Veljesseura.org

harzit kirjoitti:mä vaan oon valmis tekeen mitä vaan et saisin normaalin rakkaudellisen suhteen tyttäreen.

Asiahan ei minulle kuulu, mutta miten suhde voi olla "normaali", jos kaikista asioista ei voi puhua ja omia käsityksiä ei saa sanoa? - Minusta se vaatii näyttelijän koulutuksen. En itse pystyisi sellaiseen, mutta me ihmiset olemme erilaisia, joten jos se toimii kohdallasi, toivotan onnea valitsemallasi tiellä.

en usko mut mä vaan oon valmis tekeen mitä vaan et saisin normaalin rakkaudellisen suhteen tyttäreen.

No ei se normaalilta kuulosta että menisit takaisin vaikka et usko, saadaksesi normaalin suhteen tyttäreesi mutta toisaalta jos se on ainut tie saada edes jonkinlainen suhde omaan tyttäreen niin onhan sekin jotain ja jonkunlainen vaihtoehto.

Valheessa elämistähän se olisi mutta kyllä multa ymmärrystä riittää, mitäpä sitä ei omien lasten eteen tekisi, olisi se kuin nurinkurista tahansa.

Tulisiko tällainen valinta kestämään? .. sitä en osaa sanoa.


Ei tuollainen valinta( paluu ) maailman huonoinkaan ole, vaikka se on mitä on, jos mielipiteitä saa jakaa.

harzit kirjoitti:Niinpä, mut ku siihen sivuun otaetaan oma rakas tytär ja vanhemman ja sisarukset, ei sitte ookkaa nii helppoo. Mä oon sanonu suoraan sisaruksille ja vanhemmille että en usko mut mä vaan oon valmis tekeen mitä vaan et saisin normaalin rakkaudellisen suhteen tyttäreen.

Niin ikävää kuin se onkin, niin kyse ei ole vähimmässäkään määrin normaaliudesta kun pelissä on vastavuoroisina tekijöinä kiristys ja teeskentely.

Jos ainoa motiivi palata keimeihin on tuo, et saa tavata tytärtään....jossain määrin ymmärränKIN...mutta loppupeleissä tuo henkilö, joka noin meinaa tehdä palaa henkisesti loppuun. Onko kiva olla mukana porukassa, jonka oppeihin ei usko ja ainoa syy raahata itsensä kokouksiin ja oville on rakkaus lapsiinsa. Onhan se kaunista ja ihailtavaa ei siitä ole kysymys.....kysymys onkin lopputuloksesta joka voi johtaa kyseisen henkilön henkisiin vaikeuksiin itsensä kanssa kun pää ei sitä tule kestämään. Onko voimia tehdä kaikki se, mitä Jehovan todistajana oleminen vaatii?

En tiedä, uskooko hän enää Jumalankaan olemassaoloon, mutta jos uskoo, kannattauisko ajatella miltä eläminen illuusio maailmassa tuntuu itsestä tai Jumalan näkökannalta katsottuna? Jumalaa ei voi kukaan pettää. Eläminen valhemaailmassa satuttaa vain itseä. Kentälläkin pitäisi käydä säännöllisesti, vastata kokouksissa, lukea Raamattua seurakunnan kokouksessa, luoda kontakteja....onnistuuko tämä todellakaan, jos uskoa ei ole enää ripaustakaan jäljellä. Miten sitten edistyminen seurakunnassa, jos asia ei inspaa. Vanhimmat kyllä huomaavat jos tahti hiipuu. Ja varmaa on se, että se tulee hiipumaan ajan kanssa. Mitä selsityksiä sitten heitetään kehiin? Asia kokonaisuus asetelmana tässä tapauksessa on aika hurja eli kannattaisko miettiä ihan kunnolla tota juttua. Juttele siitä jonkun luotettavan henkilön kanssa ensiksi jos sinulla sellainen on.
On kovin ikävää että olet vaikeassa tilanteessa juuri tällä hetkellä.

joka noin meinaa tehdä palaa henkisesti loppuun.

Kyllä joo. Jatkuva näytteleminen on kauhea taakka.


Inhottava ajatella sitä tilannetta ettei voi oikein olla tyttären kanssa tekemisissä, olisipa asiat toisin.

Kulissia voi kokeilla ,kestää sen aikaa kun kestää, kunhan ei itse romahda kuin korttitalo.

Hankalaa on ja sekin vielä, että vaikeata on auttaa.
Ainoa mitä voi sanoa, tämä ei ole tyttären vika vaan uskonnon.

Veli-Hopea kirjoitti:[

Valheessa elämistähän se olisi mutta kyllä multa ymmärrystä riittää, mitäpä sitä ei omien lasten eteen tekisi, olisi se kuin nurinkurista tahansa.

Tulisiko tällainen valinta kestämään? .. sitä en osaa sanoa.

Ei tuollainen valinta( paluu ) maailman huonoinkaan ole, vaikka se on mitä on, jos mielipiteitä saa jakaa.

Kyllä minäkin ymmärrän ihan hyvin paluuajatuksella pallottelun. Ainakin nyt kun on oma lapsi, niin on se monessa asiassa muuttanut ajattelua. Jos olisi ihan pakko, niin hänen takiaan voisin palata. Eikä se välttämättä niin karseaa olisi. Riippuu varmaan vähän paikkakunnasta, kuinka täysillä mukana pitäisi olla. Jossain riittää kirjoilla oleminen, eikä kiviäkään kiinnosta, näkyykö kokouksissa, jos vaan rapsan muistaa laittaa ja välttelee tutkaa. No, jos jostain olen kiitollinen, niin mun lapsen ei koskaan joudu käymään sitä paskaa lävitse, minkä itse kävin ja pidän hänet kyllä niin kaukana kaikesta muustakin hihhuloinnista. Voimia tilanteeseen, mihin ikinä päädytkin. Hankala tilanne, johon ei varmaan täysin tyydyttävää ratkaisua löydy.

harzit kirjoitti:Niinpä, mut ku siihen sivuun otaetaan oma rakas tytär ja vanhemman ja sisarukset, ei sitte ookkaa nii helppoo. Mä oon sanonu suoraan sisaruksille ja vanhemmille että en usko mut mä vaan oon valmis tekeen mitä vaan et saisin normaalin rakkaudellisen suhteen tyttäreen.

Olisi mielenkiintoista tietää moniko on tälläkin hetkellä kirjoilla ihan vain näistä syistä. Karttamissäännön säännöllinen esilläpito ja käytännön kiristäminen tuskin ainakaan vähentää järjestössä sisällä olevien panttivankien lukumäärää.

Mitä tahansa päätätkin, onnea matkaan. Perhesuhteiden takia kirjoilla roikkuminen on varsin ymmärrettävää. Paha vain että järjestöhän on alkanut puuttua myös siihen. Toimettomiakin saatetaan karttaa.

Amerikkalaisen lahkon jäsenyys määrittelee voitko olla tekemisissä lastesi taikka muiden perheenjäsenien kanssa..

Joo, sen verran päivitystä et en kyl usko et oikeesti pystysin mennä takas teeskentelemään. Pitää vaan toivoo et noi karttamissäännöt joskus helpottais mutta ku tuntuu vaan tiukemmaksi menevän

Veli-Hopea kirjoitti:Amerikkalaisen lahkon jäsenyys määrittelee voitko olla tekemisissä lastesi taikka muiden perheenjäsenien kanssa.. :thumbup: :thumbup:

Á la jos ei ole meidän puolella olet meitä vastaan.