tai on väkinäinen, muutama vuosi työleirillä korjannee asian.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

kiinnostunut kirjoitti:Tosin omassa seurakunnassamme on voideltu tapaus ja hän on alle 50 vuotias eli näitä voideltuja on sitten mahdollista tulla lisääkin jopa ihan nuoremmastakin polvesta.
Tottahan toki. Ainahan niitä synnintekijöitä paljastuu voideltujenkin joukosta, joten tilaa on. Minua vain kiinnostaisi tietää, mihin Israelin poikien heimoista hän mahtaa kuulua, voisitko kysäistä?
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Filippos »

Ylipäätään tuo, että mistä ihminen tietää olevansa voideltu? En keksi kovin montaa vaihtoehtoa; oman egon pönkittäminen, oman egon pönkittäminen, oman egon pönkittäminen, jonkinlainen vallan ja suosion kaipuu, eli oman egon pönkittäminen, joko mainitsin oman egon pönkittämisen ja "sittenhän on näitä ihan mielenterveydellisiäkin ongelmia", sekä joillakin on vaan Se oma ego pönkityksen tarpeessa. Tuossapa taitaa olla kaikki ja tärkeintä korostettu ja toistettu monesti, jotta lukija hoksaa, että kun tarpeeksi monta kertaa hokee jotain juttua itselleen, niin siihen saattaa jossain vaiheessa alkaa jopa uskomaan ihan tosissaan. Minä olen voideltu, minä olen voideltu, minä olen voideltu, minä olen voideltu jne sellaiset muutama tuhat kertaa ja sittenkin vielä ainakin kerta kiellon päälle. Hallintoelimen veikot on varmastikin hokeneet tuota itselleen ja toisilleen joka kokouksessa: "Kyllä meidän nyt pitää äänestää, että ollaanko me Se voideltujen keskuudesta nostettu orja?" "Ollaan voideltuja!" "Ollaan orja!" Ja niin he elivät onnellisina harhoissaan elämänsä loppuun asti odottaen harmagedonia, jota ei koskaan tullut.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Filippos kirjoitti:Ylipäätään tuo, että mistä ihminen tietää olevansa voideltu? En keksi kovin montaa vaihtoehtoa; oman egon pönkittäminen, oman egon pönkittäminen, oman egon pönkittäminen, jonkinlainen vallan ja suosion kaipuu, eli oman egon pönkittäminen, joko mainitsin oman egon pönkittämisen ja "sittenhän on näitä ihan mielenterveydellisiäkin ongelmia", sekä joillakin on vaan Se oma ego pönkityksen tarpeessa.
Mahdollinen syy saattaisi ehkä olla myös ylimitoitetun voimakas pyrkimys säilyttää säännöllinen ruokailurytmi. Vain voidellut saavat huikopalaa muistonvieton aikana.
And Justice For All
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Tony »

kiinnostunut kirjoitti:Minulle on annettu ymmärtää, että nykyinen hallintoelin vanhoine miehineen on jo iäkkäitä ja heidän aikanaan se sitten tulee. Tosin omassa seurakunnassamme on voideltu tapaus ja hän on alle 50 vuotias eli näitä voideltuja on sitten mahdollista tulla lisääkin jopa ihan nuoremmastakin polvesta.
Kaikkea sinulle näköjään suolletaan. Uusin hallintoelimen jäsen, Mark Sanderson, otettiin mukaan remmiin vuonna 2012 ja hän oli tuolloin 47-vuotias. Eli liekö vieläkään viidenkympin kerhossa.

Hallintoelimeen liitetyt spekuloinnit ovat samaa sarjaa vuoden 1914 spekulointien kanssa. Kun viimeinen käyttöpäivä lähestyy, tarina laitetaan uusiksi. Kun hallintoelimen jäseniä kuolee, sinne otetaan luonnollisesti jollain aikavälillä uusia tilalle. Näin tarina jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja...
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Filippos kirjoitti: ... "sittenhän on näitä ihan mielenterveydellisiäkin ongelmia", sekä joillakin on vaan Se oma ego pönkityksen tarpeessa.
Iissä oli merkillinen voideltu. Oli erakoitunut aika pahasti. Kävi muistonvietossa osallistumassa vertauskuviin ja kuitenkin oli hylännyt perheensä ja sukulaiset ja kaikki.

Oli niin erakko, että muistonviettoonkin tuli hiukan myöhässä, jotta välttäisi kaiken ihmisten kanssa juttelun mahdollisuudenkin. Ja lähti vähän ennen kokouksen loppumista pois.

Omaa jt-tyttöään ei esimerkiksi tervehtinyt, eikä muitakaan jt-sukulaisiaan ja karttoi heitä kuin erotettuja.

Epäili toisten jehovantodistajien, jotka joskus kävivät häntä katsomassa, varastelevan häneltä tavaroita.

Lapsensa olivat kärsineet paljon hylkäämisestä ja siitä että hän oli korottanut itsensä luokkaan, jossa olisi pitänyt olla kaikkein paras esimerkki kaikessa, mutta oli kuitenkin huonoin esimerkki.

Kemissä sanoivat, että häntä ei ole pantu kirjoihin eikä kansiin. Tarkoittaa, että muut jt:t eivät hyväksyneet hänen taivasasemaansa.Tosin eivät voineet suoranaisesti kieltääkään.

Aivan selvä mielisairaustapaus Xxxxxxx.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja Filippos »

sinner74 kirjoitti:
Filippos kirjoitti:Ylipäätään tuo, että mistä ihminen tietää olevansa voideltu? En keksi kovin montaa vaihtoehtoa; oman egon pönkittäminen, oman egon pönkittäminen, oman egon pönkittäminen, jonkinlainen vallan ja suosion kaipuu, eli oman egon pönkittäminen, joko mainitsin oman egon pönkittämisen ja "sittenhän on näitä ihan mielenterveydellisiäkin ongelmia", sekä joillakin on vaan Se oma ego pönkityksen tarpeessa.
Mahdollinen syy saattaisi ehkä olla myös ylimitoitetun voimakas pyrkimys säilyttää säännöllinen ruokailurytmi. Vain voidellut saavat huikopalaa muistonvieton aikana.
Oman pötsin pönkittämisestä ei ole pitkä matka oman egon pönkittämiseen. :P
kiinnostunut

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja kiinnostunut »

tvkmakinen kirjoitti:"Kyllä se työläisen mukulalle kelpaa" todettiin ensimmäisen lapsemme lastenvaunuista. Sanoja oli seurakunnan rikkaimman veljen vaimo. Arvatkaa tuliko vaimolta itku. Eli tosi rakkaudellista välittämistä, ihan raamatun mukaan. Vastaavaan en ole "mailmassa" törmännyt.
Itse olen kuullut vuosien saatossa kun välissä olin mukana ja kävin kokouksissa, vaikka kuinka paljon piikittelyjä ja ihan suoranaista haukkumistakin seurakunnan sisarilta ja joskus veljiltäkin koska en ole koskaan kuulunut "menestyjiin" eivätkä myöskään vanhempani. Se olikin yksi syy miksen koskaan ihan täysin mukaan ole tullut ja uskoni joutunut epäilyksen kannalle.

Nyt olen uudella paikkakunnalla enkä ainakaan vielä ole toistaiseksi saanut haukkuja todistajilta, tosin enpä ole kunnolla kokouksiin vielä päässytkään, kuuntelen skypestä kokoukset ja niin aion jatkossakin.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Lähtö teki minusta paremman ihmisen

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

kiinnostunut kirjoitti:
Itse olen kuullut vuosien saatossa kun välissä olin mukana ja kävin kokouksissa, vaikka kuinka paljon piikittelyjä ja ihan suoranaista haukkumistakin seurakunnan sisarilta ja joskus veljiltäkin ...
Tässä se juuri näkyy, ettei se rakkaus ole aitoa, se on vain teennäistä, tarkoitushakuista rakkauspommitusta, jolla on tarkoitus: saada kiinnostunut pian mukaan.

Jos kiinnostunut ei halua tulla riittävän nopeasti mukaan ja haluaa fiilistellä asioita useamman vuoden, ja puntaroida mielessään, niin jehovan todistajat väsyvät osoittamaan "rakkauttaan" sellaisiin.

Iissä oli tällainen ikuinen kiinnostunut, joka vain tutki mielellään jehovan todistajien kanssa. Oli tutkinut jo 30 vuotta ja edelleen jatkoi. Tykkäsi historiallisista asioista, joita jt-kirjallisuudessa viljeltiin.

Monet veljet hänen kanssaan tutkivat ja lopettivat aikanaan ja uudet veljet alkoivat taas tutkimaan ja lopettivat aikanaan kun turhautuivat. Sama jatkuin ja jatkui ja loppua ei tullut.

Mutta ei se kiinnostunut siitä halunnut ottaa mitään sen suurempaa velvoitetta, halusi vain tutkia ja kun puhe kasteelle menosta tuli ajankohtaiseksi, niin tuo kiinnostunut ei puhunut mitään, ihmetteli vain ja jatkoi kappaleiden lukemista ja vastailua.

Tuo kiinnostunut oli ottanut siitä itselleen harrastuksen selvästikin ja oli iloinen että hänen luonaan käytiin tutkistelua pitämässä.

Ja vaikka aina kävikin niin, että edelliset jt:t turhautuivat hänen kanssaan lopulta, niin kiinnostunut jo tiesi, että pianpa sieltä tulee uudet opettajat jatkamaan. Ei hän tietenkään sanonut sitä ääneen, nautti vain ja myhäili aina kun puhe tuli vaatimuksista.

Samalla tuo kiinnostunut tarjosi tienraivaajille sopivan tuntientekopaikan, ja sillä tavalla edisti 'omalla tavallaan' valtakunnan työtä.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vastaa Viestiin