Veljesseura.org

Totuus vapauttaa teidät, yhtä sarkastinen sanonta kuin se arbeit macht frei Auschwithcin portissa.

Olin todella positiivisesti yllättynyt, kun aloin sivustoa lukea: mitä, onko muitakin, joita 'lähteminen' ja 'karttaminen' ahdisti... Omasta erottamisestani (olen kasvanut jt-perheessä) on jo rapea 20v, mutta vasta nyt olen avomiehelleni (samaiselle, jonka ansiosta järjestöstä aikanaan erottamiseni tuli) joitakin asioita voinut puhua. Se lukko näiden asioiden ympärillä on niin valtavan tiukassa - vuosikaudet olen vain märehtinyt asioita itsekseni, ajatellut, että vain minä joudun ahdistumaan kun sisaruksiani ajattelen. Tai omia nuoruusvuosiani. Tai vanhempiani, sukulaisiani tai nuoruuden ystäviäni. Olen tottunut elämään ilman heitä ja onneksi olen saanut elämässäni mahtavan hyvän tukiverkoston muista ihmisistä. Yksinäisyys näistä asioista puhuttaessa on kuitenkin edelleen pakahduttavaa...
Rohkeutta tämä ei multa vaatinut, tänne rekisteröityminen, päinvastoin!

Näin me koetaan eri tavalla asioita peppergirl.

Lukkoja on täällä edelleen vaikka aktiiviajoista vuosikymmeniä. En halua että sukulaiset tunnistaa minut kirjoituksistani.

En halua että sukulaiset tunnistaa minut kirjoituksistani

.

Sepäs tässä onkin. Ihminen avautuu, puhuu ahdistuksestaan, surusta ja pahasta olosta ,niin miten toimii jt sukulainen?

Viimeistään silloin avautujalle / puhujalle heitetään viimeiset hyvästit ja suljetaan pois elämästä.

Siinä sopii miettiä kuuluuko tällainen ihmisen normaaliin kanssakäymiseen ja läheisten rakkauden määritelmään?
Itse todistajan sopisi miettiä kuinka kivaa olisi jos jt itse avautuisi jostakin mikä on tuonut mielipahaa ja tuo, niin muut heittää heti helvettiin.

Normaalin ihmisen käytäntöihin kuuluu kysymykset : " mikä sulla on hätänä" ja " miten mä voisin auttaa" ( esimerkiksi pelkkä kuuntelu on hyvä lääke)
, mutta ei.. Läheistään ja sukulaista ei saa edes tervehtiä kun hallintoelin kieltää.

What would Jesus do? Siinäpä se.

En itsekään välittäisi paljastaa suvulle avautumisiani ja pahaa oloa, sen tietää että vielä huonommaksi ne välit siitä menee. Ikäänkuin puhuminen asiasta olisi pahaa...

Sitähän se ei ole

Kun Jehovan todistajana ollessani alon voimaan henkisesti pahoin, mietin usein, kuinka järjestön opetukset ovat vastoin ihmisen psyykeä, vastoin ihmisen perimmäistä luonnetta.

Aloin sitten pahoinvointiini apua etsien lukemaan paljon psykologista kirjallisuutta, kun seuran julkaisuista en apua saanut. Enkä saanut apua, tukea enkä ymmärrystä seurakuntalaisilta, saatikka puolisoltani, vaikka seurakunnan vanhin oli. Onneksi pääsin keskustelemaan ammatti-ihmisten kanssa (tätä mieheni vastusti).
Tällöin käsitykseni seurasta vahvistui.

Lisäksi en oikein jaksanut vakavissani uskoa, että vuoden 1914 sukupolvi ei kuole ennen Harmagedonia. Sukupolvioppihan on yksi seuran keskeisimmistä opeista.
Jopa ihmettelin, kuinka jotkut olivat asiasta niin varmoja.

Olen ollut erotettuna n. 20 vuotta (aikanaan suuri helpotus), ja näiden vuosien aikana olin aikaisemmin palannut pohtimaan, että jospa ne Jehovan todistajat SITTENKIN ovat oikeassa.
Ja mietin, että kun vuodesta 1914 on kulunut niin kauan, kuinka seura sen nyt tänä päivänä selittää selvitäkseen taas epäonnistuneesta raamatun tulkinnasta.

Kun sitten hankin tietokoneen, aloin hakemaan netistä tietoa Jehovan todistajista ja löysin nämäkin sivustot.
Sain tarkemmin selvää mm. Jehovan todistajien historiasta, lukuisista oppimuutoksista ym. ym.

Että joopa joo!
Olihan se tähän sukupolvioppiinkin tullut tietenkin muutos, kuinkas muutoin. Ja mikä se oppi sitten olikaan tällä hetkellä? Tietävätkö ja ymmärtävätkö sen kaikki julistajatkaan?
Enää en pähkäile ajatuksella Jehovan todistajien oikeassa olemisesta.

Vaarallisia nämä "luopiosivut".