Valituskomiteanauhoitus, osa 7

[Polyester]

Tämä ongelmavyyhti on "sisäänrakennettu" Jehovan todistajien järjestön toimintatapoihin, mistä on runsaasti kirjallisia todisteita. Niinpä voidaan puhua "rakenteellisesta" ongelmasta.

Rakenteelliseen ongelmaan ei kelpaa ratkaisuksi se, että jotkut yksittäiset ihmiset yrittäisivät viedä asioita oikeuteen. Tulisi todennäköisesti vaihtelevia tuomioita jo siitäkin syystä, että joillakin olisi paremmat puolustusasianajajat kuin toisilla.

Rakenteellinen ongelma voidaan ratkaista vain rakenteellisilla toimenpiteillä. Ts. toimenpiteiden pitää puuttua Jehovan todistajien järjestön toimintaan ja rakenteisiin.

Ongelma on ilman muuta rakenteellinen. Vartiotorniseura saattaisi yrittää vedota siihen, että karttaminen on yksilöiden oma valinta, mutta toiminta on selvästi seuran ohjeistamaa ja valvomaa.

Ministeri Räsänen on ehdottanut, että asia pitäisi yrittää viedä poliisitutkinnan kautta oikeuteen, jotta karttamisen laillisuus saataisiin ratkaistua. Hän on kuitenkin saattanut ehdottaa tätä lähinnä saadakseen ikävän asian pois käsistään. Itsekään en oikein pidä siitä ajatuksesta, että asiasta käytäisiin oikeutta, sillä tulos voisi olla hyvin sattumanvarainen mm. käräjäoikeuksien ammattitaidosta riippuen ja parhaassakin tapauksessa prosessi valituksineen saattaisi kestää useita vuosia.

UUT:n sitkeys näyttää tuottavan tulosta ja tämä viimeisin käänne kuulostaa lupaavalta.

[Sukututkija]

Joo no näin sen pitäisi olla. Tämä kuulostaa oikealta kaikkia kohtaan. Voidaanko nyt sanoa että jehovantodistajuudessa tämä toteutuu?

Ok. Kuvittelin, että kysymys oli alun perin enemmän retorinen, mutta koetetaan nyt sitten vastata.

Lähtijän osalta ymmärtääkseni toteutuu. En ainakaan muista kuulleeni tapauksista, jossa lahkossa pidettäisiin väkisin (joitain kirjanpidollisia väkisin pitämisiä lukuun ottamatta tietysti), vaan kun henkilö alkaa epäillä opetuksia tai saa muuten tarpeekseen, niin hän lähtee. Kuten tunnettua, niin lähtöpäätös voi olla oma suoranainen päätös lähteä taikka hän voi ajautua tilanteeseen, jossa lahko hänen puolestaan päättää, että nyt riittää ja sinä haluat erota. Tietääkseni molemmissa tapauksissa pääsääntöisesti kyse on kuitenkin henkilön omasta päätöksestä tai hänen toimintansa aiheuttamasta päätöksen osoittamisesta, jolloin molemmissa tapauksissa henkilöllä itsellään on onnen avaimet käsissään. Noudata lahkokuria tai lähde.

Kun lähtö on tapahtunut, niin seuraavaksi karttaja tekee oman päätöksensä ja joko karttaa taikka sitten ei karta. Molemmista tavoista suhtautua asiaan löytyy esimerkkejä tältäkin foorumilta.

Näin asian juuri pitääkin olla. Jokainen saa tehdä omat päätöksensä ja jokaisen pitää ymmärtää, että omat päätökset voivat johtaa päätöksiin myös muiden taholla. Kysymys on yksilöiden omasta suhtautumisesta uskonnollisiin vakaumuksiin ja yksiöiden omista päätöksistä millä tavalla he haluavat omaa elämäänsä elää. Kyse on hyvin periaatteellisista asioista, joiden mestaroinnista valtiovaltojen taholta löytyy aivan riittävästi esimerkkejä.

Joskus nähdään raskauttavana se, että seurajohto tekee raamatuntulkinnan oman hetkellisten mielenailahtelujensa mukaan ja sen jälkeen vaatii yksilöitä noudattamaan, tai ainakin opettamaan, näitä alati muuttuvia oppeja. Tekisi mieli kysyä, että entäs sitten? Mikä ongelma tässä on ja jos ongelmaa on, niin mikä olisi mahdollinen ratkaisu? Auttaisiko esimerkiksi se, että lainsäätäjä, eli eduskunta, säätää lain, joka toteaa, että Paavali ei tarkoittanut karttamisesta puhuessaan sitä mitä lahko nyt opettaa ja vaatii? Eikö meillä jo ole aivan riittävästi valtioita, joita johdetaan vanhoista mytologioista johdetuin opetuksin ja niiden pohjalta laadittujen lakien mukaan?

[Tony]

Lähtijän osalta ymmärtääkseni toteutuu. En ainakaan muista kuulleeni tapauksista, jossa lahkossa pidettäisiin väkisin (joitain kirjanpidollisia väkisin pitämisiä lukuun ottamatta tietysti)

Siellä on seurakunnissa tälläkin hetkellä lukematon määrä ihmisiä, jotka ovat mukana ainoastaan koska karttamisuhka. Karttamisuhassa on kyse psykologisesta pakkokeinosta.

Kun lähtö on tapahtunut, niin seuraavaksi karttaja tekee oman päätöksensä ja joko karttaa taikka sitten ei karta. Molemmista tavoista suhtautua asiaan löytyy esimerkkejä tältäkin foorumilta.

Näin asian juuri pitääkin olla. Jokainen saa tehdä omat päätöksensä ja jokaisen pitää ymmärtää, että omat päätökset voivat johtaa päätöksiin myös muiden taholla. Kysymys on yksilöiden omasta suhtautumisesta uskonnollisiin vakaumuksiin ja yksiöiden omista päätöksistä millä tavalla he haluavat omaa elämäänsä elää.

Uusimmasta vanhinten kirjasta:

Jos joidenkin seurakunnan jäsenten tiedetään olevan tarpeettomasti kanssakäymisissä sellaisten erotettujen tai eronneiden sukulaisten kanssa, jotka eivät asu heidän luonaan, vanhinten tulee neuvoa heitä Raamatun avulla. Heidän kanssaan voidaan tarkastella aineistoa "Jumalan rakkaus" -kirjan sivuilta 207-209, Vartiotornin 15.4.1988 sivuilta 26-31 tai kirjoituksesta "Ilmaise kristillistä uskollisuutta kun joku sukulainen erotetaan" vuoden 2002 elokuun Valtakunnan Palveluksestamme. Jos on selvää, että kristitty toimii tällä tavoin vastoin erottamisjärjestelyn henkeä eikä ota neuvoja vastaan, hän ei ehkä olisi pätevä sellaisiin seurakunnan tehtäviin, joissa vaaditaan esimerkillisyyttä. Hänen tapaustaan ei käsiteltäisi oikeuskomiteassa, paitsi jos hän itsepintaisesti on hengellisesti kanssakäymisissä erotetun kanssa tai arvostelee avoimesti erottamispäätöstä.

Koska karttamisen toteuttamista valvotaan ja sen laiminlyönnistä on luvassa toimenpiteitä, kyse ei ole missään määrin yksilön omaehtoisesta valinnasta tai omasta suhtautumisesta uskonnollisiin vakaumuksiin.

Toinen seikka joka kumoaa virheellisen käsityksen omasta suhtautumisesta uskonnollisiin vakaumuksiin on se, että karttamisesta on selvät ohjeet kirjallisuudessa ja karttaminen esitetään vaatimuksen muodossa.

Joskus nähdään raskauttavana se, että seurajohto tekee raamatuntulkinnan oman hetkellisten mielenailahtelujensa mukaan ja sen jälkeen vaatii yksilöitä noudattamaan, tai ainakin opettamaan, näitä alati muuttuvia oppeja. Tekisi mieli kysyä, että entäs sitten? Mikä ongelma tässä on ja jos ongelmaa on, niin mikä olisi mahdollinen ratkaisu? Auttaisiko esimerkiksi se, että lainsäätäjä, eli eduskunta, säätää lain, joka toteaa, että Paavali ei tarkoittanut karttamisesta puhuessaan sitä mitä lahko nyt opettaa ja vaatii? Eikö meillä jo ole aivan riittävästi valtioita, joita johdetaan vanhoista mytologioista johdetuin opetuksin ja niiden pohjalta laadittujen lakien mukaan?

Ei asiassa mitään ihmeellistä olisikaan, mikäli lahkosta voisi lähteä uskonnonvapauden hengen mukaisesti ilman sanktioita. Lahkon jäsenyyteen ja kulloistenkin oppien hyväksymiseen liittyy psykologinen pakko, jolloin kyse ei ole missään määrin yksilön omaehtoisista valinnoista.

Ja muista ne lapset jotka ujutetaan lahkoon syyntekeettomina.

[Sukututkija]

Koska karttamisen toteuttamista valvotaan ja sen laiminlyönnistä on luvassa toimenpiteitä, kyse ei ole missään määrin yksilön omaehtoisesta valinnasta tai omasta suhtautumisesta uskonnollisiin vakaumuksiin.

Toinen seikka joka kumoaa virheellisen käsityksen omasta suhtautumisesta uskonnollisiin vakaumuksiin on se, että karttamisesta on selvät ohjeet kirjallisuudessa ja karttaminen esitetään vaatimuksen muodossa.

Tässä meillä on näkemysero.

Kun luen otettasi vanhinten kirjasta, niin mielestäni siinä aivan yksiselitteisesti käsitellään asiaa raamatuntulkinnallisesta näkökulmasta ja jossa lahkoon jäävälle jätetään mahdollisuus valita. Hänen asiaansa ei käsitellä komiteassa paitsi vain siinä tapauksessa, että hän on itsepintaisesti hengellisessä kanssakäymisessä lähteneen kanssa ja sen lisäksi arvostelee avoimesti erottamispäätöstä. Vai ymmärränkö väärin termin hengellinen? Oletan sen tarkoittavan esimerkiksi sitä, että lahkoon jäänyt toistuvasti kuuntelee ja keskustelee lahkon jättäneen henkilön uskonnollisista näkemyksistä, joka olisi siis tuomittavaa ja voisi johtaa erottamiseen.

Luulen, että meidän erilainen suhtautuminen tähän asiaan johtuu ainakin osittain meidän taustamme eroista. Minustakaan ei ole hyvä, että esimerkiksi lapsia, kuten sanoit, ujutetaan lahkoon syyntakeettomina, mutta näin se vain meidän läntisessä demokratiassa menee. Vanhemmilla on oikeus, joku voisi sanoa sitä myös velvollisuudeksi, antaa lapsilleen haluamansa uskonnollinen kasvatus ilman, että valtiovalta puuttuu asiaan. Tästä syystä meillä on uskonnonvapaus, ei siitä syystä kun sinä niin kovasti tunnut toivovan.

[Tony]

Kun luen otettasi vanhinten kirjasta, niin mielestäni siinä aivan yksiselitteisesti käsitellään asiaa raamatuntulkinnallisesta näkökulmasta ja jossa lahkoon jäävälle jätetään mahdollisuus valita. Hänen asiaansa ei käsitellä komiteassa paitsi vain siinä tapauksessa, että hän on itsepintaisesti hengellisessä kanssakäymisessä lähteneen kanssa ja sen lisäksi arvostelee avoimesti erottamispäätöstä.

Tässä tulee tietää, että komitea on se äärimmäisin keino puuttua seurakunnan jäsenen toimintaan. Kuten voit lukea lainauksesta, kanssakäymisestä entisen todistajan kanssa on luvassa muitakin sanktioita. Esimerkiksi tehtäviensä menettäminen seurakunnassa on erittäin merkittävä rangaistus Jehovan todistajalle.

Vanhemmilla on oikeus, joku voisi sanoa sitä myös velvollisuudeksi, antaa lapsilleen haluamansa uskonnollinen kasvatus ilman, että valtiovalta puuttuu asiaan. Tästä syystä meillä on uskonnonvapaus, ei siitä syystä kun sinä niin kovasti tunnut toivovan.

Niin. Mielestäni sellaisiin uskontoihin, jotka kiristävät jäseniään psykologisin pakkokeinoin, ja joihin kuuluu opinkappaleita jotka ovat hengenvaarallisia, ei pitäisi saada liittää lapsia. Kyseinen kuvio on väärin kaikin mahdollisin mittarein mitattuna. Uskonnonvapauslakia ei ole määritelty siksi, että siihen voidaan vedota silloin kun uskonto aiheuttaa pahaa. Se on määritelty siksi, että jokaisella on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Se taas ei toteudu silloin kun lapsia liitetään tällaiseen uskontoon, josta ei sitten aikuisena voi lähteä ilman sanktioita.

[Veli-Hopea]

Se taas ei toteudu silloin kun lapsia liitetään tällaiseen uskontoon, josta ei sitten aikuisena voi lähteä ilman sanktioita.

Lapsena liitetty taikka täysi-ikäisenä ja "*täydessä ymmärryksessä*" liittymisissä on molemmissa mielestäni yksi sanomatta jäänyt seikka, jonka olen useasti nähnyt palstalla kirjoitetun :

"Todistajuudesta ei ole kunniallista ulospääsyä."

Miten tämä saadaan mahtumaan uskonnonvapauteen kuulua tai olla kuulumatta?


* Tämä lainausmerkeissä siksi, etten usko edes aikuisena liittyvien olevan tarpeeksi perillä siitä, mitä kaikkea liittyminen ja lähteminen voivat pahimmillaan tehdä.

[Verilettu]

Kun luen otettasi vanhinten kirjasta, niin mielestäni siinä aivan yksiselitteisesti käsitellään asiaa raamatuntulkinnallisesta näkökulmasta ja jossa lahkoon jäävälle jätetään mahdollisuus valita. Hänen asiaansa ei käsitellä komiteassa paitsi vain siinä tapauksessa, että hän on itsepintaisesti hengellisessä kanssakäymisessä lähteneen kanssa ja sen lisäksi arvostelee avoimesti erottamispäätöstä.

Voi kuule, asia ei ole ollenkaan noin mustavalkoista. Väliin mahtuu harmaan eri lukemattomat sävyt päättyen komitean mustaan. Seurakunnassa ja yksittäisten todistajienkin toimesta saa kyllä kokea että karttaminen on ainoa sallittu toimi eronneen/erotetun kanssa.

Jotkut todistajat ovat niin syvällä kuopassaan että karttavat jopa sellaisia todistajia joiden epäilevät olevan tekemisissä eronneiden kanssa, eikä siinä erotella ja kysellä onko suhde hengellinen vai ei. Pelkkä epäilys riittää. No, nämä ovat tosin jo todella kauan aikaa sitten aivonsa salin narikkaan unohtaneita mutta kuitenkin.

[Sukututkija]

Uskonnonvapauslakia ei ole määritelty siksi, että siihen voidaan vedota silloin kun uskonto aiheuttaa pahaa. Se on määritelty siksi, että jokaisella on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Se taas ei toteudu silloin kun lapsia liitetään tällaiseen uskontoon, josta ei sitten aikuisena voi lähteä ilman sanktioita.

Toni, en ymmärrä mistä sinä jatkuvasti otat tuon ”ilman sanktioita” sitä taikka tätä. Minulta menee nyt varmaan jotain ohi.

Mahtaako sinulta itseltäsi mennä ohi se, että tunnut vaativan valtiovaltaa puuttumaan uskonnonharjoittamiseen tavalla, joka ainakin näyttäisi olevan ristiriidassa esimerkiksi Euroopan Neuvoston Ihmisoikeussopimuksen kanssa? Sopimuksen mukaan lapsen vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen uskontonsa ja vakaumuksensa mukainen opetus ja jota valtion tulee kunnioittaa (esimerkiksi jopa järjestäessään koulutusta, saati säätäessään lakeja).

On jotenkin absurdi tilanne, että vaaditaan uskonnonharjoittamisen rajoittamista tai sen sisältöön puuttumista, niillä samoilla laeilla ja sopimuksilla, joiden nimenomainen tarkoitus on turvata sen vapaa harjoittaminen yhteisön tai valtion alueella.

Mutta onhan se niinkin, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

[Tony]

Uskonnonvapauslakia ei ole määritelty siksi, että siihen voidaan vedota silloin kun uskonto aiheuttaa pahaa. Se on määritelty siksi, että jokaisella on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Se taas ei toteudu silloin kun lapsia liitetään tällaiseen uskontoon, josta ei sitten aikuisena voi lähteä ilman sanktioita.

Toni, en ymmärrä mistä sinä jatkuvasti otat tuon ”ilman sanktioita” sitä taikka tätä. Minulta menee nyt varmaan jotain ohi.

Tämä aihe lienee joskus jo väänneltykin, mutta vapauden määritelmä ei toteudu jos vapauden toteuttamisesta rangaistaan. Sama uskonnonvapautta toiselta suunnalta tarkasteltaessa: toteutuisiko uskonnonvapaus jos uskonnonharjoittamisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta rangaistaisiin, ja rankaisemiseen olisi erityinen ohjeistus jota myös vaadittaisiin noudatettavan?

[Johanneksen poika]

"Todistajuudesta ei ole kunniallista ulospääsyä."

Miten tämä saadaan mahtumaan uskonnonvapauteen kuulua tai olla kuulumatta?

Tämä juuri on se asian ydin. Ei ole kunniallista ulospääsyä. Kuitenkin tämä on kirjattu lakiin.
Uskonnonvapauslaki 3§, Jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa.
"Jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä."

Jehovan todistajista ei voi erota vapaasti. Häneen lyödään leima, mikä estää sukulaisia ja muita ystäviä, jotka ovat Jehovan todistajia, olemasta kanssakäymisissä eronneen kanssa. Eroaminen tuo aina elinkautisen karttamisen. Se ei ole vapautta. Se on kiristystä.

http://johanneksenpoika.fi/dokumentit/u ... slaki.html

[Sukututkija]

toteutuisiko uskonnonvapaus jos uskonnonharjoittamisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta rangaistaisiin, ja rankaisemiseen olisi erityinen ohjeistus jota myös vaadittaisiin noudatettavan?

Ei tietenkään.

Olen varmaan sinisilmäinen, mutta en pysty näkemään karttamista (ainakaan ainoastaan) yhteisön antamana rangaistuksena eronneelle. Uskon että ehkä jopa iso osa karttajista uskoo tekevänsä oikein ja uskoisi myrkyttävänsä oman mielensä seurustellessaan lahkon jättäneiden kanssa. Minun nähdäkseni karttajan tapauksessa kyse on puhtaasti vapaudesta noudattaa omaa vakaumustaan ja jos sitä yritettäisiin peukaloida ulkopuolelta, niin millä tavalla me eroaisimme esimerkiksi jostain islamilaisista maista? Tietysti seura määrittelee harjoitetun uskonnon sisällön, mutta mitä pahaa siinä on?

Myöskään mikään lainaamassasi vanhinten ohjekirjassa ei tuntuisi viittaavan siihen, että karttaminen olisi tarkoitettu rangaistukseksi. Päinvastoin, minusta se suhteutuu yllättävän sallivasti seurusteluun seuran jättäneiden kanssa ja komiteaakin tulee vasta jos nostaa metelin. En tiedä onko ohjeistus aina ollut näin, mutta uusin valo näyttää vilkkuvan nyt tähän malliin.

[Veli-Hopea]

Sopimuksen mukaan lapsen vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen uskontonsa ja vakaumuksensa mukainen opetus ja jota valtion tulee kunnioittaa (esimerkiksi jopa järjestäessään koulutusta, saati säätäessään lakeja).

Ei minulla tätä vastaan ainakaan mitään ole. Näen ongelman kyllä selvästi siinä, jos lapsi sitten ei haluakkaan jatkaa ja harjoittaa perittyä uskoa. Silloin lapsi todennäköisesti menettää vanhempansa (kuten useasti käy[ainakin todistajuudessa]), niin kuin sisaruksensakin ja muut uskontoa harjoittavat ystävät.

Tai sitten toisinpäin tilanne , jossa isä/äiti ensin varmistaa lapsensa uskontonsa, mutta itse haluaa tästä myöhemmin vapautua ja tätämyötä menettää lapsensa. Tästä meillä taitaa palstalla olla esimerkkikin.

Sitä voi sitten punnita, onko normaalia, jos teini hylkää vanhempansa uskomuksien tähden ja pitäisikö asioiden todella näin mennä tai onko tämä todella lapsen oma todellinen halu ja päätös.

[Veli-Hopea]

Minun nähdäkseni karttajan tapauksessa kyse on puhtaasti vapaudesta noudattaa omaa vakaumustaan

Minun nähdäkseni karttaja ei läheskään aina tee tätä omasta tahdostaan. Onko kyse sitten vapaudesta jos päättääkin olla karttamatta ja tämä tuo tullessaan rangaistuksen?

Onko se nyt sitten oikein?

En usko että karttaminen johtuu aina vakaumuksesta. Puntarissa painaa monesti varmasti myös pelko, jopa enemmän kuin vakaumus. Ilman pelkoa tuo vakaumuksen osa ohitettaisiin aika mallikkaasti ilman mutkia.


Lisäys.

Minulla on sukulaisia, jotka ovat tekemisissä kanssani salaa. Toivovat ettei vain kukaan näkisi.Sellainen vakaumus heillä.

[Tony]

Olen varmaan sinisilmäinen, mutta en pysty näkemään karttamista (ainakaan ainoastaan) yhteisön antamana rangaistuksena eronneelle. Uskon että ehkä jopa iso osa karttajista uskoo tekevänsä oikein ja uskoisi myrkyttävänsä oman mielensä seurustellessaan lahkon jättäneiden kanssa.

Olen kuullut kyllä lukemattomia kokemuksia tapauksista, joissa esim. vanhemmat haluaisivat olla tekemisissä erotetun lapsensa kanssa, mutta eivät voi, koska säännöt. Lisäksi sillä, mitä karttaja kuvittelee, ei ole merkitystä. Itsemurhapommittajakin kuvittelee tekevänsä oikein. Ainoastaan se merkitsee, mitä toiminta aiheuttaa käytännössä.

Minun nähdäkseni karttajan tapauksessa kyse on puhtaasti vapaudesta noudattaa omaa vakaumustaan

Kun nimenomaan ei ole kysymys omasta vakaumuksesta. Jos karttamissääntöä ei olisi, moniko Jt arviosi mukaan karttaisi? Niinpä niin. Karttamisesta ei juurikaan puhuta muiden liikkeiden kohdalla, koska hyvin harvalla porukalla on siihen niin selkeät klausuulit kuin todistajilla. Se karttaminen jota tapahtuu muualla on harvinaista (joskin yhtä ikävää), mutta niissä tapauksissa me voimme todella todeta, että kyse on omasta vakaumuksesta. - Jos ja kun asiaan ei ole erillistä vaatimusta.

Tietysti seura määrittelee harjoitetun uskonnon sisällön, mutta mitä pahaa siinä on?

Hedelmät sen kertovat, ei sitä tarvitse erikseen analysoida. Särkyneitä perheitä ja lääketieteellisistä hoidoista turhaan kuolleita ihmisiä. Jos et näe näissä hedelmissä mitään pahaa, niin minkäs sille.

Myöskään mikään lainaamassasi vanhinten ohjekirjassa ei tuntuisi viittaavan siihen, että karttaminen olisi tarkoitettu rangaistukseksi. Päinvastoin, minusta se suhteutuu yllättävän sallivasti seurusteluun seuran jättäneiden kanssa ja komiteaakin tulee vasta jos nostaa metelin. En tiedä onko ohjeistus aina ollut näin, mutta uusin valo näyttää vilkkuvan nyt tähän malliin.

En tiedä mitä lainausta olet lukenut, mutta se lainaus jonka minä olen tähän keskusteluun liittänyt, on totutun jyrkkä. Siinä ei anneta mitään siimaa entisten todistajien kanssa seurusteluun - kuten ei anneta missään muuallakaan järjestön kirjallisuudessa. Seuraukset kanssakäymisestä entisen todiatajan kanssa ovat 1. puhuttelu ja jos se ei auta 2. tehtävät pois ja sitä kautta saakin laskea aika monta porrasta seurakunnan arvostustikapuilla. Viimeisin vaihtoehto on komitea ja siinä ollaankin sitten itse karttamisuhan alla.

Nämä seuraukset eivät edelleenkään ole Jehovan todistajalle mikään pikku juttu, kuten yrität antaa ymmärtää. Muistaakseni et ole elänyt Jt-elämää seurakunnassa, joten sinulla ei ehkä ole täysin käsitystä siitä mistä kirjoitat?

EDIT: Ja ota huomioon, että ko. lainaus vanhinten kirjasta koskee kanssakäymistä sukulaisten kanssa. Muiden entisten todistajien karttaminen on niin itsestäänselvää, että siitä ei tarvitse kirjassa tuossa yhteydessä edes mainita.

[Sukututkija]

Nämä seuraukset eivät edelleenkään ole Jehovan todistajalle mikään pikku juttu, kuten yrität antaa ymmärtää. Muistaakseni et ole elänyt Jt-elämää seurakunnassa, joten sinulla ei ehkä ole täysin käsitystä siitä mistä kirjoitat?

Voi olla. Kirjoitan vain parhaan ymmärrykseni mukaan ja näin näen asian.

En halua vähätellä niitä ongelmia joita karttamisesta seuraa, jotain tiedän sentään minäkin, mutta en myöskään haluasi sitä, että ulkopuoliset sanelevat millä tavalla ihmisten täytyy suhtautua sukulaisiinsa ja tuttaviinsa. Ne on henkilöiden välisiä asioita ja jos joku haluaa uskoa mitä amerikkalainen kirjapainoyritys raamatustaan lukee, niin olkoon niin ystävällinen.

Kuten taisi jo tulla sanottuakin, niin minun nähdäkseni paras resepti on asioiden jatkuva esillä pitäminen. Lainsäädännöllä tai yhteiskunnan puuttumisella tätä asiaa ei voida ratkaista. Ei edes lakituvassa vaikka joku urhoollinen ministerin neuvoa noudattaisikin.