Re: Koska Maailmasta Kasteelle (ja muita kysymyksiä)
Lähetetty: 30.01.2018 12:09
Meneekö Suomessa kerätyt Rahat USA han vai jääkö Suomeen tai miten Homma toimii?
Jehovan todistajat lähitarkastelussa
https://veljesseura.org/foorumi/
Lahko ei tunnetusti avaa rahaliikennettään. Seurakunnan tarpeisiin lahjoitetut rahat jäävät kyllä seurakunnan käyttöön, mutta maailmanlaajuiseen työhön lahjoitetuista rahoista täkäläinen toiminta hyötynee vain mitättömän murto-osan verran. Ja jos lahjoittaa maailmanlaajuiseen työhön, on hyvä muistaa, että samalla tulee tukeneeksi lasten hyväksikäyttöä ja sen peittelyä.Kiinnostunut 2 kirjoitti:Meneekö Suomessa kerätyt Rahat USA han vai jääkö Suomeen tai miten Homma toimii?
En ole asiantuntija, mutta verottaja ja kaikki talouslehdet näyttävät olevan eri mieltä moisesta.Kaarmis kirjoitti:"McDonalds on tehnyt Suomessa tappiota 31 vuotta, mutta USA:n pääkonttori maksaa."
Ei maksa, eikä Suomen mäkkäri ole tehnyt kuin kirjanpidollista tappiota. Voitot tuloutettu suoraan Jenkkilään, ja tappiota tehdään ettei veroja tarvitse maksaa Suomeen.
Tuohon toiseen ketjuun liittyen, jos julistajakortissa ei ole kyseisen henkilön nimikirjoitusta tietojen keräämisen hyväksymiseksi, kyseessä on laiton henkilörekisteri. Jos olet ollut todistaja vaikka 50 vuotta, niin niitä kortteja sinusta on koko tuolta ajalta.Kaarmis kirjoitti:Nimi, osoite, milloin kasteella, mahd nimitykset, sekä kuukausittaiset tunnit ym siirrettynä raporteista.
Tuolta sivulta löytyy kuva ko. kortista.Kiinnostunut 2 kirjoitti:Mikä on "julistajakortti" jonka siis saa Kai nähtäväksi sihteeriltä?
Mitä siinä lukee jne?
Ei oo varallisuudella väliä vastuutehtäviä hakiessa. Luonne ja halukkuus vanhimmaksi vaikuttaa paljon. Moni köyhä tienraivaaja-veli pääsee vanhimmaksi, kun vain on asenne kohdillaan.Kiinnostunut 2 kirjoitti:Olisin uteliaisuuttaan kysynyt miten Jt ssä suhtaudutaan jäsenten varallisuuteen?
Onko varakkaammat enemmän vanhemmistossa edustettuna kuin persaukiset?
Katsotaanko varakkaimpien Syntisiä toilailuja läpi sormien ja köyhien rangaistaan?
Entä onko maallisella koulutuksella väliä? Insinööri arvokkaampi kuin laitossiivooja?
En täysin samaa mieltä.Nukahtanut kirjoitti:Ei oo varallisuudella väliä vastuutehtäviä hakiessa. Luonne ja halukkuus vanhimmaksi vaikuttaa paljon. Moni köyhä tienraivaaja-veli pääsee vanhimmaksi, kun vain on asenne kohdillaan.Kiinnostunut 2 kirjoitti:Olisin uteliaisuuttaan kysynyt miten Jt ssä suhtaudutaan jäsenten varallisuuteen?
Onko varakkaammat enemmän vanhemmistossa edustettuna kuin persaukiset?
Katsotaanko varakkaimpien Syntisiä toilailuja läpi sormien ja köyhien rangaistaan?
Entä onko maallisella koulutuksella väliä? Insinööri arvokkaampi kuin laitossiivooja?
Varakkuus ei myöskään toilailuiden rankaisuun vaikuta, mutta toki vanhin saa enemmän anteeksi kuin rivijäsen.
Jt-porukassa hauskinta (ja joskus kummallisinta) on, että ne siivoojat ja postinjakajat on niitä korkeimmissa asemissa olijoita. Eli koulutuskaan ei vaikuta, siitä voi olla jopa haittaa.
Toi Beteliin Kuuluminen taitaa olla Jt ssä kova juttu?uskollinenidiootti kirjoitti:En täysin samaa mieltä.Nukahtanut kirjoitti:Ei oo varallisuudella väliä vastuutehtäviä hakiessa. Luonne ja halukkuus vanhimmaksi vaikuttaa paljon. Moni köyhä tienraivaaja-veli pääsee vanhimmaksi, kun vain on asenne kohdillaan.Kiinnostunut 2 kirjoitti:Olisin uteliaisuuttaan kysynyt miten Jt ssä suhtaudutaan jäsenten varallisuuteen?
Onko varakkaammat enemmän vanhemmistossa edustettuna kuin persaukiset?
Katsotaanko varakkaimpien Syntisiä toilailuja läpi sormien ja köyhien rangaistaan?
Entä onko maallisella koulutuksella väliä? Insinööri arvokkaampi kuin laitossiivooja?
Varakkuus ei myöskään toilailuiden rankaisuun vaikuta, mutta toki vanhin saa enemmän anteeksi kuin rivijäsen.
Jt-porukassa hauskinta (ja joskus kummallisinta) on, että ne siivoojat ja postinjakajat on niitä korkeimmissa asemissa olijoita. Eli koulutuskaan ei vaikuta, siitä voi olla jopa haittaa.
Jos haluat tittelin ole postinkantaja tai siivooja, se on paras lähtökohta. Jos haluat vaikuttaa, omaa rahaa ja sukulainen Beetelistä jolloin olet "sisäpiirissä". Tällöin sukunimesi jo on lähtökohtana että kuulet asioita vaikka kirjeet tulisi muille "sähköisesti. Tämä on karua totta, ne ketkä ovat piirivalvojien poikia ja niiden lemmikkejä, ovat edellä muita "hapankorppuja" ketkä opettelevat nettiä lukemaan.
Tässä mielestäni vaikuttaa nimenomaan se sukunimi, eikä varallisuus. Onhan jt-porukassa paljon niitä "arvostettuja" sukuja, joiden kautta pääsee helpommin pitkälle. Mutta en siinäkään näe rahan kauheasti vaikuttavan, vaan nimenomaan sen suvun maineen.uskollinenidiootti kirjoitti: Jos haluat tittelin ole postinkantaja tai siivooja, se on paras lähtökohta. Jos haluat vaikuttaa, omaa rahaa ja sukulainen Beetelistä jolloin olet "sisäpiirissä". Tällöin sukunimesi jo on lähtökohtana että kuulet asioita vaikka kirjeet tulisi muille "sähköisesti. Tämä on karua totta, ne ketkä ovat piirivalvojien poikia ja niiden lemmikkejä, ovat edellä muita "hapankorppuja" ketkä opettelevat nettiä lukemaan.
Olen kyllä itsekin todistaja-aikoina havainnut merkkejä sellaisesta, että koska varakkaiden oletetaan lahjoittavan paljon ja yrittäjät usein työllistävät muita seurakuntalaisia, jotka sitten puolestaan voivat lahjoittaa palkkarahojaan, heiltä saatetaan katsoa enemmän sormien läpi kuin muilta.Kaarmis kirjoitti:No muistan tällaisenkin tapauksen, jossa ei-vanhin yrittäjä käytännössä maksoi yksin salin rakentamisen, jonka takia toisen naisen pitäminen oman vaimon rinnalla ei ollut seurakunnan vanhimmistolle enää ongelma ollenkaan.