Veljesseura.org

mymmeli kirjoitti:Olen, Tony , itse ajatellut samaa, sillä suhteesta puuttuu tietty läheisyys tunnetasolla, kun sitä pitää rajoittaa.

Tuon olen myös huomannut, kun olen kanssakäymisessä vanhempieni kanssa. Soitellaan sillon tällön ja toki mukava kuulla kuulumisia jne. Mutta kyllä siinä aina se jonkinlainen lasimuuri tuntuu olevan välissä.

Eikös se Jesse luvannu, että tullaan menettämään veljiä ja sisaria, mut saadaan niitä satakertasesti takas? Äpaut näin tässä on käyny, kun mietin "sitä Kuuluisaa Kansainvälistä Veljesseuraan" ja vertaan sitä tämänhetkiseen kaveripiiriini.

Kaarmis kirjoitti:Eikös se Jesse luvannu...

Lupasi myös, että oikeauskoisia piestään synagoogissa, ainakaan minua ei ole maaniteltu Malminkadun synagoogaan. En siis ole oikeaoppinen, kunkun eteen raahaamisesta en edes uneksi, vaikka mulla olis Ruåtsin kunkun kanssa paljon yhteistä juttua kyllä, ollaan samaa ikäluokkaa ja ajotyylissäkin jotain yhteistä.

Satakertaisuus on mulle Raamatun kuvaannollista kieltä ja tarkoittaa yhtäkin aitoa ystävää korvaamaan kaikki ehdolliset jt-ystävät.

Joo, Olen kanssasi samaa mieltä " Nukahtanut". Sen lasimuurin kanssa pitää vain jotenkin pystyä elämään, vaikka se ei kivalta tunnukaan. En toki vielä tiedä, miten tulevaisuudessa homma toimii. Markku Meilo, totta, yksikin aito ystävä korvaa monta pintapuolista " ystävää". Itse olen tässä uudessa jt- ulkopuolisessa elämässä huomannut sen, että ihmissuhteet eivät silti helpolla kehity ystäväksi. Sen eteen pitää nähdä vaivaa. Näin olen ainakin itse kokenut. Tällä hetkellä minulla on muutama ystävä. Eteen on myös tullut pettymyksiä ystävän/ kaverin haussa, mutta sitkeästi kun liikkuu ihmisten parissa, niin sieltä niitä löytyy. Työpaikat ja harrastusporukat ovat hyviä kaverimahdollisuus paikkoja.

Työpaikat ja harrastusporukat ovat hyviä kaverimahdollisuus paikkoja

Tää on se mitä jokaisen kannattaa lähtee kokeilemaan.
Ei muuta ku kynä käteen ja kysymyksiä:
-mistä mä tykkään
-mitä mä haluan harrastaa
-mitä mä oo aina halunnu tehdä jne

Ja sitten niihin vastaukset, vastauksien myötä mahdollisuuksien mukaan ei kun alkaa oikesti harrastamaan ja tekemään niitä asioita.

Sieltähän niitä kavereita löytyy , hyviä ja osasta oikein hyviä.

Sen lisäksi ei jää yksin vaan on tervettä tekemistä harrastusten parissa pitkin viikkoa

mymmeli kirjoitti:Sen lasimuurin kanssa pitää vain jotenkin pystyä elämään, vaikka se ei kivalta tunnukaan.

Laiha lohtu, mutta tällaista todellisuus on murrosvaiheessa, jolla tarkoitan tilannetta, jossa aika ei ole vielä hoitanut asioita ja niitä vasta siirrellään pala palalta kuuluisaan mappi ööhön.

En toki vielä tiedä, miten tulevaisuudessa homma toimii.

Jehovantodistajuudesta todellisuuteen ponnistavalla on monin verroin enemmän työmaata, mutta maailmanloppu ei ole käsillä, elä hetkessä ja muista nauttia siitä ilman Vt-ajatuksia.

Itse olen tässä uudessa jt- ulkopuolisessa elämässä huomannut sen, että ihmissuhteet eivät silti helpolla kehity ystäväksi. Sen eteen pitää nähdä vaivaa. Näin olen ainakin itse kokenut.

Noin se menee silloin kun kyseessä todellinen ystävyys, jossa ei joka helvetin siunatussa käänteessä tarvitse miettiä mitä mieltä Vt-seura on asiasta tällä hetkellä.

Tällä hetkellä minulla on muutama ystävä.

Jos nyt seitsemänkymppisenä ajattelen ystävieni määrää, niin hyviä tuttujahan niistä on todellisuudessa suurin osa. Mutta läheisiä kaikesta huolimatta jos säännöllistä yhteydenpitoamme tarkastelen. Itse asiassa tuohon ystävieni määrään sisältyy merkittävä joukko netin kautta tapaamiani entisiä jehovantodistajia.

Työpaikat ja harrastusporukat ovat hyviä kaverimahdollisuus paikkoja.

Molemmat vaimoni olen tavannut ravintolassa, eka tosin aiempi duunikaveri, mikä nopeutti prosessia.

Veli-Hopea kirjoitti:Ei muuta ku kynä käteen ja kysymyksiä:
-mistä mä tykkään
-mitä mä haluan harrastaa
-mitä mä oo aina halunnu tehdä jne

Mä repesin nauramaan ajatusta siitä miten yksinkertaista tuohon olisi ollut vastata nuorena jehovantodistajana, oli sitten veli tai sisar.

Ja sitten niihin vastaukset, vastauksien myötä mahdollisuuksien mukaan ei kun alkaa oikesti harrastamaan ja tekemään niitä asioita.

Kun nyt olen naurultani rauhoittunut, niin omalla keskilievää pitemmällä harrastelukokemuksella sanoisin, että harraste pikemminkin vetää itse puoleensa. Mullehan harrastus oli jo samaa kuin hakemani ammatti, josta ammatinvalinnanohjaaja syvästi varoitteli minua 1950-luvun lopulla.

Veli-Hopea kirjoitti:
Ei muuta ku kynä käteen ja kysymyksiä:
-mistä mä tykkään
-mitä mä haluan harrastaa
-mitä mä oo aina halunnu tehdä jne

Mä repesin nauramaan ajatusta siitä miten yksinkertaista tuohon olisi ollut vastata nuorena jehovantodistajana, oli sitten veli tai sisar.

Mistä mä tykkään:
-Vartiotornin viivaamisesta

Mitä mä haluan harrastaa:
-Vartiotornin viivausta

Mitä mä oo aina halunnu tehdä jne:
-Viivata vartiotornia ja käydä kentällä

?

Veli-Hopea kirjoitti:-Vartiotornin viivaamisesta
-Vartiotornin viivausta
-Viivata vartiotornia ja käydä kentällä
?

Olet tapasi mukaan jälleen oikeassa, moni naimaton nuori onkin vuosikymmenien varrella erotettu liiallisen Vartsikan viivaamisensa ja ylenpalttisen kenttäilynsä takia.